Minulle nimen harvinaisuus ei ole tärkeää, vaan se että sukunimi sointuu kauniisti yhteen etunimen kanssa. Tästä syystä varmaan tulen pitämään oman sukunimeni (nen-loppuinen) enkä ota mieheni sukunimeä (ulkomaalainen ja harvinaisempi, jopa helppo lausua ja tuskin tulisi täyskaimoja vastaan missään maassa), sillä se ei vain soinnu suussani niin kauniisti. Minua ei siis haittaa pitää tavallisempaa nimeäni, vaikka täyskaimoja taitaakin olla Suomessa. (En ole vain itse törmännyt.) Minusta on itse asiassa huvittavaa, että pienenä etunimeni oli harvinainen ja sitä kummasteltiin, mutta nykyään se tuntuu olevan hyvin suosittu ja muodikas nimi. Niin ne trendit vaan vaihtuvat. Tällä perusteella Virtasia ja Koskisia ei kohta enää olekaan. Sitten varmaan ihmiset alkavat ottaa näitä nimiä uudelleen käyttöönsä sillä perusteella, että niistä on tullut harvinaisia. Ja tosiaan meillä suomalaisilla tuntuu olevan kumma ajatus siitä, mikä on kansainvälistä. Minunkin etunimeäni varmaan pidetään kansainvälisenä ja sitä siksi nykyään lapsille annetaan. Mutta se ei todellakaan ole helppo nimi ulkomaalaisten ymmärtää. Ja mieheni kotimaassa etunimeni on suoranainen vitsi, sillä se on suunnilleen sama kuin nimeni olisi Rovaniemi. Minua se ei suuremmin haittaa sillä minulle nimen merkitys on siinä, että siihen olen pienenä leimautunut ja sillä itseni tunnistan.