kukkamaaria2014

Aktiivijäsen
  • Content count

    98
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by kukkamaaria2014

  1. Häitämme vietettiin Villa Elbassa tänä kesänä. Päädyimme varaamaan Villa Elban sen upean merenrantasijainnin ja kauniin juhlasalin vuoksi. Varatessa tilaa myös se tuntui isolta edulta, että ruuat, juomat, pöytäliinat ja niin edelleen tulisivat kaikki samasta paikasta, vaikkakin alkoholeista joutuisi ravintolahinnan maksamaan. Teimme alustavan varauksen Elbaan 1,5 vuotta ennen häitämme ja sitovan varauksen vuotta ennen. Emme saaneet menuehdotuksia Elbasta, joten kokosimme mieheni kanssa menua muilta sivustoilta ideoita hankkien. Koimme menun tekemisen haastavaksi ja lopulta pyynnöstämme järjestettiin face-to-face tapaaminen Elbassa huhtikuussa häämenua koskien. Tapaamisen jälkeen oli hyvä olo, nyt on hääasiat saatu eteenpäin! Menun hinta luvattiin toimittaa seuraavalla viikolla, mutta jouduimme odottamaan menun hintaa kuukauden toukokuun lopulle ja tällöinkin olimme joutuneet kyselemään hinnan perään useamman kerran. Menun hinnaksi tuli 43 euroa per henkilö. Pääsimme koristelemaan Elbaa perjantaina hyvissä ajoin, tästä iso kiitos Elballe. Olimme sopineet alkumaljojen nauttimisesta ulkona etupihalla sähköpostitse hyvissä ajoin ennen häitä ja häitä edeltävänä perjantaina vielä tarjoilija X:n kanssa kasvotusten. Hääpäivänä vieraiden ja hääparin odottaessa ulkona alkumaljoja huutaa tarjoilija Y terassilta ”A-oikeudet eivät riitä sinne”. Tilanne oli hämmentävä. Sain jälkikäteen kuulla, että kaasokin oli vielä sopinut pari minuuttia ennen alkumaljojen tarjoilua tarjoilija X:n kanssa, että nyt voivat tulla ulos tarjoilemaan, vieraat odottavat.. Tuona aurinkoisena päivänä olisi ollut ihanaa nauttia alkumaljat ulkona. Tämäkään asia ei olisi ollut ongelma jos asiasta oltaisiin kerrottu meille etukäteen! Silloin olisimme voineet ohjeistaa kaasot ja bestmanit toimimaan toisin. Vieraat olisivat voineet kävellä suoraan juhlasaliin ottaen alkumaljan samalla mukaan. Tässä asiassa siis pöyristyttää se, että kuinka voi olla, että asiasta on sovittu useamman henkilön kanssa ja silti Elban henkilökunta ei pysty ajoissa kertomaan, että ulkona pääoven läheisyydessä ei muuten ole A-oikeuksia.. Häiden jälkeen kirjoitin palautteen Elbaan, jossa kerroin muun muassa tästä asiasta. Tässä suora lainaus miten Elba vastasi tähän asiaan: ” A-oikeudet yltävät etuterassille ja takaterassille asti, henkilökunnan tiedossa kyllä tämä asia eivätkä ole koskaan kertoneet asiakkaille mitään muuta” Etsin sähköpostistani viestin, jossa alkumaljojen nauttimisesta etupihalla oltiin sovittu ja lähetin sen todisteeksi Elbaan. Tämän jälkeen asiaan ei kommentoitu oikein mitenkään, kuten ei mihinkään muuhunkaan oikein kommentoitu mitenkään tai pahoiteltu rehellisesti tapahtuneista virheistä. Tapaamisellamme huhtikuussa meille kerrottiin, että