Jump to content
Naimisiin.info

Arby

Rouva
  • Viestit

    2212
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Arby kaikki viestit

  1. ^Asia nyt tarkistettu kultasepältä: suurimmalle timantille tulee GIA Mulle myös on tärkeää tietää tarkasti kiven laatu ja sulho oli myös valmis maksamaan vähän enemmän laadukkaammasta kivestä.
  2. Meillä on häät viikkoa ennen teitä, ja ajattelin ihan callakimpun teettää. Olen saanut hyvinkin ristiriitaista tietoa siitä, miten eri kukat kestävät pakkasta, ilmeisesti mikään laji ei kovinkaan hyvin. Mulle on tärkeintä, että kimppu kukoistaa kuvissa (kuvaus ennen vihkimistä). Jos nuukahtaa ulkona pakkasessa, niin sitten nuukahtaa. Toivon kuitenkin, ettei hääpäivälle osu kovat pakkaset.
  3. Mitenköhän olisi sopivaa ilmaista, että häämme ovat lapsettomat, PAITSI, paikalle tulee yksi lapsi (n. 7v), joka on sulhasen serkku. Kaikki muut serkkumme, niin minun kuin sulhasenkin, ovat jo täysi-ikäisiä, paitsi tämä yksi henkilö, mutta haluamme kutsua KAIKKI serkut juhliin. Pitäisiköhän "naamioida" ko. serkku kukkaistytöksi? Voisiko mainita ihan: Juhlan luonteen ja myöhäisen ajankohdan vuoksi huomioittehan, että kutsumme koskee tällä kertaa vain perheen aikuisia. Poikkeuksen sääntöön tekee XXX, jolla on kunnia toimia kukkaistyttönä.
  4. Little J: Alempi puku ehdottomasti, jos vain sopii sun kropalle. On nimittäin aivan sairaan magee livenä tuo puku
  5. Mä suosittelen myös tuomaan lantion ja vyötärön esille. Ja mitä sulhasen mielipiteitä olen asiaan liittyen kuullut, niin miehisestä näkökulmasta kuulemma aika jeez ovat ne merenneitomalliset puvut, jotka tuovat muodot esille
  6. Arby

