Sitruunaperho

Noniin, tapahtuipa tänä vuonna sitten kuitenkin jotain. Ero nimittäin.

Nopeasti ne unelmat rysähtää maahan, nyt saa aloittaa alusta. Lähes kymmenen vuotta yhdessä, loppuaika avioliittoa ja häitä miettien, nyt olen "sinkku".

Katsotaan nyt onko tämä lopullista, meillä ei kuitenkaan ollut mitään massiivisia ongelmia, vaikkakin hieman vaikea aika meneillään. Ehkä meidän aika tulee vielä, saa nähdä..

Onnea muille odotteluun, itse koitan lopettaa täällä käymisen, kun ei ehkä ole omalle mielenterveydelle hyväksi tällä hetkellä.

*halaus* Sinulle, Peonies. Surullista, mutta elämässä kun ei ole mikään varmaa....toivon sinulle kaikkea hyvää eteenpäin!

Täällä varmaan palstailee vähän miehiä, mutta jos on, niin olisi mukava kuulla miehen mielipide miehen ajatuksenjuoksusta.

Minä en ymmärrä omaani nyt lainkaan!

Eilen juttelimme asioista ja olen ollut aika alakuloisella mielellä johtuen mm.huonosta unesta, työstressistä ja siitä, että meidän muutoin vilkas ja hyvä elämä lakanoiden välissä on ollut todella huonossa jamassa. Olen ollut suorastaan kiukkuinen, koska minusta tuntuu, ettei mies halua minua.Iltaisin esim katselee telkkaria pitkään, vaikka olen sanonut ja pyytänyt samaan aikaan makkariin, että vois jutella ja vaikka hempeillä

No niin, eilinen moodi siis johti siihen, että minä räjähdin ja annoin kaiken tuon yllämainitun tulla ulos. Kaikki, mikä harmitti. No, puheenaihe alkoi mennä taas siihen suuntaan, mistä on tullut ennenkin riitaa eli kosintaan. Minä sanoin, että mehän sovimme, jotta aihe on nyt hyllyllä ja siitä ei puhuta tänä vuonna, koska olemme eri mieltä.

No, tämä hyllyllenostamisasia onkin nyt mieheni mielestä sellaista "minun liikkumista ääripäästä toiseen" eli hän ihmettelee, miksi aiheesta EMME voi puhua. No, aloimmepa siis puhua ja lopulta mies tokaisi, että "no haetaan ne helvetin rinkulat sormeen, niin loppuu tuo natkutus ja saa sut hiljaiseksi. Hän ostaa palkkapäivänä itselleen halvimman mahdollisen hopeasormuksen ja minä saan hankkia itselleni mitä haluan."

Olin aivan shokissa tuosta miehen väläytyksestä ja itkukin  tuli. Sanoin, ettei käy, en todellakaan suostu tuollaiseen asiaan ja haluan kihlautumisemme olevan molempien tahdosta ja rakkaudesta, yhteinen onnellinen asia.

Minä en oikeasti ymmärrä, että jos olemme sopineet, ettei kosinta nyt ole ajankohtainen ja helpointa on olla puhumatta koko aiheesta muutamia kuukausia, mies suuttuu siitäkin ettei siitä nyt ollenkaan puhuta - vaikka ei myöskään halua kihlautua.

Vääntäkää mulle rautalangasta, kiltit.

Ja minulle itselleni kihlautuminen on merkki avioitumisesta myöhemmin, suuri symbolinen sitoumus, ei pelkkä sormus sormessa. Mies on kyllä sitonut itsensä minuun yli vuosi sitten yhteisellä asuntolainalla ja kodilla, mutta kihlaus on jotain kammottavaa?

Täällä Sitruunaperho päivittää kuulumisia. Pidin hieman taukoa tästäkin foorumista, koska kihlausasia alkoi liikaa vaivata  mieltä. Tai se kosinnan odottelu.

Käymme mieheni kanssa edelleen parisuhdeterapiassa ja olemme kokeneet siitä olevan apua. Olemme siis  asuneet saman katon alla uusperheenä reippaan vuoden ja yhdessäoloa miekkosen kanssa vajaa 5v.

