jnnmpa

Aktiivijäsen
  • Viestit

    25
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän jnnmpa kaikki viestit

  1. Täällä ollaan toisella kierroksella alta kolmikymppisenä. Ensimmäiset häät olivat kahden todistajan läsnäollessa maistraatissa. Kummankaan perheet eivät tienneet aikeistamme eivätkä tykänneet myöhemminkään. Silloin ei osannut ajatella, kuin lyhytjänteisesti tunteella, joka ei sitten pitkälle kantanut. Nykyisen kanssa minulla ei ollut kiire kuin kihloihin. Suunnitellaan häitä talon rakennuksen ohessa, joten mitään kovin tiukkapipoista touhua ei yksinkertaisesti kerkeä harrastamaan. En olisi ikimaailmassa voinut toivoa omalle kohdalle miestä, joka kestää kaikki oikkuni ja ongelmani, on lapsille kuin isä ja haluaa tosissaan vielä naimisiin kanssani. Tällä kertaa saan jopa häämekon ja kunnon hääjuhlan.
  2. Meidän kohdalla kättely todennäköisesti jätetään välistä ja kohotetaan yhteinen tervetuliaismalja. Kättelyjonossa vanhempamme näkisivät niin paljon uusia, tuntemattomia kasvoja, ettei sellainen oikein sopisi tämän kättelyn ideaan.
  3. Mies on vakituisessa työsuhteessa ja itse opiskelen uutta alaa, valmistua pitäisi häiden aikaan kesän alussa 2019. Tutkinto on näyttöperusteinen ja työllistyminen toiveissa opiskeluiden aikana. Lapsia kaksi aiemmasta liitosta, yhteisiä ei ennen häitä ole suunniteltu. Yhdessä olemme häiden aikaan olleet reilu neljä vuotta, joista kihloissa kaksi. Oma talo rakenteilla ensi vuoden aikana, joten tasapainoilu häiden ja talon rakennusprojektin kanssa todennäköisesti tuskaa täynnä.
  4. Mies maksoi, ei puhettakaan toisenlaisesta järjestelystä.
  5. Isä ei ole koskaan ollut niin läheinen, että saattamaan pääsisi. Isäpuolta en viitsi pyytää, vaikka olisi minulle luonnollisempi valinta, koska isä on vielä tällä hetkellä kutsuttujen listalla. Joten toiveena omat lapset kulkisivat rinnalla, tai edes vanhempi poika. Jos pahalta näyttää, selviän yksinkin. Tämä "avioliittoon luovuttaminen" on itselle täysin merkityksetön, kerran naimisissa olleena ja ja kahden lapsen jälkeen tuntuisi vähintään absurdilta ajatella jonkun luovuttavan minut sulhaselle.
  6. Minä en juurikaan tiedä polttareita, joissa _ei_ oltaisi harrastettu näitä nolausleikkejä kaupungilla naamiaisasuissa. Voiko tosiaan olla niin, että suurin osa morsiamista tämmöistä haluaa ja niistä kieltäytyville ei sitten järjestetä mitään..? Sen verran hyvin kaaso (luulisi) minut tuntee, että julkisilla paikoilla ei harrasteta mitään mitä ei voisi normiarkenakaan tehdä. Yllytyshullu kyllä olen, mutta se saa rajoittua johonkin ennalta suunniteltuun aktiviteettiin. Ehdoton ei teemapukeutuminen, morsiussauna, julkinen nolaaminen ja juomapelit. Jotain muutakin saattaa mieleen juolahtaa matkan varrella, mutta nämä listan kärkipäässä.
  7. Hääsuunnitelmia teimme jo hyvissä ajoin ennen kihloja (06/0217) sekä kävimme yksillä häämessuilla puoli vuotta aiemmin. Meillä on vielä isojakin asioita päättämättä, kuten tarkka hääpäivä. Suhteellisen rennosti olemme häiden suhteen edenneet, jotka ajattelimme pitää kesän korvilla 2019. Ensi vuoden taloprojekti on vienyt ajatuksia toiseen suuntaan, mutta täytyy nyt vuodenvaihteen jälkeen sopia tarkka päivä ja varata juhlapaikka (sekä mahdollisesti kirkko). Onneksi ystävissä on ihmisiä, jotka ovat järjestäneet häitä ja muita juhlia enemmänkin, niin apua saadaan heti tarvittaessa.
