Jump to content
Naimisiin.info

Tampere


Muksi

Recommended Posts

Äh, tuo Pollyn kokemus kuulostaa ihan peeltä  :P Ja ainakin tähän saakka olen itse saanut vain nihkeitä vastauksia teidusteluja tehdessäni. Mälsää.

Kukas se sanoi, että treellä ei saa tietää vihkijää vasta kuin samana päivänä, eli mitään toiveita ei voi esittää  :-? Aina vain kurjemmalta kuulostaa. Ei meillä nyt suuria toiveita olisi, mutta yhden pienen tekstinpätkän toivoisin vihkijän lukevan ja olisi mukavaa jos voisimme soittaa tilaisuudessa musiikki-kappaleen.

Miten on, onko siellä vihkitiloissa mitään äänentoistolaitteita, vai pitäisikö itse raahata joku matkaradio??

Ja tuo ajanvaraus-käytäntö on ihan pepusta, se vihkiminen on vähän niin kuin kaiken a ja o hääpäivänä. Ketuttaa mitään muutakaan varailla jos koko vihkimisestä ei ole mitään tietoa. Hohhoijaa, saisivat kyllä heräillä tähän päivään siellä maistraatissa. Yhä useampi pari aloittaa kuitenkin ne hääjärjestelyt ja varauksien teon vuotta (ellei useampaa) ennen h-hetkeä.

Puoli vuotta, pah...

(nyt muuten kysyttiin uudestaan, ja tällä kertaa sanottiin että vuodelle 08 voi tehdä varauksia vasta kyseisen vuoden alusta, yeah right. Mitäs jos päivä olisikin tammikuun ekalla viikolla ::))

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 147
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Me sitten käväistiin vihillä viime perjantaina ja kaikki meni niin kuin haluttiin. Vihkijä oli vähän leipääntyneen oloinen mutta meitä se ei haitannut. Hän teki mitä pitikin  :-X.

Erityisesti olin hyvin tyytyväinen toimistohenkilöön joka hoiti varaukset. Kyselin häneltä pariin otteeseen asiosta myös sähköpostitse ja saimme nopeasti asiantuntevat vastaukset. Todella miellyttävä ihminen ja sopii hyvin tehtäväänsä :).

Link to comment
Share on other sites

Miu,

Maistraatin vihkihuoneessa ei ollut äänentoistolaitteita eli ainakin meillä jäi mukana ollut cd soittamatta. Voi olla, että joku mankka löytyisi, jos sitä huomaa tiedustella etukäteen, mutta ainakaan valmiina ei siis ollut mitään.

Surkuhupaisana yksityiskohtana mainittakoon vielä, että vihkihuoneen seinällä on lappu, jossa hääväkeä kehoitetaan avaamaan mahdolliset shampanjat vasta maistraatin ulkopuolella - käytännössä siis betonisessa parkkihallissa tai siinä kamalassa Hatanpäänvaltatien risteyksessä!   ::) Hehee, aika mieltä ylentävää... En kyllä ollut ajatellutkaan, että skoolaisimme maistraatissa, mutta ajatus juhlaväestä kilistämässä shampanjalaseja parkkihallissa saa kyllä hymyn huulille...  ;D

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
Guest tulevakoivisto
Erityisesti olin hyvin tyytyväinen toimistohenkilöön joka hoiti varaukset. Kyselin häneltä pariin otteeseen asiosta myös sähköpostitse ja saimme nopeasti asiantuntevat vastaukset. Todella miellyttävä ihminen ja sopii hyvin tehtäväänsä  :).

Minulla on todennäköisesti ollut samainen henkilö ajanvarauksessa, olen erittäin tyytyväinen saamaani palveluun. Naimisiin meno päätöksemme tuli aika äkkiä, eikä minulla ole lähituttavapiirissä kukaan vielä naimisissa ja olen aikas nuorikin, joten en tiennyt pykälistä sun muista muodollisuuksista juuri mitään, mutta tämä virkailija oli erittäin huomaavainen ja antoi kaiken maailman liput ja laput mukaan, eikä kohdellut minua mitenkään tökerösti, toisin kun aluksi jännitin, että lähinnä tämän ikäni takia tai muuten "tyhmien kysymysteni" vuoksi kohtelisi. Saimme juuri sen päivän ja kellon ajankin, minkä halusimme. ;) Nyt alkoi kyllä vähän kauhistuttamaan, kun lueskelin näitä teidän huonoja kokemuksia itse vihkimisestä, mutta pääasia on, että päästään naimisiin   :-X

Enää 7 viikkoa  :D

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
  • 2 weeks later...

