Ms-Jonna

Niinhän siinä sitten kävi, että sormukset tilattiin (tänään) ja kosinnankin sain (eilen) "haluaisitko kiukutella mun kanssa koko loppuelämäsi?". Olen itse sellainen nollasta sataan hetkessä kiihtyvä tapaus, josta kyseinen kosinta pohjautuu. Tämä tapahtui myöhemmin illalla kahvikupin ääressä, kun nautimme illan hämärtymisestä. Miekkonen oli sitonut ruohosipulista minulle lettisormuksen, koska oikeaa ei ollut vielä. Jään seuraamaan kuitenkin tätä ketjua, ja pidän teille kaikille peukkuja (miehenne järkiintyvät kyllä, meilläkin se tapahtui).

Moikka Kaikki. Laittelin tänne viesti heinäkuun alussa, ja sen jälkeen olenkin seurannut ketjua aina kun on tullut jotain uutta. Tosiaan meilläkin tilanne on muuttunut hetkessä toiseksi, ja tänään ollaankin menossa sovittamaan sormuksia. Miekkonen haluaa tietää minkälaisesta sormuksesta haaveilen ja minkä kokoinen sen pitää olla. Kyselin tämän jälkeen, että voidaanko jo sopia hääpäivä niin ei kuulemman. Emme siis ole kihloissa, ei ennen isäni lupaa ja kosintaa MIEHET. Miekkonen on sen verran vanhoillinen, että haluaa kysyä isältänikin luvan konjakkipullolla ennen kosintaa (onneksi tiedän mikä on isäni mieleinen konjakki ). Minusta tuli siis "kauppatavaraa", isäni tosin tulee arvostamaan elettä. Samalla tavalla kysyi lupaa, kun vei äitini vihille. Saattaa vanha herra hieman herkistyä, tosin itse en varmaankaan ole tätä tilannetta näkemässä. Täytyy kyllä myöntää, nyt jännittää, että jotain tulee tapahtumaan ainakin vuoden sisällä. En millään malttaisi olla suunnittelematta häitä, varsinkin kun useampi työkaverinikin on samassa tilanteessa. Ja ruokatunnit menee siinä, kun heittelemme ideoita häihin yms. Miten päädyimme tähän ratkaisuun. Osittain meidän elämässä on tapahtunut paljon asioita, jotka ajoi tähän. Itselläni todettiin pitkäaikainen sairaus ja mieheni haluaa olla tukena hamaan tulevaisuuteen. Toissa viikonloppuna saatoin pelastaa mieheni hengen, kun hän oli saanut tyrmäystippoja. Miehini sai hengitysvaikeuksia keskellä yötä, luojan kiitos tiedän miten mieheni hengittää nukkuessaan humalaa pois. Olin nimittäin toisessa huoneessa katsomassa televisiosta tallennuksia. Ihmettelin, kun hengitysääniä ei kuulunut (kuorsaa öisin, kun on nauttinut alkoholia). Sairaalasta herättyään, oli kuulemman tajunnut kuinka paljon rakastaa minua. Uskon tämän olevan osittain syynä. Lisäksi olemme puhuneet vihdoin asiasta ihan rauhassa, ja olen kertonut syyni miksi haluan naimisiin. Ymmärsi täysin syyni, kun perustelin sen hänelle. Kerroin järkisyyt, sekä kuinka se on viimeinen niitti tähän meidän suhteeseen. Sanani menivät jotenkin näin: "Vaikka olemmekin vakaasti parisuhteessa, ja olen sinun kanssa onnellinen niin tahtoisin mennä naimisiin sun kanssa. Tiedän ettei naimisiin meno tule muuttamaan mitään, ja toivon ettei se muuta, mitä nyt yhteinen sukunimi postiluukussa. Naimisiin meno on kuitenkin minulle varmuus siitä, että olemme vakavissamme tämän suhteen kanssa. Ja koen avioliiton vain niin pyhäksi, etten voi elää loppuelämääni avoliitossa (olen saanut sen verran kristillien kasvatuksen)." Tämän jälkeen mieheni kielenkannat