Rouva Pupu

^Meillä esteidentutkinnankin hoiti vihkivä maistraatti, ei kotikuntamme maistraatti!

Mä katsoin vain vihkijäämme (henkikirjoittajaa), kun ei tullut mieleenkään katsoa muualle. Oltiin tosin molemmat ihan jäykkinä jännityksestä siinä tilanteessa. Mies yllätti mut sitten ihan täysin, kun kääntyi mua kohti sanomaan tahdon. Mä huomasin silmäkulmasta, että sehän kääntyy, ja katsoin häntä sitten...

Mieheni oli kerran bestmaninä häissä, joihin kutsuttiin vain kourallinen sulhasen ystäviä (morsian sai kaikkeen vapaat kädet ja mm. hänen vanhat isotätinsä olivat sitten sulhasen kavereita tärkeämpiä vieraita). No, kun polttarikutsut lähti, mutta osalle selvisi, että heitä ei ole kutsuttu häihin, ei polttareihin osallistuminen enää kiinnostanut. Eli kuten edellä sanottu, en kutsuisi polttareihin muita kuin häihin tulevia. Kun itse olin tänä keväänä kaasona, puhuimme polttareissa paljon tulevista häistä: sitten häissä sitä ja häissä tätä. Olisi ollut tosi kurjaa, jos joku porukasta ei olisi ollut tulossa!

Minusta 50 € on aika iso raha..

...

Vielä tuosta rahasummasta vähäsen. Itse koitin tässä miettiä, millaisia lahjashekkejä sain lakkiaisissani n. 10 vuotta sitten. Meillä oli juhlat seisovine pöytineen ja kakkukahveineen, ja vieraita kävi n. 70 - 80. Tuttava- ja kaukaisempien sukulaisten perheet toivat 50 mk ja läheisemmät sukulaisperheet 100 mk. Vanhemmiltani sain jonkun peruskännykän, kun olin lähdössä kesän jälkeen opiskelemaan.

Hyvin on muuten jäänyt mieleen se, että kyynelet tulivat silmiini ja samalla tunsin oloni myös melkoisen vaivaantuneeksi, kun naapuri, joka ei edes osallistunut juhliin, oli tuonut lahjaksi 100 mk. Mielestäni se oli ihan liikaa.

Minkä takia 50€:sta eli 300mk:sta on tullut yhtäkkiä pieni raha? Vertailukohtana voisi todeta, että opiskeluaikana jäi vuokran ja matkakortin jälkeen noin 60 €/kk käytettäväksi ruokaan yms. ja silläkin eli kuukauden, kun oli pakko. Nykyään sellaisen summan saa toki erittäin helposti käytettyä kerralla ruokakauppaan, kun ei tarvitse enää rahoja laskeskella, mutta ei se mielestäni pieni raha ole missään tapauksessa!

Ihmettelin myös kommentteja, ettei tuolla summalla saisi mitään. Sillä saisi ostettua vaikkapa neljä Essence-viinilasia ja vielä jäisi vähän ylikin. Tai paremman viinipullon. Tai monta muuta juttua.

En oikein ymmärrä, millaisista kotioloista, mitä ikäluokkaa tai tulotasoa ovat sellaiset ihmiset, joiden mielestä 50€ on pikkuraha. Jos oma elintaso on niin korkea, että 50€ ei vielä ole edes rahaa, niin tuskin niitä rahalahjoja edes tarvitaan. Tulee väistämättä ensimmäisenä mieleen pilalle hemmotellut lapsukaiset, joille rahaa on satanut ilmaiseksi pienestä pitäen, eikä rahan arvosta ole mitään käsitystä.. ;-)  :

No, taidan edustaa keskiluokkaa, samaten miehen perhe. Sain reilut 10 vuotta sitten lakkiaislahjaksi 300 mk sellaiselta enolta ja tädiltä, joiden toimeentulo oli hieman tiukemmalla. Muut, jotka antoivat rahaa, antoivat vähintään 500 mk.

Häälahjoja emme pahemmin odottaneet - vieraita kun ei vanhempien lisäksi kutsuttu. Muutamat lähimmät sukulaiset ja perhetutut, sekä työkaverit, antoivat silti lahjat, ja niistä olimme erittäin otettuja. 50 euron lahja ei mielestäni ole ollenkaan pieniarvoinen, kunhan se ei ole käteisenä - kuten tässä muutkin ovat jo todenneet, sillä saa kaupasta vaikka mitä kivaa. Rahana se vaan tuntuu aika kurjalta.

Vanhemmillemme häämme olivat todella iso juttu, ja ketjun aloittajan 50 euroa (käteisenä annettuna) olisi todellakin ollut loukkaus ja vitsi. Vaikka naimisiin ei mennäkään rahan tai lahjojen takia (tietenkään!), minusta oli selvää, että vanhempamme haluavat antaa meille jotain merkittävää. Se on vaan meidän perheissä jotenkin tapana. Omien vanhempieni lahjan arvo on euroissa nelinumeroinen, appivanhemmat antoivat nelinumeroisen summan käteistä sekä sinänsä mittaamattoman arvokkaan, anopin itse käsityönä tekemän asian, jota hän on tehnyt pikkuhiljaa vuosikaudet. Sanotaan vielä se, että omien vanhempieni lahja ja saatu käteinen menevät samaan tarkoitukseen, erääseen projektiin, joka meillä on kesken. Eli hyvin käytännönläheisiä molemmat.

Leijun jossain vaaleanpunaisessa pilvessä, onnellinen hymy jatkuvasti kasvoilla. Ja sormusta täytyy ihailla joka välissä. Naimisissa oleminen on ihanaa, mieheni maailman kultaisin. Kuinka tässä nyt masentunut voisi olla?!

Häiden järjestäminen ja odotus oli yksi ihana vaihe elämässä, mutta nyt odottaa entistäkin ihanampi vaihe avioparina!