Teimme yhteisen päätöksen, että kosinta ja kihlautuminen on nyt nostettu hyllylle 31.12.2013 asti. Kumpikaan ei puhu siitä asiasta, siitä ei riidellä eikä tahkota vaan elelemme mahdollisimman normaalia arkea ja rakennamme suhdettamme sellaiseksi, että se ihana asia eli kihlautuminen ja myöhemmin naimisiinmeno on asia, jota molemmat todella haluavat ja toivon, että vuosi 2014 toisi mukanaan kosinnan <3

Olen ainakin itse helpottunut ja uskon miehenkin olevan, että nyt tiedetään missä mennään ja asialle on otettu tauko.

Mukavaa syksyä =)

Kiitos

ajatuksistanne Lootuksen kukka ja Tipdzilla

Eilen asiat pyöri mielessä ja todentottahan minulla meni eilen kaupassa ihan "yli" oma reaktio. Jopa yllätti itsenikin.

Tänään olemme asiat puhuneet miehen kanssa halki, poikki ja pinoon ja ymmärsin käyttäytyneeni ristiriitaisesti ja jopa lapsellisesti.

Pyysin anteeksi ja sain anteeksi. Yhdessä jatkamme edelleen, sama tavoite ja unelma edelleen molemmilla eli se naimisiinmeno sitten joskus.

Joten, annan nyt aiheen todellakin olla, keskityn parisuhteemme syventämiseen ja onnellisena olemiseen tässä hetkessä, sitku-haaveilu saa jäädä. Parisuhde ja arki yhdessä todellakin on tärkeämpää kuin kosinnan "mankuminen" ja sormus. Tottakai.

Postun tästäkin foorumista nyt toistaiseksi, koska haluan saada ihan konkreettisesti  muuta ajateltavaa ja sisältöä elämään.

Ihanaa kesää kaikille ja kaikkea hyvää <3

Hei taas kaikille.

Oletteko lomalaitumilla vielä? Kellään mitään uutisoitavaa??

Minen kyllä ota noista miehistä selvää!

Tänään olimme perheen kanssa shoppailemassa kauppakeskuksessa ja vaikka kuinka yritin olla salaa kuikuilematta niiden monien kultasepänliikkeiden tarjontaa, ihan "muina  miehinä"..niin pitihän se sitten katsoa kunnolla. Kerroin miehelle, että olen löytänyt yhden ihanan sormuksen ja haluaisin vain nähdä sen livenä ja katsoa mitä materiaalia sen saa. Pyysin vielä, ettei saa slaagia ja että onko asia ihan okei jos vain katson. Tässä kohtaa oisin tietysti toivonut, että mies olisi tullut mukaan katsomaan...ei tullut eikä itse sormustakaan ollut kuin tilaustavarana eli ei liikkeessä. Mies ei käyntini jälkeen edes kysynyt mitään sormuksesta...en voinut mitään, mutta sellainen pettymys kulki lävitse ja mies näki tietysti jonkun asian minua painavan.

Kotimatkalla yritti kysellä mikä on ja miksi olen niin mytyssä. En halunnut kertoa, ettei koe asiaa taas painostuksena tai vielä enemmän vain minun projektina, että "mitäs hölmö katselet niitä sormuksia, en ole sua kosimassa kuitenkaan.." - tämä ajatus siis kävi  mun päässä.

Lopulta mies sai minusta puristettua, että se harmitti kun ei lähtenyt edes mukaan katsomaan eli asia tuntuu edelleen olevan evvk-. Johon mies totesi, että mun pitäis varmaan mennä terapiaan jos asia näin paljon mua kalvaa että pitää joka päivä tästä jauhaa TAI sitten asialle pitää alkaa tehdä jotain.

Juu, en todellakaan uskaltanut kysyä, mitä se tehdä jotain on, koska mieheni tuntien hän ei ole  minua kosimassa enkä missään nimessä halua pakkokosintaa. Mutta miksi on niin vaikeaa tajuta, että haluaisi edetä suhteessa kun takana jo vuosia yhdessäoloa ja avoliitto ja molemmilla sama päämäärä? Että terapiaan??

heipä taas.

Pikaisesti kuulumisia päivittelen meiltä.

