birch

Jäsen
  • Viestit

    3
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä birch

  • Taso
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. UusioMorsian, aivan samoja ajatuksia ja ongelmia minulla. Tuntuu, että joillain ihmisillä on hieman sellainen "ei tuosta kuitenkaan mitään taaskaan tule"-asenne. Aivan kuin eronnut ei olisi ansainnut uutta mahdollisuutta onnistua ja olisi loppuikänsä luuserin ja epäonnistujan leima otsassa. Meillä on sen verran ikää ja tehtyjä virheitä takana, että mielestämme emme tarvitse viiden vuoden koeaikaa Mutta on onneksi niitäkin ihania ihmisiä, jotka ovat oikeasti onnellisia puolestamme ja täysillä mukana juhlimassa!
  2. Itsekin juuri pohdin tätä kimppuasiaa. Meillä on vihkiminen maistraatissa, minkä vuoksi pidän kimppua turhana, sillä eipä siinä ajassa ehdi miettiä miten käsiään pitäisi. Päinvastoin, en tietäisi mihin kimpun laittaisin tai miten sitä pitäisin, kun ei ole kaasoakaan. Mutta olisiko valokuvassa tyylikästä olla jokin kukka? En muista nähneeni yhtään hääkuvaa, jossa ei olisi kukkia.
  3. En haluaisi mitään mitä ensimmäisissä häissäni oli. En oikeastaan halunnut sitä kaikkea silloinkaan! Ehkä jos jotain haluaisi mainita niin ei-aineellisista asioista toivoisin samanlaista luottamusta suhteeseemme muiden taholta ja samanlaista vilpitöntä onnentoivottelua. Nuo eivät ole ihan yhtä itsestäänselviä kuin olivat ensimmäisellä kerralla, mutta tähän asiaanhan emme täysin voi itse vaikuttaa.