Katijohanna90

Aktiivijäsen
  • Content count

    26
  • Joined

  • Last visited

About Katijohanna90

  • Rank
    Juniori
  1. Olen helpottunut ja onnellinen ratkaisusta. Kuten kaverini sanoi: "Nyt te olette oikeasti pari ja sitoutuneita kaikkien silmissä."
  2. Vaikka odotettu asia onkin, niin kyllähän se jännittää. Enemmän sellaisella positiivisen innostuneella tavalla, mutta kerran avioeronneena myös hiukan sillä ikävämmälläkin tavalla. Mitä jos taas kaikki menee päin vittua?
  3. Kihlakuvat eivät minullakaan käyneet edes mielessä ennen kuin bongasin tämän ketjun. Ilman muuta me sellaiset halutaan! Tuskin kuitenkaan niin kauheasti panostamme kuviin, mutta esim. sulhasen sisko on näppärä kuvaaja, joka myös pursuaa kaikenlaisia ideoita. Hänen kanssaan jos saadaan aikataulut yksiin, niin uskon saavamme oikein käyttökelpoisia ruutuja. Yhden ihanan voisi kehystää olohuoneen seinälle, se on jo pitkään huutanut täytettä.
  4. Mies kosi 18.3., joka näinollen laskettaneen kihlauspäiväksi. Kuitenkin sormuksiin kaiverramme 30.3.2019, sillä tuo päivä on suhteemme kannalta merkityksellinen ja muistamisen arvoinen, ja tilaamamme sormuksetkin oletettavasti saapuvat tuona viikonloppuna.
  5. Meillä kosittiin 18.3. ja sormukset laitettiin tilaukseen 25.3., mutta kaiverruksiksi tulee silti 30.3., koska se sattuu olemaan meille merkityksellinen päivä.
  6. Mies kysyi, saako maksaa. Myönnyin, vaikka tasa-arvoajattelija sisälläni huusi hiukan tuskasta
  7. Meillä kihlaus on ihan tuore juttu eikä häitä ole vielä sen suuremmin otettu puheeksi. Tiedämme olevamme menossa naimisiin joskus tässä näin, mutta mitään sen tarkempaa ei ole sovittu. Häiden yksityiskohdista on juteltu kyllä; mahdollisista juhlapaikoista, vihkimisestä, tarjoilusta, vaatetuksestakin, mutta päivämäärä on hamassa tulevaisuudessa. Meillä on vuorotellen tulossa kolmekymppiset, minulla ensi vuonna ja miehellä 2022, joita on kaveripiirissämme (joista myös moni kolmekymppistyy samoina vuosina) tavattu juhlia isosti. Ehkäpä siis siihen välivuodelle -21 emme tuuppaa enää häitä Voi olla, että homma painuu peräti 2025 vuoteen asti, sillä olen piintynyt tasavuosien kannattaja. Toisaalta en haluaisi olla mikään ikäloppu morsian! Hankalaa.
  8. HALLELUJAA NYT OLLAAN KIHLOISSA! Seurustelua tuli sitten kasaan 9 kk ennen sormuksia. Aika vähän, mutta tosiaan me ollaan lapsuudenkavereita ja läpituttuja jo ennestään. Mitäs sitä sitten jahkailemaan. Nyt vaan kuumeisesti odotellaan, että tilatut sormukset saapuvat.
  9. Maanantaina "vähän niinku kosittiin", sormuskaupoille mennään ensi viikolla. Minulla ikää 29 v. ja miehellä 27 v.
  10. Ihanaa Opukka! Meilläkin on edistystä tapahtunut, sillä mies tuumasi maanantaina söpöillessämme sohvalla, että eiköhän käydä ne sormukset hakemassa! Hän oli viikonloppuna poikien kanssa Tallinnassa, ja tullut siellä sitten vissiin siihen tulokseen, että mitä tässä jahkailemaan. Ei nyt se romanttisin kosinta, mutta ihanaa ja jännää silti Koska muutenkin menemme aina perse edellä puuhun joka asiassa, ajattelimme tässäkin toimia oman pään mukaan emmekä virallisia tyylejä käyttäen. Kaiverrutamme sormuksiin siis päiväksi 30.3., vaikka kai me periaatteessa kihlauduimme jo maanantaina. 30.3. vaan sattuu olemaan meille merkityksellinen päivä vuoden takaa, joten sitä on kiva tulevaisuudessakin muistaa jotenkin
  11. Minulla on tuoreehko avioero takana ja nyt onnellisessa uudessa suhteessa. Tästä nykyisestä miehestä olen niin varma, etten ikinä mistään, enkä ole tippaakaan perinteikäs ihminen, joten asenteeni uutta avioliittoa kohtaan ihmetyttää. Tiedän haluavani naimisiin, tiedän rakastavani, olen niin varma meistä että joskus ahdistaa. Silti joku perinteitä vaalivan pikkuperkele hihkuu olkapäällä, ettei sovi toisesta liitosta innostua ja ainakin pitää juhlia maltilla ja pienesti. Kynnys itsessään uuteen liittoon ei ole kovinkaan korkea, mutta juhlien järjestämiseen liittyen sitten kipuilenkin hieman enemmän.