Tippaleipäaivo ja putkiaivo eivät aina ymmärrä toisiaan, on todettu.

Kirjoittelin muutama päivä sitten, että mies odottaa minun käyttäytyvän hyvin / paremmin, että saisin kosinnan ikään kuin palkkioksi. Keskustelimme asioista sen jälkeenkin, ja armaani totesi, ettei ole koskaan tarkoittanut tätä ylläolevaa - vaan, että saisimme riitamme ratkaistua rakentavasti ja että parisuhde eli ME yhdessä olisimme onnellisia ja tasapainoisia..sitten se kosinta tulee

Tänääm kävimme lasten ja armaan kanssa retkellä, piknikillä ja kun kävin vessassa kääntymässä, niin armas oli keräämässä minulle kukkaniityltä kimppua. Minusta se oli tosi romanttista! =) Ilman kosintaa ja ei tullut itkua minulta, heh. Retkikohteessamme tosin sattui olemaan samaan aikaan häät ja mies vähän kiusasi mua ja sanoi, etten saa jäädä tuijottelemaan silmät suurina sinnne...

Nojoo, mutta huumoria ainaikin löytynyt, se on hyvä. Tänään vielä illalla sohvalla istuskellessa kysäisin ohimennen, että "mikähän sukunimi me sitten otetaan kun mennään naimisiin?". Mies totesi vaan, että "pitää miettiä, mikä ois hyvä." Eli kyllä, me molemmat haluamme naimisiin edelleen ja kun se rakastumisen tunne alkaa löytää takaisin kotiin, niin kosintaakin malttaa odottaa!

Heipä hei ja uusi päivä taas!

Eilinen meni aika ikävissä fiilareissa, pohdin ihan tosissani, onko kumppanillani todellakin oikeutta vaatia / toivoa vain minua muuttumaan? Jäin pohtimaan nimenomaan asiaa tuolta kannalta, että "kosinta on ajankohtainen sitten, kun minä olen hänen mielen mukainen = kosinta riippuu minun käyttäytymisestä.

Oletusarvoisesti jokainen ihminen haluaa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään, sellaista särmien hiontaa toki tapahtuu suhteen ja vuosien myötä, mutta siinä on mielestäni vissi ero ekaan lauseeseeni.

Niinpä päätän tästä päivästä alkaen olla taas se ihan oma itseni ja toteutan omia unelmiani ja haaveitani. Olen itsenäinen,

onnellinen ja päätän nauttia elämästä - kosinta alkaa tuntuu jopa vähän naurettavalta nyt, että minun oikeasti pitäisi ansaita se ja että odottaisin sitä kuin kuuta nousevaa. Tämä vapauden ja itsenäisyyden tunne tuntuu huumaavan hyvältä; en ole riippuvainen mieheni "testaamisesta". Jos suhde ei toimi näin, niin se ei toimi. Voipi jopa pistää miestä ajattelemaan jotain, kun olenkin oma itseni ja ylpeä siitä enkä millään tavaa "roiku miehen lahkeessa". Ja tämä ei tarkoita, ettenkö silti haluaisi yhteistä tulevaisuutta, mutta vain jos se toimii niiin, ettei kumpikaan koe luopumaan omasta itsestään ja toimimaan vain toisen ehdoilla.

Aurinkoista päivää kaikille!

Jep jep. Minä olen herkkä, itken helposti ja myöskin räiskähdän helposti, mutta osaan myös pyytää anteeksi kun joskus menee överiksi. Mies on vissiin omasta mielestään aina oikeassa oleva hillitty ja hallittu, minä olen se vaikea draama queen....ja kyllähän tässä vaikuttaa sekin, että minulla on 3 lasta myös vastuullani, ei kai ihmekään jos joskus oikeasti pinna kiristyy ja tuntuu, että ainainen vetovastuu väsyttää. Ja väsyneenä sitä tiuskahtaa helpolla....

Miehessä on PALJON hyviä puolia, mutta minua on alkanut tökkiä ihan todella se että minun pitäisi olla se, joka muuttuu. Väännetään kolmiosta neliön muotoinen ja asiat on onnellisesti ja hyvin. Olenkin sanonut, että minä olen tällainen ja jos en sinulle kelpaa niin pitää kaiketi sinun etsiä parempi ja sopivampi puoliso itsellesi -> ja tämän lauseen kun sanon, niin minä olen nostanut miehen mielestä erokortin pöydälle ja hänen parisuhdelaskurinsa alkaa aina siinä kohtaa alusta....

