Adiela

Sitä en kyllä ymmärrä, että miten tämä homma on nyt saanut mut näin "sekaisin." Ennen olen ollut aika kärsivällinen ja järkevä, ja nyt tuntuu siltä, ettei jaksaisi enää hetkeäkään odottaa.

Sama vika täällä! Oltiin tosiaan miehen kanssa katselemassa sormuksia, jonka jälkeen. Ööh. Ei mitään. Tietenkin taas olin luonut jotain kuvitelmia päähäni että nyt se pian tapahtuu, mutta miehen puheista päätellen , ei todellakaan tapahdu lähiaikoina.   Ei muuten mitään, mutta olen vain sellainen ihmistyyppi joka ehtii innostumaan ja luomaan kaikenlaisia kuvitelmia päähän. Ehkä vähän lapsellisesti sitä sitten pettyy kun ei tapahdukkaan mitään, tai ainakaan sellaisella aikataululla kuin itse toivoisi. 

Ei meilläkään ole mikään kiire, kiire on vain syntynyt päässäni kun haluaisi jo jakaa asiaa muidenkin kanssa ja olla virallisesti kihloissa jotta voisi paremmalla omallatunnolla suunnitella häitäkin.   Minua ei SAA viedä katsomaan sormuksia jos kosinta-aikeet on mielessä vuoden päästä. Kidutusta sanon minä 

" Sit Joskus" - on kyllä ehkä maailman ärsyttävin aikamuoto. Etenkin kun itse olen kaikkea muuta kuin sit joskus- ihminen. Mulle pitäisi enemmänkin kaikki tapahtua nyt ja heti, vaikka iän myötä hivenen tuota kärsivällisyyttä onkin tullut lisää. Silti en tykkää yhtään sellaisista ympäripyöreistä aikakäsitteistä. Onko tämä yleisesti joku miesten ongelma?   Omanikin tykkää vaan elellä hetkessä ja päättää suunnilleen tunnin tarkkuudella kaikki jutut, sitten kuulen valitusta kun olen kellottanut meidän elämää eteenpäin.   Kaikkia asioita ei vaan voi hoitaa aina silloin kun sattuu olemaan sellainen fiilis. 

Meillä onneksi kosinnan suhteen ollaan siinä tilanteessa, että alustavasta vuodesta on ollut juttua ja oletan että mies kosii kesän / syksyn aikana. Noh, tietenkään tämä ei ole mitenkään varmaa, sillä miehen tuntien saatetaan puhua ensi vuoden syksystä tai keväästäkin. 

Täytyi tulla vähän päivittelemään omaakin tilannetta, kun me ollaan edetty aikas paljon! 

Päätin jättää kaiken kihlaus hössötyksen vain omaan tietooni ja toki tänne foorumille, mutta mies alkoikin itse puhua kaikkia kihlajaisjuttuja. JA toi minulle töistä muutaman häälehden. Sitten viime viikonloppuna katselin tabletilla vähän vihkisormuksia, vaikka yritin olla kovin huomaamaton ( joopajoo) mies kuitenkin näki mitä tutkin ja pyysi minua näyttämään muutamia suosikkejani. Siinä sitten katselimme sormuksia ja seuraavana aamuna mies ehdotti yhtäkkiä että mentäisiin katsomaan sormuksia. Olin vähän että ööh, ai, okei.  Mennään vaan! 

Käytiin katselemassa sormuksia ja löysin vaan maailman täydellisimmän sormuksen, joka oli niin YLI budjetin. Näin sen heti kun myyjä nosti niitä sormuksia pöydälle. Rakkautta ensi silmäyksellä. Muutamassa liikkeessä käytiin ja mies sanoi että olihan siellä muutamia mukavan näköisiä. Nyökkäilin ja hymistelin. Salaa kuitenkin toivon että mies huomaisi että kuinka paljon siihen yhteen sormukseen rakastuin, mut oli siellä muitakin nättejä. 

Mut siis katsellaan, mut eteenpäin on menty. 

