Vaniella

Oi ei, nyt tuli oikeasti yllättävä reaktio, suorastaan ahdistuin. Tiedossa siis pienet häät, ehkä jopa kaksistaan "karataan" ja kaikki tämä hamassa tulevaisuudessa.. silti tämä yksi henkilö, joka on kaikenlisäksi vähän kiikun kaakun tälläkin hetkellä kutsulistalla, tarjoutui innosta soikeana koristeluavuksi ja halusi vieläpä jakaa omia ideoitaan koristelusta...

Minä olen kans haaveillut ties mistä suureellisista sisääntuloista ja (musiikki)esiintymisistä, mutta nyt kun asiaa olen ajatellut ihan konkreettisesti, niin jännittää jo ajatuskin esiintymisestä, katseiden kohteena olemisesta ja se huima sisääntulokin varmaan olisi todellisuudessa vain vaivaannuttava... Yhä enemmän alan kallistua kahdenkeskiseen vihkimiseen, koska minua jännitti jo kultasepänliikkeissä käyminen ja kihlasormuksen katseleminen niin kovasti, että keho kävi aivan kierroksilla ja hyvä, ettei pyörryttänyt. Luultavasti vihkihetkessä hikoilen ja naama helottaa punaisena ilman ylimääräisiä katsojiakin. Sulho ei myöskään viihdy huomion keskipisteenä, varsinkaan tässä roolissa. Hän olisi mieluiten järjestämättä yhtään mitään juhlia, mutta itse kuitenkin kaipaan jonkinlaista prinsessapäivää ja tykkään juhlista. Se on jo kuitenkin selvä, että jos juhlat järjestetään, ne on rennohkot ja pienet tai melko pienet juhlat (maksimissaan n. 50 vierasta) ja kutsutaan lähinnä kavereita. En haluaisi viettää tärkeää päivääni yrittämällä vaivautunutta small talkia puolituttujen sukulaisten kanssa. Eikä todellakaan mitään leikkejä, paitsi ehkä hääbingo tms., koska niissä häissä, joissa olen ollut vieraana, se on rikkonut kivasti jäätä. Sukkanauhajutut on ihan nounou. Omasta pöydästä en tiedä... toisaalta siinä joutuisi ehkä enemmän katseiden kohteeksi, mutta toisaalta ei tarvitsisi väkisin yrittää heittää juttua vieraiden kanssa. (Oletus varmaan olisi, että istuttaisiin perheiden kanssa, eivätkä vanhempamme tunne toisiaan kovin hyvin, minkä takia pelkään jo vaivautunutta hiljaisuutta.) Lisäys: joka tapauksessa haluaisin, että juhlat tuntuisivat häiltä ilman vihkimisseremoniaakin, joten jotain perinteistä haluaisin ehdottomasti niihin sisällyttää. Onnittelumalja ja hääkakun leikkaus (ilman polkaisuja tosin) ja ehkä häävalssikin olisivat mieleen. Eihän sitä valssiakaan tarvitse kokonaan kaksin tanssia, vaan voi kutsua muut mukaan jo puolessa välissä biisiä.

Hyvin pitkälti samoja ajatuksia yllä olevan kanssa eli periaatteessa hyvin käytännönläheinen suhtautuminen asiaan. Kuitenkin ajatuksissani on mukana myös se romanttisempi puoli. Suhteessamme on ollut omat vaikeutensa, olemme olleet lähellä eroa ja joutuneet todella punnitsemaan, mitä haluamme elämältä. Aina on päädytty loppujen lopuksi siihen, että yhdessä haluamme tätä elämää katsella ja kokea. Sen takia symbolinen merkitys on itselleni tärkeä, naimisiin meneminen ikään kuin vahvistaa tämän yhteisen tahdon. Nuorempana se oli ehkä enemmän sitä, että haaveili "unelmien satuprinssistä" ja "siitä yhdestä oikeasta", mutta nyt hieman vanhempana pitkässä suhteessa ajatus on jotenkin realistisemmalla tasolla, eikä meidän arkemme tietenkään juuri muutu ja miksi pitäisikään. Miehen motivaatio naimisiin menemiseen on puhtaasti tuo juridinen puoli (ja se, että asia on minulle melko tärkeä). Hän ei oikein ymmärrä tätä symboliikkaa, jonka itse päätöksessämme näen. Välillä tuntuu, että miehen syy olisi jotenkin "väärä" ja se vie omaa iloani asiasta. Tuntuu tyhmältä ottaa vastaan onnitteluita, kun mies on tietyllä tavalla niin paljon laimeammilla fiiliksillä liikenteessä. Ei se minua vaimoksi ottaisi, jos ei tosissaan olisi ja rakastaisi, mutta sitä ahdistaa kaikki siihen liittyvä hössötys, mitä taas jossain määrin ehkä itse kaipaan. Ihan sama, vaikka mentäisiin kahdestaan maistraatissa naimisiin, niin haluaisin siitä jäävän lämpimän ja romanttisen muiston, mitä mies ei tunnu ihan käsittävän... Ohoh, meni vähän jo ohi aiheen...

