Valitettavasti meillä ei anopin kanssa ole maailman parhaimmat välit. Tai no, pintapuolisesti on, mutta siellä pinnan allahan kytee. Täytyy sanoa, että itse tykkään anopistani paljon, mutta se ainainen hyysäminen ja meidän asioihin puuttuminen syö jokaista naista. Ongelmana kaiken kaikkiaan on se, että ei pysty sanomaan sitä, mitä mieltä asioista todella on. Silloin kun sanoo niin vastapuoli suuttuu. Ei sitä jaksa. Hyvin menee kun ollaan kaikesta samaa mieltä. Jos ei niin... Mutta sanottakoon, että tänä lauantaina minä olen onnellinen, sillä 6.8. minusta tulee onnellinen vaimo. Eikä sitä unelmaa yksi anoppi kaada.