// Kiitos franny  Nyt vaan peukut pystyssä et Kesällä/Syksyllä se tapahtuis!

Itse ajattelin pyytää omaa kummityttöäni. Hän olisi häiden aikaan 2 vuotta ja 2 kk   Ensin mietin ettei meillä tule ketään, että eihän meillä ole yhtään sellaisia varteenotettavia lapsia. En taas osannut ajatella että 6viikkoinen kummityttönihän on oletettujen häiden aikaan jo 2 - vuotias. 

Kyllä se pikkuisen enemmän kallistuu siihen kuulkaa kaikki. Olen aika tarkka omista asioistani etenkin työpaikallani, joten johonkin sielläkin se raja pitää vetää. Todennäköisesti kerron kihlautumisesta sekä siitä että naimisiinmeno on tulevaisuudessa suunnitelmissa. Läheisemmille ihmisille voi sitten avautua enemmän tarkoista päivistä yms. En koe kovin mukavana että sittä työpaikallani pohditaan omaa hääpäivääni koko naisjoukon voimin, mikä ihan varmasti tapahtuisi. En myöskään halua mitään syvääluotaavaa pohdintaa suhteestani tai aikatauluista. 

Häiden järjestelyistä olen ajatellut jutella jotain, mutta monia asioita haluan pitää salaisuutena. Puku on yksi näistä, jonka varmasti näytän vain kaasolleni. Kyllä mun mielestä on kuitenkin kiva puhua kihlautumisesta ihmisille, onhan naimisiinmeno kuitenkin yksi lapsuudenhaaveistani, enkä minä sitä halua millään tavalla peitellä. 

Mulle aika itsestäänselvyys että Isä luovuttaa. En ole edes miettinyt muista vaihtoehtoja. 

Itse liputtelen todella vahvasti elokuun puolesta , ellei heinäkuu niin sitten tykkäisin kesäkuusta. Kesäkuukauksista kuitenkin. 

Paljastuin kun kirjoitin kerran tänne jotain viestiä ja mies ehti nähdä sivuston osoitteen. Ei siinä paljon sitten enää auttanut piilotella. 

Olen samoilla linjoilla kuin mitä useat täällä, minullekin oli on ollut todellakin selvää alusta asti että kun mies minua kosii, niin hääpäivä jo suunnilleen lyötäisiin lukkoon. Ei nyt välttämättä mitään päivää tarvitse sanoa, mutta ainakin vuosi ja vuodenaika voisi olla ainakin selvillä. Miettisin jossain kohtaa että mitäköhän mieltä mies on. Tiedän monia jotka vaan ovat ja ovat kihloissa ja joskus kun on kysynyt häistä niin vastaus on niin epämääräinen. En halunnut mitään sellaista. Mies onneksi eräänä iltana sanoi että hän ainakin tykkää lyödä hääpäivän lukkoon kun kihloihin mennään. Olin onnessani, ettei sitten ainakaan tarvitse murehtia sitä miten monta vuotta kihloissa ollaan ennenkuin päästään alttarille. 

Itselläni ei ollut tästä mitään suurempaa väliä, ajattelin että toki voin maksaa omani jos tilanne sellainen on. Molempien sormuksiin ei varmaan olisi ollut varaa mutta omani olisin pystynyt kustantamaan. Mies kuitenkin kauhistui kun edes tälläistä ääneen puhuin ja hän sanoi että tottakai maksaa molemmat. Vihkisormukset voitaisiin kyllä ostaa yhdessä. 

Itse olen suhteellisen varma siitä että minä aijon myös sanoa polttareille ei kiitos. Itseasiassa en ole koskaan sen kummemmin kaivannut edes mitään polttareita, enkä etenkään sellaisia joissa tosiaan juoksennellaan puolialastomana pitkin kaupunkia nolaamassa itseään. Mies ei myöskään halua polttareita. Ajattelin sitten että jos ystäväni haluavat järjestää jotain, niin mieluummin sitten pelkkä illanvietto - hyvää ruokaa ja seuraa. Siinä on polttaria kerrakseen. 