    Mauritius

    Mrs. M, kun jaksat, niin olisi kiva jos voisit tulla kertomaan kokemuksia. Mua kiinnostaisi lähinnä seuraavat asiat: - Ötökät/matelijat/muut (epämiellyttävät) elukat: oliko ja millaisia, häiritsivätkö iltaisin etc? Käytittekö jotain hyönteiskarkotinta? - Pukeutuminen: Miten porukka pukeutui päivälliselle & lounaalle? Näkyikö iltapukuja (eikos hotellissa ole joku pukukoodi) vai oliko pukeutuminen rennompaa? - Iltaohjelma: Millaista ohjelmaa hotellilla oli iltaisin? - Saarella liikkuminen: Liikuitteko ympäriinsä esim. pyörällä tai paikallisella bussilla? - Uiminen: oliko meressä ollenkaan hiekkapohjaa vai oliko rannat kauttaaltaan korallin peitossa? Eagle_87: Kerrothan sinäkin kokemuksistasi kun matkalta palaatte.
  7. Vihkiin tuleva keskikivi on 0.32 ct timantilla, joten siitä ainakin liene saatava tuo GIA-todistus. Kaksi muuta sormuksen timanttia ovat kokoa 0.10ct, mikä liene GIA-politiikka niiden kanssa, pitää kysyä liikkeestä.
  8. Mulle tulee diamond white -sävyisen puvun kanssa nämä oranssit kengät. Voi olla, että lisään itse jotain blingiä noihin.
  9. Kiitos m.crane ja Tiikeli. Pitääkin itse muistaa olla aktiivinen tuon aitoustodistuksen suhteen, laitettiin nimittäin juuri reilun puolen karaatin edestä timangeja tilaukseen, ja kyllähän sormuksesta siitä pitää joku lappu saada. Kihlasta (ostettu Helsingistä) sain nimittäin automaattisesti aitoustodistuksen, ja siinä on huomattavasti vähemmän ct:tä.
  10. Kumpikin puku varmasti sopii sinulle. Olen itsekin tiimalasivartaloinen ja kaikissa hääpukuliikkeissä sanottiin että parhaalta näyttää puku, joka korostaa kapeaa vyötäröä ja tuo lantion esiin. Itselleni on tulossa merenneitomallisen tyylinen puku, joka levenee oikeastaan vasta lantion alapuolelta maltillisesti (puku on hyvin samantyylinen kuin ensimmäinen pukulinkkisi).
  11. Kihlassa 15 kpl 0,01 ct, yht. 0.15ct, laatu W/VS. Vihkiin tulee yht. 0.62ct (0,32ct + 2 kpl 0.15ct), laatu W/VS, hionta. Muoks. Vihkiin tulikin isommat kivet kuin oltiin ajateltu.
  12. Andreaksen kautta sormuksensa ostaneet, oletteko saaneet timanttien aitoustodistuksen sormuksesta?
  13. Pronoviaksen Galante sopisi hyvin pitkälle morsiamelle. En tosin osaa sanoa pituudesta. Helsingissä ainakin Seremonia myy ko. pukua. http://www.pronovias.com/bridal-dresses-photographies/galante2011.html Tampereella muuten näytti Morsiusgallerian vieressä olevan kenkäliike, jossa myydään isompia kenkäkokoja.
  14. Mielenkiintoista kuinka erilaisia kokemuksia ihmisillä onkaan. Meidän kohdalla Helin Matkat ei suostunut tekemään tarjousta Cook Saarille, kun olisi kuulemma ollut niin hankalaa ja aikaavievää, varsinkin kun olisimme halunneet tarjouksen kahdella eri hotellivaihtoehdolla. Mekin oltaisiin haluttu tietää hintatasoestimaattia, mutta sekään ei olisi kuulemma onnistunut. Mauritiukselle sitten tekivät yhden tarjouksen ja that's it, ota tai jätä. HM:n tarjous oli töykeän palvelun lisäksi vielä huomattavasti kalliimpi kuin Mr. Travelin, jonka kautta puolestamme saimme loistavaa palvelua ja lähemmäs 10 erilaista tarjousta.
  15. Arby

    Mauritius

    Täältä muuten löytyy naikkarin kirjoittama häämatkakertomus Mauritiukselta kuvien kera.
  16. Kyllä sanoisin että tuo on todella edullinen hinta, koska sisältää myös tarjoilijat ja pöytäliinat etc. Huplillahan on myös edullisempiakin menuja. Vertailun vuoksi esim. Annin juhlapalvelut veloittaa lähemmäs 1000 eur vielä tuohon päälle tarjoilijoista ja n. 160 eur pöytäliinoista, eli heidän kauttansa 100 hengen tarjoilut maksaisivat lähemmäs 3500-4000 eur, näin oli tilanne ainakin silloin kun me kilpailutimme pitopalveluita.
  17. Arby

    Mauritius

    Ihana lukea Mrs. M:n kuulumisia! Toivottavasti loppumatkannekin sujuu hyvin. Onko teillä muuten oma läppäri mukana siellä hotellilla ja kuuluuko netti hintaan? Onko Le Victoriassa paljon lapsia? Mites hotellivieraidenkansallisuusjakauma, onko paljon esim. ranskalaisia? Entäs ruoka, onko mitään kevyempää vaihtoehtoa tarjolla? Me olemme ajatelleet käydä tuolla leijonakävelyllä, kuten tässä ketjussa olenkin jo aikaisemmin maininnut. Lisäksi varmaan menemme syvänmerenkalastukselle, uimaan delfiinien kanssa (kokeiltiin tätä Singaporessa ja oli aivan tajuttoman hieno kokemus), Ile aux Cerfs Island -tourille sekä katamaraaniristeilylle ja ehkä jollekin vaellusreissulle. Täältä muuten löytyy hyvin tietoa erilaisista nähtävyyksistä etc ja varauksiakin voi tehdä tuolta kautta jos etukäteen niitä haluaa tehdä. http://mauritiusattractions.com/activities-tours-package-days-package-p-221.html
  18. Arby