Perusonnitteluja on tullut. Ehkä vähän yllättävää oli, ettei äiti eikä anoppi soittanut (kun tekstarilla ilmoitettiin tapahtumasta), vaan tyytyivät onnittelemaan viestillä. Yhden kaverin reaktio oli yllättävän voimakas, kuulemma meni itkemiseksi, kun oli viestin lukenut. Juuri häneltä en olisi näin suurta tunteilua odottanut.

Koen, että olen kihloissa, vaikka kukaan ei sitä vielä tiedäkään. Nyt on sormukset valmiina ja viikonloppuna olisi tarkoitus ne sormiin pujottaa ja asia julkistaa. Päivämääräksi kaiverrettiin se päivä, jolloin mies kihloja ehdotti.

Johanna Kurkelan Rakkauslaulu on minusta kaunein. Minulle tärkeä myös "meidän" biisinä, samaistun lyriikoihin vahvasti. Lisäksi tällä kappaleella korkkasin laulutuntini aikoinaan ja on tärkeä senkin takia.

Sormeni ovat kapeat ja pienet, mutta nivelet paksummat. Harmikseni erityisesti juuri vasemmassa nimettömässä nivel on suhteessa paljon suurempi kuin sormuskohta. Nivelen kohdalla koko sormusmitalla mitattuna oli 14,8 mm, mutta sormuskohdassa vain 14 mm. Sormuksia koittaessa sopivaa on ollut hankala löytää. Tällä hetkellä minulla on titaaninen melko kapea sormus kokoa 15. Käyttömukavuus on hieman kyseenalainen, koska sormus pyörii ja liukuu koko ajan edestakaisin ja painaa välillä viereisiä sormia. Lisäksi se kääntyy koko ajan vinoon, mikä häiritsee omaa silmää. Yksi valkokultainen sormus, jota koitin, tuntui istuvan hyvin eikä juuttunut niveleen. Onko mahdollista, että materiaalilla olisi vaikutusta siihen, miten sormus liukuu nivelen yli? Onko sormeni täysin epätoivoinen ja pitääkö minun vain oppia elämään heiluvan ja pyörivän korun kanssa vai voisiko minullekin löytyä sopiva sormus? Yhdessä koruliikkeessä mainittin, että sormukseen olisi mahdollista tehdä sarana, jolloin sen ei tarvitsisi mahtua nivelen ohi. Miten tällaisen saranan tekeminen sormukseen käytännössä onnistuu ja kuinka rumasti se näkyy sormuksesta? (Google ei tällä kertaa kertonut.) Vaikuttaako sarana sormuksen kestävyyteen tai käyttömukavuuteen? Pitääkö materiaalin olla jotain tiettyä metallia, jotta saranan saa tehtyä? Nimimerkillä Epätoivoinen

Tämä selittää varmaan osaltaan eron. Minä olen ollut häävieraana ennen aikuisikää tasan 1 tai 2 kertaa, joten en ole aiemmin päässyt morsioita kovin ihailemaan. Lähinnä muistan olleeni noissa toisissa hääjuhlissa jotenkin hämmentynyt, kun sukulaistäti oli niin hienosti pukeutunut. Meidän äiti (ja ehkä anoppikin) tulee kyllä pahastumaan joka tapauksessa, koska en todellakaan aio kutsua ketään sukulaisia vain siksi, että olisi pakko ja näin ollen häiden vieraslista on tällä hetkellä hyvin kaveripainotteinen. (Kyllä, haaveilu on jo näin pitkällä... ) Senkin takia karkaaminen alkaa kuulostaa yhä paremmalta vaihtoehdolta!

