LIL-LI

Rouva
  • Content count

    128
  • Joined

  • Last visited

About LIL-LI

  • Rank
    Vakkari

Contact Methods

  • ICQ
    0

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. Kukat saa ottaa kattaukseen myös itse Näin me tehtiin, kun haluttiin varmistaa, että koristeet ovat samantyylisiä kaikkialla. Tietty se vähän sit maksaa, mutta kyllä meistä ainakin kannatti!
  2. Siis tää niiden lounasravintola on varmasti vähän sivubisnes, ei siitä kannata tehdä johtopäätöksiä.
  3. Meillä oli Tilisanssi viime toukokuussa. TODELLA HYVÄ! Valitettavasti kukaan ei kai tajunnu ottaa kuvia kattauksista, mutta voin sanoo, että ne oli tosi kauniit. Valkoset kangaslautasliinat kuuluu hintaan, samoin pöytäliinat yms. Menuista voi myös yhdistellä omat mieleisensä ja pyytää myös heidän muista menuistansa ruokalajeja. Leni Hovivuori on asiantunteva ja varmasti kertoo oman mielipiteensä (jos ehdottomasti haluaa jotain, niin älkää antako periksi). Hinnaksi meille tuli näin yhdistelemällä 25e/hlö ja se sisälsi kaiken. Kakkukin vaihdettiin ja otettiin vanilja-juustokakku, jossa oli vadelmia päällä! NAM! Ruoka oli tosi hyvää ja sitä oli riittävästi. Mitään huonoa puolta en oikeastaan heistä osaa sanoa
  4. Ava Adele: Mä tunnen (tai tunsin) Anteron ja on kyllä ihan huipputyyppi. En usko, että kadut!
  5. Meillä oli kahvipöydässä valtavat vuoret suklaapusuja, jotka korvasivat hääkarkit.
  6. jep, eli se on väärä luulo, että riisi olisi jotenkin vaarallista linnuille. Se ei erityisesti turpoa ja ole sulamatonta lintujen mahassa, joten ei tarvitse pelätä lintujen poksahtamista häidensä takia. Meillä heitettiin kauraa.
  7. Me käytiin kattomassa Haiharan kartanoa aikoinaan. Muuten mukava, mutta vieraat kaikki eri huoneissa...Sopii, jos vieraita on vaan vähän, eikä ole juurikaan ohjelmaa.
  8. Allekirjoitusta vaille valmis. Tarkoituksena ei ole erota, mutta se nyt vaan kuuluu tehdä. En haluaisi ajatella kummankaan meistä menevän naimisiin rahasta, mielestäni avioehto poistaa tämän vaihtoehdon.
  9. Kyllä siellä kannattaa jonkin verran ottaa huomioon tuo muslimimaiden peittely, mutta turistialueilla (rannoilla) sillä ei niin ole väliä. Olimme Chwaka Bay Resortissa, ÄLKÄÄ menkö sinne. Puitteet kivat, mutta ympäristössä ei mitään ja hotellissa vähän riistomeininki.
  10. Me saimme tansanialaiselta matkatoimistoltamme vaelluksen jälkeen magnum-pullon kuohuvaa sekä firman t-paidat
  11. Sori vaan kaikki, kun vastaus viipyi. Häämatkalla oltiin meinaan pitkään ;D Vanhassa kirkossa on tosiaan se pieni morsiushuone/asehuone siinä eteisessä, johon mennään kykkimään! Ja jos ihmiset menee sivuovesta ulos, niin ei tarvi edes laittaa ovea kiinni Voi pussailla rauhassa :-*
  12. Me tultiin just viime perjantaina Tansaniasta! Oli aivan upea reissu :-* Oltiin ensin Kilimanjarolla (kyllä, huipulla asti ) Sen jälkeen päivä Ngorongorossa ja kaksi päivää Tarangiren kansallispuistossa. Sit Sansibarilla! Eka yks yö Stone Townissa Maszons hotellissa. Se oli ihan ok, ei mikään luksusluksus mutta ihan siisti ja kiva. Sit mentiin itäpuolelle Chwaka Bay Resorttiin. Sinänsä kiva hotelli, mutta täysin eristyksissä, mikä näkyi esim ruuan hinnoissa ja alkoi vähän kypsyttämään parin päivän päästä. Omistaja osoittautui myös vähän ahneeksi eli vedätystä siellä ja täällä Älkää menkö sinne. Jos haluaa suhteellisen edullisesti ja sellaiseen paikkaan, jossa on ravintoloita ja lievää