Chocolade

Tämä ei kyllä liity häihin mitenkään, mutta onpi isännän suusta ja anopin läsnäollessa, joten riittänee vähintään upitukseksi. Oltiin anopin luona ja minä väkersin pizzaa iltapalaksi. Sulholla on massankasvatus-dietti menossa. Eli siis laihis mun mielestä. Sulho: muistahan minullekin tehä (pizzaa) Anoppi: eikö sun pitäny syödä vaan salaattia ja vihanneksia? Sulho: no joo, mut oon niin kyllästyny banaaniin Minä: jos tarkkoja ollaan niin ei se banaani kyllä vihannes ole Sulho: no mikä se sitten on? (Tässä kohtaa minä olin ihan äimänä, yleensä kun ei sovi edes viilata pilkkua tällaisissa asioissa) Minä: hedelmä. Banaani on hedelmä. Sulho: no ei ole. Hedelmät on raikkaita, niinku tomaatti Eikä yhtään naurettu anopin kanssa. Up up up.

Asiaa ei olla toisen puoliskon kanssa vielä tarkkaan puitu, mutta maistraattiin en suostu. Kirkkovihkiminen meille hyvin todennäköisesti tulee (olen ensimmäistä kertaa elämässähi tykästynyt kirkkoon, siis löytänyt minua miellyttävän kauniin kirkon). Voisin silti kuvitella vihkimisen myös jossain minulle tai miehelle tai molemmille tärkeässä paikassa. Tai muuten kauniilla paikalla juhlatilan yhteydessä. Mutta enpä osaa vastata alkuperäiseen kysymykseen...

Pitää laittaa kuvia omista ideoista, kunhan sinne asti pääsee... Mutta näköjään googlenkin uumenista löytyy

Itse ajattelin kuohuviinilasit kaasoille ja taskumatit beasmaneille. Mukaan sitten muuta kivaa ^^ Mutta itselläkin juuri se "Tuletko kaasokseni?" on vielä vähän auki... Isännän kanssa varmaan tuunataan viinapulloista (etiketit uusiks yms) "Kehtootko bestmaniks ryhtyy?" Jossain näin kuvankin sen tyylisestä, täytyy yrittää ehtiä...

^^ Juuri tätä tarkoitin!

IKEAn kynttilöiustä oma käsitys on moninainen: osa parempia, osa huonompia, toiset haisee enemmän, toiset vähemmän, jotku kuumuu, toiset ei, jne.... Eli suosittelisin ostamaan koekynttilöitä, ettei tule yllätyksiä Pätee varmaan monen muunkin kaupan kynttilöihin.

Tuli mieleeni, että olisko paha, jos vala olisi kaason hallussa ja tämä sitten ko paperin ojentaisi morsiamelle, kun sen aika on. Eipä tarvitsis morsmaikun hermoilla valan rypistymisestä ja säilytyksestä. Ihana idea on tuo, että sen laittaisi kehyksiin ja muidenkin luettavaksi. Ainakin minä vieraana tykkäisin päästä lukemaan valan vielä sen lausumisen jälkeen. Eikä sitten tarvitsisi stressiäkään ottaa siitä, että herkistyyä tai muuten ei saa valaa kunnolla kakistettua ulos

Tuolla joku mainitsi pajunoksat. Idea ei ole mielestäni ollenkaan huono, päinvastoin. Mutta huomioittehan allergia-asian. Samoin kuin koivujenkin kanssa. Itse näille molemmille pahasti allergisena olisin hyvin otettu, jos esimerkiksi kutsussa mainittaisiin asiasta, jotta tietäisin ottaa extra-annoksen lääkettä. Tai niin, että hääpari varaa juhlapaikalle allergialääkkeitä, jottei kenenkään juhlatunnelma kärsi allergian takia. Ehdottomasti en haluaisi, että allergiani estäisi käyttämästä koristeita (sama pättee kaikkiin ruokatarjoiluihin). Itse toki olen sisäistänyt allergia-asiani ja kuskaankin aina varalääkkeitä lompakossa, moni varmasti siis tekee myös näin. Tästäpä sitten itse asiaan:

Jostan syystä haluan miespapin vihkimään. Vaikka esimerkiksi oma rippipappini on ollut nainen, minut ja siskoni kastanut pappi on ollut nainen sekä (jos en väärin muista) niin vanhempani vihkinyt pappi on ollut nainen. Silti ajatus naispapista tuntuu vieraalta, jännä juttu.

