suru_82

Aktiivijäsen
  • Viestit

    11
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä suru_82

  • Taso
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0

Profile Information

  • Paikkakunta
    Kokkola
  1. Itsekin olen järkkäämässä äidilleni häitä ja olen etsinyt leikkejä yms. pieniin häihin. Vieraita n. 20. Tuon omenaleikin olen valinnut ja ajattelin kertakäyttökameroita ostaa ja liittää tehtävälistan mistä aiheesta kuvia tulisi ottaa. Jos sää sallii niin ollaan pihalla ja voisi jonkun tikanheittokilpailun laittaa miesten kesken. Lisäksi olen kirjoitellut 6 korttia joissa on hääparin syntymäpäivä joululahja tms. tehtäviä ja ne jaetaan hääparin valitsemille vieraille summassa. Tehtävä voi olla esim. auta sulhoa ostamaan morsiamelle joululahja. Sitten olen tehnyt häälehden jossa on sarjakuvia, ristikoita ja sudoku (sulhon lempiharrastus) jotta ei tule hääväellä aika pitkäksi. Siinä on myös kerrontaa siitä miten kaikki alkoi koska hääpari on vasta n. puolen vuoden ajan seurustellut ja elokuussa vietetään häitä
  2. Moi! Meillä oli siviilihäät, tosin juhlapaikka ei ollut kotipaikkamme maistraatti, vaan Kemin lumilinnan kappeli. Jännityksen ja kauhun keskeiset ajatukset pyöri päässä kun laitettiin vihkimis iltana kännykät hetkeksi päälle. Meillä oli ollut ilmoitus lehdessä ja sieltä oli suuri osa sukuja saanut selville, että meidät vihitään tänään ja ollaan karkuteillä. Kotiin tullessa äiti oli avosylin vastassa todella onnellinen. Me ollaan oltu yhdessä jo kuutisen vuotta, joten ei se meille ollut yllätys, että mentiin naimisiin. Sukulaiset varmaan vain ajatteli, että aiotaan olla avoliitossa loppu elämämme ja oli siis todella positiivisesti yllättyneitä. Mummo oli ainoa, joka oli ensin kysynyt äidiltä, että kait sinä järjestät niille kunnon juhlat. Myöhemmin mummo kuitenkin soitti ja sanoi että olempa jo vanhuudesta höppänä, kun en muistanut onnitella lainkaan ja ymmärsi, ettei me oltais karattu, jos oltais isot juhlat haluttu. Vaikka meillä meni jotku suunnitelmat vähän mönkään järjestäjien takia niin lopputulos oli kuitenkin, että päästiin naimisiin ja hyvä niin ;D Emme ole katuneet ratkaisua salailusta, sillä niin iloisia ilmeitä saatiin vastaan. Tuskin kaikki edes oikein uskoi silmiään lehteä lukiessaan.Mielestäni avioliitto on kahden kauppa, eikä se vaadi suuria juhlia ja järjestelyjä jos sellaisia ei kaipaa. Unelmat kannattaa toteuttaa, muuten kaduttaa jälkeenpäin kun teki toisin.
  3. Me ollaan menossa salaa vihille vanhemmilta, sukulaisilta ja ystäviltä. Ei haluta sukulaishäitä, mutta meillä on ihan romanttiset hääsuunnitelmat muuten, ettei me pelkkää maistraattivihkimistäkään haluttu. Me nimittäin mennään vihille Kemissä lumilinnan kappelissa. Vihkimisen jälkeen mennään hotellille syömään ja sviittiin :-X :-X saman päivän lehdessä on ilmoitus, että vihille ollaan menossa ja siinä on pieni runokin. Toivottavasti kaikki sujuu loistavasti ;D Lisätty: Kaikki meni vähän suunnitelmien vierestä paikan päällä, mutta yllätys saatiin pidettyä salassa viimeseen saakka. Ihanaa olla rouva ;D.
