Sofiakatariina

Minä olen ajatellut, että uudesta puvusta korkeintaan n. 800 euroa. Kuitenkin vierailuni paikallisissa hääpukuliikkeissä laittoi miettimään. Mitään tiettyä pukua tai merkkiä ei ole ollut mielessä, mutta malli on suunnilleen selvillä. Puvut, jotka minua miellyttäisivät, maksavat noin 900 eurosta ylöspäin. Ehkä tuon budjetin nyt voisi satasella ylittääkin, mutta aika korkeilta summilta kuitenkin kuulostaa. Lyhyitä, polvipituisia hääpukuja saisi näistä liikkeistä halvemmalla, mutta sellainen ei ole hakusessa. Hääpuvun teettäminenkin on käynyt mielessä, sellainenkin ainakin toisen pukuliikkeen kautta onnistuisi. Tosin en tiedä, tulisiko tämmöinen vaihtoehto yhtään sen halvemmaksi ja pääsisikö sitä kuitenkin vähemmällä vaivalla, kun puku tulisi valmiina... Onneksi aikaa on vielä.

Minä olen ajatellut, että pitäisin huntua niin kirkossa kuin hääjuhlassakin. Olen itse ajatellut jotain vyötärön seudulle laskeutuvaa huntua, koska sellainen todennäköisesti olisi kaikista käytännöllisin (ja toki myös omaa silmää miellyttävin). Tosin minua nyt ihan hiljattain kehotettiin vielä miettimään huntuasiaa - että laitanko ylipäätänsä huntua, kun lapsiakin kerran jo tässä talossa on. Ajatuksia hääpukeutumiseen liittyen tuotiin tällöin esille muitakin, ja nyt olenkin hieman oudoksuvalla mielellä kun en oikein tiedä, mitä asiasta pitäisi ajatella. Häissä, joissa olen viime aikoina vieraillut, on kaikilla morsiamilla ollut huntu - oli sitten lapsia tahi ei, eikä tuo ainakaan itseäni ole haitannut. Meidänkään suvut ei ole mitenkään uskonnollisia tai erityisen vanhoillisia, joten en tiedä haittaako tämä huntuasia muita kuin tuon ajatuksen esittäjää, joka sattuu olemaan anoppini - etikettiä arvostava ja rakastava sellainen. Tietenkään en halua häntäkään loukata, joten mietinnässä onkin, kenen mielen mukaan tämmöisissä asioissa pitäisi toimia jotta suurin mielipaha vältettäisiin...