Minulle on aivan sama, kuka maksaa ja mitä, minä ja mies päätetään. Keneltäkään ei pyydetä rahaa, jos joku haluaa kustannuksii osallistua, fine. Mutta me päätetään isännän kanssa kahdestaan KAIKKI. Piste. Aloittaneelle sanoisin samaa kuin moni muukin, pitäkää oma päänne. Häiden teema EI ole pieni asia, eikä todellakaan anopin päätettävissä. Kuten ei muutkaan asiat. Pidä oma pää, saat olla myöhemmin ylpeä

Mie kaipaisin tänne Kuopioon jotain vähän modernimpaa ja tyylikkäämpää juhlapaikkaa. Asia ei ole vielä ajankohtainen, mutta alustavasti noita juhlapaikkoja katsellessa jäi sellainen fiilis, että mikään ei oikein nappaa. Ihanaa/kamalaa, mies on samaa mieltä. Onko kukaan paininut saman asian kanssa? Mihin juhlapaikkaan olette päätyneet?

Liljankukkanen sano miehesi suvulle, että harvinaisempiakin sukunimiä/sukuja on. Edelliseen postaukseen vedoten, minun sukunimelläni löytyy tasan ja vain ja ainoastaan 13 kappaletta :-D

Meillä näin: minulla on harvinainen sukunimi (kaukaisin sukulaiseni on serkkuni lapsi, meitä on alle 20 koko maailmassa). Olen oppinut pitämään sukunimestäni ja välillä jopa "uhannut" pitää sen, sillä suvussamme ei ole ainuttakaan kaksilahkeista jatkamaan sukunimeä "varmasti". Meilläkin sukunimi tulee isäni puolelta. Isäni veljellä, jolla on siis myös sama sukunimi, on samanniminen vaimo kuin minun äitini. Eli tähän pieneen porukkaamme mahtuu kaksi saman nimistä. Sitten pääsemmekin siihen miehen mielestä ongelmalliseen asiaan: hän on kimittäin kaima isäni kanssa. Joten jos otamme minun sukunimeni, niin isälläni ja miehelläni on sama etu- ja sukunimi... Ja tästä sitten seuraisi rattoisasti vielä se, että edelleen alle 20 hlö sukunimellä löytyisi sekä miehistä että naisista samannimiset henkilöt. Minusta asia on huvittava, mutta en minäkään halua, että isäni ja mieheni ovat täysin saman nimiset, pelkkä etunimikaimuus riittää vallan hyvin!

Huh. Näitä lukiessa ei voi kun olla tyytyväinen omiin (tuleviin) appivanhempiin. Anoppi ja appi kyllä eronneet, mutta molempien kanssa tulen juttuun mainiosti ja koen että minista tykätään. Samoin tiedän että omat vanhempani tykkäävät vävystään hurjasti ja isälläni onkin jo ollut lapsenlapsi-kuume :-D Voihan joku tietysti pahalla ottaa (jossain vaiheessa varmasti tulevan) kihlauksemme. Tosin en kyllä näistä suvuista sitä usko. Olempa onnellinen kun anoppi ja appi ovat ihania. (Tosin miehen sisko onkin sitten omaa maataan, mutta ei onneksi puutu suhteeseemme, vaikka onkin päällepäsmäri.) Lopputulos: nyt viimeistään osaan arvostaa omaa anoppiani ja appeani.