Kuvittelin aina että mies kosisi ilman sormusta ja mentäisiin sitten yhdessä sormuskaupoille. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt miehen puheista että hänen mielestään sormus pitäisi olla jo kosintatilanteessa. Tämä oli minulle aikamoinen yllätys ja olin aluksi vähän ööh - tilassa.   Nyt olen kuitenkin sopeutunut tilanteeseen ja tiedän että mies suunnilleen tietää minkälaisen sormuksen haluan joten toivon kovasti että kun avaan sen rasian niin sieltä tulee juuri sellainen sormus kuin olen ajatellut. Tässä pitää siis vaan pistää luotto mieheen ja onhan se toisaalta aika romanttista saada heti se sormus käteen - jos se vaan sopii. 

Meilläkin ikäeroa kymmenen vuotta, joskus se olisi ehkä tuntunut suurelta mutta me ollaan kumpikin ensimmäisellä kierroksella. Ensimmäistä kertaa naimisiin, ei lapsia eikä aikaisempia kihloja. Eikä tässä vaiheessa enää tuo ikäero tunnu missään , minä siis 26 ja mies 36. Meillä on suvussakin muutamia " suuren " ikäeron pareja, joten ei meidän ikäeroon suhtauduttu mitenkään ihmeemmin. 

Tulen myös ottamaan miehen sukunimen. Oma sukunimeni on niiin järkyttävän yleinen, että sitä löytyy vähän jokatoiselta. En myöskään koe siihen sukunimeen mitään yhteyttä, minusta etunimi sukunimi yhdistelmäkin on jotenkin kökön kuuluinen. Miehellä on harvinainen sukunimi joka mätsää paljon paremmin oman nimeni kanssa. Mistään yhdistelmä nimistä en tykkää, kun meidän kummankin sukunimet on niin pitkät ja oma etunimenikin on vielä pitkä. Tulee vähän turhan haastava nimi 

Me ollaan tyypillinen nykyajan pariskuntia, eli netissä tavattiin. Minulla oli kuva, miehellä ei ollut. Mies otti yhteyttä ja olin ensin vähän lievästi sanottuna nihkeä. Kyseessä ei siis ollut mikään varsinainen deittipalsta. Omat deittikokemukseni olivat olleet todella huonoja, joten koitin vähän työntää miestä pois. Siinä sitten kirjoiteltiin jonkunaikaa ja ajattelin että tullaanpa hyvin juttuun ja ollaan yllättävän samanlaisia. Jännitti ihan sairaasti tavata mies, sillä pelkäsin että ei tultaisi yhtään juttuun. Sellaisiakin esimerkkejä oli, että kirjoitus luisti mutta livenä ei mitään kemiaa. 

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen ei kyllä paljoa tarvinnut enää arpoa. Ajattelin että tässähän tämä on. Kyllä silloin muutaman kerran mietti että onneksi mies oli niin sitkeä tapaus siinä alussa, muuten olisi oma sielunkumppanini kyllä mennyt ohi. Mies sanoi minulle että kyllä hän tiesi koko ajan mitä halusi ja aikoi tehdä kaikkensa saadakseen minut. 

Itse olen päättänyt että aijon pyytää pikkusiskoani kaasoksi. Selkeä valinta siinä mielessä että siskoni on rempseä, reipas, humoristinen ja mikä kaikkein tärkeintä : siskolta saa aina suoran vastauksen mitä tahansa kysyykään. Ystävät saattavat joskus kainostella vastausten kanssa - tai ainakin omani mutta sisko kyllä läväyttää suoraan jos joku mekko ei sovi, tai kampaus näyttää kamalalta. Siskolle uskaltaa puhua ja hän uskaltaa myös arvostella  

Mietin vielä pyydänkö yhtä hyvää ystävääni, mutta toisaalta luulen että pikkusisko riittää ihan hyvin. 