  8. Kaaso saa valita malliltaan itselleen sopivan, mutta värinä toivoisin navyn tai sähkönsinistä sekä pituutena polviin asti ylettyvä tai pitempi. Toiveita voidaan tietysti muuttaa tilanteen sitä vaatiessa. Luojan kiitos mitkään hörhelöt eivät ole kaason mieleen, joten sen asian suhteen voin huokaista helpotuksesta. Sen verran takakireä tapaus olen, että mitään puoleen reiteen ulottuvaa mekkoa en hyväksy, enkä oikeastaan vieraiden joukossakaan haluaisi nähdä yhtään vesirajahepenettä.
  9. Ehdottomasti jokin aineellinen lahja muistuttamaan henkisesti raskaasta tehtävästä. Tarvitsee kaason tapauksessa tehdä hieman tutkimustyötä, jotta vältytään turhalta rihkamalta. Bestmanille luulisin miehen kehittävän jotain nestemäistä. Pelkään, että lahjakortit, jotka tulisi käyttää tiettyn päivään mennessä unohtuvat kuitenkin.
  10. Ajatuksena oli maksaa mekko ja kaunistautumiset, tarvittaessa muutakin mikäli itsestä siltä tuntuu. Vaadin kuitenkin kaasolta tietynlaista panostusta häiden suhteen, joten ehdottomasti maksan hänen ns. kuluja.
  11. Kaasona toimii paras ystäväni vuosien takaa, en edes ajatellut muita vaihtoehtoja. Osaltaan toivoisin toista kaasoa, mutta riittävän hyviä vaihtoehtoja tähän tehtävään tuskin löytyy.
  12. Yhdessä olimme kihlauksesta puhuneet vajaan vuoden, mutta mies itse päätti päivän. Täysin yllätyksenä tuli monellakin tapaa, koska olin jo "menettänyt toivoni", että tänä kyseisenä vuotena tapahtuisi asian tiimoilta yhtikäs mitään.
  13. Häiden aikaan minä 28 ja mies 29, samana vuonna molemmille tulee vielä vuosi lisää.
  14. Unelmapolttarit olisivat ehdottomasti päästä ajamaan kilpaa radalle ja katsomaan Kaija Koon klubikeikkaa.
  15. Juhlapaikan metsästys taitaa olla ajankohtainen keväällä ja muutamia paikkoja mietiskelty ja nimenomaan tunnelmaltaan maalaisromanttisia. Pukkilan kartanossa olen yhdet häät juhlinut ja miehen ystäväpiirissä ovat useat parit valinneet juuri tämän juhlapaikakseen. Tämän takia Pukkilan kartano on itselle ehdoton ei, joten hyvät vaihtoehdot kutistuivat samantien yhdellä. Haukkalan juhlatilat vaikuttavat parhaimmilta so far, ratkaisevaksi tekijäksi nousee kuinka hyvin ruokailu voidaan järjestää 60-70 henkilölle Päärakennuksessa. Lisäksi vihkiminen on vielä arvoitus toteutetaanko juhlapaikalla vai kirkossa. Tähänkin vaikuttaa kuinka juhlatila taipuisi tilan muuntamiseen vihkimisen jälkeen tanssitilaksi. Monta asiaa siis pohdinnan alla.
  16. Mitä todennäköisemmin miehen kotiseudulla. Alunperin halusin omalle kotipaikkakunnalleni, mutta taitaa sopivien juhlapaikkojen vähäinen määrä kaataa suunnitelmat.