Muutama vuosi sitten meni useampi kaveri/lapsuudenystävä naimisiin aika lyhyin välein ja silloin alkoi jonkinlainen hääkuumeilu, kun peilasin heidän häitään omiin haaveisiini ja mietin, millaiset häät ehkä itse haluaisin. Olen välillä kehitellyt pieniä haavekuvia mahdollisista häistäni jo ennen sitäkin, mutta en ole pikkutytöstä asti haaveillut omista häistäni. Ennemminkin haaveilin rakkauden ja elämänkumppanin löytämisestä. Kavereiden häiden aikaan aloin selailla netistä hääjuttuja ja homma lähti jokseenkin lapasesta. No, mopo on taas vähän karannut käsistä. Toisaalta kun naimisiinmeno on tiedossa muutaman vuoden päästä, niin voi olla ihan hyväkin miettiä jo vähän etukäteen. Olen käynyt läpi päässäni monia eri vaihtoehtoja karkaamisesta luksusravintolajuhliin paikanpäällä vihkimisineen. Toisaalta haluan kunnon häät, jotka tuntuu häiltä ja läheiset mukaan juhlimaan aamuyön pikkutunneille asti, toisaalta kahdestaan maistraattiin, syömään ja hääyönviettoon. Oikeastaan paras vaihtoehto olisi ensin "karata" ja järjestää juhlat myöhemmin. Merinäköala olisi ihana. Haluaisin kuitenkin maistraattitilaisuudestakin romanttisen ja lämpimän muiston ja niin ollen jotain ekstraa vihkimiseen. Kun mainitsin tästä miehelle, hän sanoi ajatelleensa sen menevän niin, että nimet paperiin ja mahdollisimman nopeasti ulos. Mun mieheni on ehkä epäromanttisin persoona, jonka tiedän...

^Kiitos vastauksesta! Harmi kuulla, pitää lähempänä vielä kysellä paikallisesta maistraatista. Varmaan tuohon liittyy jotain byrokratiaa, etteivät voi noin vain päästää ihmisiä sisään kiinnioloaikana. Jos päädytään kahdenkeskiseen vihkimiseen, niin pitää selvittää, voisiko se tapahtua vaikkapa jossain ravintolan kabinetissa... onneksi päivä on sesongin ulkopuolella, niin voisi jopa saada vihkijän jonnekin paikan päälle.

Ensivilkaisulla katsoin, että siellä taustalla oli hyppyrimäki...

Kellään ei ilmeisesti ole vieläkään kehuja antaa Oulun seudun pitopalveluiden kasvisruuista? Pitopalveluiden ruokia olen itse syönyt vain muutamissa hautajaisissa ja ruoat on olleet joka kerta kasvisgratiinia tai todella mauttomia uunivihanneksia, eikä sitten lisäksi muuta kuin perunaa ja ankeinta mahdollista vihersalaattia. Tubassahan on myös catering-palvelu ja kuulemani mukaan ainakin heidän vegaanibrunssinsa oli oikein hyvä. Valmismenuissa ei kuitenkaan näkynyt vegevaihtoehtoa suoraan ja valmiit menut näytti olevan aika kalliitta, 40-50e/hlö...

Nostelen tätä, koska itseänikin kiinnostaa. Haluttaisiin mennä naimisiin meidän vuosipäivänä, mutta kaikista potentiaalisimpana vuonna tuo päivä on lauantai.

Joku harmitteli jossain ketjussa sitä, että urkumusiikki on niin sidottu kirkkohäihin. Tästä tuli mieleeni, että onhan urkusaleja muuallakin kuin kirkoissa, ainakin Oulussa amkilla ja Helsingissä musiikkitalolla. Onkohan tuollaista urkusalia mahdollista edes teoriassa vuokrata vihkimiskäyttöön? olisi niin hienoa toisaalta saada joku todella perinteinen häämarssi ja urut muutenkin niin komean kuuloinen soitin, että melkein mistä vaan kappaleesta saisi niillä todella juhlavan ja arvokkaan kuuloisen.