Meinasin aikoinani, ennenkuin olin tavannut nykyisen mieheni että jos joskus menen naimisiin niin aijon kutsua työkavereita. Mieliala on kuitenkin tässä viimeisen vuoden aikana muuttunut ja olen miettinyt että todennäköisesti kutsun vain yhden työkaverini, jonka kanssa on useamman vuoden tullut tehtyä hommia. Mies tuskin kutsuu työkavereitaan, eikä minullakaan ole siihen mitään suurempaa tarvetta, kun en koe olevani heidän kanssaan mitenkään läheinen. 

Ei niinkään olla yhdessä puhutta siitä millaista kosintaa EN halua, mutta olen toki aina jossain sivulauseissa heittänyt mitkä jutut ei minusta tuntuisi kovinkaan mukavilta. Näitä on juuri julkiset kosinnat, en ikinä haluaisi olla missään kaikkien aikojen kosinnassa.  Kosinta ei toivottavasti tapahdu missään kiireessä, riidan sovitteluna tai muuten epäsopivassa kohdassa, kuten missään vessassa. Okei, ehkei mies ihan näin hömelö edes ole. Mies tietää että olen romantikko ja olen sanonut hänelle että haluan tilanteen / ajan olevan meidän hetki, ei tuhansien sivustaseuraajien tai edes sukulaisten. Toivon polvistumista, mutten halua sormusta valmiina. Olen niin paha perfektionisti ettei miehen valitsemsa sormus ikinä vastaisi juuri sitä mitä oikeasti haluan. Säästän siis meidät kummatkin vaivalta ja mennään sitten yhdessä valitsemaan. 

Sellaisia pikkuisia toivomuksia olisi 

Tuntuu vähän hullulta olla turhautunut kun täällä ihmiset on odotelleet paljon pitempiä aikoja.  Minkäs sitä omille tunteilleen voi. Olen tässä parisen kuukautta tiennyt ja aaivstellut että miehellä on kihlausaikeet mielessä. Aluksi se tuli vähän yllätyksenä, koska olen ajatellut ettei mies pidä moista mitenkään tärkeänä tai ainakaan hänellä ei ole yhtään niin kiire kuin minulla. Olemme olleet vasta vuoden verran yhdessä, mutta toisaalta kumpikaan ei ole ihan nuori enää ja mieskin on minua 10 vuotta vanhempi. Olen tiennyt alusta asti että tässä on mies jonka kanssa haluan elämäni jakaa joten olen ajatellut ettei kihlaus olisi mitenkään hätiköityä. Häät haluaisin pitää kuitenkin vasta kahden vuoden päästä. 

Noh, nyt mies on vihjaissut tästä ja juuri eilen viimeksi sanoi kun kävelimme sormuskaupan ohi että " Kyllä sinä vielä tuolaisen sormeen saat" kun jäin siihen tuijottelemaan.  Tämä tietenkin saa itseäni tulisille hiilille ja olen pääni puhki miettinyt missä kosinta voisi tapahtua. Olen myös vähän sortunut suunnittelemaan häitä etukäteen : ajankohtaa, paikkaa, kirkkoa, juhlavieraiden määrää yms. Itselläni on muutama oiva vaihtoehto kosinta paikaksi, mutta katsotaan. En vaan MILLÄÄN malttaisi odottaa sitä sormusta tuohon vasempaan. En tiedä olenko ihan hullu, mutta välillä katson nimetöntä jo sillä silmällä että miltä se killuva sormus siinä näyttäisi. 

Itse olen päättänyt ettei mies tulisi näkemään pukua ennen h- hetkeä. Osa siitä taiasta tulee juuri siitä hetkestä kun musiikki soi, astelen kirkon käytävää ja mieheni näkee ensimmäisen kerran minut ja pukuni. Olen teilannut mieheltä kaikki mahdolliset kuvakansiot jossa hän voisi edes sattumalta nähdä millaisista puvuista tykkään  Hänelle saa siis olla täydellinen yllätys koko olemukseni päästä varpaisiin. 

Me ollaan todennäköisesti minä 28 & toinen puolisko sitten 38