Meidät vihki henkikirjoittaja Jorma Martin, joka oli oikein asiallinen ja ystävällinen mies. Meillä maistraattivihkimistä seurasi seuraavana päivänä kirkollinen siunaus ja varsinainen hääjuhla (pidämmekin hääpäivänämme tuota lauantaita, vaikka virallisesti vihittiin perjantaina). Käytiin hakemassa menomatkalla marketin kukkakaupasta mulle joku random-kimppu. Maksoi huikeat 8e  ;D Oli kyllä kaunis ja on mulla kuivattuna vitriinissä kuten "oikea" hääkimppukin.

Mies uhosi tulevansa maistraattiin farkuissa, mutta laittoi lopulta hiukan juhlavampaa, minulla oli sama hame kuin kihlajaisissamme. Maistraatista menimme todistajien kanssa kaakaolle ja sitten hakemaan hääkimppuani floristilta ja koristelemaan kirkkoa. Illalla juhlittiin miehen kanssa pilke silmäkulmassa Hesburgerissa.  ;D Oli ikimuistoista!  :-X Tuo on mukava muisto muiden ihanien häämuistojen joukossa.

Vihkitoimitus oli ohi alle 5 minuutissa, koska emme vaihtaneet sormuksia emmekä edes pusuja (mietittiin, että pitävätköhän ne meitä ihan kulissiparina..). Ne halusimme säästää lauantaille. Vihkijä tuntui olevan tilanteen koruttomuudesta enemmän hämillään kuin me. Jos meillä ei olisi ollut muuta hääseremoniaa kuin tuo, olisimme tietty halunneet jotain erityisempää. Muakin nauratti tuo lappu seinällä ja ajatus hääväestä kilistelemässä skumppaa autotallissa..  ::)

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...
  • 2 weeks later...
Vinkiksi kaikille, Tampereen maistraattiin voi nyt tehdä varauksia ensi vuodelle. ;)

Jep, olen aika otettu kun asiasta ilmoitettiin oikein sähköpostilla. Siis mehän kyseltiin varauksista ihan alkuvuodesta, ja ilmeisesti olivat laittaneet osoitteen muistiin kun nyt tuli viestiä.

Tässä ketjussa on nyt kyllä ollut niin nihkeitä kertomuksia ko. paikasta, että huh...

No, nyt vain kalenteria pläräämään  ;)

Link to comment
Share on other sites

Voi jeeveli mikä olo tuli tästä ketjusta!  :-[ Tosi inhottavaa kun tietää että itsellä on nämä taistelut vasta edessä ja että varmistuksen vihkijälle saa vasta projektin loppupuolella. Mikähän siinä on että täytyy tämmöisiä asioita byrokratisoida niin tiukasti että edes hymyä ei irtoa?

Taidan heti ensimmäisenä kääntyä sen käräjäoikeuden puoleen, sillä haluamme vihkimisen lauantaille.

Kiitos tästä ketjusta ja kaikista kommenteista, on oikeasti tosi mukavaa saada tietää näistä jutuista etukäteen... Melkein meinasi jo paniikki tulla kun luin tuolta alusta että lauantaille ei vihkijää saa (apua apua, joutuuko tässä kirkkoon jos halajaa lauantaina naimisiin  ;)). Lisää vain kokemuksia hyvistä ja huonoista puolista!

Link to comment
Share on other sites

Meillä oli keväällä siviilivihkiminen juhlapaikalla, vihkijä oli sama kuin Villituulella, käräjäoikeuden tuomari. Todella mukava ja asiantunteva vihkijä, joka oli kertomamme perusteella kirjoittanut pitkän ja hienon puheen, joka sai niin vieraat kuin morsiusparinkin niin liikutuksen kuin ilonkin valtaan. Suosittelen lämpimästi! :D

Taisin viime syksynä tänne foorumille avautuakin maistraatin töykeästä palvelusta, jota osakseni sain. Olen kyllä todella iloinen, että meidän ei tarvinnut heidän vihkijäpalveluaan käyttää, vaan saimme vihkijän, joka on tehnyt näitä lauantaivihkimisiä vuosia, ja oli mukana asiassa täydellä sydämellä  :-X

Link to comment
Share on other sites

Pakko oli tulla tänne purnaamaan... Tämän ketjun kokemuksia luettuani ja asiaa oikein pohdittuani mulla on todella negatiiviset ennakko-odotukset vihkimisestä  :'( Omg kuka jaksaa tälläistä jo hyvissä ajoin etukäteen surra, tärkeintähän on se naimisiin meno ja se sentäs varmasti onnistuu (luulisin). Mutta nyt todella nyppii.

