Jump to content
Naimisiin.info

uupunut

Rouva
  • Viestit

    413
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän uupunut kaikki viestit

  1. uupunut

    tuliko rakkulat varpaisiin ?

    Ei tullut eikä jalatkaan väsyneet niissä yhtään. Pelkäsin vain että ne tippuvat jalasta. Piti ennen kirkkoon lähtöä laittaa hieman tulloja kärkeen että tuntuivat pienemmiltä. ;D Ostin tarkoituksella numeroa isommat kuin tavallisesti ettei ne alkaisi hiertämään ja kesällä kun on aina jalat turvoksissa. Todella hyvät ja halvat kengät löysin Seppälästä.
  2. Kyllä kelpaa ! en ole koskaan moista asiaa ajatellutkaan. Olimme muutamia vuosia sitten eronneen ystäni häissä (sulhokin oli eronnut) ja siinä menin muiden mukana kimppua yrittämään mutta kuten aina ennenkin en sitä saanut. Mieheni sai sukkanauhan. ;D
  3. Minä ostin Viivi ja Wagner sukat ja mukin. Me pidämme näistä hahmoista ja musta ne tekstit niissä oli aivan mainiot. Kyllä mieheni niistä pitikin. Kaikille vieraille piti esitellä mukia seuraavana päivänä. ;D
  4. Tämä ihana onnellinen, seesteinen ja rauhallinen olotila. Enää ei tarvitse miettiä sitku joskus mennään naimisiin. Olotila muuttui heti seesteisemmäksi. Se ihana tunne, että olen vaimo ja minulla on aviomies.
  5. uupunut

    Vinkkejä boolin tekoon

    Meillä oli booliaineksina kirkas viina, vadelmaviini, sprite ja suolaton kivennäisvesi. Hyvää oli ainesuhteista en tiedä mitään kun serkkuni ja kaaso olivat boolimestareita. Booli tehtiin 30 litran hanalliseen maitotonkkaan. Kirkkaat viinat olivat bestman tuonut Tallinnasta ja muut ainekset ostimme sulhon kanssa. Hinnasta en kyllä osaa sanoa mitään. Alkossa saa hyviä neuvoja boolien suhteen. Me ainakin saimme todella hyvää opastusta ja sen mukaan oli helppo ainekset ostaa.
  6. uupunut

    Kuka teidän hääautoa ajaa?

    Bestman ajoi meillä. Autokin oli bestmanin.
  7. En muista olenko jo tänne vastannut. Minä tiesin etukäteen päivän koska asun eri paikkakunnalla missä polttarit vietettiin. Minusta oli ihan hyvä tietää päivä etukäteen. Muuta en sitten tiennytkään ja päivä oli erittäin mukava ja yllätyksiä täynnä.
  8. Ei kaduta yhtään. Olen onnellinen kun pääsin vanhasta nimestä eroon ja sain lyhemmän tilalle.
  9. uupunut

    Kokemuksia: lapset häissä

    Meillä oli häissä lapsia 1-vuotiaasta eteenpäin ja eikä ollut mitään ongelmia. Kirkossa en kuullut kenenkään kitisevän ja juhlapaikallakin kaikki meni todella hienosti ei mitään ongelmia. Vanhemmat pitivät heistä hyvää huolta. Isommat lapset juoksentelivat ja leikkivät pihalla kun oli hyvä ilma.
  10. uupunut

    Iiiiihanin häälahja?

    Vaikea sanoa mikä oli ihanin mutta ehkä eniten lämmitti mieltä rahan määrä mikä saatii.
  11. Minäkin pelkäsin aivan turhaan, että itken alttarilla. Varasin nyrkkiini nenäliinankin mitä en sitten onneksi tarvinnut. Kauhea jännitys iski kun odotimme kirkon eteisessä ovien avautumista. Käytävää pitkin kävellessä jännitin ja jopa hymyilin sellaista jännittynyttä hymyä. Hieman katselen tuttuja kasvoja, mutta kun näin serkuillani silmät kyynelissä kohdistin katseeni alttarille. Alttarilla ollessamme keskityin katselemaan ikkunoista ulos ja pappia. Kun käännyimme kuuntelemaan laulua katselin urkuparvelle sekä välillä juhlaväkeä. Vihkimisen jälkeen olo oli myös erittäin helpottunut ja hymyilittikin. Juhlapaikalla tuli kyynelet silmiini äitini ja serkkuni onnittelun jälkeen sekä kun kuuntelimme anoppini puhetta. Yllätyin itsekin miten tyynenä olin ja kun muuten olen herkkä itkemään ja varsinkin toisten häissä itken aina kirkossa. Kaitpa sitä on kirkossa niin jännittynyt ja keskittyy siihen että ei "pyörry" niin itkukaan ei tule.
  12. Soitin tänään postiin kun tilinauhani ei ole saapunut perille. Postissa sanottiin, että kun tekee heille nimenmuutoksen niin varmemmin posti tulee perille. Mulla on jo nyt tullut uudella nimellä postia sekä myös vanhalla nimellä. Kela korttikin oli mennyt takaisin kelalle ja tuli tällä viikolla perille. Johtuu kait postin jakajasta. No pitää tänään marssia postiin. Soittelin myös k-kaupan ja s-marketin boonus kortit läpi ja s-kauppaan oli uusi nimi tallentunut mutta k-kauppaan ei. Joten nyt on sekin asia hoidossa. Kyllä tämä nimen muutos tarvitsee monta puhelua ja huolehtimista ennenkuin kaikki on oikein. Silti tämä rouvana olo on ihanaa !
  13. uupunut

    Hääparilla oma pöytä?

