Jump to content
Naimisiin.info

Neferty

Rouva
  • Viestit

    4222
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by Neferty

  1. Mies tykkäsi (tottakai), taisi pari kyyneltäkin tirauttaa ja sukulaisnaiset kehuivat kilpaa.

    Paras kohteliaisuus tuli kuitenkin vähän kaukaisemmalta, n. 10 v. sukulaistytöltä, joka hämillään ja ujona tuli illalla kertomaan, kuinka hänestä olen NIIN kaunis ja pukuni AIVAN ihana (pukuni oli muuten punainen) ja että hän haluaa joskus samanlaisen. Äitinsä kertoi myöhemmin, ettei tyttö ollut koko päivänä muusta puhunukaan ja viimein sai kerättyä rohkeutensa vanhempien kannustamana tulla kertomaan minulle mielipiteensä. Häistä on siis nyt 6,5 vuotta ja tuo lapsen aito ihailu on jäänyt lähtemättömästi mieleen.

  2. Me olimme molemmat toisella kierroksella, mutta emme kyllä nähneet tarvetta asiaa mitenkään erityisesti painottaa. Kyllähän kaikki sukulaiset asian jo tiesivät.

    Toisaalta häävalssimme sanat sopivat niin hyvin meille jo "maailmaa nähneille", että halusin laittaa ne runoksi kutsuun:

    Vuosia monta kai kumpikin on kulkenut tahollaan

    Vuosia monta kai etsinyt vain ihmistä oikeaa

    Kokea täytyy kai kaikki tää ennenkuin ymmärtää

    Että nyt elämän kumppanin oikean löytänyt oon

    ...

  3. Minä en halunnut meidän häissämme vain yhtä sivullista nimikirjoituksia, joten meillä oli irtolaput joissa oli selkeitä kysymyksiä.

    Motivaatiota lappujen kirjoittamiseen antoi myös kummasti se, että illan lopussa kaikkien lapun täyttäneiden kesken arvottiin muutama palkinto (arvonta oli yksi ohjelmanumero).

    Jopa miehet, jotka hyvin harvoin rustailevat yhtään mitään tai pistävät sen vaimonsa hommaksi, olivat täyttäneet lappuja tosi mainioilla letkautuksilla (ja kun saivat niitä rauhassa illan mittaan täytellä). Ja ihan parhaita oli lasten raapustamat avioliittoneuvot :girl_haha:

    Koko 66 hengen vierasporukasta taisi vain 3 henkilöä jättää lapun täyttämättä.

    Lapuista sain kasattua kivan kansion, jota on luettu porukalla usein häiden jälkeenkin :D

    Tekisin saman uudelleen.

  4. Meillä miehellä on 2 alaikäistä lasta, minulla ei ole lapsia.

    Meillä on myöskin työn alla avioehto ja testamentit.

    Vanhempani ovat jo omissa testamenteissaan sulkeneet pois meidän lasten puolisoilta tiettyjen perintökohteiden perintöoikeuden, mutta itse haluan sen vielä avioehdossa ja testamentissa varmistaa.

    Toisaalta haluan varmistaa sen, että jos mieheni kuolee, niin en joudu taistelemaan omasta kodistani hänen ex-puolisonsa kanssa. Vaikka leskellä on ikuinen asumisoikeus kotiinsa, niin mieheni kuollessa hänen kaksi lastan perivät meidän kodista puolet. Koska lapset ovat alaikäisiä, heidän huoltajansa vastaa heidän omaisuudestaan eli miehen ex-vaimo. Käytännössä siis osa minun kotini hallinnasta olisi täysin vieraalla naisella, enkä voisi omaa kotiani myydä tai muuten hallita.

  5. ^ Meillä oli juhlien viralliset jatkot juurikin Hotelli Vantaassa, jossa suurin osa vieraista + me yövyimmekin. Juhlapaikka piti olla nimittäin tyhjä 02:00 :girl_blum:

    Loistavasti meni (jatkoille tuli myös porukkaa, jotka eivät alunperin yöpyneet ko. hotellissa, vaan varasivat sitten yöllä huoneen) enkä itse olisi missannut omien häideni jatkoja mistään hinnasta. Ehtii sitä nukkua loppuelämänsä :girl_dance:

  6. Oikein hyvin :D

    Kirkon jälkeen oma äitini tallasi laahuksen päälle heti kättelyssä niin reippaasti, että sen ylhäällä pitelevä nappi repesi.

    Kaaso korjasi noston hakaneulalla, ja illan aikana se repesi vielä muistaakseni neljä kertaa, kun joku aina tallasi päälle. Ihme kyllä nappi löytyi joka kerta :P

    Nappi hävisi viimein yöllä hotellissa, kun mieheni tallasi hissiin mennessä taas helman päälle.

  7. laatikossa odottavat nämä

    1464.jpg

    1463.jpg (sinisenä tämäkin)

    Sain mieheltä tuon riipuksen kesäkussa valmistujaislahjaksi (vihjaisin tarpeeksi selkeästi :D ) ja nyt pitäisi vain käydä ostamassa vielä korvikset.

    Sinisellä topaasilla myös minulla, koska topaasi on syntymäkuukauteni kivi.

    Ja samalla tulee pukuun se pakollinen "jotain sinistä" :rolleyes:

  8. Löytyisikö kokemuksia Hämeenkylän Kartanosta? Hinta, tilat, pitopalvelu, koristelu jne. Paljon siitä löytyi kysymyksiä tältäkin palstalta, mutta kovin vähän vastauksia...

    Meillä on elokuussa häät Hämeenkylän kartanossa:

    Hintataso on normaalia ravintolahintaa, ravintolaa pyörittää Sodexho.