aukesivat, vihdoinkin Minulle selvisi sellaisia asioita, että kauhistuin. Olin antanut totaalisen väärän kuvan, ja kuulosti aivan siltä kuin bridezilla olisi ollut valloillaan laittamassa ajatuksia mieheni päähän. Opin ainakin sen, ettei meidän suunalla toimi vihjailu vaan pitää kertoa faktat. Esimerkiksi mieheni luuli, että haluan naimisiin vain kalliiden juhlien takia (siis mitä? EN), häät on pakko järjestää vuoden sisään kihlauksesta (aikaisintaan haluan häät kahden vuoden päähän kihlauksesta), häntä on pelottanut kosia, koska on kokenut se olevan niin tärkeää minulle (APUA, mitä mä olen mennyt tekemään? Itse en tykkää mistään ällö siirappisesta, romantiikka ei ole koskaan ollut mun juttu. Valitsen mieluummin action leffankin kuin romanttisen hömpän). Omissa polttareissakin haluan mieluummin rämpiä mudassa (Splättäys) kuin maata hienossa spassa. En siis tuomitse niitä ketkä rakastaa romantiikkaa ja hemmottelua, itse rakastan enemmän liikkumista ja kovaa menoa. Olen ollut lapsesta asti poikamainen rämäpää, mutta häät saavat olla se mun naisellinen hetki Neuvo kaikille muille odottajille, puhukaa vain todellisilla sanoilla sekä luvuilla miehillenne. Älkää käyttäkö sanoja mahdollisimman pian, haluan juhlat (naimisiin menon yhteydessä) yms. Vastatkaa tarkasti näihi kysymyksiin Mitä, miksi ja milloin (verottajakin vaatii nämä selvitykset kulukorvauksissa ). Mentiin välillä sivuraiteille, mutta niin. Päivittelen heti kun jotain uutta ilmenee/selviää.

Heippa kaikki. Täällä ilmoittautuisi taas uusi kosintaa odottava sekä häistä haaveileva höperö, jonka elämässä 2vuoden sisään on tapahtunut paljon mullistavia asioita. Emme ole kuitenkaan päässeet sille asteelle, että J olisi kosinut. Olemme pariskunta pääkaupunkiseudulta itse olen 24v. ja J 25v. Seurustelua meillä tosiaan on kaksi vuotta takana, josta olemme asuneet yhdessä vuoden. J opiskelee insinööriksi, ja osittain oletan tämän olevan syynä siihen ettei kosintaa ole kuulunut. Tosin hän on valmistumassa syksyllä, ja on tehnyt töitä jo pidemmän aikaa. Itse olen ollut vakituisesti työelämässä vuodesta 2008, ja opiskellut ohessa talouspuolen ammattilaiseksi. Olimme ystäväpariskunnan häissä tässä kesällä, ja sitä ennen J :n kummipojan ristiäisissä. Joissa monesti keskustelu on siirtyi kavereiden kanssa häihin, J mietti paljonko häät maksaa, miten vanhemmat istuu jos ovat eronneet (molemmilla uusi puoliso). Olemme myös keskustelleet yhdessä asiasta, hyvissä merkeissä vaikka aluksi J koki asian painostamiseksi. Nyt olen ollut asiasta hiljaa, ja olen huomannut että J miettii asioita sekä vinkkaa minulle asiasta. Kuten raha, istumajärjestys vanhemmille, ja paras, "mitäköhän sun isäs sanoo kun pyydän sun kättä". Siis voiko enempää enää vihjailla? Hän on jopa keksinyt meille paljon uutta tekemistä, ja vienyt minut uusiin paikkoihin yms. Joka kerta mietin että joko nyt, mutta ei. Sitten olenkin lapsellisesti mököttänyt seuraavan päivän. Parhain ärsytys-menetelmä tapahtui syntymäpäiväni aatonaattona, koska J oli lähdössä viikonlopuksi polttareihin. Suurin osa naisista odottaa kosinnan osuvan sopivaan merkkipäivään tai muuhun