 

Aikataulusta sanoi tänään, että ei osaa sanoa. Haluaa, että meillä menee paremmin, eli saamme riitamme ratkottua ja sitten JOSKUS se aika tulee. Voi olla kuulemma puolen vuoden päässä tai 5 vuoden päästä. Riippuu siitä, miten minä käyttäydyn ....

Auts! Tuo ei kuulosta kyllä hyvältä. Ihan kuin kihlaus olisi joku palkinto, joka ansaitaan hyvällä käytöksellä. Puuh! Näkisin niin punaista tuossa tilanteessa.

 

No juu, ei todella kuulostakaan. Joskus tuo mies on niin helvatan lapsellinen. Sammakoita tipahtelee suusta, että "plumps plumps" vaan käy....

Minä olen ajatellut, että en ala löyhässä hirressä roikkumaan vuosia, jos toinen haluaa minua testata...

Minulla on kuitenkin jo ne omat rakkaat lapset tehtynä (3 ihanaista), jos mies nyt osoittautuu todella pässiksi noiden kommenttiensa kanssa, niin sitten se on kyllä eri osoitteet, kiitos. Ylpeys se on minullakin.

Tipzilla osaa niin hienosti aina sanoa kaikki asiat, usein mietin, että millä alalla sä mahdat olla, osaisinpa itsekin ilmaista itseäni noin

 

Sitruunaperho, et ole tämän asian kanssa yksin. Täällä tiedetään tasan, mistä puhut. Oletko kysynyt mieheltä, että millaista aikataulua hän kihloille/naimisiinmenolle ajattelee, jos se ei ole tällä hetkellä ajankohtainen?

Heips Augusta sinullekin!

Onhan se lohduttavaa, että on muitakin samassa veneessä. Plus että tänne on helppo vuodattaa se päänsisäinen mössö, jotta ei mene miehen painostamiseksi. Sitäkin kuulemma olen meinannut alkaa tehdä. Tosin hän tässä pari viikkoa sitten totesi, että kyllä sinä saat katsella ihan vapaasti

kultasepän liikkeiden ikkunoista niitä sormuksia; minähän voin katsella samaan aikaan vaikka kelloja. HOOOH HOIJAKKAA

No niin, aikataulusta. Mies sanoi kun taas päivänä yhtenä keskustelimme (me puhumme paljon ja yritämme tehdä sen rakentavasti, joskus onnistuu heikommin...), että "jos sinä et olisi niin vaikea ja mielialavaihteluinen ihminen, niin me varmaan olisimme jo ajat sitten olleet kihloissa." Vika on siis minussa miehen mielestä. Minä olen pettynyt, kun hän ensin lupasi muuton yhteydessä kihlat, sitten ei tapahtunutkaan mitään - minua alkoi syödä tämä odottaminen ja mies ihmettelee miksi mahdan olla aika usein kiukkuinen.....no jaa..?

Aikataulusta sanoi tänään, että ei osaa sanoa. Haluaa, että meillä menee paremmin, eli saamme riitamme ratkottua ja sitten JOSKUS se aika tulee. Voi olla kuulemma puolen vuoden päässä tai 5 vuoden päästä. Riippuu siitä, miten minä käyttäydyn ....

Mulla on ollut vähän sama tilanne ku sitruunaperholla. Erosin 16 vuotisesta suhteesta ja 10 vuotisesta avioliitosta, ryhdyin heti suhteeseen uuden miehen kanssa. Mies aluksi toitotti ettei koskaan enää mee naimisiin, ja mä sanoin että pakko mennä jos mun kanssa haluaa elää.

Lopuksi tulin siihen pisteeseen että meidän oli pakko muuttas yhtern kun ei enää mun rahat riittäny kolmion vuokraan ja elämiseen. Silloin mä otin asiaksi keskustelun yhteen muutosta, vuokralle vai ostetaanko oma jne. Ja samalla sitten sanoin että se on semmonen juttu että mun kanssa pitää mennä naimisiin, enkä oota kymmentä vuotta kosintaa.. että muuten lopetetaan suhde tähän ja turha enempää tuhlata toistemme aikaa jos meillä niin eri näkemykset.

