mitä minä haen tässä takaa on se, että vaikka kuinka ihmisen elämän eteen voi tulla kypsemmällä iällä eteen muutoksia, päätöksiä ja erikoisia elämäntilanteita, niin miksi pitää keskeneräisenä, lapsena tehdä aikuisten asioita, kun niitä ehtii tehdä myöhemminkin. samalla tavalla, kuin seksi, vakava seurustelu jne. ei kuulu lapsille (oikeasti lapsille siis), on naimisiinmeno yksi niitä asioita, jonka kanssa ei kannata hätiköidä. en kiellä etteikö alaikäinen voi rakastaa täydetä sydämestään ja löytää sitä oikeaa, kuten sanoin, olen itse tavannut mieheni 16-vuotiaana. mutta miksi ei voi rakastaa myös ilman naimisiinmenoa, antaa itsensä ja toisensa kasvaa siinä parisuhteessa, ja sitten kun seurustelua on jo enemmän takana, ja myös mahdollisuus mennä naimisiin ilman mitään erikoislupia, tehdä se. tottakai ero voi tulla eteen kelle tahansa, mutta miksi luvata itsensä toiselle koko elämäksi aivan lapsena, kun ei tiedä edes mitä itse on. tottakai kolmekymppinen näkee esim. parikymppisen kovin nuorena ja niin edelleen, kehitystä tapahtuu jatkuvasti, mutta alle 18-vuotias tai vasta siihen ikään tullut on useimmiten vielä todella hakoteillä.