hääkakun voi tuoda myös itse. Pohdimme hetken kakun tuomista itse kustannussyistä, sillä melko taitavia leipureita olisi ollut lähipiirissä monta. Tapaamisellamme kerrottiin, että vaikeimpia kakkuja he eivät tee itse vaan tilaavat leipomosta. Toivomme peruskakkua, joten ajattelimme Elban kokkien osaavan leipoa sellaisen helposti. Tuosta kommentista meillä kuitenkin syntyi luottamus henkilökuntaan ja tilasimme kakun Elbasta. Hääpäivä koitti.. Tarjoilija X onnistui rikkomaan hääkakun koristeen. Koriste olisi ollut mukava säilyttää muistona tai myydä eteenpäin, mutta sen rikkoutuminen on mielestäni inhimillinen virhe, joka voi tapahtua kenelle tahansa. Mutta sitten näimme kakun.. Minä ja mieheni voimme rehellisesti sanoa, että emme ikinä voisi tarjota sellaista kakkua häissä! Kokkina emme ikinä kehtaisi tuoda sellaista kakkua juhlasaliin. Morsiamen 9-vuotiaan siskontytön reaktio kakun nähdessään oli ”HYI!”, jonka hän sanoi kovaan ääneen. Kakkupohja oli epätasainen/vino, kuorrute oli huonosti levitetty niin että kakkupohjaa näkyi ja pursotukset tehty aivan miten sattuu. Kaiken kaikkiaan teknisesti huonosti tehty kakku. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Lisäsin liitteeksi pari kuvaa kakusta. Kuvat nähdessään jokainen voi itse päättää haluaako tarjota sen näköistä kakkua häissään ja maksaa siitä 6,8 euroa per henkilö! Tämän kokemuksen perusteella en voi missään tapauksessa suositella tilaamaan kakkua Elbasta! Palautteessamme Elbasta kakusta vastattiin, että kakun kuorrute ei kestänyt lämmintä ilmaa. Jälleen kerran meitä ei uskottu ja jouduin todistelemaan, että ainakaan kaikki kakun viat eivät kaikki mitenkään voineet johtua lämpötilasta ja lähetin pari kuvaa hääkakusta. Elba-salihan oli muutenkin hyvin ilmastoitu, joka oli iso plussa kuumana hääpäivänä! Kuvien lähettämisen jälkeen asiakaspalvelupäällikkö oli onneksi samaa mieltä kanssamme. Kakku oli myös hänen mielestään hirveä. Tässäkin asiassa asiakas siis joutui todistelemaan olevansa oikeassa. Häiden jälkeen saimme muuten kuulla, että kahvi,tee ja mehu maksavat tällöin 4,5euroa per henkilö elbasta ostettuna eli itse tuomalla ei olisi juurikaan säästänyt.. Olimme sopineet tuovamme iltapalan itse Elbaan. Toimme iltapalat edellisenä iltana Elbaan. Samainen tarjoilija X oli niitä vastaanottamassa. Elban omaan kylmiöön ei hygieniasyistä saa asiakkaan tuomia ruokia viedä. Asiakasjääkaappi puolestaan oli niin pieni, että tuomamme iltapalat 65 hengelle eivät sinne meinanneet mahtua. Tarjoilija X ehdotti iltapalojen säilyttämistä asiakkaan tuomassa kylmälaukussa.. Voisi kysyä, että sekö sitten on hyvää hygieniaa säilyttää jääkaappiviileään tarkoitettuja tuotteita kylmälaukussa noin 17 tuntia ennen tarjoilua? Kaasot ja morsiamen äiti, jotka olivat tilanteessa hämmentyivät ja morsiamen äiti totesi, että ei niitä voi lämpimässä säilyttää. Menevät pilalle. Tarjoilija