nassis

Näin unta, että kaikki hääjärjestelyt oli kyllä ihan viimeisen päälle tehty, mutta väärälle päivälle! Vasta silloin hääpäivänä huomasin, että nythän onkin maanantai eikä lauantai, ja kaikki vieraat tulisivat vasta vaikka kuinka myöhään paikalle ja joutuisivat lähtemään ajoissa, koska arkipäivä. Ja tajusin, että kaukaisimmat vieraat (omat vanhempani ja sisarukseni) eivät ehkä ehtisi paikalle ollenkaan. Siinä kohtaa ei kuitenkaan enää voinut lähteä perumaan tai muuttamaan mitään Tämä ilmeisesti perustui siihen, kun juuri näin kesälomalla menin viikonpäivistä ihan sekaisin ja olin viikonloppufiiliksissä keskellä viikkoa

Oi ihanaa, paljon onnea Tauriel, ja kyllä täältä vielä (toivottavasti) perässä tullaan

Alustava vieraslista on jo laadittuna, tietokoneen kirjanmerkeissä omat kansiot potentiaalisille hääpaikoille ja -bändeille + erilaisille diy-jutuille sekä spotifyssa jo kolme eri hääaiheista soittolistaa. Lisäksi olen jotain vuoden ajan kolunnut tätä foorumia suurella hartaudella. Pahin taitaa kuitenkin olla se, että vaatekaappini perukoilla on jo jemmassa yksi potentiaalinen hääpuku ja kosinnasta ei siis ole vielä tietoakaan.

Ei nasahatanut ei... Tosin tuossa juhannuksen aikoihin näytin miehelle vitsillä yhtä sarjakuvaa ja totesin, että voitais pitää juhannushäät ja laittaa kyseinen sarjis kutsukorttiin. (linkataan nyt tännekin, pahoittelen jo valmiiksi huonoa huumorintajuamme: https://rontticomics.com/comic/juhannushaat/). Mies jopa melkein innostui ideasta ja kysyi heti, että yritänkö vihjailla, että hänen pitäisi alkaa pitää kiirettä ehkä, ehkä...

Tauriel, samaistun... Meilläkin on tavallaan selvää, että naimisiin ollaan menossa, ollaan saatu keskustelua mm. vihkimisestä, vieraslistasta ja häiden rahoittamisesta. Jos kerran suunnitelmat on selvillä, niin miksei sitä sitten vaan voi kosia hitto vie Etenkin, kun siitä kosinnasta kuitenkin varmasti jokunen tovi menee, ennen kuin häitä päästään juhlimaan. Meilläkin miehelle riittäisi ihan maistraattivihkiminen, nimet paperiin ja maksimissaan kakkukahvit lähiperheelle, ei se naimisiinmeno sen ihmeellisempää ole. En minäkään mitään 200 vieraan pönötysjuhlia halua, mutta jotakin kuitenkin, en sitten tiedä onko tämä just miehelle se kynnyskysymys. Ehkä se olisi valmis menemään naimisiin vaikka heti, jos tietäisi ettei asiasta tarvitsisi tehdä yhtään mitään numeroa. Mutta pidän pääni. Jossain mielenhäiriössä oon jo jokunen tovi sitten tilannut alennuksesta yhden valkoisen pitsimekon, joka voisi toimia ihan hyvin häämekkona Eikä maksanut kuin 20 €, joten ei ole iso taloudellinen menetys vaikka maku ehtisi vielä muuttuakin Se mekko on kyllä hyvin tiukasti kaapin perälle jemmattuna, mies varmaan saisi sätkyn jos sen löytäisi...

Me oltiin jo hilkulla ostaa oma asunto, saatiin jo pankiltakin hyväksyntä meidän lainasuunnitelmalle, mutta takauskuviot sitten meni puihin kiitos mun vanhempien, niin säästökuuri jatkuu vielä ainakin puolitoista vuotta... Olin jo vähän ehtinyt innostua, että ehkä yhteinen kämppä voisi vähän vauhdittaa myös mun häähaaveita, mutta eipä sitten. Vähän skeptinen olo, että näinköhän tässä välissä sitten enää mitään tapahtuu

