Sign in to follow this  
Followers 0
  • entries
    3
  • comments
    0
  • views
    8509

About this blog

kesähäät 2013

Entries in this blog

Norde

Suunnitelua ja tapaamisia

Huh onpas taas vierähtänyt aikaa, kun täällä viimeksi olen käynyt kuulumisia kirjoittamassa.

Eilen sunnuntaina meillä oli vanhempien tapaaminen täällä meidän luona. Minun vanhemmat asuvat vähän kauempana ja puolisoni vanhemmat sitten asuvat täällä jyväskylässä joten ensitapaaminen piti järjestelemällä järjestellä. Kaikki meni oikein hyvin ja oma äitinkin vielä äsken puhelimessa kehui kuinka mukavia puolisoni vanhemmat ovat (olen itse ihan samaa mieltä). Joten tämä "iso" homma on ohi ainakin puolisoni huolista, koska hän tuntui kovasti stressaavan tapahtumaa.

Muita hää suunnitelmiakin olemme saaneet tehtyä esim. Pitopalvelu on varattu osittain jopa häämenu on valmis. Loputkin kutsukorteista on tekstiä vailla valmis ja häälahjalistaa ollaan kovasti yritetty rustata. Kesän jälkeen alennusmyynissä oli sitten kauheesti kaikkea mitä voidaan omissa häissä ensi vuonna käyttää ja vielä pilkkahintaan. :girl_wink:

Vihkisormukset on tavallaan meillä katsottuna miehelle jo ostettu ja kaiverettukin. Oma on vielä vähän mietinnässä yksi on jo melkein ostettu mutta nyt tuli sitten toinen sormus joka myös miellyttäisi silmää joten valinnan vaikeushan siinä iski.

Äitin kanssa tuossa kovasti suunniteltiin milloin mentäisi katsomaan juhlapaikkaa niin että hänkin näkisi millainen se on (Majakoski on siis se paikka). Tuleva anoppikin kutsuttaisi tutustumaan paikkoihin.

Viime kirjoituksessa puhuin tulleista vieraslahjoista joita olin kovasti askarrellu ja nämä kaikki on nyt valmiina. Runoa ollaan mietitty ja yksi on jäänyt mieleen. Ainoastaan siinä ei ole mitään rakkaudesta, joten ollaan mietitty että haittaakohan se. Runo menee näin: "Kädet kasvot puhdistaa, vähitellen katoaa."

Ainiiin melkein jo unohdin ollaanhan me jo tuo valokuvaajakin varattu eli meille tulee kuvamaan kokopäivän dokumentaarisen kuvauksen potrettejen kera Arto Tapio! :girl_dance: Voin sanoa että oli vain minun suuri toiveeni saada hänet valokuvaamaan meidän häät ja nyt siitä tulee totta mä en kestä. :girl_in_love:

Bändi asiakin on kunnossa. Meillä on A ja B vaihtoehto jos joku menee pyllylleen niin on sitten se toinen vaihtoehto niistä kuitenkin enemmän myöhemmin kun jotain varmistuu.

Nyt painun sohvalle odottelemaan Satuhäitä. :girl_haha:

-Bride-

Norde

Moi Hei!

Olen useastikkin miettinyt, että pitäisi kirjoittaa, mutta en ole vain löytänyt sitä hetkeä että kirjoittaisin. :girl_cleanglasses:

