Hiletin

En tiedä luetaanko meidät tällaisiksi todella nuorena kihlautujiksi (N 19 ja M pian 20), mutta meille tämä on lupaus avioliitosta. Ollaan myös vahvasti sitä mieltä, että kihloissa voidaan roikkua meidän arvomaailman mukaan eläen korkeintaan se 3 vuotta, jolloin on sitten viimeistään oltava häät. Minusta ei ole väliä kuinka nuorena kihlaudut, jos ymmärrät kihlautumisen merkistevän lupausta avioliitosta. Ns. "teinikihlat" on sitten oma juttunsa, mutta tätä kai voitaisiin kutsua paremmin karkeasti "rengastamiseksi" tai jopa "merkkaamiseksi"? Toivottavasti kommenttini ei loukannut ketään, mutta tämä tosiaankin vain minun karkeasti kirjoitettu mielipiteeni asiasta... Lisäys juuri ennen viestin lähettämistä: belle* käytti loistavaa sanaa "seurustelusormukset". Tämä tosiaan on mielestäni ihan hyväksyttävä ja paria varmasti yhdistävä tapa näyttää, että ollaan onnellisesti varattuja, mutta silloin ei olisi syytä käyttää sanaa "kihloissa". Sana on kärsinyt ikävän inflaation viimeisen 10 vuoden aikana ja toivon, että tämä tulisi joskus korjaantumaan.

Asiasta oli puhuttu jo aiemmin, mutta itse kosinta tuli kyllä niin puskista. Paikka ja aika olivat mielestäni todella epäsopivat, mutta mies oli sitä mieltä että kukaan tuskin on kosinut näin. Se lienee totta. Jokatapauksessa ikimuistoinen hetki.

Kihlat osti mies ja koska meillä tosiaan eletään nyt tiukan talouden budjetilla kyseessä on hopeiset pelkistetyt sormukset joille yhteishintaa tuli 36€ + kaiverrukset olisivat olleet 6€/sormus, mutta jätimme ottamatta sillä emme olleet vielä varmoja mitä haluamme niihin kaiverruttaa (tuon tavallisen nimi ja päivänmäärä sijaan). Aiomme säästää vihkisormuksiin jotka menevät sitten yhtisestä pussista ja tulevat olemaan paljon nykyisiä näyttävämmät. Meille tulee molemmille kuitenkin vain yksi sormus (tähän tietoon, oma toiveeni kyseessä) ja silloi nämä nykyiset kihlat saavat pysyvän muistoesineen merkityksen meille tärkeällä paikalla.

Olin avokin mukana turvesuolla, kuten muutamina muinakin päivinä kesän aikana. Päivät tuntuvat niin mielttömän pitkiltä, jos yksin jömöttää 14 tuntia kotona, sillä en saanut itse kesätöitä. Istuimme Fiatin kopissa ja puhuimme siitä, millaista työtä haluaisin kullan tekevän tai mikä mielestäni hänelle parhaiten sopisi. Aihe oli kääntymässä jostain kumman syystä väittelyyn ja totesin nopeasti tulistuvaan tyyliini "Eihän tästä tule yhtään mitään, me ollaan niin erilaisia. Mäkin haluaisin nopeasti sitoutua jne, kun se on mun mielestä kristillisten arvojen mukaista ja sä vaan haluat kattella rauhassa monta vuotta...". Tässä välissä mieheni otti minua kiinni kädestä: J: (nimi), kuuntele! Mä oon yrittänyt saada tässä suun vuoroa.. Haluatko mennä kihloihin mun kanssa? H: Jos toi oli kosinta, sun pitää ottaa tuo uusiksi... J: Okei, mennäänkö kihloihin? H: Sun repliikkis oli "Tuletko vaimokseni?", mutta mennään vaan! J: Sä tiedät, etten halua olla niinkuin muut. Halusin tehdä tämän erilaisesti. H: Niin, ja siksi mä rakastankin sua. J: Niin mäkin rakastan sua. * suudelma * Sormukset haettiin kaksi päivää myöhemmin, kun mieheke oli minua ja parasta ystävääni shopping kuskina keskustassa. Haki minut H&M:n rekkien välistä "Nyt kulta sovittamaan sormusta", olin pyörtyä onnesta. Nyt tämä kaikki tuntui todelliselta. Me ostimme hopeiset, sillä rahatilanne on tiukka mutta meistä ei ole oikein odottaa että "on rahaa kertoa että rakastaa", niinpä aiomme tulevaisuudessa ostaa sitten ne "lopulliset kihlat" ja näille nykyisillekkin on todella meidäntyylinen jatkokäyttö idea ja valmiina ja jostapa lisää sitten kun ajankohtaista. Olin aina kuvitellut olevani romantikko ja ujona ja tunteellisena ihmisenä luulin kosinnan olevan sellainen kliseinen mutta kaunis polvistuminen sillalla ja paljon kyyneliä ja "Kyllä rakas, tulen". Eipä mennyt sitten niinkuin elokuvissa, mutta toisaalta ainakin mä tiedän mitä saan: Ihanan hömpän Jellonapalloni, joka ei niin noista överiromanttisista klisee-eleistä perusta, mutta joka rakastaa mua aidosti miehisen olemuksensa joka solulla.