hippimeininkiä niin pohjoisen Nungwi on hyvä vaihtoehto. Siellä riittää hotelleita (mm. se Kendwa Rocks). Spice tour oli ehdottomasti kokemisen arvoinen, samoin snorklaus. Itäpuolella todella on suuri vuoroveden vaihtelu, mutta esim. Michamvissa Chwaka Bayn toisella puolella se ei haitannut ja siellä oli aivan unelmaranta, jossa ei paljon muita ihmisiä näkynyt! Viikko vierähti Chwakassakin nopeasti ja sitten olimme vielä yhden yön Stone Townissa Coco de Mer -hotellissa, joka oli ihan ok, tosin ei mikään häämatkahotelli. Oltais haluttu olla Tembossa yötä, mutta se oli ihan täynnä. Tembo on yks hienoimmista hotelleista Stone Townissa ja maksaa noin 100 dollaria yö. Stone Town on ihan mielenkiintoinen paikka, mutta pari päivää riittää. ja siinäkin ajassa ehtii mennä hermo kaikenlaisiin myyjiin, jotka suuttuvat kun heille ei sano päivää .... mutta pääasiassa ihmiset ovat mukavia. Suosittelen kuitenkin, että pitää tavaroistansa hyvää huolta, tiedän muutamankin, joilta on aika röyhkeästi viety tavaraa. Viimeiseksi päiväksi mentiin Dariin lautalla. Lautta oli ihan ok, makso 35 dollaria ja kesti noin 2 tuntia. Jos on kovin herkkä sairastamaan matkapahoinvointia niin sitten en suosittele. Lento varmaan parempi vaihtoehto! Esim. Precision Air lentää päivittäin, hinta 65 dollaria. Dar es salaam oli todella jännän tuntunen ja iso! Olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta valitettavasti aika ei tällä kertaa riittänyt. Ai niin! Varattiin lennot ite netistä ja kaikki toiminta ja majoitukset Easy Travelilta. Toimiva ja suhteellisen edullinen firma, jossa oli mukavat ja luotettavat työntekijät. Antoivat myös meille häämatkalahjaksi magnum-pullon kuohuvaa ja t-paidat ;D Voin ehdottomasti suositella Tansaniaa häämatkakohteeksi kaikille seikkailunhaluisille, jotka kaipaavat muutakin kuin löhölomaa! Afrikkaan matkustamisesta yleisesti...kannattaa varautua siihen, että asiat eivät aina suju länsimaalaiseen tyyliin aikataulussa. Avoimin mielin kannattaa lähteä ja asennoitua elämään maassa maan tavalla! Tästä esimerkkinä mm. lensimme Kilimanjarolta sansibarille yllättäen mombasan kautta ja olimme jo siinä vaiheessa pari tuntia myöhässä! Myöskään lämmintä vettä ei välttämättä aina ole, samoin sähköt voi reistailla.
  13. Meillä oli vihkiminen Keskustorin Vanhassa kirkossa. Mielestäni se on todella kaunis ja sopivan pieni kirkko. Vähän aluksi epäilytti, että kuuluuko Keskustorilta esim. kauhee Mikko Alatalon yhteislaulatus tms. ;D MUTTA kirkkoon ei kuulu sisälle mitään! Poistuttiin sivuovesta puistoon, mikä oli paljon kivempaa, kun suoraan mukulakiville ja linja-autojen keskelle. Sekin mua eka arvelutti, mutta toimi erittäin hyvin, kun bestmän jäi käytävälle ohjaamaan ihimiset oikeasta aukosta ulos Suosittelen lämpimästi siis Vanhaa kirkkoa!
  14. Meillä oli valkoiset peruskuoret, johon hopealla vesivärillä maalattiin osoitteelle tila. Tuli ihan tyylikkäät! Lisäksi meillä oli omakuva-postimerkit.
  15. Viime lauantaina sitten paukautettiin naimisiin! Päivä oli kaikilta osin niin täydellinen, että en todellakaan etukäteen osannut odottaa. Oli niin äärettömän hauskaa! Kaikki sujui hyvin, muutamaa pikkuseikkaa lukuunottamatta. - kirkossa kimppu unohtui kun lähdimme alttarilta (no ei se kyllä haitannut) - sukkanauha oli tipahtanut johonkin! onneksi keksimme tilalle hätäratkaisun Älkää siis laittako sukkanauhaa ennen kuin vasta juuri ennen heittämistä....