X totesi: ”No täytyy sitten varmaan nostaa hääkakku pois kylmiöstä, jotta nämä teidän tuomat iltapalat mahtuvat sinne” Sekä kaasojen, morsiamen äidin että meidän mielestä alaluokkaista asiakaspalvelua! Tässäkin asiassa: miksi asiakkaalle annetaan lupa tuoda oma iltapala jos ei ole tiloja säilyttää niitä? Miksi ei ajoissa kerrottu tilanpuutteesta, jotta iltapala oltaisiin voitu säilyttää muualla asiakkaan omissa tiloissa ja tuoda Elbaan vaikka vasta lauantaina? Iltapalalle ei muuten lämmitetty pikkupitsoja, vaikka sekin oltiin sovittu minun toimesta perjantaina ja kaason toimesta hääpäivänä... Emme myöskään ikinä saaneet Elbasta varausehtoja. On myös monia muita asioita, joista oltiin sovittu, mutta joista ei ollut Elbassa mitään tietoa. Kokonaisuudessaan Elbasta jäi häiden järjestäjänä amatöörivaikutelma, joka ihmetyttää suuresti sillä he niin paljon häitä järjestävät! Elbasta löytyy toki myös positiivisia puolia, joita ovat: +upea sijainti merenrannalla +elba on kaunis ulkoa ja sisältä +ilmastoitu juhlasali kesäisenä lauantaina! +pääruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi +elba jousti koristeluajoissa ja pääsimme perjantaina ajoissa koristelemaan Lyhyesti: Villa Elba oli ainoa pettysten tuottaja, joka häihimme liittyy. Elba on reilusti ylihinnoiteltu, tuolla hinnalla pitäisi saada parempaa. Pelkästään Elba-salin vuokra juhliin on 610 euroa. 6,80 eurolla per henkilö pitäisi saada kaunis kakku. Asiakaspalvelu Elbassa on monella tapaa töykeää ja epäammattimaista. Esimerkkinä tästä tarjoilija X:n käytös ja se miten palautteeseemme reagoitiin häidemme jälkeen. Vietimme Elban mokista huolimatta ikimuistoisen päivän, jota muistamme lämmöllä. Sää oli parempi kuin mitä ikinä pystyi toivoa. Bändi oli aivan loistava, kukat ja muut koristelut kauniita ja ohjelma&aikataulu olivat kaikin puolin onnistuneita. Ennen kaikkea vieraat viihtyivät, joka oli tärkeintä. Kokemuksemme perusteella emme kuitenkaan valitettavasti voi suositella Elbaa häiden viettoon. Runsaan negatiivisen palautteen vuoksi Elban henkilökunta halusi tavata meidät kasvotusten. Tapaamisessa syntyi vaikutelma, että meitä kuunnellaan ja palautteemme otetaan vastaan. Henkilökunta itse ehdotti, että hyvittävät kakun hinnan 6,8e per henkilö loppulaskusta. Loppulasku tuli.. Jostain syystä saimme lopulta hääkakusta alennusta vain 3,8 euroa per henkilö. Laskutusongelmista esimerkkinä: alle 2-vuotiaiden kerrottiin syövän veloituksetta. Loppulaskussa sen ikäiset kustansivat 6 euroa per henkilö.. Mikäli kuitenkin päädytte valitsemaan Elban juhlapaikaksenne ottakaa kaikki sovitut asiat kirjallisena ylös, koska mikäli jokin ei tapahdu sovitusti ja annatte palautetta niin todistustaakka on teillä eikä teitä uskota ilman konkreettista todistetta. Teille saatetaan myös nauraa puhelimessa soittaessanne laskun virheellisyydestä. Yhä odotellaan lopullista laskua.
