Opukka

Aktiivijäsen
  • Content count

    43
  • Joined

  • Last visited

About Opukka

  • Rank
    Juniori
  1. Ihan samoissa tunnelmissa. Yli 3 vuotta olen jo itse odotellut kosintaa, kun asiaa ekan kerran läpikäytiin ja annettiin ymmärtää, että ihan näillä näppäimillä. Mutta eipä ole vieläkään mitään tapahtunu. Ollaan seurusteltu 5 vuotta, asuttu yhdessä 4 vuotta ja ostettiin viime syksynä talokin. ”Kaikki muut” menee naimisiin paitsi me ja tästä on riidelty monta kertaa, kun en enää vaan jaksa odottaa (ja tää on itelle TODELLA tärkeä asia). Enkä mitään selitystä ole saanut miksei minua ole kosittu. Todella syö ihmistä sisältä, kun tuntuu etten riitä vaikkei mitään ongelmaa parisuhteessa olekaan (paitsi tämä ettei kosintaa kuulu). Monta ”sitten kun” vastausta olen saanut, mutta jokainen ollut valhe. Aina ku ollu elämässä ”sitten kun” niin mitään ei ole silti tapahtunut. Alan olemaan siinä pisteessä, että sitten kun mies lopulta kosii, niin vastaan EN ihan vaan piruillakseni, kun tää ottaa niin päähän… Ja tosiaan itse olen ”kosinut” ehkä noin 77 kertaa, että ei toimi sekään.
  2. Onnea Marble! ❤️
  3. Antaa toki hieman perspektiiviä nämä teidän oikeasti pitkät parisuhteet, että mitäs minä tässä vielä hätiköin. Mutta jatkuvalla syötöllä tuntuu tulevan Facebook-fiidissä, telkkarissa jne. kosintoja ja minä... Minä vaan oottelen. Uutenavuotena olin jo valmiiksi pahalla tuulella, kun oli meidän 4. "virallinen" vuosipäivä (yhdessä ollaan oikeasti oltu kohta 5 vuotta) ja tiesin ettei kosintaa vieläkään kuulu. Jos en olisi uudenvuoden aattona ollut töissä, niin olisin varmaan lähtenyt keskenäni jonnekin reissuun. Viimeksi tänään taas kysyttiin, että millon te menette naimisiin. Hyväntahtoisesti, mutta kuitenkin tekee kipeää. Isälle jouduin jo sanomaan ettei enää viisastele siitä ettei ole sormusta vieläkään, kun se tuntuu niin pahalle. On niin masentunut olo tästä, että jos koskaan sitä kosintaa saan, niin tokkopa jaksan innostua. Tuntuu niin epäreilulle. On yhteinen talo ja elämä, suunnitelmia eteenpäin. Mutta kosintaa ei näy. Kohta oon 3 vuotta odotellut. Olen jo avopuolisolleni kertonut, että olen jo todella katkeroitunut tästä asiasta. Tiedän ettei tuo hyvää tehnyt hänen asian käsittelyyn, mutta pakko se oli saada itsestäni ulos, koska KATKERUUS on just se sana mikä kuvaa tätä tunnetta. Koska kosinnan pitäisi olla iloinen asia eikä mikään väsytystaistelu. Jos sen kosinnan joskus saan, niin tiedän etten voi siitä nauttia, koska tämä on mennyt niin pitkälle, että olen ehtinyt jo katkeroitumaan. Ja se tuntuu todella pahalle. En minä toivonut, että tämä näin menisi.
  4. Hyvin samoissa fiiliksissä edelleen. Tässä yksi päivä sanoin miehelle, että mulle tulee kyllä iso suru puseroon jos seuraavakin uusi vuosi menee samoissa merkeissä kuin edelliset. Hän vain totesi, että olisi jo kosinut, mutta rahatilanteen takia ei ole sormuksiin varaa. Sanoin hänelle, että tehdään vaikka permanenttitussilla sormukset, ei se siitä ole kiinni. Mutta ilmeisesti kyse on siitä, että puolisoni on niin konservatiivinen, että haluaa kosinnan sormuksineen päivineen. Tavallaan ihanaa, mutta kun itselläni ei ole tuollaisella mitään väliä, niin meinaa päällimmäisenä tuntua, että hän vain vetkuttelee mitä kummallisimmilla tekosyillä. Jotenkin todella henkisesti raskasta, että kun parisuhteessa kaikki on aivan tosi mallillaan vielä näin vuosienkin jälkeen, niin tämä yksi asia hiertää ihan hirveästi. Eikä yhtään auta, että lähipiiri alkanut kyselemään, että millos te naimisiin menette. Joutuu vaan aina sanomaan, että kysykääs tolta toiselta osapuolelta, kun minä olisin mennyt naimisiin jo 2 vuotta sitten. Yksi puolituttukin sanoi "TEIDÄN PITÄS MENNÄ NAIMISIIN!", kun hypetin somessa miten ihanaa on, kun meillä on nykyään yhteinen harrastuskin. TIEDÄN. Noi kommentit tuntuu aina veitsen käännöltä haavassa... EDIT. Selasin tätä keskustelua taaksepäin. 