Itse en pahastuisi julkista kosintaa. Ja täysin mahdottomana en sellaista edes pidä. Kerran mies on sanonut "haluavansa hoitaa homman kunnolla ja viimeisen päälle" - mitä tämä sitten tarkoittaakaan... Mutta mies minut tuntee ja varmasti saan aikanaan täydellisen kosinnan, kaksin tai tuhatpäin, en minä välitä, kunhan mies ja kysymys on oikeita (muoks. kelivohreet)

Onkos kellään tietoa entisen Kurkiharjun ala-asteen ostaneesta pitopalvelusta? Kouluahan ei paikalla ei ole moneen vuoteen ollut, mutta nyt sen on ostanut joku pitopalvelu tässä ihan hiljan. Yritin googlailla, mutta ei ainakaan minun silmääni osunut. Pihassa olen käynyt vielä silloin kun paikka oli tyhjillään, ihan potentialisen oloinen mesta. Jos sen vain joku kunnostaisi. Mutta siis, tiedättekö onko paikka menossa miten kattavaan remonttiin tai remointoivatko sitä edes juhlakäyttöön?

Kiitos Kyllikki-Kaarina ja Tipzilla. Tsemppi vastaanotettu onnistuneesti :-) Itsekin ihmettelen vähän, miksi hyvä suhde kihloihin kaatuisi. Toisaalta ymmärrän mieheni ajatuksen tästä, sillä hän luuli olevansa hyvässä suhteessa, kosi/kihlasi ja sitten ex-emäntä rupesi katumaan ja homma kusi alleen. Ymmärrän siis, ettei hän enää samalla tavalla "luota hyvään suhteeseen". Mutta olen kyllä hänelle sanonut, että tapahtui mitä hyvänsä (ja paljon on tapahtunut, on meillä vaikeuksia ollut ja yhdessä on ne selätetty tähän asti) niin hänen rinnallaan pysyn. Jos hän vain minut huolii. Mutta täytynee vain yrittää päästä eroon tästä fiiliksestä. En todellakaan häntä halua painostaa, kosinnan tulee olla hänen päätöksensä ja halunsa. Ja haluan sen yllätyskosinnan, joten siinäkin mielessä tämä höösääminen saisi loppua. Ja kun mieskin haluaa järjestää yllätyskosinnan, tämän hän on kertonut ihan itse, niin en sitä iloa häneltä halua viedä. Lisäksi juuri tuo, että sitten kihloista ja muusta pystyy todella nauttimaan, kun se ei ole hössötyksen, painostuksen ja manipuloinnin tulos, vaan puhtaasti rakkautta. Kyllä minä tuota miehen totaalista omaksi saantia maltan vielä odottaa, on hän minulle niin rakas, että tällä asialla en suhdettamme nyt aijo pilata. Kiitos ihanat tytöt tuesta, olette suuri apu :-) Toivottavasti jatkossakin pystytään toinen toisiamme auttamaan, eihän naikkarit lannistu pienestä ;-)