No, nyt ollaan kihloissa ja etsitään omaa taloa.

Onnea Lootuksen kukka kihlauksesta! Ja toivottavasti se talokin teille löytyy =)

Tässä pitää sellainen asia mainita, että minähän malttamattomana ja umpirakastuneena (myös mies oli kyllä umpirakastunut) eräällä lomamatkallamme kosin miestä, koska arvelin silloin, ettei hän uskalla kosia. On joissakin asioissa tosi ujo ja omanaikansaottava pohdiskelija.

Mies meni aivan paniikkiin suoraan sanoen, totesi sitten kuitenkin, että "juu, muutetaan yhteen ja mennään kihloihin." MInä tietysti kuulin sen asian niin, että me muutamme yhteen ja sitten kihlat. Jeps. No, yhteen muutimme reilu vuosi sitten ja sitä kihlausta ei ole tapahtunut eikä mies ole kosimassa. Viimeksi eilen tätä asiaa taas vatvoimme ja saimme kunnon riidan ja ikuisuusteeman taas käyntiin. Hän on oman mielensä mukaisesti sanonut minulle jo ainakin tuhat kertaa, että haluaa naimisiin, mutta kosinta ei nyt ole ajankohtainen.

Että tässä odotellessa taitaa tämä kesä mennä, tuskinpa ensi kesänäkään tulee kosintaa. Yritän antaa asian olla ja olla puhumattakaan aiheesta, koska se tuntuu niin pahalta enkä halua taas kuulla, kuinka huono ajoitus MINULLA on....

Tervetuloa joukkoon Sitruunaperho! Juurikin oikea ketju

Jos nyt ymmärsin oikein, niin tilanne teillä on seuraavanlainen: mies ei halua kosia, koska teillä on riitoja ja teillä on riitoja, koska mies ei halua kosia ?

Vai onko riitoja muistakin aiheista? (Ketkä eivät muuten joskus riitelisi..?) Miten teillä sujuu uusperheen elämä?

 

Luulisin, että tuon "ei ole ajankohtainen" taustalla on muutakin.. IMO yleensä miehillä on typeriä pelkoja, kuten että häät maksavat tsiljoonan, joutuu 500 ihmisen töllisteltäväksi, avovaimo muuttuu hirviöksi jne. Tuossa vähän ylempänä kerroinkin meidän riitelystä ja siitä miten asia ratkesi. Sanoin, että nyt tästä asiasta puhutaan, nyt kuuntelet, mitä sanottavaa minulla on aiheesta, etkä ala heti riitelemään/valittamaan painostamisesta. Mies oli olettanut minun ajatuksistani suurimman osan aivan päin mäntyä ja tehnyt asiasta ihan omassa päässään ongelman. Tuon juttutuokion jälkeen mies sitten myönsi, että olipa hyvä, kun juteltiin, hälvensi "pelkoja".

 

Samaa settiä suosittelen muillekin, ei puhu/vihjaile asiasta hetkeen, kirjoittaa vaikka ajatuksensa paperille, mitä toivoo ja miksi, mitä tarkoittaa jne. Sitten rauhoittumisen jälkeen sopivalla hetkellä sanoo, että haluaa puhua asiasta aikuisten oikeasti, kuten parisuhteessa muitakin asioita ratkotaan, ei riidellä, vaan puhutaan rehellisesti ja asioiden oikeilla nimillä. Jos porkkanaa tarvitaan, voi sanoa, että tuon jälkeen ei enää pukahdakaan aiheesta, jos mies osallistuu keskusteluun&kuuntelee. Kannattaa tietysti valmistautua keskusteluun sitten "huolella", että saa sanottua asian juurikin niin kuin tuntee. (Reilua tietysti olisi antaa miehelle myös samanlaista "puheen suunnitteluaikaa", mutta luulenpa, että usein se vain pahentaa asiaa, mies kerkeää ahdistua entisestään eikä  kuitenkaan oikeasti mieti, mitä avioliitto hänelle tarkoittaa.)