03/2019 olen täällä sanonut, että odotan kosintaa vuoden lopussa. Tunnen itseni nyt ihan helvetin tyhmäksi: olen oikeasti odottanut kosintaa jo 2 vuotta ja 8 kuukautta...
  5. 4 vuotta seurusteltu. Itse olisin tehnyt päätöksen naimisiin menosta jos 2 vuotta sitten, mutta tässäpä sitä vielä odotellaan. Alkaa usko loppua.
  6. Kiitos tsempeistä wannabebride86 ja onnea Teamo! 03/2019 tosiaan ekaa kertaa miehen kanssa meillä puhuttu kihlautumisesta, nyt mennään 07/2021. Seurusteltu nyt 4 vuotta ja asuttu yhdessä 3 vuotta. Jopa isäni on vihdoin alkanut kyselemään mieheltä missäs se tyttären sormus kuppaa. Ja mehän siis ostettiin juuri yhdessä talo. Yhteisen lainan ottamista mies ei epäillyt yhtään, en ymmärrä mikä tässä kihlautumisessa on. Meillä menee edelleen siis todella hyvin. Elämää suunniteltu pitkälle eteenpäin. Sormus vain edelleen puuttuu ja se jos mikä risoo. Puhuttiin jo, että 2024 ois karkausvuosi ni karkauspäivä on torstaina ja koska mennään vain pyörähtämään maistraatissa (ei haluta juhlia) ni voisi sopia hyvin, kun ollaan talvi-ihmisiäkin. Tämä oli miehestä hyvä idea eli noin niinkö periaatteessa ollaan päätetty hääpäiväkin (29.2.2024), mutta kosinta edelleen puuttuu. Jos mua ei oikeasti uutena vuotena kosita ni en tiedä miten reagoin. Tulee olemaan kolmas uusivuosi, kun kosintaa odotan ja joka kerta tullut yhtä paha mieli.
  7. En vaan ymmärrä. Ensimmäisen kerran naimisiin menosta puhuttu 03/2019 ja nyt mennään 12/2020. Eli olen odotellut kosintaa nyt kohta melkein 2 vuotta... Välillä mietin, että olenko vain idiootti, kun odotan vain? Mitä jos hän ei ole kosinut, koska ei halua naimisiin kanssani? Ahdistuu ainakin kovasti aina, kun nostan aiheen esille (kun alkaa usko loppumaan) ja syyksi kertoi, että pelkää, että lähden ennen kuin hän ehtii kosimaan (olen tasan kertonut miten tärkeä tämä asia minulle on). Onko muilla samoja ajatuksia? Alkaako usko loppumaan ja tuntee itsensä idiootiksi?
  8. Vähän myöhässä tulee tää mun vertaistuki, mutta itse olen kosintaa nyt odotellut oikeasti aktiivisesti yli vuoden... Olin ihan varma, että kun viime keväänä tää otettiin puheeksi, niin uudenvuodenaatto olisi ollut se päivä. Mutta ei, mitään ei tapahtunut ja pahoitin kyllä mieleni todella pahasti. Asiasta puhuttiin, mutta ei kuulemma vielä. Kysyin karkauspäivänä poikaystävältä, että mitä hän olisi vastannut jos olisin kysynyt ja hän mulle sanoi, että oli ihan varma, että olisin kosinut ja vastaus olisi ollut kyllä. Mutta siitä huolimatta ei elettäkään tee kosinnan suhteen. Asiasta ekan kerran puhuttu siis tosissaan 03/2019 ja nyt mennään 07/2020 eikä merkkiäkään. Ollaan seurusteltu melkein 3 vuotta, asuttu yhdessä kaksi vuotta. Vakaalla pohjalla, mutta välillä syö aivan h*lvetisti, että kosintaa ei näy eikä kuulu, vaikka poikaystävä tasan tietää miten tärkeää se mulle olis. Välillä käy mielessä, että pitääkö takaovea auki...
  9. Tulin pitkästä aikaa päivittelemään meidän tilannetta. Joko nassis sua kosittiin? Onnea Tiukuvinkulle! Oon notkunut tällä palstalla 8 kuukautta jo, jestas. Parisuhde on vahvempi kuin ikinä ja kohta tuo sulhasehdokas pääseekin armeijasta reserviin. Koko kihlaushomma jotenkin unohtunut, en oo siitä juurikaan enää puhunut. "Katsotaan sitten armeijan jälkeen"- pitäisköhän tässä ruveta jo oikeen tosissaan oottelemaan sitä kosintaa?