  4. Minulla on tiukka periaate, etten haluaisi mieheni katselevan muita naisia esim. lehdissä tai vastaavissa. Kuitenkaan en halua koko "riemua" poiskaan rajata, sillä sekin olisi liian iso "rangaistus". Niimpä olen tehnyt kompromissina kuva cd:itä esim. jouluna ja ystävänpäivänä, joissa poseeraan itse. Meillä on digikamera, jolla voi ottaa kuvia pienellä viiveellä ja näin kuvat ovat onnistuneet ihan hyvin ja mieheni on ollut todella iloinen näistä lahjoista. Saapa sitten katsoa miltä näytin, kun ollaan jo vanhoja ja ryppyisiä
  5. Meillä hieman poiketaan perinteisestä, sillä lueskeltuani noita aiempia en ainakaan nähnyt yhtään paria, joilla olisi ollut sisääntulomarssina Therion- O Fortuna. Se on vain jotenkin kaikista tunnepitoisin klassisia elementtejä sisältävä kappale mitä olen kuullut ja se vaikuttaa aina yhtä syvästi sydämeeni.Se kertoo mielestäni kaikista tunteista mitä avioliitossa voi kohdata ja vaikka sanoja en täysin ymmärräkään niin viesti on kuten jo sanoinkin todella lähellä sydäntäni. Suonette anteeksi erilaisuuteni, mutta olen hieman goottihenkinen Pois lähtiessä haluaisin ehkä kuulla Blackmore's night-Praetorius. Se tuo mieleeni kivan keskiaikaisen juhlatunnelman. Myös Star Wars -Imperial march on minun vaativaan makuuni Häävalssia emme tanssi sillä me emme kutsu vieraita kuin kaksi todistajaa joiden kanssa menemme ruokailemaan hotellille, mutta hääsviitissä odottaa 2 cd:tä romanttisia sävelmiä virittämään jatkotunnelmaa... Meillä tilaisuus on siviilivihkiminen, mutta maistraatin vihkijä tulee lauantaina lumilinnan kappeliin, joten oikeastaan häämme ovat meille sopivasti sekoitusta perinteisistä ja pienistä häistä.
  6. Meillä oli kihloissa toisten nimet ja nyt niihin lisättiin päiväys 050305. Mulle tulee vielä vihkisormus, jossa lukee latinaksi yksi elämä, yksi rakkaus.
  7. Me ei haluta avioehtoa. Meillä on rakkaus ja jos tekee avioehdon tuntuu, että me sanoudutaan samalla joku päivä eroamaan. Sellaista taakkaa en sydämeeni halua
  8. Minä halusin mieheni nimen, sillä minusta tuntuu ihanalta ja jotenkin enemmän ydinperheeltä, jos meillä on sama sukunimi. Oma nimeni on vielä niin pitkä, etten jää kaipaamaan vanhaa sukunimeäni. Tuntuu täysin luonnolliselta ja kivalta vaihtaa sukunimeä ;D
  9. Toi oli tosi hyvä. Munkin rakas on rengastöissä .Me mennään samana päivänä naimisiin!!!Kyllä jänskättää jo!!!
  10. Mä olen miettinyt tota samaa koska mekin ollaan seukattu jo kuusi vuotta ja asuttu koko ajan yhdessä. Mä ajattelin muodossa Vasta vihityt (mutta paljon naineet). Meidän hääautoa ei tosin tule koko suku töllistelemään koska me karataan matkaan 8)
  11. Lähetin internetistä löytämäni latinankielisen lausahduksen tarkistettavaksi, koska tällaista asiaa ei halua epäonnistuvan. Latinankielenopettaja vastasi ystävällisesti kysymykseeni heti seuraavana päivänä. Sormukseeni tulee siis lause "una vita, unus amor" tarkoittaa "yksi elämä, yksi rakkaus". tai "yksi elämä, yksi rakastettu (tällöin miespuolinen)". Mieheni sormukseen laitettiin kihlautuessa minun nimeni ja nyt siihen sitten lisätään päivämäärä. Myös minun kihlasormuksessa on mieheni nimi ja lisään siihen sitten päivämäärän. Tilasin sormuksen eilen : !!!