Hei! En oikein tiedä, mihin alakategoriaan tämä nyt tarkalleen kuuluisi, joten kirjoitan tänne. Toivottavasti saisin täältä tukea/rakentavia mielipiteitä/neuvoja kuinka toimia ja suhtautua. Olemme kumppanini kanssa kihlautuneet viime syksynä, ja sopineet hääpäivämäärän vajaan vuoden päähän. Tarvittavat varaukset hääpäivää varten on tehty, joten siinä mielessä ollaan hyvällä puolella... muuten kuin morsiuspuvun suhteen. No, tokikaan pukua ei ole ollut tarkoituskaan vielä hankkia. Sen sijaan aiheesta on keskusteltu viime aikoina suhteellisen paljon - nimenomaan anopin kanssa, ja kun anoppi on aiheesta jonkin verran "vouhottanut", on myös tuleva sulho yhtynyt tähän samaan kuoroon. Anoppini on viisikymppinen, ei nyt vanhoillinen mutta sanotaanko että perinteitä ja etikettiä (sama minkä tahansa asian suhteen) arvostava. Mainittakoon nyt vielä, että mikään päällepäsmäri, pakottaja tai tuputtaja ei rakas anoppini ole, vaan hyvin ystävälliseen ja ehdottavaan sävyyn kertoo mielipiteitään ja pyytää pohtimaan myös niitä. Tosin lähtökohta taitaa olla se, että omat mielipiteet ovat parhaita vaihtoehtoja myös muillekin, mikä on toisinaan hieman rasittavaa. Keskustelimme siis anopin kanssa häihin liittyvistä asioista, ja hääasusteet tulivat siinä puheeksi. Kerroin anopille asioineeni parissa paikallisessa morsiuspukuliikkeessä selvittelemässä alustavasti pukujen toimitusaikoja, hintoja ja mm. sitä, mistä puvut heille tulevat. Anoppi ei näihin antamiini tietoihin ottanut oikein mitään kantaa, sen sijaan alkoi puhua siitä, miten minun ei hänen mielestään tulisi välttämättä hankkia lainkaan varsinaista morsiuspukua, koska sitä pidetään päällä vain yksi päivä, ja koska todennäköisesti meidän tyttäristämme ei kukaan sitten aikanaan tule sitä itselleen haluamaan, ellemme kasvata lapsia jotenkin erityisen perinteitä arvostaviksi. Anopin mielestä minun kannattaisi hankkia joku iltapukumallinen, värillinen mekko, jota voisi sitten pitää tarvittaessa muuallakin. Toinen vaihtoehto anopin mielestä oli sitten morsiuspuvun vuokraaminen, koska hänkin on aikanaan tehnyt niin. Vuokrapuvun mallistakin anopilla oli mielipiteensä; yksinkertaista, ei turhia hörhelöitä, koska näin on ollut hänelläkin. Hunnun käyttöä anoppi kehotti miettimään. Anoppia ei kuulemma hunnun käyttöni häiritse, tai sekään, jos pukuni väri on valkoinen, mutta kehotti kuitenkin miettimään etikettiä ja sitä etteivät muut, lähinnä vanhemmat häävieraat, tätä kummeksu. Anopin puheet kuullessaan mieskin innostui ja alkoi painostaa, että pitäisi tosiaan joko vuokrata puku tai ostaa sellainen iltapukutyyppinen. Mies hoki vain lähinnä sitä, että kun ei sitä hääpukua kuitenkaan käytetä kuin yhtenä päivänä ja siellä se sitten vain homehtuu kaapissa sen jälkeen. Totta kai näissä puheissa ja ajatuksissa on järkeäkin, ideat eivät suinkaan ole huonoja. Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan osaa ainakaan näin äkkiseltään innostua, sillä ajatukseni hääpuvun suhteen ovat aina olleet hieman toisenlaiset. Niin pitkään kun olen tiennyt avioituvani, olen nähnyt tulevan pukuni nimenomaan valkoisena morsiuspukuna, en esimerkiksi iltapukutyyppisenä mekkona. Jos taas sitä käyttömäärää miettii, niin emme käy lähes koskaan juhlissa, joihin iltapukua tarvitsisin, ja koska se ei kuitenkaan mikään arkivaate ole, niin eipä sitä sillekään niin käyttöä kertyisi, kaapissahan se varmastikin 99% ajasta tulisi roikkumaan. Vuokrapuku ei sinänsä myöskään ole huono idea, mutta jotenkin olen aina ajatellut haluavani puvun itselleni, säilyttäväni sen muistona. Kai tämä voi olla jonkun mielestä typerää haihattelua, mutta jotenkin puvun vuokraaminen ei myöskään tunnu omalta jutulta. Mitä taas tulee puvun värin valintaan ja hunnun käyttöön, niin tietenkään en halua ketään tieten tahtoen loukata, mutta käsittääkseni meidän suvuissa ei ole kovinkaan uskonnollista väkeä tai henkilöitä, jotka nyt suorastaan slaagin saisivat perheellisen morsiamen puvun valkoisesta väristä ja hunnusta. Pidän myös tärkeänä sitä, että itse pidän siitä mitä minulla on päälläni ja että tamineet päälläni tuntuvat hyvältä ja "omilta", eikä että päälläni on jotain mitä olosuhteiden pakosta joudun laittamaan, koska sukulaiset voivat loukkaantua tai koska anoppi on aikoinaan tehnyt toisin. Anopin avioitumisesta on aikaa parikymmentä vuotta ja tosiaankin hänen hääpukunsa (joka oli vuokrattu) on ollut aika simppeli, mutta sopinut loistavasti anopille enkä hänen päälleen muunlaista osaisi kuvitellakaan, koska se nyt yksinkertaisesti sopii anopin tyyliin muutenkin. Minä taas olen hieman toisen tyyppinen, eli vaikka anopin hääasu onkin mielestäni ollut kaunis ja anoppi se yllään säteilevä, niin itselleni haluan hieman toisenlaisen puvun. Kuuntelin tosiaan ihan kiinnostuneena anopin puheita, enkä tuonut mielipiteitäni juurikaan esille, koska en halunnut "tyrmätä" tai loukatakaan - eikä sellainen todella ole tarkoituskaan. Miehelle kerroin mielipiteeni sitten kahden kesken. Mies sanoi vain, että kannattaahan mun tässä eräässä nimeltä mainitsemattomassa vaateputiikissa, jossa myös iltapukuja myydään, käydä katsomassa tarjontaa. No, eihän siinä mitään - totta kai voin käydäkin, eihän sitä tiedä vaikka mieleni muuttuisi ja vastaan tulisi joku mieleiseni luomus Mutta siis lähinnä tässä nyt häiritsee se, että toiveitani ja ajatuksiani ei jotenkin... miten sen voisi sanoa? Ei nyt kai voi puhua kunnioittamisesta, sillä eihän ajatuksiani nyt mitenkään lytätäkään, mutta kuitenkin päätäni jostain kumman syystä yritetään ikään kuin puoliväkisin kääntää. Sanottakoon nyt vielä, että itse maksan pukuni eivätkä rahat tule miehen tai anopin lompakosta. Mutta että mitä tässä oikein pitäisi ajatella? Totta kai olen liikkeellä pukuasioissa avoimin mielin, sovitellessahan sitä vasta oikeasti näkee, millainen pukutyyppi itselle sopii, mutta mutta... Pitäisikö tässä nyt ennemmin kuunnella vaikka sitten tuota anoppia kuin näitä omia toiveita ja ajatuksia? Ja entä tämä sukulaisten ajatusmaailman huomioiminen - kun siis tiedossa on ettei joukossa ole kiihkouskovaisia tai erityisen vanhoillisia ihmisiä? Onko perinteinen, ehkä jo hieman vanhahtavaltakin tuntuva etiketti (siis puvun värin ja hunnun suhteen lähinnä) tärkeämpi kuin nuo omat mieltymykset? Ehkäpä olen hieman yliherkkä, mutta jotenkin tästä kaikesta hienovaraisesta painostamisesta tulee hieman paha mieli. Ikään kuin nämä ei olisi mun hääni lainkaan...