    Meillä oli ruokailussa oma pöytä sekä sen jälkeen oma pieni pöytä. Mielestämme se oli oikein hyvin järjestetty.
  14. Meillä oli vanerista tehdyt sydämmet mitkä oli molemminpuolin maalattu vaaleanpunaiseksi. Mustalla tussilla kirjoitettu nimet. Olivat todella tyylikkäät ja huomiota herättävät vaikka "tavallisen" malliset. Näkyivät hyvin ja eivätkä repsottaneet tuulessa.
  15. Ammattilainen teki mun meikin ja oli erittäin onnistunut. ;D
  16. Kelalta tuli postia uudella nimellä.
  17. Huh kyllähän tuota upposi mutta mistään emme olisi tinkineet. Itse nautimme suunnattomasti päivästämme sekä vieraamme. Kerran se kirpaisee ja jälkeenpäin kyllä harmittaisi jos olisi jostakin asiasta tinkinyt. Meillä kuitenkin tuli joissakin asioissa selvää säästöä kun ei tarvinnut maksaa esim. bändi, osa koristeista jotka saimme lainaksi, hääkampauksen sain lahjaksi ja hääkarkit saimme ilmaiseksi.
  18. Mulla oli valkoiset helminappikorvikset ja kaulassa valkoinen helminauha.
  19. Mekään emme kaikkia kavereita kutsuneet eikä kyllä ongemia tullutkaan. Kavereistani mulla oli kaikkein läheisemmät ja sulholta myös. Mun mielestä sinun ei tarvitse selitellä kenellekkään mitään. Tai jos haluat jotain sanoa niin kerro, että teillä on pienet juhlat läheisienne kanssa. Mielestäni fiksujen ihmisten pitäisi kunnioittaa teidän valintaa. Jos lähtee sille linjalle että kaikki kutsutaan niin vieraslista paisuu todella pitkäksi. Minä en edes sellaisia sukulaisiani pyytänyt joiden kanssa en ole jatkuvasti tekemisissä. Teimme heti rajat ketä kutsutaan ja ketä ei ja silti vieraita oli yli 100.
  20. uupunut

    Kreikka

    Me palattiin juuri tänään Kreetan Plataniaksesta. Olimme viikon häämatkalla ja matka oli aivan ihana. Hotellimme oli aivan meren rannalla ja meillä oli oma terassi merelle päin. Uima-allas oli aivan terassin vieressä. Koko viikon oli yli 30 astetta lämmintä ja aurinkoista. Platanias oli todella kiva paikka. Hotellista oli keskustan kadulle noin 100-200 metriä. Ihania ruokapaikkoja ja huikaisevia maisemia. Kävimme myös kappale kauneinta Kreetaa retkellä missä näimme huikaisevia vuori maisemia ym. Voitte uskoa että oli ankeaa laskeutua Helsinkiin kun vettä satoi ja muutenkin oli harmaata sekä lämpötila vain 15 astetta. Nyt menee viikonloppu sulatellessa kaikkea näkemää ja totutellessa tähän arkeen rouvana. Lämpimästi voin suositella paikkaa häämatkalaisille. Hotellimme oli Villa Platanias. :-X
  21. Meidän häissä oli sukkanauhan ja kimpun heitto jotka olivat todella hauskat ohjelmanumerot. Morsiamen ryöstöä ei ollut eikä perinteistä vieroitusvalssia mikä oli hyvä asia. ;D
  22. Meillä oli häissämme 113 vierasta ja kaaso ja bm olivat järkänneet kaksi leikkiä ja muuta ohjelmaa jota oli aivan riittävästi. Yksi leikki leikittiin seuraavana päivänä. Meidän mielestä leikkejä ja ohjelmaa oli todella sopivasti. Mielestäni kannattaa katsoa juhlien aikana minkäverran leikkejä ja muuta ohjelmaa pitää ettei pidä niissä tiukkaa aikataulua ja lukua, että kaikki on ehdittävä tehdä.
  23. Torstai aamuna aikaisin lähdemme viikoksi Kreetalle. Kreikassa emme ole ennen käyneet ja haluamme nähdä sen maan.
  24. Mulla kävi meikkaaja kotona. En lisännyt kuin kerran huulipunaa koko illan aikana. Puuterikin oli mukana, mutta en sitä tarvinnut.
  25. uupunut

    Mitä saitte huomenlahjaksi?

    Kalevalankorun hopeinen lähde kaulakoru. On uutta mallia ja todella ihana. Siinä on myös vaaleansininen pyöreä kivi.
×
×
  • Create New...