Apua. Seuraava kommentti saattaa olla aika ilkeä :-( Tajusin tuossa aamulla yhden asian. En edes halua nyt kihloihin ja naimisiin. Ja tämä ei todellakaan johdu parisuhteesta, kaikkea muuta. Miehen kanssa menee ihanasti ja hänet todellakin haluan. Mutta ystäväni on syynä tähän mielen muutokseen. Hän on aikaisemmin ollut paras ystäväni, mutta nyt tuntuu, että en hänen kanssaan enää halua jakaa kaikkia asioita. Muutenkin omalta osaltani suhde on viilentynyt, mutta tähän on syynä myös ystäväni käytös, ei pelkästään omani. Hän esimerkiksi ilmoitti, että minulla ei saa olla muita kaasoja kuin hän (sitten joskus kun menen naimisiin). Tämä ja muutama muu asia minua painanut viimeaikoina. Puhuin kyllä ystäväni kanssa mielestäni huonontuneesta suhteestamme. Yhteisymmärrykseen päästiin ja molemmat lupasivat yrittää muuttaa tapojaan. Mutta edelleenkin tunnen ystävyytemme jotenkin heikkona tällä hetkellä. En enää samalla tavalla halua jakaa hänen kanssaan asioita kuin aikasemmin. Tämän takia en nyt tahdokaan kihloihin ja hääjärjestelyjä. Sillä en pystyisi ystäväni kanssa avoimesti jakamaan asioita ja nauttimaan hössötyksestä. Lisäksi tämä kaasoasia tekisi ongelmaa. Ja kun en tiedä missä ystävyytemme tällä hetkellä menee, niin en halua sitä pilaamaan omia häitäni (järjestelyjä, odotusta ja itse juhlaa). Toisaalta. Ja nyt tulee kauheuksia. Tämä kyseinen ystäväni on seurustellut oman miehensä kanssa vähemmän aikaa kuin minä omani. Ja he eivät asu vieläkään yhdessä, minä taas omani kanssa olen jo melkein puolitoista vuotta punkannut samaa petiä. No kuitenkin. Ystäväni on nyt mahdollisesti aikeissa kosia miestään. Tai odottaa ainakin miehen kosivan. Ilmeisesti hän ei ole vielä päättänyt, että kosiiko. Kiire hänellä kuitenkin tuntuu vähän olevan. Ja vauvakuumekin on päällä hänellä. Ajatukseni on, että pilatkoot hän suhteensa liian hätäisellä toiminnalla. Heillä on ollut muutenkin miehen kanssa ongelmia, eivät asu vielä yhdessä ja tunteneetkin ovat vasta vuoden. Eipä siinä, jos saavat homman toimimaan. Ja toivon toki että saavat. Mutta menkööt hän nyt kihloihin ja naimisiin, katsotaan miten käy. Minä en nimittäin samaan aikaan omia kihloja ja häitä halua. Enkä varsinkaan jaksa sitten kuunnella hänen rutkutustaan asioista. Ottakoot hän riskinsä siitä, että suhde ei onnistu. Ja että hänen häidensä järjestelyt häiriintyvät ystävyyssuhteemme mutkista. Lisäksi epäilen, että koska olen hänen ainoa ystävänsä ja kaasonsa, niin saan aika paljon hössätä hänen kanssaan. Pitäisi yrittää kai olla onnellinen hänen puolestaan. Ja olenkin. Mutta samalla kai kateellinen paska :-( Toisaalta haluaisin omat hääni ensin, jotta voisin vapaasti käyttää kaikki ideani ja toteuttaa hääni juuri kuten haluan. En todellakaan nimittäin halua tehdä samalla tavalla ystäväni kanssa. Onneksi meillä on vähän erialinen maku asioiden suhteen. Mutta silti. Ainakin voin itse sitten tehdä asiat mielestäni paremmin, kun on mihin verrata. Ja kyllä, olen ehkä hiukan kateellinen. Itselläni mielestäni parempi ja varmempi suhde, mutta ei kihloja. Toki ei hänkään vielä kihloissa ole, mutta kertoi kyllä vakavasti harkitsevansa kosintaa. Sekava selitys. Niin ne on tunteetkin sekavat. Järjellä yritän nyt mennä ja iloita ystäväni mahdollisesta kihlauksesta. Nyt vaan pitää omat tunteet työntää sivuun ja olla hänelle hyvä ystävä, iloita hänen kanssaan ja hössöttää hänen häitään. Enkä kyllä haluakaan olla kateellinen tai katkera. Siksi tämä ahdistaakin vähän, olen muuttumassa huonoksi ystäväksi :-( Helpottavaa purkaa ajatuksiaan. Vaikka ne onkin sekavia. Mutta selventää edes minulle vähän asiaa. Kiitos teille ihanille kanssasisarille, että saa purkaa ajatuksiaan täällä :-)

Kiitos Tiuku. Olen kyllä itsekin samoihin päätelmiin tullut. Ja juuri samalla tavalla koen, että en ehkä voisi nyt kihlauksesta nauttia niin paljon kuin jos se tulisi täysin odottamatta. Täytyy yrittää minunkin nyt vähentää täällä olemista ja hääjuttuja muutenkin, pitää yrittää keksiä korvaavaa tekemistä. Jos sitä alottaisi uuden harrastuksen ja kanavoisi siihen tämän ylimääräisen energian :-)