  12. Minulla on nuoruuden avioliitto takana, sulhasella ensimmäinen tulossa sitten joskus. Ensimmäiset hääni vietettiin hyvin pitkälti sulhasen ja vanhempiemme vaatimusten mukaan - minä morsiamena tulin vain siinä sivussa jotenkin. Nyt tulevat häämme pyritään järjestämään meitä juhlakaluja miellyttävällä tavalla. Ja erona edelliseen tämä liitto ei ole käytännön sanelema, vaan puhtaasti rakkausliitto. Ensimmäisissä häissä olisin halunnut pukeutua simppeliin mustaan, pukeuduin kermakakkuvalkoiseen. Olisin halunnut pieniä herkkupaloja sisältävän monen ruokalajin illallisen, söimme perinteistä pitoruokaa. Olisin halunnut baarimikon tekemään drinkkejä, haimme Virosta siideriä ja kaljaa laatikoittain. Nyt todellakin tehdään kaikki toisin, mutta omasta halusta, ei siksi, ettemme muistuttaisi edellisiä häitäni.
  13. Opukka, ymmärrän hyvin sun ajatuksen siitä, että olette jo periaatteessa kihloissa kun häitäkin suunnitellaan. Mutta oon samaa mieltä myös tuosta, että ihanasti sun mies saa jännitystä luotua jo sovittuun asiaan pitämään kosinnan yllätyksenä. Olen itse samanlainen, etten pysty jättämään tällaisia asioita roikkumaan. Siksi näistä täytyy vähän epäromanttisesti keskustella, että tietää hiukan toisenkin suunnitelmia elämälle. Nyt tiistaina itse asiassa poikaystävä yllättikin kertomalla, että on suunnitellut kyllä kihlautumista. Katselemme nimittäin parhaillaan taloja/tontteja, ja saatoin vähän siinä näytölle mennessä puuskahtaa jotain tyyliin kyllä mun rahat talon hankintaan kelpaa, mutta sormuksia ei sitten voida hankkia. No, tilanne on nyt siis edelleen kuitenkin auki, mutta poikaystävän mietteet ovat minulle aiempaa selvemmät. En siis enää vain summanmutikassa haaveile, vaan tiedostan kihlautumisen olevan mahdollisesti lähellä. Veikkaan silti, että kyllä se sinne kesäkuiseen vuosipäivään saakka varmaan menee
  14. Itse kihlauduin ensimmäisen kerran 23-vuotiaana, ja nyt 29-vuotiaana odottelen epätoivoisesti koska nykyinen poikaystäväni kosii. Ei se ikä mielestäni niinkään merkitse, vaan sitoutumisen aste ja henkinen kypsyys pariskunnalla.
  15. Erosin vajaan kolmen vuoden avioliiton jälkeen, kun olin pari vuotta yksin raahannut suhdetta perässäni. Mieheni ei keskustellut kanssani, ei ottanut mielipiteitäni huomioon esim. yhteisissä hankinnoissa, vähätteli minua ja tekemisiäni julkisesti, koskaan en riittänyt. Olin liian lihava, liian laiha, liian pinnallinen, liian rupsahtanut, liian raskausarpinen. Miehelleni merkittävimmät naiset elämässään ovat äitinsä ja siskonsa, joita palvoo ja jaksaa aina kannustaa ja tukea. Minä en tuohon kolmiyhteyteen sopinut. Ero oli vaikea, mies teki siitä helvettiä, vaikka oli kohdellut minua kuin ilmaa muutaman edellisen vuoden. Sanoinkin, etteikö olekaan onnellinen kun pääsee kaltaisestani taakasta eroon. Mutta ei, kun avioeropaperit tyrkkäsin eteen, hän alkoi palvoa maata jalkojeni alla. Pari viikkoa satoi lahjuksia, rakkautta, keskustelua, yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia niin että olin tukehtua. Tuossa vaiheessa olin vain jo liian väsynyt yrittääkseni enää. Jos mieheni olisi herännyt tilanteeseen silloin, kun ensimmäisiä kertoja otin asian esille, emme olisi luultavasti eronneet. Toivottavasti hän löytää uuden onnen ja osaa pitää siitä parempaa huolta. Itse olen onneksi oman nykyisyyteni ja tulevaisuuteni löytänyt.