  2. Häitämme vietettiin Villa Elbassa tänä kesänä. Päädyimme varaamaan Villa Elban sen upean merenrantasijainnin ja kauniin juhlasalin vuoksi. Varatessa tilaa myös se tuntui isolta edulta, että ruuat, juomat, pöytäliinat ja niin edelleen tulisivat kaikki samasta paikasta, vaikkakin alkoholeista joutuisi ravintolahinnan maksamaan. Teimme alustavan varauksen Elbaan 1,5 vuotta ennen häitämme ja sitovan varauksen vuotta ennen. Emme saaneet menuehdotuksia Elbasta, joten kokosimme mieheni kanssa menua muilta sivustoilta ideoita hankkien. Koimme menun tekemisen haastavaksi ja lopulta pyynnöstämme järjestettiin face-to-face tapaaminen Elbassa huhtikuussa häämenua koskien. Tapaamisen jälkeen oli hyvä olo, nyt on hääasiat saatu eteenpäin! Menun hinta luvattiin toimittaa seuraavalla viikolla, mutta jouduimme odottamaan menun hintaa kuukauden toukokuun lopulle ja tällöinkin olimme joutuneet kyselemään hinnan perään useamman kerran. Menun hinnaksi tuli 43 euroa per henkilö. Pääsimme koristelemaan Elbaa perjantaina hyvissä ajoin, tästä iso kiitos Elballe. Olimme sopineet alkumaljojen nauttimisesta ulkona etupihalla sähköpostitse hyvissä ajoin ennen häitä ja häitä edeltävänä perjantaina vielä tarjoilija X:n kanssa kasvotusten. Hääpäivänä vieraiden ja hääparin odottaessa ulkona alkumaljoja huutaa tarjoilija Y terassilta ”A-oikeudet eivät riitä sinne”. Tilanne oli hämmentävä. Sain jälkikäteen kuulla, että kaasokin oli vielä sopinut pari minuuttia ennen alkumaljojen tarjoilua tarjoilija X:n kanssa, että nyt voivat tulla ulos tarjoilemaan, vieraat odottavat.. Tuona aurinkoisena päivänä olisi ollut ihanaa nauttia alkumaljat ulkona. Tämäkään asia ei olisi ollut ongelma jos asiasta oltaisiin kerrottu meille etukäteen! Silloin olisimme voineet ohjeistaa kaasot ja bestmanit toimimaan toisin. Vieraat olisivat voineet kävellä suoraan juhlasaliin ottaen alkumaljan samalla mukaan. Tässä asiassa siis pöyristyttää se, että kuinka voi olla, että asiasta on sovittu useamman henkilön kanssa ja silti Elban henkilökunta ei pysty ajoissa kertomaan, että ulkona pääoven läheisyydessä ei muuten ole A-oikeuksia.. Häiden jälkeen kirjoitin palautteen Elbaan, jossa kerroin muun muassa tästä asiasta. Tässä suora lainaus miten Elba vastasi tähän asiaan: ” A-oikeudet yltävät etuterassille ja takaterassille asti, henkilökunnan tiedossa kyllä tämä asia eivätkä ole koskaan kertoneet asiakkaille mitään muuta” Etsin sähköpostistani viestin, jossa alkumaljojen nauttimisesta etupihalla oltiin sovittu ja lähetin sen todisteeksi Elbaan. Tämän jälkeen asiaan ei kommentoitu oikein mitenkään, kuten ei mihinkään muuhunkaan oikein kommentoitu mitenkään tai pahoiteltu rehellisesti tapahtuneista virheistä. Tapaamisellamme huhtikuussa meille kerrottiin, että hääkakun voi tuoda myös itse. Pohdimme hetken kakun tuomista itse kustannussyistä, sillä melko taitavia leipureita olisi ollut lähipiirissä monta. Tapaamisellamme kerrottiin, että vaikeimpia kakkuja he eivät tee itse vaan tilaavat leipomosta. Toivomme peruskakkua, joten ajattelimme Elban kokkien osaavan leipoa sellaisen helposti. Tuosta kommentista meillä kuitenkin syntyi luottamus henkilökuntaan ja tilasimme kakun Elbasta. Hääpäivä koitti.. Tarjoilija X onnistui rikkomaan hääkakun koristeen. Koriste olisi ollut mukava säilyttää muistona tai myydä eteenpäin, mutta sen rikkoutuminen on mielestäni inhimillinen virhe, joka voi tapahtua kenelle tahansa. Mutta sitten näimme kakun.. Minä ja mieheni voimme rehellisesti sanoa, että emme ikinä voisi tarjota sellaista kakkua häissä! Kokkina emme ikinä kehtaisi tuoda sellaista kakkua juhlasaliin. Morsiamen 9-vuotiaan siskontytön reaktio kakun nähdessään oli ”HYI!”, jonka hän sanoi kovaan ääneen. Kakkupohja oli epätasainen/vino, kuorrute oli huonosti levitetty niin että kakkupohjaa näkyi ja pursotukset tehty aivan miten sattuu. Kaiken kaikkiaan teknisesti huonosti tehty kakku. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Lisäsin liitteeksi pari kuvaa kakusta. Kuvat nähdessään jokainen voi itse päättää haluaako tarjota sen näköistä kakkua häissään ja maksaa siitä 6,8 euroa per henkilö! Tämän kokemuksen perusteella en voi missään tapauksessa suositella tilaamaan kakkua Elbasta! Palautteessamme Elbasta kakusta vastattiin, että kakun kuorrute ei kestänyt lämmintä ilmaa. Jälleen kerran meitä ei uskottu ja jouduin todistelemaan, että ainakaan kaikki kakun viat eivät kaikki mitenkään voineet johtua lämpötilasta ja lähetin pari kuvaa hääkakusta. Elba-salihan oli muutenkin hyvin ilmastoitu, joka oli iso plussa kuumana hääpäivänä! Kuvien lähettämisen jälkeen asiakaspalvelupäällikkö oli onneksi samaa mieltä kanssamme. Kakku oli myös hänen mielestään hirveä. Tässäkin asiassa asiakas siis joutui todistelemaan olevansa oikeassa. Häiden jälkeen saimme muuten kuulla, että kahvi,tee ja mehu maksavat tällöin 4,5euroa per henkilö elbasta ostettuna eli itse tuomalla ei olisi juurikaan säästänyt.. Olimme sopineet tuovamme iltapalan itse Elbaan. Toimme iltapalat edellisenä iltana Elbaan. Samainen tarjoilija X oli niitä vastaanottamassa. Elban omaan kylmiöön ei hygieniasyistä saa asiakkaan tuomia ruokia viedä. Asiakasjääkaappi puolestaan oli niin pieni, että tuomamme iltapalat 65 hengelle eivät sinne meinanneet mahtua. Tarjoilija X ehdotti iltapalojen säilyttämistä asiakkaan tuomassa kylmälaukussa.. Voisi kysyä, että sekö sitten on hyvää hygieniaa säilyttää jääkaappiviileään tarkoitettuja tuotteita kylmälaukussa noin 17 tuntia ennen tarjoilua? Kaasot ja morsiamen äiti, jotka olivat tilanteessa hämmentyivät ja morsiamen äiti totesi, että ei niitä voi lämpimässä säilyttää. Menevät pilalle. Tarjoilija X totesi: ”No täytyy sitten varmaan nostaa hääkakku pois kylmiöstä, jotta nämä teidän tuomat iltapalat mahtuvat sinne” Sekä kaasojen, morsiamen äidin että meidän mielestä alaluokkaista asiakaspalvelua! Tässäkin asiassa: miksi asiakkaalle annetaan lupa tuoda oma iltapala jos ei ole tiloja säilyttää niitä? Miksi ei ajoissa kerrottu tilanpuutteesta, jotta iltapala oltaisiin voitu säilyttää muualla asiakkaan omissa tiloissa ja tuoda Elbaan vaikka vasta lauantaina? Iltapalalle ei muuten lämmitetty pikkupitsoja, vaikka sekin oltiin sovittu minun toimesta perjantaina ja kaason toimesta hääpäivänä... Emme myöskään ikinä saaneet Elbasta varausehtoja. On myös monia muita asioita, joista oltiin sovittu, mutta joista ei ollut Elbassa mitään tietoa. Kokonaisuudessaan Elbasta jäi häiden järjestäjänä amatöörivaikutelma, joka ihmetyttää suuresti sillä he niin paljon häitä järjestävät! Elbasta löytyy toki myös positiivisia puolia, joita ovat: +upea sijainti merenrannalla +elba on kaunis ulkoa ja sisältä +ilmastoitu juhlasali kesäisenä lauantaina! +pääruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi +elba jousti koristeluajoissa ja pääsimme perjantaina ajoissa koristelemaan Lyhyesti: Villa Elba oli ainoa pettysten tuottaja, joka häihimme liittyy. Elba on reilusti ylihinnoiteltu, tuolla hinnalla pitäisi saada parempaa. Pelkästään Elba-salin vuokra juhliin on 610 euroa. 