Itse tulen olemaan siinä kolmenkympin kieppeillä, kun naimisiin (toivottavasti :D) mennään, en osaa pitää sitä mitenkään "vanhana". Olen nyt täyttämässä 27, ja vasta nyt tuntuu että olen edes tarpeeksi kypsä ja aikuinen edes harkitsemaan mitään avioitumista Ihan jo rahallisestikin tekisi tiukkaa, vaikka ei mitään kovin prameita juhlia haluta, kun ei vanhempia tai muita haluta pyytää maksumiehiksi, tai turvautua lainaan. Ollaan kumpikin oltu opiskelijoita ja vasta 1-2 vuotta täysipäiväistä työelämää takana, niin ei mitään mahdottomia summia ole jäänyt säästöön, etenkin kun on täss päivitetty kämpän sisustusta opiskelijaluukusta vähän siistimmäksi, hankittu koira ja alettu säästää omaan asuntoon. Eikä tosiaan olla seurusteltukaan kuin se pari vuotta.Kaveripiiristäkin suurin osa mennyt siellä kolmenkympin paremmalla puolella naimisiin.

Tulipa taas miehen kanssa keskusteltua aiheesta, ja ilmeisesti mun ei tarvitse ihan hetkeen mitään odotella... Vaikka kyllä tuokin yllättävän paljon on asiaa päässään pyöritellyt Ainakin vieraslistasta ja muuten "isoista linjoista" ollaan pitkälti yhtä mieltä. Mies kyllä myönsi, että haluaa ja on henkisesti valmistautunut menemään naimisiin, mutta kuitenkin ollaan seurusteltu sen verran vähän aikaa, ettei se vielä tunnu ajankohtaiselta. Vaikka toisaalta tultiin siihen tulokseen, että meidän suhde on edennyt vähän nurinkurisessa järjestyksessä (asuttiin kämppiksinä ennen seurustelua, ja pahimmat kriiseilyt ja yhteenotot koettiin suhteen alkuaikoina, siitä lähtien ollut pelkkää onnea ja iloa :D) Mies totesi, että haluaa naimisiin hyvissä ajoin ennen kolmeakymmentä, johon minä nokitin, että minäkin toivoisin olevani naimisissa ennen kolmekymppisiäni (mies on siis pari vuotta minua nuorempi). Ihan mukisematta tuo sen tuntui ottavan kuitenkin Mutta ihan lähiaikoina on varmasti turha odotella mitään. Odotan silti!

sepä se, miehet ei taida ihan ymmärtää, että etenkin isommissa kaupungeissa se häiden järjestäminen voi oikeasti vaatia sen +pari vuotta. Eikä sen tarvi johtua edes siitä, että morsian bridezillailee ja suunnittelee jotain pikkuyksityiskohtia täysipäiväisesti sen pari vuotta, vaan nuo tila/bändi/valokuvaajavaraukset pitää monesti tehdä ihan älyttömän aikaisin, että saa sen mitä haluaa ja silloin kun haluaa. Melkein kosinnan verran mun mieltä on kuitenkin lämmittänyt se, että meille tuli melko pikaisella aikataululla koira, ja mies ihan tosissaan haluaa sitoutua siihen, hah. Olin siis pitänyt ihan itsestäänselvyytenä, että koska se koira on ollut ensisijaisesti mun toive niin minä siitä tulen olemaan päävastuussa ja se myös tulee minun nimiin. Nyt mies on kuitenkin innostunut siitä ihan täysin ja haluaa rekisteröidä sen medän molempien nimiin. Onhan sekin jo jotain

En todellakaan halunnut myöntää odottavani näin kuumeisesti, mutta kyllä vaan oli pettymyksen kyyneleet lähellä nyt ystävänpäivänä. Mies tästä alkoi kohkaamaan jo hyvissä ajoin, että pitää mennä ulos syömään pitkän kaavan mukaan ja hankkia lahja jne. Kyllähän minä järjellä ajatellen tiesin, ettei se mitään kosimista suunnittele, mutta silti alkoi jännitys tiivistyä, kun mies ojensi korurasian... Ja sisältä paljastui kaulakoru ja minä kun en juuri edes käytä koruja. Kyllä vaati tahdonvoimaa vääntää tyytyväinen hymy naamalle. Onneksi nyt ei ole pitkään aikaan mitään erityispäivää, jolle asettaa odotuksia Edit. vielä myöhemmin oltiin kaveriporukalla yksillä, ja mies jotenkin onnistui kaivamaan laukkuaan lattianrajassa niin, että yksi kaveri totesi kovaan ääneen, että sormustako se siellä kaivaa... Voi huoh.