Jos mun mies olisi kosassut kuumailmapallolennolla, olisin epäillyt olevani jossain piilokameraohjelmassa.

Vähän samankaltaisia mietteitä kahden edellisen kirjoittajan kanssa. Meidän kihlaus on vielä hyvin tuore, eikä sormuksia vielä ole. Itseasiassa mietittiin jopa, ettei hankittaisi niitä ollenkaan, koska ei kumpikaan muutenkaan käytetä sormuksia, tulevat työt on sellaiset ettei pitäminen ehkä onnistu ja lisäksi käytettävissä oleva budjetti on pieni. Salaa kihloissa oleminen on ollut toistaiseksi vain kutkuttavaa ja meillä on jo yhteisiä sisäpiirin vitsejä aiheeseen liittyen. Oli hauskaa puhua "ostoksista" ja käyttää kiertoilmaisuja julkisilla paikoilla. Loppujen lopuksi haluan kuitenkin sen sormuksen sormeen jo kihlausaikana. Tämä siksi, että naimisiin asti päästään vasta monen vuoden päästä ja kaipaan tähän väliin jo jotain pienenpientä hössötystä arkea piristämään ja tuntuu helpommalta kertoa suunnitelmista rinkulan avulla. (Nähtäväksi jää, missä vaiheessa se sitten tapahtuu.) Toiseksi joudutaan asumaan tällä hetkellä osittain eri paikkakunnilla ja sormus tuonee jonkinlaista konkreettista lohtua ikävään. Parisuhdestatuksen takiakin sen lopulta haluan.

Päädyttiin tilaamaan simppelit kiiltävät titaanit ilman kiviä. Cocktail oli merkki. Onneksi on muutama vuosi aikaa tässä pohtia vihkiä, vaihtoehtoja kun on mielessä monta. Mietin sitäkin, että pitäisi vihkiä vähän kuin juhla-/pyhäkoruna ja kihlaa arkisin, jolloin vihkissä voisi olla vähän enemmänkin krumeluuria (tosin mun juhlava on monien mielestä varmaan arkinen ) eikä olisi niin väliä, onko samaa materiaalia. Tuleva työ saattaa hyvinkin olla sellainen, etten edes voisi pitää töissä koruja, joten sormuksesta voisi tulla jokatapauksessa vain viikonloppukoru.

Eilen meni sormukset tilaukseen Malmin korupajasta. Vähän jännittää, mitä sieltä tulee. Käytiin myös katsomassa liikkeissä vaihtoehtoja, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä päädyttiin tilaamaan vähän erilaista kuin oli alunperin katseltu netistä. Livenä aiemmat suosikit ei näyttäneetkään niin kivoilta ja varsinkin itselläni muuttui mielipide leveyden suhteen.

Paljon mahdollista, ja tuskin se pettymys itselläni noin pienestä tulisikaan. Hieman vain pelkään, että jumitun haaveilemaan jostain yhdestä tietystä tavasta avioitua tai hankin pakkomielteen paikasta, kun kaikki on ihan käytännön seikkojen vuoksi niin avoinna vielä. Pitäisi pitää mieli avoinna ja haaveilla vain varovaisesti vähän kaikenlaisista vaihtoehdoista. Muoks: olen jo kyllä päässyt yli pettymyksestäni kosinnan suhteen. Melkein nolottaa oma reaktio... Pidän Taurielille peukkuja!

^Kyllä, pitää ehdottaa jotain erikoisempaa ja romanttisempaa siihen sormusten vaihdon yhteyteen. Sen verran minussa on romantikkoa, että en ehkä kestä, jos sekin tapahtuu tyyliin jossain kylppärissä makaronin keittämisen ja imuroinnin välissä. Mulla on nyt itsellänikin meinannut taas lähteä lapasesta nämä haaveilut, että petyn sitten taas viimeistään hääpäivänä... Jäitä hattuun siis itse kullekin.

^Vähän samoissa tunnelmissa. Ollaan ilmeisesti vihdoin päästy yhteisymmärrykseen, millaista elämää suurinpiirtein halutaan yhdessä elää eli sinällään helpottunut. Ei tarvi alkaa tässä vaiheessa metsästämään uutta. Toisaalta vieläkin pieni epävarmuus jäytää jossain takaraivossa, mutta eiköhän se tästä.

