TainaMEM

Jäsen
  • Content count

    1
  • Joined

  • Last visited

About TainaMEM

  • Rank
    Untuvikko
  1. Sweet Pepper: Hyvä ruoka mutta töykeä palvelu Järjestimme noin 110 hengen syntymäpäiväjuhlat Poliisien Kesäkodissa 7.8.2015. Sweet Pepperin ruoka oli oikein hyvää ja tarjoilijat ammattitaitoisia, mutta ikäväkseni on sanottava, että kanssakäyminen keittiömestari/toimitusjohtaja Känsälän kanssa oli todella nihkeää. Kohtelu oli parhaimmillaan asiallista ja pahimmillaan töykeää ja jopa ivallista. Siitä tuli erittäin paha mieli. Myös tarjoilijatunnit lisääntyivät kuin huomaamatta, vaikka olin moneen kertaan korostanut, että kysymys oli rennoista synttärijuhlista eikä esimerkiksi häistä. Halusimme vain hyvää ruokaa ja kakkukahvit – suhteellisen nopean ruokailun, jonka jälkeen jäisi aikaa jutteluun, juhlimiseen ja tanssiin hyvän bändin johdolla. Ei viinin kaatamista eikä muuta hienostelua! Ainoastaan ensimmäisen kahden tunnin aikana vieraille tarjoiltiin lasillinen kuohuviiniä (jonka tarjoilu sujui oikein hyvin). Sovimme etukäteen, että pitopalvelu voi lähteä heti kun astiat on kerätty kakkukahvien jälkeen ja pysyimmekin hyvin aikataulussa. Kuitenkin he olivat paikalla vielä tunti astioiden keräämisen jälkeen (kolmen tarjoilijan voimin!), koska Känsälän mukaan "on yrityksen maineelle tärkeää että pöydät on siivottu". Kun kieltäydyin maksamasta näistä ylimääräisistä tunneista (vaivaiset 109 euroa 5100 euron laskusta), Känsälä uhkasi minua välittömästi perintätoimistolla. Vaikka hän oli itse paikalla koko juhlan ajan, ei hän kertaakaan käynyt puhumassa kanssani vaikkapa juhlan kulusta tai seuraavista toimenpiteistä. Jouduin itse vähän väliä juoksemaan keittiössä ja varmistamaan, että kaikki sujuu kuten sovittu. Olisin toki mieluummin keskittynyt juhlimiseen, kun kerrankin koko suku ja ystävät olivat koolla! Minulle jäi todella paha mieli epäonnistuneesta yhteistyöstä Känsälän kanssa, mistä olen erittäin pahoillani. Onneksi juhlamme onnistuivat muuten hyvin, koska kaikki muu sujui onnistuneesti. En siis voi suositella Sweet Pepper -pitopalvelua, koska mielestäni iloinen ja ystävällinen palvelu on tällä alalla kaikkein tärkein asia. Lukiessani tämän sivun kommentteja ennen juhliamme, minulle heräsi epäilys - ensin tietysti aiemmista negatiivisistä kommenteista - mutta eniten Känsälän suorastaan törkeästä vastineesta ("väittämäsi eivät pidä paikkaansa" - eikö asiakas olekaan aina oikeassa?) Vaistoni sanoi, että vaihda pitopalvelua, mutta valitettavasti varausmaksu oli jo maksettu.