6,80 eurolla per henkilö pitäisi saada kaunis kakku. Asiakaspalvelu Elbassa on monella tapaa töykeää ja epäammattimaista. Esimerkkinä tästä tarjoilija X:n käytös ja se miten palautteeseemme reagoitiin häidemme jälkeen. Vietimme Elban mokista huolimatta ikimuistoisen päivän, jota muistamme lämmöllä. Sää oli parempi kuin mitä ikinä pystyi toivoa. Bändi oli aivan loistava, kukat ja muut koristelut kauniita ja ohjelma&aikataulu olivat kaikin puolin onnistuneita. Ennen kaikkea vieraat viihtyivät, joka oli tärkeintä. Kokemuksemme perusteella emme kuitenkaan valitettavasti voi suositella Elbaa häiden viettoon. Runsaan negatiivisen palautteen vuoksi Elban henkilökunta halusi tavata meidät kasvotusten. Tapaamisessa syntyi vaikutelma, että meitä kuunnellaan ja palautteemme otetaan vastaan. Henkilökunta itse ehdotti, että hyvittävät kakun hinnan 6,8e per henkilö loppulaskusta. Loppulasku tuli.. Jostain syystä saimme lopulta hääkakusta alennusta vain 3,8 euroa per henkilö. Laskutusongelmista esimerkkinä: alle 2-vuotiaiden kerrottiin syövän veloituksetta. Loppulaskussa sen ikäiset kustansivat 6 euroa per henkilö.. Mikäli kuitenkin päädytte valitsemaan Elban juhlapaikaksenne ottakaa kaikki sovitut asiat kirjallisena ylös, koska mikäli jokin ei tapahdu sovitusti ja annatte palautetta niin todistustaakka on teillä eikä teitä uskota ilman konkreettista todistetta. Teille saatetaan myös nauraa puhelimessa soittaessanne laskun virheellisyydestä. Yhä odotellaan lopullista laskua.
  3. Vau, tuossapa oli kattava lista kuvattavista asioista hääpäivänä !
  4. Meidän pitäisi keksiä hääbingon voittajille palkinnot. Lasten skumppapullo kuulostaa hauskalta idealta. Nythän on tullut myyntiin myös esim. muumilimuja "skumppapulloissa"
  5. Meille tulee vesi, maito, kotikalja, mehu, kivennäisvesi, angry birds limua, pepsi max, jaffa ja sprite. Ja kakun kanssa lisäksi kahvi ja tee. Juhlapaikallamme on A-oikeudet. Tarjoamme vieraillemme alkoholillisen alkumaljan ja 2 kaatoa puna/valkoviiniä. Omakustanteinen baaritiski avoinna juhlien alusta loppuun. Eiköhän noilla pärjätä !!
  6. Meidän juhlapaikalla on myös A-oikeudet. Valitsimme juhlapaikkamme muun muassa erittäin kauniin sijainnin ja upean juhlasalin perusteella. Se helpottaa, kun pöytäliinat, astiat, servetit ja ruoka tulee kaikki samasta paikasta. Päädyimme siihen, että tarjoamme vieraillemme alkoholillisen alkumaljan lisäksi 2 kaatoa puna-/valkoviiniä ruuan kanssa. Omakustanteinen baari on auki juhlien alusta loppuun saakka. Kumpikaan meistä ei juo, joten olemme tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Saamme kuitenkin viedä juhlapaikallemme alkoholittomia juomia, karkkibuffetin ja lisää täytettä kahvipöytään, joka on mielestäni aivan huippujuttu. Tulemmekin panostamaan alkoholittomiin juomiin ja tarjolle tulee mm. kivennäisvettä, angry birds-limua, pepsi maxia, spriteä ja jaffaa. Halusimme panostaa meille tärkeämpiin asioihin, kuten bändiin ja alkoholitarjoilu puolestaan sen kalleuden vuoksi jäi vähemmälle. Uskon kuitenkin, että vieraatkin ovat tyytyväisiä tähän järjestelyyn.
  7. Täältä sai kyllä paljon vinkkejä ! Näitä yhdistelemällä sain muodostettua meidän vihkikaavan. Onneksi vihkijä suostuu lukemaan ylimääräistäkin !
  8. Kannatan ! Varmasti vielä melko harvinainen ainakin Suomessa häissä ja ainakin kesällä taatusti hitti ! Yksi mahdollisuushan olisi laittaa isoon sinkkisoikkoon paljon jäitä ja jäätelörasiat sinne.