Pitää minunkin vähän jupista. Oman miehekkeeni ei oikein innostu tulevaisuudesta puhumisesta. Tai ainakin niitä ajatuksia saa aika paljon lypsää, jos ei hän itse ole ottanut asiaa esiin. Muutenkin on vähän sellainen hetkessä eläjä. On hän sanonut haluavansa minun kanssa olla loppuelämänsä, avioitua ja lapsia hankkia. Ja hän on ehdottomasti sitä mieltä, että miehen tehtävä on kosia. Hän tyrmää täysin ajatuksen siitä että nainen / minä kosisi miestä / häntä. Ei sovi meidän suhteeseen eikä kuulemma muutenkaan naisille. Seurustelleet olemme (vasta, tiedän) puolitoista vuotta, aikalailla saman ajan samaa talouttakin asuneet. Suuria ongelmia ei ole ollut ja mielestämme asiat ollaan saatu puhuttua ja selvitettyä. Itse kuitenkin olisin jo valmis kihloihin. Eilen asiasta yritin puhua ja mies oli sitä mieltä, että 2-3 vuotta pitäis seurustella ennen kihloja. Ja että ei hyvää suhdetta kannata kihloilla pilata, eihän toista opi vuodessa tuntemaan riittävän hyvin. Tavallaan hän on oikeassa ja jossain määrin olen samaa mieltä. Mutta minua painaa ajatus, että exäänsä hän oli kosinut vuoden seurustelun jälkeen. Tästä hänelle mainitsinkin ja kuulemma virheistä oppii. Ehkä näin, mutta enhän minä ole ko exä. Ja olen kyllä kertonut olevani tässä tosissani ja aikovani pysyä mieheni rinnalla hamaan hautaan asti. Lisäksi rupeaa meillä jo ikääkin olemaan. Ei nyt mitenkään liikaa, mutta itse olen 24 ja mies täyttää vielä tänä vuonna 30. Olen ajatellut, että mennään kihloihin ja naimisiin ennen lasten tekoa. Ja haluaisin nuorena naimisiin. Lapsiakin mielestäni pitäisi ainakin harkita ennen kuin minä olen 30. Onhan tässä toki aikaa. Mutta jos mieheni ajatuksella mennään, niin "pahimmillaan" kihloihin parin vuoden päästä, siitä pari vuotta häihin ja siitä pari vielä ennen lasten hankintaa. Tällöin minä olisin sen kolmenkymmenen ja mies jo lähempänä neljääkymmentä. Ei sinänsä paha, mutta... Niin. Eikai se niin paha ole. Pitää vaan osata asennoitua tuohon. Mutta entä jos kihlojen jälkeen hän ei haluakaan päättää häistä, edes vuotta. Ja jos lastenhankinnan kanssa on sama ongelma. Että kaikki on sitten joskus ja tulevaisuudessa. Olen yrittänyt olla painostamatta häntä. Eihän meillä vielä kiire ole. Mutta en tiedä pitääkö se kiire tullakaan. Ja pelkään, että se tulevaisuus ei sitten tapahdukaan edes tuon "pahimman" mukaan. Mies kun on hetkessä eläjä. Ja tulevaisuudesta ei hänen kanssaan kovin usein saa keskustella. Nyt kun asian tähän kirjoitin, niin tuli sellainen olo, että turhaan rutkutan. Itselläni vain on nyt joku kihla/hääkuume. Pitää varmaan vaan antaa miehelle aikaa. Kyllähän me myöhemminkin ehditään. Mutta olipa hyvä saada vähän purkaa ajatuksiaan. Miten olette päässeet hääkuumeesta eroon? Itsellä se alkoi miehen kaverin häistä tänä kesänä. Eikä ota laantuakseen. Ja eroon siitä haluan päästä. Joten hyvät neuvot kalliit...

