Aydinia

Kyllä ostaisin tai sallisin miehen ostaa, jos juuri sopivin osuu kohdalle. Itse asiassa jopa mieluummin ottaisin jonkin vanhan sormuksen - mitä vanhempi, sen parempi - kuin jonkin peruskultaliikkeen eniten myydyimmän mallin. Uusia vuoden suosikkisormuksia tulee sitten kymmenen vastaan kaupungilla joka päivä, ei missään nimessä sellaista. Ekologisista syistä myöskin haluaisin vanhemman sormuksen. Perintökoru olisi tietenkin aivan ihana, jos vain miellyttäisi omaa silmää. Olen itsekin hieman taikauskoinen, mutta esineestä kyllä pystyy poistamaan näkyvät edellisen omistajan merkinnät yhtä lailla kuin 'lataamaan' siihen myös uutta eloa, toivoa ja onnea. Sormushan on vain liiton symboli eikä päätä sitä, millaiseksi itse liittonne rakennatte.

Puhuu jo auttavasti. Halusi omasta tahdostaan alkaa opetella suomea, joten lupasin sitten opettaa sitä hänelle itse. Uskomattoman nopeasti on oppinut ja hahmottaab jo parin esimerkin jälkeen hieman hankalampiakin lauserakenteita, (menneitä aikamuotoja, futuuria, jne.) vaikka muuten ei mikään kieltentaitaja olekaan. Suomen kieli on kuulemma loogisempaa ja järkevämpää kuin hänen äidinkielensä (englanti). Opettelu saa varmasti lisävauhtia, kun pääsee jatkuvaan kielikylpyyn jälleen tänne.

Tähän ikään mennessä (reippaasti yli 30) on ehtinyt tulla vastaan vaikka minkämaalaisia... Suomalaisia muutamia, joista parin kanssa asuinkin monta vuotta. Väliin mahtui yksi pitkä suhde brittiläismieheenkin. Viimeksi takana monen vuoden suomalaismiehen kanssa asuminen, joka päätyi lopulta eroon. Ja kuinka kävikään, niin löysin aussimiehen, jonka kanssa elämää tässä kohta pohditaan vakavammin. Kuten tuolla ylhäällä todettiinkin, niin arvot ovat todella samanlaiset ja kummankin kulttuuri ja kansa yhtä juroa ja kolkkoa Ehkä siitä yhtäläisyyksiä löytyykin riittämiin. Eli eipä ole ollut kiinni kansalaisuudesta eri suhteiden pituus. Josko nyt sitten toiselta puolelta maapalloa osuisi se viimeinen vaihtoehto.

Jee, joku toinenkin tykkää -- tosin en ehtinyt vielä koko ketjua alkuun asti selata, ehkä meitä on muitakin? Miesystävä haluaa ehdottomasti rosekultaiset eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Aiemmin en edes muistanut koko vaihtoehtoa, kunnes hän niitä toi esille.

Kääk, eipä ole tullut edes mieleeni, että Suomessakin näin näyttävästi joissakin tapauksissa kihlajaisia vietetään. Omat kaverini eri puolilta Suomea ovat lähinnä ilmoittaneet kavereille, että tulkaa kaffelle... jos sitäkään. Taidan kallistua itsekin sille kannalle, että tarjoillaan kahvia ja kakkua perheenjäsenille (äiti kuitenkin vaatii... ja sen hänelle mielelläni suonkin) ja sitten juhlitaan mieluummin häitä enemmän.

Olisiko sopiva juridinen syy vaikkapa se, että byrokratia ei sitten naimisiinmenon jälkeen heivaa helpolla miestä/vaimoa/kumppania ulos maasta? Omalta kannaltani ainoa pätevä syy on se, että haluan mennä kihloihin ja naimisiin vain kerran elämässäni ja viettää sen henkilön kanssa elämäni siihen saakka, kunnes musta auto minut pihasta jalat edellä pois kuskaa.

Vastasin tuonne ennakoivasti ottavani miehen ulkomaalaisen sukunimen. Tosin enpä olekaan niin varma asiasta, kun mies saattaa jopa haluta ottaa minun suomalaisen sukunimeni. Päivitän tietoja, jos muutoksia tulee.

Australiasta. Muokattu: kihloissa tammikuussa 2014, naimisiin marraskuussa. Aussi-suomalaispareja onkin täällä useita.