    Mauritius

    Onnea matkaan Mrs. M.:lle! Ranskalaiset on kyllä ihan omaa luokkaansa. Kannattaa pakata vaihtovaatteet ja bikinit ja muut parin ekan päivän vaatteet varuiksi käsimatkatavaroihin, jos (hyvin todennäköisesti) käy niin, että matkalaukut ei ihan heti löydäkään perille...
  19. Arby

    Mauritius

    Meidän kokemus noista trooppisista kohteista (mm. Sansibar ja Singapore) on juurikin se, että joka lähes päivä voi sataa kaatamalla 1h ja sitten lopun päivää paistaa aurinko siniseltä taivaalta. Sade siis vain raikastaa ilmaa. Harvoin ko. leveysasteilla on sellaista koko päivän kestävää sadetta kuten Suomessa, ellei sitten satu joku myrsky tai sykloni tms.
  20. Meille tulee todennäköisesti tämä pätkä kutsuumme. Sopii hyvin teemaan. Paree vaan sitten olla lunta ja talvista helmikuussa
  21. Arby

    Kuka maksaa sormukset?

    Mies maksoi mun kihlan ja minä hänen, tämä järjestely minun toiveestani. Minun vihkisormukseni maksaa sulho, hänelle vihkiä ei tule.
  22. Arby

    Mauritius

    Tuosta AI:sta vs. puolihoito. Meille ainakin hintaeroa AI:n ja puolihoidon välillä oli vain 200 eur per nenä (n. 15 eur/pvä), joten päätettiin ottaa AI kahden viikon reissulle. Eipähän tarvitse stressata rahasta ja voi rauhassa juoda vettä ja muuta niin paljon kuin haluaa. Lisäksi (käsittääkseni) AI:hin kuuluu myös jotain urheilulajeja, jotka eivät kuulu puolihoidon valinneille. Jos yksi limpsa/viinilasi/drinkki maksaa esim. 8-10 eur Le Victoriassa (mitä olen tripadvisorista lukenut), niin tuolla 200 euron summalla saisi 25-20 juomaa, mikä helposti tulee kyllä käytettyä 14 päivän aikana, vaikka ei joka päivä hotellilla olisikaan. Puhumattakaan vesimäärästä ja mahdollisista välipaloista tms.
  23. Arby

    Mauritius

    Onhan teillä jotain mahdollisia vatsanväänteitä varten, esim. Immodiumia? Meillä esim. oli vatsat ihan solmussa Kilimanjarolla ja Sansibarilla (Tansania) vaikka emme syöneet ns. mitään kiellettyä ja olimme tosi tarkkoja hygienian suhteen. Tiedän, että monet mielummin ostavat lääkkeitä paikan päältä, mutta aina se apteekki ei satu ihan siihen lähettyville.
  24. Arby

    Mauritius

    http://www.mauritius-weather.info/climate.html Tuolta näkee hyvin, millaisia lämpötiloja Mauritiuksella yleensä on eri kuukausina. Heinäkuussa näyttäisi olevan sellainen 17-24 astetta, eli heidän "talvensa".
  25. Meillä on talvihäät ja monen hääpukuliikkeen myyjät olivat sitä mieltä, että ivory saattaa näyttää "tunkkaiselta" tai "likaiselta" puhtaanvalkoista lunta vasten. Minulle on tulossa diamond white -sävyinen puku, joka sopii hyvin jos on vaalea ja punaisuuteen taipuva iho.
×
×
  • Create New...