Hei Tipzilla ja kiitos kommentistasi.

Meillä on ollut varmasti tyypillisiä uusperheen ongelmia, kuten kaikkien roolit tässä uudessa perhekokoonpanossa, ottaahan se oman aikansa.

Minä saatan möksähtää juurikin siitä, että mies ei kosi (vaikka juu, hän on sanonut, että olisi pettynyt jos jatkamme yhdessä ja EMME menisi koskaan naimisiin..) ja mies suuttuu siitä, että meillä on riitoja ja haluaa selvittää niitä rakentavasti.Ei siis koe voivansa kosia, koska meillä "ei mene hyvin" hänen mielestään, koska riitoja on. No, onhan niitä riitoja ja kiistoja varmasti joka suhteessa?

Olen kertonut miehelle, että en halua mitään tsiljoonaa maksavia kirkkohäitä, vaan vaikka ihan vain maistraatissa, en haaveile prinsessapäivästä totisesti ja sormuskin saa olla edullinen - taloudellinen tilanne ei siis ole se juttu mitenkään.

Tämä meidän tilanne tuntuu olevan  nyt kuin jossain oravanpyörässä pyörimässä eikä asiaa saada poikki.

Niin ja mies kokee olevansa jo sitoutunut minuun, koska asumme yhdessä omistusasunnossa ja elämme arkea yhdessä. Minulle kihlaus ja naimisiinmeno olisi symbolinen teko, suhteen sinetti - tätä mies ei ymmärrä.

Heippa!

Uusi jäsen kirjoittelee täällä.

Tämä lienee oikea paikka purkaa pääsisäistä angstia, koska miesparka ei sitä varmaan enää pysty vastaanottamaan.

Jep. Taustoista vähän; olemme seurustelleet liki 5v, josta yhdessä asumista saman katon alla uusperheenä aika lailla nyt vuosi. Olemme 40:n tienoilla olevia, minä useamman lapsen äiti ja mieheni omasta halustaan lapseton. Yhteisiä lapsia ei ole tosiaan ja olemme päättäneet, ettei tulekaan.

Niin. Kosintaa olen odotellut jo jonkin aikaa. On selvää, että haluamme molemmat samaa asiaa eli tahdomme naimisiin.

Minulla on takana 15v avioliitto ja avioero, nykyinen avomieheni ei ole koskaan seurustelusuhteissaan ollut edes kihloissa.

Nyt tilanne on mennyt meillä aika graaviksi ja kärjistäen minä kun odottelen kosintaa ja sitä ei kuulu, niin olemme saaneet muhevia riitoja aikaiseksi. Minua on alkanut ahdistaa se, että mies sanoo joka kerta aiheesta keskusteltaessa, että "asia ei ole ajankohtainen. Nyt."

Olen yrittänyt olla painostamatta ja puhumatta aiheesta ja ajatella, että se kosinta tulee jos on tullakseen, mutta niinhän se on mennyt sitten persiilleen. Kun odottaa sitä hetkeä, että "jospa nyt" ja sitä ei tulekaan, pettyy ja pilaa monta muutoin ihanaa hetkeä arjessa.

Voisin hakata päätäni seinään, koska minusta odottelun odottelun odottelua on vaikea sietää ja koen, että  mies testaa minua koko ajan vain. Sanoo itse, että ei testaa vaan kokee, ettei meillä ole riitojen takia mahdollisuuksia mennä kihloihin vaan hän haluaa täyden varmuuden, että suhde kestää. Ok, hyvä periaate oikeasti, mutta minulla vaan tulee tunne, kun mies "jahkaa", etten ole kelpo hänelle ja kosinnan odottelu vie miestä minusta kauemmaksi.

Tunnen itseni asian kanssa ihan idiootiksi, koska en enää taida uskaltaa aukaista suutani edes, ettei aihe mene riitelyksi.

Hyvänen aika, ei kai tämän ikäisen naisen tarvitse "kerjätä kosintaa", vaikka siltä se alkaa minusta kohta tuntua..

*huooooh*. Kiitos kun sain purkaa tuntemuksia ja saa kommentoida, miten asian saisi pääkopan sisältä pois häiritsemästä!