Päivitystä tännekin Juhlapaikaksi valikoitui ravintola, jossa majoitustilaa samassa yhteydessä (hotelli ja mökkejä). Kirkkovihkiminen vaihtunut siviilivihkimiseksi juhlapaikalla. Juhlapaikka vastaa ruokien ja juomien lisäksi hääkakusta ja pääosin kattauksesta kukkineen. Ruokalistaa ei ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon.
Oman pukuni tilasin Zazabellan valikoimista lokakuussa ja sain sen noin kuukausi sitten. Sulhasen puku löytyi samalla Oulun reissulla. Sulhasen liivi ja solmio tilattu. Morsiamen laukku ok, kenkien tilaus Zalandolta ei ole mennyt ihan putkeen (ensin valmistusvirheelliset, seuraavassa tilauksessa väärä koko). Hääpuvun lyhentämisestä sovittu ompelimon kanssa. Kampaamo varattu hääpäivälle ja idea selvillä. Kosmetologisisko meikkaa. Kukat alustavasti tilattu (kimppu, hiuskukat, sulhasen viehe). Kynnet on kysymysmerkki, samoin morsiamen lämmike.
Kuvaaja on varattu (kaveri). Kutsut melkein valmiit (ei tilattu), tarkoitus saada ensi viikon aikana kuitenkin postiin. Toivottavasti ei liian myöhään, kun häihin tuolloin 2 kk aikaa. Kauempana asuville tiedotettu joulukorteissa ja muutenkin, jotta ovat saaneet lennot/kulkemiset varatuksi. Musiikkipuoli iso kysymysmerkki, tai lähinnä se mistä sitä soitetaan. Esteettömyystodistus muistilistalla.
Näin meillä, vähän hirvittää kuinka pian se toukokuun 21. saapuukaan