Ollaan koko ajan toivottu, että vihkijä voisi lukea vihkimisen yhteydessä erään ihan lyhyen tekstinpätkän. Olen nyt täysin vakuuttunut, että se ei onnistu. Lisäksi haluaisimme yhden musiikkikappaleen, ja ajatus jonkun surkean mankan raahamisesta ja pistorasian haeskelusta masentaa. Mun ei ikinä pitänyt alkaa valittamaan tälläisistä asioista.

::)

No ainakin olen sellaisella asenteella liikkeellä, että positiivisille yllätyksille on mahdollisuus. Anteeksi avautuminen...

Link to comment
Share on other sites

  • 4 months later...

Tulin tuulettamaan, sain juuri varattua meille vihkimisen Tampereen maistraattiin. Täti langan toisessa päässä oli ainakin hyvin avuliaan kuuloinen. Me päädyttiin sitten loppujen lopuksi siihen, että järjestetään heti vihkimisen jälkeen pieni tilaisuus Pro-Seremonioiden juhlapuhujan avustuksella. Jätetään ne kaikki tekstinpätkät ja musiikit sitten siihen niin ei tarvitse niiden onnistumisesta stressata.

Meille tulee todistajat maistraatin puolesta ja tämä kuulemma onnistuu oikein mainiosti. So far so good.

Muokattu: , käyttäjä: Miu
Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
  • 4 weeks later...

No niin, nostellaan tätä taas. Kävimme tänään täyttämässä esteidentutkinta-paperit ja jätin samalla myös ilmoituksen nimestä sinne heille odottamaan hääpäivää. Ei sitten tarvitse h-hetkellä ressata papereiden mukaan tulosta. Esteidentutkintakin odottaa siellä sitten.

Saimme samalla vilkaista vihkitilaa, joka muuten on avioliittoasiat-kopperosta viereinen ovi. Mahtaa olla näky kun läpi sen todella virastomaisen viraston kuljetaan laahus perässä. Ihmiset siinä odottelevat vene-tiskille :lol:

Mutta iloinen yllätys: vihkihuone onkin todella kaunis :-X Ja melko iso, luulin sitä aivan kopperoksi. Vihkijä seisoo mahonkisen puhujapömpelin takana, ei minkään valkoisen toimistopöydän. Pömpelin takaseinällä on iso ryijy/seinävaate. Lattialla on todella iso beige pitkänukkainen matto ja vieraille varatut tuolit ovat hyvin kauniita antiikki-mööpeleitä (aitoutta en kyllä tarkistanut). Yleisilme on hyvin juhlava, siis olisin ollut tyytyväinen paljon vähempäänkin. Mielestäni sinne mahtuu luontevasti isompikin sakki todistamaan, varmaan hieman autiolta näyttää kun meillekin tulee vain kaksi.

Vihkihuoneen nähtyäni alkoi todella jännittää ja meinasi tippa tulla linssiin. Avioliittoasioita hoitava täti (sama joka hoitaa puhelinvarauksia) oli todella mukava ja mitään kiirettä ei ollut. Hän esim. lähti huoneesta, että saimme rauhassa täyttää paperit. Tähän asti mulla on vain hyvää sanottavaa Tampereen maistraatista :) Katsotaan muuttuuko mieli vielä toukokuussa.

Link to comment
Share on other sites

Esteidentutkinta-täti antoi meille mukaan lapun, jossa tuo vihkikaava kokonaisuudessaan on. Hän lisäsi vielä merkitsevästi, että tämä on sitten tämmöinen lyhyt juttu ja koko setti kestää pari minuuttia (sanoiko peräti, että 2min :lol:). Tämän tulkitsin tarkoittavan sitä, että mitään ylimääräistä ei oikein sovi toivoa. Meillä on perjantai-päivän viimeinen aika neljältä ja koko pulju suljetaan varttia yli, luulen, ettei vihkijä jää viikonlopun kiilto silmissään jaarittelemaan mitään lisää :rolleyes:

Vihkikaava löytyy maistraatin sivuiltakin, mutta naputtelen tähän vielä tämän meille annetun lapun sisällön:

"Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilyttämiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.