  17. Kosimisen ajankohta on luonnollisesti täysi yllätys, mutta sen verran on yhdessä kierretty sormuskauppoja, että kihlasormus on varmasti meikäläisen mieleen. Lähinnä miestä helpottaakseni tähän on päädytty, mutta mihinkään muuhun kosintaan liittyvään ei ole vaikutusvaltaa. Häät ovat joskus tulevaisuudessa monen muun suunnitellun asian jälkeen, joten kihlautumisellakaan ei ole kiire. Hieman on tullut kuitenkin vihjailtua, että joko ja vinkattua, ettei kosimisen tarvitse olla millään muotoa erikoinen. Riittää, kun ajatuksella polvistuu ja kosii
  18. Pohdinnassa on häiden pitopaikka joko Varsinais-Suomessa tai minun kotiseudulla Etelä-Savossa, riippuen siitä löydämmekö Mikkelin seudulta sopivaa juhlapaikkaa 80 hengelle. Olen useampi vuosi sitten ollut häissä paikassa, jonka ruoka-/juhlatilana oli kivinavetta (hieman matala sellainen) ja aivan pihapiirissä isompi lato, missä luonnollisesti tanssittiin. Pihapiiri ei ollut mikään suuren suuri ja juhlapaikalta oli muistaakseni järvinäkymä. Hienoisella aasinsillalla toivoisin apua, että mikä ihme tämän paikan nimi mahtaa olla? Mikkelin tuomiokirkolta oli vartin-puolen tunnin ajomatka osin metsätietä pitkin, muusta ei muistikuvaa. Kyseessä ei ollut Kyyhkylän kartano, vaan huomattavasti pienempi paikka. Saa myös kertoa vastaavanlaisilla spekseillä, jos löytyisi joku muukin tanssilato-kivinavetta -yhdistelmällä oleva juhlatila.
  19. Juhlavaa pukeutumista toivotaan ja se myös kutsussa aiotaan ilmaista. Oli juhlava pukeutuminen sitten farkut ja kauluspaita tai tummaa puku, kumpaakaan en katso kieroon. Siitä syystä en halua rajata pukukoodia tiukasti johonkin tiettyyn, mutta verkkarit tulee häiden aikaan jättää kotiin.
  20. Ensimmäinen liitto solmittiin maistraatissa, jossa ei saateltu suuntaan taikka toiseen, Tulevissa häissä en halua isäni saattavan, koska meidän välit ovat olleet vuosia hyvin hankalat, enkä tuntisi oloani mukavaksi. Toisaalta isäpuolen pyytäminen saattajaksi ei myöskään tunnu oikealta biologisen isän ollessa mukana juhlissa. Tuli aiemmista viesteistä ajatus, että omat lapset saattaisivat alttarille (häiden aikaan alta 10-vuotiaita), joka tuntuu oikeastaan juuri oikealta
  21. Vierasmäärästä käydään pientä vääntöä, koska mies halusi alunperin sadan hengen häät, mikä kuulostaa omaan korvaan tolkuttomalta määrältä. Päädyttiin tiputtamaan vieraslistaa noin parillakymmenellä hengellä eikä haittaa, vaikka nimenomaan minun suvun puolelta kävisi tämä vähennys. En ole kovin sukurakas ihminen, toisin kuin mies, jonka puolelta suurin osa kutsutuista tulisikin.
  22. Töiden kautta tavattiin ja ravintolan ollessa kyseessä vietin paljon aikaa lasillisen ääressä töiden jälkeen miehen työporukassa niitä näitä jutellen. EI sillä, etteikö ensikohtaamisessa olisi ollut sitä jotain, mutta harrastettiin kissa ja hiiriä -leikkiä useampi kuukausi, ennen kuin todettiin mikä asian todellinen laita oli. Suhteen alku ei ole ollut millään muotoa helppo ja on vaatinut hyvin paljon järjestelyitä sekä on vuodatettu kyyneleitä, mutta tämä on ollut kaiken sen vaivan arvoista.
  23. Häiden tarkkaa ajankohtaa ei olla päätetty, mutta suunnitellaan ja vedetään isompia linjoja mitä molemmat haluaisivat. Kihloissakaan ei vielä olla Yhteisiä lapsia ei ole, minulla kaksi poikaa edellisestä liitosta. Suunnitteilla on oman talon rakentaminen kahden-kolmen vuoden päästä ja häät vasta sen jälkeen. Aina mahdollisuus on, että asiat tapahtuvatkin toisinpäin, mutta kummallakaan ei ole kiire, vaan ajan kanssa. Molemmat olemme vakituisissa töissä olleet usemman vuoden ja töiden ohella valmistuin alan koulusta kesän kynnyksellä. Yhteiset lapset ovat myös haaveissa tulevaisuudessa