  10. Marble Aivan ihanan kuuloista, että miehesi on kiinteistövälittäjälle noin ääneen jo suunnitellut teidän elämää! Ei varmasti ole kaukana kosinta. TeMi Meillä on hei ihan sama tilanne! Sormukset valittu (me ei tosin olla ostettu) ja naimisiinmenosta on päätetty, mutta sulhanen haluaa olla vanhanaikainen ja vielä kosia ja jemmaa päivämäärän itsellään! Onhan toi hirveen suloista teilläkin, vaikka lapsiakin jo teillä on..
  11. Miten tuo käytännössä toimii? Menettekö kirkkoon kahdestaan ja juhlat sitten erikseen seuraavana päivänä vieraiden kanssa?
  12. Ihailtava asenne sinulla! Itselläni on vähän huono tapa aina nostaa naimisiinmeno esille. Vaikka siis asiahan on meillä niin puhki asti puhuttu, että tiedän kosinnan olevan tulossa, mutta poikaystävä pimittää päivämäärän, että tulee sitten yllätyksenä. Malttaisinpa itsekin vain nimenomaan tuollatavalla maltillisesti haaveilla eikä olisi niin tätä mieltä murskaavaa odottelua.. Pitäisihän se itselle riittää, että tiedän, että poikaystävä minut vaimoksi sitten joskus haluaa! Se on jännä miten en osaa nauttia kuten sinä siitä, että on yhteinen koti, yhteinen talous ja yhteinen elämä. Mikäänhän ei tässä ihanassa elämässä muutu vaikka sukunimi vaihtoon meneekin. Ehkä tääkin on vaan niitä yhteiskunnan ja median luomia illuusioita, joiden mukaan naimisiinmeno on ehdotonta parisuhteen vakiintumiseksi, vaikka tosiaan yhteinen omistusasunto onkin paljon sitovampi. Lisäyksenä vielä: toisaalta voin puolustautua sillä, että edellisen pitkän suhteen kanssa kävi niin, että kolmen vuoden seurustelun jälkeen kysyin silloiselta poikaystävältä, että miksi hän ei ole vielä kosinut ja vastaus oli: "Koska en ole vielä varma" ja se suhde päättyi siihen - ja hyvä niin. Nykyinen heila tähän taasen vastasi, että kyllä hän kosimassa on, mutta ei vaan halua paljastaa, että milloin. Sillälailla ihan hyvä keskustelu käydä läpi, että tietää missä toisen ajatuksen menee suhteessa omiin. Nykyisen poikaystävän (ja avopuolison) kanssa ne menee tämänkin keskustelun myötä yksiin ja se toki kertoo parisuhteen laadustakin.
  13. Olette seurustelleet/asuneet yhdessä 10 vuotta ja miehellesi ei ole tullut mieleenkään kosia? Tän takia on olemassa kulttuuri, että naisten pitää vinkua naimisiinmenoa, koska miehet ei muuten vaan taida tajuta. Eihän se naimisissa olo mitään kerro. Enemmän kertoo tuo, miten pitkään olette olleet yhdessä ja rupeatte vielä taloa rakentamaan yhdessä. Mutta toivotaan, että teille tulis tuparit/häät ens vuonna.
  14. Tuli oman sulhasehdokkaan kanssa taas puhetta kosintapäivästä. Olin ihan varma, että kosintapäivä on 31.12.2019, jolloin hän on päässyt armeijasta ja meillä on silloin toinen vuosipäivä. Mutta ei kuulemma olekaan. Tiedän tasan sen, että kosintapäivä tulee olemaan vasta armeijan jälkeen, joka on päätöksessään 21.12.2019. Voi myös hyvin olla, että avomies vetkuttaa seuraavan vuoden puolellekin pitääkseen minut jännityksessä. Tosin hän tietää, että olen surkea odottamaan, joten olisi tosi julmaa odotuttaa kosintaa ensi vuoden puolelle. Voihan se kosinta olla tulossa vasta vuonna 2021, mutta kuten sanoin: se olisi erittäin julmaa minua kohtaan. Oltiin reissamassa ja mentiin sormusliikkeen ohi, josta olemme sormukset hankkimassa, mutta tuleva kihlattuni sanoi, ettei halua ennakkoon käydä sormuksia katsomassa ja sovittelemassa, vaan vasta kosinnan jälkeen. Mäh.