Näiden todistajien läsnä ollessä kysyn Teiltä (miehen nimi): Tahdotteko ottaa tämän (naisen nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?

(Vastaus: Tahdon)

Näiden todistajien läsnä ollessä kysyn Teiltä (naisen nimi): Tahdotteko ottaa tämän (miehen nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?

(Vastaus: Tahdon)

Vastattuanne näin kumpikin kohdaltanne myöntävästi teille tehtyyn kysymykseen totean Teidät aviopuolisoiksi.

Ottakaa (naisen nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne.

(Tämä lause voidaan jättää pois, jos sormusta ei anneta).

Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossa toinen toisillenne rakkautta ja keskenäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi."

Toivottavasti ei tullut kirjoitusvirheitä, itkuhan se pääsi kirjoittaessa :lol: Outoa, että tässä ei ole mainittu miehen sormuksesta mitään, säästävätkö aikaa siinäkin, että miehelle voi sormuksen pujottaa vaikka sitten hississä... No ei vaan, eiköhän senkin saa luvalla laittaa vihkitoimituksessa. Meillä tulee molemmille sormukset, pitää muistaa siinä paniikissa mainita asiasta.

Meillä ei ole aavistustakaan kuka meidät vihkii, mitenköhän meneteltäisiin jos haluaisimme jotain lisää toimitukseen? Tätä ongelmaa ei ole, koska juhlaan tulee Pro-Seremonioiden puhuja joka saa hoitaa kaikki runot tms., mietinpähän vaan... Ollaan siis koko ajan saatu hyvää palvelua, mutta jotenkin epäilen, että homma menisi paaaljon hankalammaksi jos toiveissa olisi jotain tästä perus-setistä poikkeavaa.

Link to comment
Share on other sites

Outoa, että tässä ei ole mainittu miehen sormuksesta mitään, säästävätkö aikaa siinäkin, että miehelle voi sormuksen pujottaa vaikka sitten hississä... No ei vaan, eiköhän senkin saa luvalla laittaa vihkitoimituksessa. Meillä tulee molemmille sormukset, pitää muistaa siinä paniikissa mainita asiasta.

Maistraattien verkkosivuilta:

Sormuksia voidaan vaihtaa, mutta se ei ole pakollista: Jos sormuksia vaihdetaan, lausutaan seuraavasti: "Ottakaa (Naisen Nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne. Ottakaa (Miehen Nimi) liittonne merkiksi sormus vaimoltanne".

Paperiversioon on kai vain lyhennetty ennestäänkin lyhyttä kaavaa. :lol:

Mekin muuten vaihdamme sormuksia maistraatissa, kihlasormuksia emme ole edes hankkineet.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
Guest Vieras_wanda_*
Meillä oli keväällä siviilivihkiminen juhlapaikalla, vihkijä oli sama kuin Villituulella, käräjäoikeuden tuomari. Todella mukava ja asiantunteva vihkijä, joka oli kertomamme perusteella kirjoittanut pitkän ja hienon puheen, joka sai niin vieraat kuin morsiusparinkin niin liikutuksen kuin ilonkin valtaan. Suosittelen lämpimästi! :D

Meille on varattu tuo samainen herrasmies, virka-ajan ulkopuolelle, kun sopivaa päiväaikaa ei enää ollut ko. päivältä vapaana. Ihana kuulla, että se ei silti tarkota pelkkää nimien raapustamista paperiin..

Mutta nyt ongelmaksi muodostuukin sitten se, että missä vihkiminen toimitetaan kun ei ole maistraatin juhlahuonetta tms. käytettävissä. Eikä myöskään siis olla järjestämässä varsinaista hääjuhlaa, ravintolan ruokapöydän ympärillä seisominen vihkimisen ajan ei kuulosta parhaalta vaihtoehdolta, mutta onko se ainoa (jos ko. kesäpäivänä sataa). :unsure:

Tuleeko kenellekään mieleen Tampereen kaupungin alueelta jotain kivaa pienehköä tilaa, jota voisi tuohon tarkoitukseen käyttää? Tai edes puistoa tai vastaavaa, missä olisi katos sateen suojana.. Auttakaa, jos Tamperetta paremmin tunnette..

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...