Mulla ei onneksi ole kosinnan suhteen mitään suuria haaveita, lähinnä odotan että pääsen ihan luvan kanssa niitä häitä suunnittelemaan Vaikka toisaalta, tuossa yks ilta höpöttelin jotain aiheesta niin mies totesi oikein kyllästyneellä äänellä, että kai sitä sitten täytyy alkaa suunnittelemaan niitä häitä. Ohitin kommentin kokonaan, kyllä mä nyt edes vähän innokkaammalla äänensävyllä sen haluan kuulla

aikaisemmin olen osannut odotella ihan chillisti, mutta nyt on joku ihme hääkärpänen puraissut ihan urakalla. Olen noin viikon ajan käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikani suunnittelemalla alustavaa vieraslistaa, teemavärejä ja teemaa muutenkin, häämekkoa, häätanssia ja juhlapaikkoja... Ja toki lukenut tältä foorumilta about kaikki hääpäiväkirjat läpi En kestä. Häähaaveet on tulleet mulla jo uniinkin. Jos vain kosinta tulee niin ainakin saadaan hääjärjestelyt rivakasti alkuun, kun ei tarvitse kuin hyväksyttää visiot miehellä Olikohan se nyt Frendeissä vai Himymissä vai missä, missä joku häähaaveilija varasi aina vuosittain unelmiensa juhlapaikan siinä toivossa, että joku vuosi tärppäisi, voisi itsekin alkaa noudattaa samaa taktiikkaa...

Pakko myöntää että eilen vähän jännitti, kun oli niin kiva ja romanttinen päivä Oltiin hotellissa, luettiin meidän huoneen vieraskirjaa ja siellä oli vietetty niin paljon romanttisia viikonloppuja, hääöitä ja oli siellä useampikin pari kihlautunutkin. Syötiin ja juotiin hyvin ja sattumalta päädyttiin stockan koruosastolle pyörimään.... Mutta ei. Illan mittaan vähän puhuttiin, että nyt kun on asuntosäästäminen käynnissä, niin mitä muuta sitten tulevaisuudessa. Totesin, että itse haluan sitten naimisiin ennen kuin aletaan perheen perustamista miettiä niin mies innostui, että justhan janet jacksonkin sai esikoisensa vasta viisikymppisenä niin ei sillä naimisiinemenollakaan sitten mikään kiire ole huoh miehet.

Olen ajatellut esittää "uhkavaatimuksen", että alle kolmekymppisenä toivoisin pääseväni naimisiin Tänä vuonna tulee 27 täyteen. Mies minua pari vuotta nuorempi.

uutena vuotena meillä ei tasan tarkkaan tapahdu mitään (toivottavasti, sillä vietetään iltaa isolla kaveriporukalla enkä kaipaa mitään julkisia kosimisia!), mutta noin muuten varovaisen toiveikas olo Meillä tosiaan loppiaisen pieni kahdenkeskinen miniloma, ja mies on ihan itse alkanut puhua, että pitäisi ihan aikuisten oikeesti alkaa suunnitella meidän tulevaisuutta jne. Toki meillä nyt muitakin mullistuksia, mulla loppuu huomenna työt ja valmistuakin pitäisi tuossa tammikuun aikana, tulevaisuudesta ei tietoa. Ehkä mieskin on sitä mieltä, että stressataan ihan nää mun työ-/toimeentulokuviot ennen kuin aletaan häitä miettiä

Minä en osaa sormuksista sen kummemmin haaveilla. Onhan niitä vaikka kuinka kauniita, etenkin tuo Taurielin kihla on aivan superihana, mutta jotenkin sitten ei yhtään mun näköinen Ja korujen suhteen kun olen vähän nuuka, niin tuntuisi hurjalta pistää +500 euroa sormukseen. Vaikka kuinka se on koko loppuelämäksi tarkoitettu. Kihlaksi kelpuuttaisin ihan simppelin sileän sormuksen ilman mitään koristeita, vihkiksi sitten ottaisin mielelläni jotain pikkasen prameampaa Mielestäni kaksi sormusta on yleisesti ottaen kivempi vaihtoehto, mutta itse tyydyn todennäköisesti yhteen. Mulla on ihan naurettavan pienet kädet, ja olen testaillut ja mittaillut ettei mun nimettömään kyllä mitenkään saa ympättyä kahta sormusta. Tai sitten niiden pitäisi olla ihan tosi tosi kapeita molempien, mitä en halua. Mieluummin yksi kunnollinen sitten. Senkin takia se kihla saa sitten olla vaatimattomampi, kun ei se (toivottavasti) tule siinä ihan kovin kauaa olemaan.