    Seisovasta pöydästä keittiömestari tekee sen hintaisen tarjouksen kuin haluat. Meille tarjosivat pelin avauksena 45 Eur/hlö hintaista menua (sis. hääkakun), mutta yhdessä sumplimme sitten menun jonka hinnaksi tuli 37 Eur/hlö.

    Iltapalaksi me sovimme kasvis- ja kinkkupiirakan 5 Eur/hlö.

    Ruuat on maksettava etukäteen minimihenkilömäärän mukaan.

    Juomat ja lisäruuat veloitetaan luottokortilta. Yksityishenkilöille eivät kirjoita laskua jälkikäteen.

    Hääkakkua ei saa viedä omaa, vaan heillä on kolme vaihtoehtoa, joista on valittava. Lisukkeita saa viedä itse, meillä tulee pullakranssi ja pikkuleipiä + karkkeja.

    Häätilana on pääkartanon siivessä sijaitseva iso ravintolasali.

    Hinnat 2008:

    Ravintolasali (80 hlöä) 600 Eur/8 tuntia

    Ravintolasali + kabinetti (100 hlöä) 800 Eur/8 tuntia

    Ravintolasali + kabinetti + aula (max. 130 hlöä) 950 Eur/8 tuntia

    Lisätunnit klo 24.00 saakka 42 Eur/h

    Lisäveloitus klo 24.00-02.00 250 Eur/2 tuntia

    Ravintolasalin nurkkaan mahtuu hyvin myös bändi ja tanssitilaa.

    Koristeet saa viedä itse ja rahalla saa heidän kauttaankin mitä vain. Heiltä löytyy myös joitakin koristeita itseltään, joita lainaavat ilmaiseksi (kynttilänjalkoja, tuikkukuppeja, pöytäliinoja, servettejä...).

    Kukat voi tilata heidän kauttaan tai itse muualta.

    Ravintolasalin nurkassa on baari A-oikeuksilla, joka voi juhlien aikaan olla vieraille joko maksullinen tai maksuton. Myös erilaisista juomalippu-käytännöistä voi sopia. Baarissa on töissä normaali keittiöhenkilöstö (eli ei mikään erikoistunut baarimikko) ja juomavalikoima on hiukan rajallinen, joten kamalan erikoiset drinksut eivät onnistu. Omia juomia ei saa viedä.

    Mitäpä muuta? Minun hääpäikystäni löytyy ehkä jotain lisätietoa ja jotain valokuvia.

    Ja häiden jälkeen olen taas vähän viisaampi.

  9. Meillä anoppi möläytti ensimmäisen kerran parisen viikkoa sitten.

    Totesi, että hänhän voi sitten sinne maistraatiin tulle ihan vaan pellavaisessa housupuvussa eikä appiukollakaan tarvitse mitään pukua olla, kun eihän se ole mikään niin hieno tilaisuus. :huh:

    En taas osannut tähän nieleskellessäni mitään heti sanoa, mutta miehelle avauduin illalla senkin edestä, että on se h**tti, että meidän avioliittoon vihkiminen ei ole vanhempiensa mielestä yhtään tärkeä tapahtuma, ja olin peruuttamassa koko siunaustilaisuuden :angry:

  10. Todistajat eivät allekirjoita yhtään mitään, vihkijä tai hääpari vain kirjoittaa heidän nimensä valmiiseen kaavakkeeseen. Todistajien henkilöllisyyttä ei tarkasteta mitenkään, edes heidän henkilötunnuksiaan ei kysytä tai kirjoiteta eikä meidän vihkimisessämme edes tarkastettu, ovatko nimetyt todistajat läsnä.

    Espoon maistraatissa todistajat allekirjoittavat kaavakkeen, jossa heidän nimensä todistajina (samassa kaavakkeessa ilmoitetaan myös tulevat sukunimet) jonka jälkeen tarkistavat todistajien ja vihkiparin henkilöllisyyden. Henkkarit pitää olla mukana!

  11. Me aloitimme vieraiden painostuksen jo viikkoa ennen vp:tä laittelemalla sähköpostia ja soittelemalla sillä varjolla, että tiedustelimme "onhan kutsu tullut perille". Tähän sitten useampi vastasi kiittämällä perille tulleesta kutsusta ja ilmoittamalla tulostaan.

    Tapasimme tuossa viime viikonloppuna sulhasen sukulaisia ja mm. yksi täti pahoitteli kovasti, kun tajusi ilmoittautua vasta viimeisinä päivinä. Tähän pahoitteluun hänen miehensä tokaisi "Kyllähän ne nyt tiesi että me tietenkin tullaan, turhan vouhkasit." Ai, mehän tietenkin tiedettiin, etä nelihenkinen perhe toiselta puolelta Suomea tulee :blink:

    Toisaalta sitten taas juttelin sattumalta bestmanin äidin kanssa, ja keskustelussa kävi ilmi, että bestman oli automaattisesti olettanut meidän varaavan hänelle hotellihuoneen. :blink:

    Pyysin miestäni heti tarkistamaan asian, ja tosiaan bestman piti itsestään selvyytenä, että me tiedämme hänen tulevan samaan hotelliin ja varaavan hänelle huoneen. :rolleyes:

  12. ^ Yleensä vain vihkitilaisuuden ohjelma käydään etukäteen läpi papin ja kanttorin kanssa, jotta kaikki osapuolet tietävät miten homma etenee ja missä välissä kaavaa tulee mitäkin. Tässä keskustelussa tulee väistämättä esiin se, että pari haluaa oman musiikkiesityksen, koska sen paikka kaavassa pitää määritellä. Pappi ja kanttori varmasti haluavat tällöin tietää mistä esityksestä on kyse.

×
×
  • Create New...