Tämän viikon alussa saimme paketin jota olen odotellut, eli vieraslahjat tulivat. :girl_dance: Tilasimme pirteä paketti verkkokaupasta käsintehdyt valkoiset vanilijan tuoksuiset sydän saippuat, niitä sitten innostuin väsertämään sellofaaniin. Olin ostanut täältä "kirpputorilta" (nykyiseltä rouvalta jo) heidän häistään jääneitä organza pusseja ja sitten ostin niitä vielä ebayn kautta lisää, no jossain on ollu mulla hieman laskuvirhe paholainen ne pussit ei nyt sit vieläkään riitänyt. Eikun sitten lisää tilaamaan. Joten koska nämä saippuat olivat aivan irrallaan ei siis mihinkään muoviin käärittynä jouduin ne ensin laittamaan sellofaaniin jonka jälkeen laitoin ne organzapussiin ja siihen sulkijaan sitten tulee kiva pieni runo. Ensin ajattelin että jokaiseen pussiin tulee erillainen runo, mutta sittenpä keksin mieheni joka on aikamoinen runohirmu saa rustata sellaisen runon jossa vähän vihjaillaan paketissa olevaa yllätystä. Lapsille ajattelin laittaa karkit vieraslahjaksi koska kovin pienet eivät varmaan siitä saippuasta ymmärrä ja jos lapset kuitenkin sen saippuan haluaa sen myös he saavat eli varaamme niitä juhlapaikalle joita voidaan sitte heille antaa. Muuten tuo askartelu puoli on nyt jäänyt hieman taka alalle ihan senkin takia että jää vähän puuhaa loppu vuodelle, mutta myös senkin takia että tuli yhtenä iltana puuska että ne kaikki askartelu vermeet työhuoneen nurkista on saatava jonnekin muualle vähäksi aikaa. Nyt olen sitten taas löytänyt sisäisen askartelijan että saa nähdä mitä lomaviikolla tulee tehtyä :girl_haha: .

En olekaan vielä kertonut meidän hääteemasta/väristä. Eli värinä meillä tulee olemaan turkoosi pääosassa ja siihen rinnalle sitten valkoinen sekä hopea. Teemaa ei näkyvää ole, mutta mies halusi itselleen hieman mafia/gangsteri oloa itselleen joten hänellä sitten mafia hattu ja puku katsottuna että muistuttaa saman tyyppistä kun aikanaan italiaanot käyttivät. Sehän saattaa tässä vuoden aikana vielä muuttua koska tämä mies nyt sattuu muuttamaan mielensä milloin sattuu :girl_pinkglassesf: .

Olimme viime viikonloppuna juhlimassa ystäviemme häitä josta näin loistavasti mitä pitää muistaa omissa häissä ja mikä oli turhaa. Nytpä sitten vaan lisää suunnitelmia tekemään.

Kunhan saan noita valokuvia kaikista askarteluista pienenettyä (ovat liian isoja lisättäväksi tänne) laittelen ja lisäilen niitä sitten tänne.

Ihanan paljon ihmiset käynyt lukemassa ensimmäistä kirjoitusta joka oli hyvin niukkasanainen verrattuna tähän tekstiin, mutta kiva että joku edes lukee, enkä omaksi iloksi tätä tänne vain kirjoittele kiitos teille! :girl_in_love:

-tuleva rouva-

Norde

Kesähäät 2013

Ajattelin aloittaa tämmöisen blogin vaikka en koskaan ole tämmöistä tehnyt. Ihana kertoa jonnekin miten hommat rullaa järjestelyjen osalta :girl_smile:. Häät tulee siis olemaan kesäkuussa 2013 ja olen aloitellut järjestelyt kovaa vauhtia vaikka aikaa vielä on. Ajattelin tässä kun päätös tuli milloin häät pidetään, että en halua jätää mitään viime tippaan. Päätin etten tule näistä juhlista stressaamaan vaan teen kaikki rauhassa ja ajalla :girl_dance: .

Vieraita meille tulee 120kpl nyt vieraslistalla kylläkin on enemmän, mutta luultavasti kaikki ei ole tulossa. Häät pidetään Jyväskylässä ja Taulumäenkirkko on varattu vihkimistä varten sekä Majakoski juhlaa varten.

Olen siis jo päässyt kovaan vauhtiin järjestelyissä, tässä vähän listaa mitä on jo tullut tehtyä:

  • Kutsukortteja on tullut tehtyä n. 55kpl lisää vielä pitäisi tehdä koska vieraslistan valmistuttua lukumäärä tarkentui
  • Menukortteja (ilman tekstejä) 20kpl
  • Serviettipidikkeet 120kpl
  • Vieraslista
  • Nimikortit
  • Vieraslahjat tilattu (hups :girl_haha: )
  • Hieman koristelua suunniteltu
  • Hääpuku tilattu sekä saatu
  • Huntu ostettu ja muokattu

Näillä taas porskutetaan aikamoisen pitkälle. Nyt jatkan häävalssin biisi valikoiman kuuntelemista :give_heart:

Sign in to follow this  
Followers 0