Täällä vähän ikävämpi tilanne, kun miehen sisko just muutama päivä sitten ilmoitti hakeneensa miehensä kanssa avioeroa. Eipä itselläkään tee nyt sitten ihan hetkeen mieli ajatellakaan mitään kihloja. Mies jo heitti puolitosissaan, että nyt kun siskonsa eroaa ja he pistävät asunnon myyntiin niin pitäisikö meidän ostaa se. Miehen molemmat siskot kun on asuneet siinä niin olisi se nyt aika siistiä, että koko sisarusporukka asuisi siinä vuorotellen Mä tosin teilasin idean heti sillä, että molemmat siskot ovat tosiaan eronneet kyseisessä kämpässä, niin siellä ei tunnu olevan kovin hyvä karma...

Täytyy myöntää, että asia on käynyt mielessä. Mies on perheen nuorin ja ikäeroa vanhempiin sisaruksiin +10 vuotta, heistä kumpikin on mennyt naimisiin ja toinen jo eronnutkin. Minulla taas on kolme vuotta vanhempi veli, ja uskoisin että olisi aika turha toivo odottaa hänen kihlautuvan/avioituvan ensin. Ei hän (ainakaan meidän perheen tiedon mukaan) ole koskaan edes seurustellut. Enkä todellakaan usko että pistää pahakseen, vaikka minä todennäköisesti ehdin alttarille ensin

Meillä onneksi malttamaton odotus ei rajoitu pelkästään tulevaan morsiameen, tuleva kaasoni laittoi tuossa yksi aamu viestiä, että näki jo unta kaasonhommista Jouduin toppuuttelemaan, että ihan vielä ei ole ajankohtaista.

Samaistun! Aikaisemmin koko naimisiinmeno on tuntunut lähinnä vankilaan joutumiseen verrattavalta kokemukselta, mutta kummasti vaan mieli muuttuu kun "se oikea" osuu kohdalle Kihloissa ei olla täälläkään, mutta varovasti on aihetta sivuttu... Ja minä ihan tohkeissani olen jo salaa laatinut vieraslistaa ja haaveillut mekoista ja kengistä ja ja ja

Telkkaria katsellessa on kerran sivuttu asiaa... kun töllössä joku järjesti oikein överijulkisen kosinnan pysäyttäen liikenteen jne. niin mies siinä kuittaili, että hänkin voisi tulevaisuudessa kosia mua samalla tavalla kun minä siitä varmasti niin tykkäisin Totesin että kiitos mutta ei kiitos. Senkin ilmoitti samaan syssyyn, että sormuksen kanssa ei aio kosia. Hyväksyn tämän, vaikka mun mielestä olisikin ihanaa jos olisi se sormus jo kosiessa (en odota kuin ihan sellaista "perusrinkulaa" kihlaksi, jos se oliskin joku kamala niin sen vois korvata vihkillä sitten :D) Toisaalta mulla on niin överipienet sormet, että oikeankokoisen hankkiminen multa salaa olisi varmaan aika haastava tehtävä.

Haha täällä on yhtäkkiä alkanut olla odotus aika piinaavaa, jotenkin tulleet häät ja kosinta niin moneen kertaan esille. Tuossa pari viikkoa sitten yksi kaveripariskunta kihlautui, ja kaveriporukalla sitten kun puhuttiin heidän häistä niin multa aika moneen kertaan pääsi, että "meidän häissä sitten...." eikä mies ainakaan ihan hirveästi tuntunut säikähtävän Eilen yhdessä lefffassa mies kosi naista jollain rautalankaviritelmällä niin mies yhtäkkiä totesi, että minäkin saan odottaa jotain vastaavaa koska hän ei todellakaan uskalla ostaa mitään sormusta valmiiksi (vaikka aikaisemmin on kiusoitellut jo mittailleensa mun sormuskokoa :D) Toisaalta välillä antaa ymmärtää, että turha on ihan lähitulevaisuudessa odotella. Olen kuitenkin ilmoittanut, että haluan naimisiin ennen perheen perustamista, että sen mukaan saa ajoittaa Ja eilen illalla tuo alkoi parin kaljan jälkeen jo suunnitella vieraslistaa, oli huolissaan että onko ok kutsua vain osa serkuista Päästiin asiasta yhteisymmärrykseenkin hah.

