Moi! Meillä oli siviilihäät, tosin juhlapaikka ei ollut kotipaikkamme maistraatti, vaan Kemin lumilinnan kappeli. Jännityksen ja kauhun keskeiset ajatukset pyöri päässä kun laitettiin vihkimis iltana kännykät hetkeksi päälle. Meillä oli ollut ilmoitus lehdessä ja sieltä oli suuri osa sukuja saanut selville, että meidät vihitään tänään ja ollaan karkuteillä. Kotiin tullessa äiti oli avosylin vastassa todella onnellinen. Me ollaan oltu yhdessä jo kuutisen vuotta, joten ei se meille ollut yllätys, että mentiin naimisiin. Sukulaiset varmaan vain ajatteli, että aiotaan olla avoliitossa loppu elämämme ja oli siis todella positiivisesti yllättyneitä. Mummo oli ainoa, joka oli ensin kysynyt äidiltä, että kait sinä järjestät niille kunnon juhlat. Myöhemmin mummo kuitenkin soitti ja sanoi että olempa jo vanhuudesta höppänä, kun en muistanut onnitella lainkaan ja ymmärsi, ettei me oltais karattu, jos oltais isot juhlat haluttu. Vaikka meillä meni jotku suunnitelmat vähän mönkään järjestäjien takia niin lopputulos oli kuitenkin, että päästiin naimisiin ja hyvä niin ;D Emme ole katuneet ratkaisua salailusta, sillä niin iloisia ilmeitä saatiin vastaan. Tuskin kaikki edes oikein uskoi silmiään lehteä lukiessaan.Mielestäni avioliitto on kahden kauppa, eikä se vaadi suuria juhlia ja järjestelyjä jos sellaisia ei kaipaa. Unelmat kannattaa toteuttaa, muuten kaduttaa jälkeenpäin kun teki toisin.