Yllätyin miten moni on netin kautta tavannut. Luulin meitä siinä suhteessa kummallisiksi :-D 1.5.12 molemmat kirjauduimme deittisivustolle vitsillä ja tylsyyden pakottamana, samoista syistä täysin toisistamme tietämättä. Seuraavana päivänä sain tavallisen lyhyen ja tylsänkin viestin miehekkeeltä. Kohteliaisuudesta vastasin, vaikka ensimmäinen ajatus olikin "*ttu mikä sukunimi". Muutaman muunkin kanssa juttelin ja moni vaikutti kiinnostuneemmalta. Miehekkeen kanssa viestit olivat muutaman päivän ajan vain sellaisia parin lauseen heittoja. Muistan ajatelleeni, että "Tuskimpa tuota edes kiinnostaa, kai se nyt enemmän juttelis eikä vaan laukois lyhyitä vastauksia". Taisin jo olla hänet estämässä tästä syystä, kun juttelun tyyli muuttui täysin. Jäin saman tien koukkuun. Kiinnostuin ja ihastuin, mitä enemmän juttelimme ja häneen tutustuin, sitä kovempaa vetovoimaa tunsin. Ei mennyt viikkoakaan ensimmäisestä miehekkeen laittamasta kommentista, kun jo päätimme tavata. Se ei ollutkaan ihan helppo homma, sillä välillämme oli useampi sata kilometriä. Onnistuin kuitenkin löytämään itseni muutaman päivän päästä miehekkeen kotikaupungin juna-asemalta. Ja siinä hän oli. Tiesin heti, että hän se on, hänen kanssaan haluan olla. Onneksi mieheke tunsi samoin. Samana päivänä tapasin jo miehekkeen siskon ja veljen, samana viikonloppuna myös miehekkeen äidin, veljen vaimon ja pari kaveria. Olin aivan äimänä, miten ihanasti he ottivat minut vastaan. Yhteisen viikonlopun jälkeen velvollisuudet pakottivat minut takaisin kotiin. Ennen lähtöäni oli kuitenkin selvää, että näemme pian uudestaan. Ja niin kävi. Seuraavana viikonloppuna olin taas miehekkeen luona. Ja tänä viikonloppuna tapasin myös isän ja kummipojan. En meinannut uskoa vastaanottoa taaskaan. Ihanaa. Siskoni lähestyvät ylioppilasjuhlat aiheuttivat minulle päänvaivaa, sillä tiesin etten pariin viikkoon miehekettä näe. Asiasta hänelle mainitsin ja hän vei viimeistään pisteet kotiin kommentoidessaan "No minähän tietenkin tulen mukaan. Lähdetään yhdessä täältä sun luo, sä voit rauhassa hoitaa opiskelut loppuun (olin juuri valmistumassa) ja järjestellä siskos juhlia. Minä kyllä pärjään. Ja haluan tavata sun vanhemmat ja suvun mahdollisimman pian". Eikai kukaan sano näin, jos ei ole tosissaan :-) Samana päivänä tein helpon päätöksen, muutan miehen kotikaupunkiin. Rupesimme jo katselemaan yhteistä asuntoa meille. Siskoni juhlat saatiin juhlittua ja mieheke edusti ihanasti <3 Seuraavana päivänä takaisin miehekkeen kotikaupunkiin, uutta asuntoamme siivoamaan ja seuraavalla viikolla muutimme saman katon alle. Tässä sitä edelleen ollaan. Vaikka kuukaudessa olimme tutustuneet, ihastuneet, toistemme suvut tavanneet ja yhteen muuttaneet, niin kaikki tuntui oikealta. Onhan suhteemme toki vielä nuori, mutta jossain vaiheessahan sen täytyy olla. Yhteisiä vuosia on varmasti edessä paljon!

Niinpä näyttääkin löytyvän. Jostain syystä mobiilissa eivät näkyneet, mutta ah ihanaa, että vika oli mobiilissani. Ei sillä, että kaaso-ongelmat olisivat mukavia, mutta vertaistuki <3 Täytyykin ruveta lueskelemaan tätä ketjua hetimmiten