Itse ajattelin nuorempana ehdottomasti pitäväni oman nimeni, koska nimi on harvinainen (yhteensä alle 25, tällä hetkellä alle 20) ja kauniskin vielä. Kuitenkin vanhempani ovat eronneet minun ollessani ihan pieni, enkä ole isän kanssa juuri ollut edes tekemisissä, saati sitten isän puolen sukulaisten. Suurinta osaa en edes tunnistaisi, vaikka kadulla tulisivat vastaan. Nyt vanhemmiten on sitten alkanut tuntua vähän tyhmältä ja turhalta ylläpitää nimeä, joka nyt ei loppujen lopuksi merkitse itselle mitään, joten vaihtamisen kannalla olen. Vanhanaikaisesti pidän ajatuksesta, että perheellä on yhteinen sukunimi. (Offtopic: itse lapsena nostin kovan porun, kun äiti meni uusiin naimisiin ja otti miehensä sukunimen, kun minäkin olisin tahtonut ottaa sen Toisaalta mistä se lapsi osaisi sukunimeä ihmetellä, jos vanhemmilla olisi eri sukunimet). Yleisyydellä ei väliä. Toisaalta sen verran "pinnnallinen" olen, että jos miehellä nyt joku kamalan ruma nimi olisi, tai jos nimi olisi typerä yhdistelmä etunimeni kanssa, niin varmaan pitäisin nykyisen sukunimeni. Yhdysnimille en itse lämpene yhtään, enkä myöskään itsekeksityille erikoisuuksille. Jos jommalta kummalta löytyisi kauempaa suvusta joku hyvä sukunimiehdokas, niin sellainenkin voisi olla vaihtoehto.

Alun perin tutustuimme koulun kautta, olimme molemmat tuutoirina ja pyörittiin sitä kautta samassa kaveriporukassa. Oltiin kumpikin avoliitossa tahoillamme, ja satuttiin sitten eroamaan lähes samaan aikaan. Kaveriporukalla sitten naureskeltiin kun oltiin molemmat uutta asuntoa etsimässä, että mehän voitaisiin muuttaa kämppiksiksi. Pikkuhiljaa siitä vitsistä tuli totta kun löydettiin ihan unelmakolmio Puolisen vuotta asuttiin ihan vain kavereina ja kämppiksinä, oltiin ihan parhaita ystäviä, kunnes erään bileillan päätteeksi mies täräytti olevansa ihastunut muhun. Puolisen vuotta siinä sitten säädettiin ja venkoiltiin (tai no lähinnä minä venkoilin), kunnes päätimme alkaa ihan oikeasti ja avoimesti seurustelemaan. Aika monta "mä arvasin että tossa käy noin!" -kommenttia ollaan saatu kuulla, kun alussa niin vannottiin ja vakuuteltiin ettei varmasti aleta mihinkään seurustelujuttuihin sitten...

Kyllä se etukäteen suunnittelu voi olla ihan järkevää. Ystäväni, joka oli suunnitellut häitään teini-ikäisestä saakka suunnilleen heti alettuaan seurustella tulevan sulhon kanssa, sai pistettyä oikein komeat häät pystyyn pikkuisen reilu puolessa vuodessa. Ei siinä kauaa nokka tuhissut kun oli vieraslista käytännössä laadittu ja muutenkin selvät sävelet lähes kaikesta Toki kyseessä oli myös pienehkö kaupunki, mutta kuitenkin. Itse olen alkanut kunnolla haaveilemaan ja suunnittelemaan vasta nyt kun on alkanut ihan aikuisten oikeasti tuntua siltä, että se kosinta voisi joskus tullakin. Vähän olen alustavaa vierasmäärää laskeskellut, toki sulhon kanssa pitää keskustella ennen kaikkea siitä, että kuinka laajasti tuota sukua halutaan kutsua. Ja ihan kiva se on ollut keräillä jotain hyviä ideoita matkan varrelta jo hyvissäajoin. Voi kyllä miesraukka säikähtää siinä kohtaa, kun oon heti kihlauksen jälkeen esittelemässä suu vaahdossa mun salaisia hääkansioita