En löytänyt vastaavaa keskustelua aiemmista. Minulla olisi haaveissa sormus, joka olisi osittain musta. Ei siis mustia kiviä, vaan itse rinkulassa olisi mustaa. Nettiä selaillessa törmäsin hiilikuitusormuksiin. Millainenhan hiilikuitu on sormuksen materiaalina? Ongelmaksi tuli kuitenkin se, etten haluaisi kokonaan mustaa sormusta, vaan yhdistelmän johonkin suunnilleen hopeanväriseen metalliin. Löysin yhdistelmäsormuksista kuitenkin vain melko leveitä malleja. Toivoisin sormuksen olevan kuitenkin jollain tavalla siron ja naisellisen näköinen, mutta ehkä ilman kiviä, mikä vaikuttaa toistaiseksi mahdottomalta yhtälöltä. Ehkä jotain tämänsuuntaista voisi olla haussa, mutta ehkä pienemmällä kivellä/kivillä ja eri materiaalilla (hopean kestävyys hieman epäilyttää). Onko kellään muulla kokonaan tai osittain mustaa sormusta? Millä materiaaleilla? Kokemuksia?

Meillä on harkinnassa titaanisormukset. Miehelle sellainen tulee melko varmasti, mutta itse en ole varma. Kihla tulee olemaan kompromissi budjetin takia, mutta alustavasti jo sovittiin,että saan teetättää erikseen vihkisormuksen, jos en valmiina löydä juuri sellaista kuin haluan. Nyt mietinkin materiaaleja... Eli jos kihla on titaania, onko vihkisormuksenkin pakko olla titaania? Kultaa en halua, mutta platina viehättää (vaikka hinta hirvittääkin). Saako titaani- tai platinasormuksia teetätettyä helposti?

Sori, nyt seuraa avautuminen... Jokunen vuosi sitten tuli tännekin kirjoiteltua hääkuumehoureissa melko epätoivoiseen sävyyn. Lopetin kuitenkin foorumin selailun, koska pelkäsin olevani jo jotenkin maaninen ja päätös oli hyvä, sillä sen jälkeen oon onnistunut elämään hetkessä ja muutamat hääkeskustelut on olleet melko neutraaleja yhteisiä pohdintoja. No, asia on nyt edennyt ja mies ehdotti kihloja. Hullua, mutta nyt minulla itselläni on hyvin ristiriitainen olo asiasta. Ehkä sitä kosintaa odotteli jossain välissä turhan innokkaasti ja tuli maalailtua niitä pilvilinnoja mahdollisista kosintatavoista. Itse kosinta ei ollut spektaakkelimainen eikä tilanne mitenkään erityinen, enkä edes suoriltaan riemusta kiljuen suostunut, vaan kävimme melko pitkällisen keskustelun ennen kuin sovittiin olevamme kihloissa. Meillä oli jo ollut puhetta, että ehkä sitten kun valmistutaan, niin jotenkin tämä tuntui vain jatkumolta siihen. No, tunnen mieheni enkä mitään Eiffelin torneja tai ilotulituksia siltä odottanutkaan, mutta petyin ehkä silti hieman... Olisi nyt edes tuonut samalla aamiaisen sänkyyn tai antanut jonkin pienen vihjaavan lahjan. Äh, en voi olla miettimättä nyt, että jos en niin olisi hypettänyt asiaa pari vuotta sitten ja jahkannut asiasta miehelle, niin olisiko kosinta tuntunut enemmän kosinnalta. Nyt tuntuu melkein, että olen aivopessyt sen. Mies kuitenkin sanoi, että haluaa naimisiin, koska haluaa mun olevan onnellinen. En vain ole ihan varma, merkitseekö avioituminen mulle enää niin paljon kuin vielä muutama vuosi sitten. Lisäksi sovittiin, ettei kerrota vielä kenellekään, vaan hankitaan ensin rauhassa sormukset. Senkin takia tuntuu, ettei mitään ole edes tapahtunut, selaan vain sormuksia samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten haaveillessani. Hölmöä, mutta olin melkein koko kihlautumispäiväni jokseenkin pahan tuulinen tuon ristisiitaisen olotilan takia. Ehkä ei kannattaisi haaveilla liikaa, niin ei tulisi "pettymyksiä".