  9. Meillä ruoka klo 16, kakku klo 18.30 ja iltapala klo 22. Varmasti monet vanhemmatkin ihmiset jäävät syömään iltapalaa jos on vaikkapa pidempi ajomatka takaisin kotiin. Iltapalan ohessa on herkkubuffet (karkkeja, sipsejä, popcorneja).
  10. Luulisi, että 2 normaalikokoista juustokakkua riittävät. Meinaattekos muuta laittaa tarjolle? Keksejä tai kuivakakkua?
  11. Tälläistä iltapalamenua ollaan nyt ajateltu: Lihapyörykät Kinkku-ananas minipizzat Pepperoni-sipuli minipizzat Kasvispiirakka Patonkia & ruohosipuli- ja valkosipulilevitettä Lisäksi päivältä jääneitä salaatteja (vihersalaatti, pastasalaatti, melonisalaatti, tomaatti-mozzarella) Miltäs kuulostaa? Voisikohan lihapullille kehitellä jonkinlaista kylmää kastiketta? Jogurttikastike tms?
  12. Ja tietenkin karkkibuffetia varten ostetut kauhat tai astiat saa jälkikäteen myytyä hääkirppiksillä. Karkeissa tarjouksia kyttäämällä säästää varmasti.
  13. Flor, riippuu aivan täysin siitä, että kuinka runsaan karkkibuffetista haluaa, että kuinka kalliiksi se tulee. Myös astiat voivat lohkaista ison summan mikäli ei käytä omia ja keräile esimerkiksi kirppareilta tai hääkirppiksiltä. Meidän häät vielä tulossa, mutta tämän verran on mennyt tähän mennessä karkkibuffettiin: -kauhat 10e (tilattu ebaystä) -pussit namuille n.10e (tilattu ebaystä) -kulhot hääkirppiksiltä, Ikeasta, pari itseltä 70e -karkit, popparit, sipsit 14kg (urjalan makeistukku, tavalliset kaupat) 130e Meille on tulossa runsas karkkibuffet ja vielä n. 6kg karkkia ostamatta. Arvelisin, että yhteensä karkkibuffettiin tulee menemään 250 euroa.
  14. Minä kaipailisin jo häitään viettäneiltä kokemuksia mitkä biisit vetivät tanssilattialle väkeä? Spotifyyn olen minäkin listaa kasaamassa..
  15. Tässä ketjussa onkin jo aika hyvin listattu Ikean tarjoamia edullisia häätarvikkeita.. Ikeasta löytyy myös paljon kauniita kulhoja herkkubuffettia varten ! Muun muassa Gottis kulhot ja 3-kerrosvati sopivat hienosti herkkubuffetiin.
  16. Emme tingi: -Ruoka. Runsaiden alkupalojen, pääruuan ja kakun lisäksi tulossa runsas herkkubuffet&iltapala. -Kuvaaja. Valitsimme alueen parhaimman kuvaajan -Koristelut, yhteinäiset paperituotteet yms muu visuaalinen ilme. -Sormus -Häämatka ! Matkustelu on iso osa meidän elämää ja halusimme häämatkasta ikimuistoisen.
  17. Minä kuulisin mielelläni, että mistä biiseistä vieraat ovat innostuneet ja mitkä ovat saaneet vieraat tanssilattialle. Ideana on meilläkin tanssia ensin häävalssi, jonka jälkeen vieraiden kanssa muutamat valssit.. Eli ensin ns. perinteistä tanssimusiikkia, jonka jälkeen loppuilta menevämpää tanssimusiikkia. Minulla ainakin näkyy spotifyssä soittolistan yläpuolella kappaleiden määrä ja yhteiskesto.