romanttiseen päivään esim. ystävänpäivä, vuosipäivä, lomareissu ulkomaille, omat synttärit, juhannus, joulu jne. En ole poikkeus tässä suhteessa, toivoin salaa saavani romanttisen kosinnan tai no edes kosinnan syntymäpäivänäni (katsotaan sitä romantiikkaa myöhemmin). J istuutui viereeni sohvalle ja antoi minulle kirjekuoren joka sisälsi kortin. J :llä on tapana kirjoitella lapuille minua piristäviä tekstejä/runoja, jotka saa huononakin päivänä minut hymyilemään. Avasin kirjeen tärisevin käsin, ja hieman toiveikkaana, nyt se tapahtuu. Ensimmäisenä näin tekstin "Tahtoisin pyytää kättäsi", tässä vaiheessa voitte kuvitella ilmeeni ja kuinka näin mielessäni käveleväni alttarille. No sain aika nopeasti jalat takaisin maanpinnalle, kun luin seuraavan kohdan "Onnitellakseni sinua juhlapäivänäsi". Tiedän että J :llä on hyvä huumorintaju, ja yleensä naurankin kaikille tämän tyyppisille jutuille. Mutta tällä kertaa huumori oli kuin nyrkki vasten kasvoja, ja sain totaalisen raivokohtauksen. Asia on jo puhuttu läpi ja anteeksi annettu, mutta enpä odottanut kosintaa vähään aikaan. Nyt sitten viime viikolla sain uutisia, joka muutti monta asiaa kerta heitolla (niin kuin sanoin 2vuoteen on sisältynyt kyyneleitä, naurua, verta ja hikeä). Meillä on ollut selvä suunnitelma, jota olemme noudattaneet. Ensiksi vakituinentyö, avioituminen, asuntolaina ja lapsi/lapset, moni lähisukulainen on kehunut tätä hyvinkin viisaaksi suunnitelmaksi. Kävin muutama viikko sitten rutiinin omaisissa tarkastuksissa, ja kaiken piti olla kunnossa, no eipä sitten ollut. Diagnoosina oli alkava kohdunkaulansyöpä, joka kaatoi koko pakan sekaisin (jatkotutkimuksia odotellessa). Nyt suunnitelma on parantuminen, J :lle vakituinentyö, ehkä lapsi/lapset, asuntolaina ja avioituminen saattoi siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Kuitenkin tämän diagnoosin jälkeen aloin oikeasti odottamaan sitä kosintaa, koska en millään halua luopua periaatteestani. Vihjasin että vuosipäivä on kohta, mutta vastaukseksi sain ettei kannata odottaa lahjaa. Jaa no pitäiskö minun sano, että ei kannata odottaa sitten minultakaan enää mitään? Välillä, anteeksi nyt vain, ottaa niin totaalisen päähän miesten saamattomuus tai se kuinka ne puhuu pään ympäri, vaihtaa aihetta sujuvasti. Ymmärtääkö miehet edes vihjeitä vai onko niillä joku roskapostisuodatin koodattuna aivoihin? No olemme syksyllä lähtemässä Turkkiin, ehkä silloin. Minulla alkaa vain olla niin toivoton olo, etten enää tiedä pitäiskö odottaa "sitä oikeaa hetkeä" (näin J aina sanoo). No karkausvuoteen ei ole enää kuin n. 3,5 vuotta (korjatkaa jos väärässä). Rakastan miestäni ja tiedän löytäneeni sen oikean, mutta varsinkin tämän kaiken jälkeen pelkään ettei aika nyt kuitenkaan riitä. Arvostan kuitenkin sitä, että mieheni seisoo rinnallani ilman sormustakin. Kahdessa vuodessa on kuitenkin sattunut jo niin paljon, ensi kohtaaminen, treffailu, uusi työ, muuttaminen yhteen, muutto isompaan, sairastumiseni, etten tiedä mikä tilanne on enää edes kuukauden päästä. Anteeksi tunteiden purkaminen, mutta ehkä jo mieheni mielenterveyden takia on parempi purkaa tämä täällä.