  18. Meille ei ole tulossa bändiä useammasta syystä. Sellainen bändi, jonka kelpuuttaisin veisi budjetista ison lohkon (n.1000-1200e). Olemme päätyneet siihen, että tanssimme häävalssin ystäväni laulamana+säestämänä, jonka jälkeen muut musiikit soitetaan meidän muodostamilta spotify listoilta. Juhlapaikallamme on onneksi hyvät äänentoistolaitteet jo valmiiksi. Tanssi ei kuitenkaan ole muutenkaan häissämme pääjuttu ja juhlat loppuvatkin jo klo 23 ja halukkaat voivat lähteä jatkoille, jotka ovat eräässä baarissa, jonka yhteydessä on hotelli, jossa suurin osa vieraista yöpyy. Panostamme itse hääjuhlassa enemmän ruokailuun ja muuhun ohjelmaan, sillä ruuan ja kakun lisäksi häissämme tulee olemaan iltapala, vaikka juhlat loppuvatkin melko aikaisin. Herkkusuille on tarjolla runsas herkkubuffet, joka avautuu heti pääruuan jälkeen. Muu ohjelma on puheita, hääparin runot toisilleen, hääbingo, kaksi leikkiä ja hääkimpun&sukkanauhan heitto. Kokonaan ilman livemusiikkia ei tulla olemaan, sillä hääjuhlassa ystäväni laulaa ja soittaa pianolla kolme kappaletta.
  19. Meillä on iltapala suunnitteilla kesähäihin. Vielä ei olla osattu päättää, että mitä.. Ideoita iltapalallehan on vaikka kuinka! Karjalanpiirakat+munavoi, suolaiset piirakat, pikkupitsat, hodarit, voileipäkakut..
  20. Meillekin tulossa herkkubuffet 70-80 hengen häihin. Osan kulhoista olen ostanut täältä, osan Ikeasta ja loput vähän sieltä sun täältä. Kauhat olen tilannut ebaysta. Karkkien väriteemana on valkoinen, vaaleanpunainen, vaaleanvihreä ja ruskea. Tärkeintä buffetissa on se, että yhteen kulhoon tulee vain yhtä karkkia eli sanomme ei erilaisille makeissekoituksille. Yritämme saada buffetiin myös kaikille jotain. Toffeeta, suklaata, lakua, salmiakkia, vaahtokarkkeja ja hedelmäkarkkeja. Tällä hetkellä ostettuna tälläisiä karkkeja: -marianne 1kg -toffee fudge 1kg -pätkis 1,3kg -v.pun ufokarkit 2,1 kg -kirpeät mansikkapötköt 1,5kg -happamat kallot 1,5kg -liitulaku 500g -pyöreitä toffeekarkkeja (valkoinen, v.pun, vaaleanvihreä) 500g -sydän vaahtokarkkeja 500g -muita vaahtokarkkeja 700g -ranskalaiset pastillit 500g -vihreät kuulat 1kg -alku karkit 600g Lisäksi herkkubuffettiin on tulossa kaurakeksejä, vohveleita, brunbergin mansikkasuukkoja 25kpl ja suffeli patukoita. Lisäksi jotkit hempeän väriset hedelmäkarkit on hakusessa. Suolaista buffetiin on tulossa popcornit, joille on omat vaaleanpunaiset pahvikulhot. Lisäksi olen suunnitellut hankkivani sipsejä ison kulhollisen buffetiin.
  21. Ihana idea tämä hieman erilainen ohjelmanumero ! Itse aion palauttaa sukunimen sekä äidille että isälle juhlassa esitetyn runon&kortin muodossa.
  22. Meillä tulee visa pöytäkunnittain. Siten kaikkien ei ole pakko osallistua jos ei tahdo.. Nyt on mietinnässä kysymykset. Ajateltiin, että 10 kysymystä olisi sopiva määrä. Sain tästä topicista hyviä vinkkejä, mutta vielä pari kysymystä täytyisi keksiä.
  23. Laitoimme ilmoittautumisen viimeistään 5vko ennen häitä.
  24. Meillä juhlapaikalta täytyy juhlien jälkeen viedä pois omat koristeet, lahjat jne. Kaasot&bestmanit saavat tämän ilotehtävän, josta toivottavasti selviävät noin tunnissa. Pöytäliinat, astiat yms siivoaa juhlapaikan henkilökunta.
  25. Juhlapaikan upea sijainti ja ok hintainen vuokra vaikuttivat päätökseen.