Jump to content
Naimisiin.info

Blogs

She said yes!

Pyysin siskoa kaasoksi. Hänelle tuli kyyneleet silmiin. En tiedä oliko miun huonon vitsin takia, vai jostain muusta syystä. Perustelin hänelle nimittäin valintaani seuraavin sanoin: ”Kaason tuli olla nainen ja naimisissa, jottei mustasukkaisuus aiheuttaisi ongelmia morsiusparille. Kaason ulkonäölläkin oli väliä, sillä sen uskottiin ennustavan sitä, minkä näköisiä hääparin lapsista tulisi.” (Lähde: häät.fi)   Etukäteen kävin tosiaan tutkimassa, minkälaisissa tehtävissä ka

ViikinkiRouvaksi

ViikinkiRouvaksi

Mistä aloitetaan?

Mistä häiden suunnittelu alkaa? No okei, ollaanhan me jotakin vähän mietitty. Vähän ennen vuotta 2020. Mistäs sitä olikaan silloin puhetta..? - puolison alustavia toiveita ja mielikuvia omista häistä - omia alustavia toiveita - budjettihahmotelmaa - vieraslistan hahmotelmaa (+ mekkojen googletteluja iltojen iloksi) Meidän molempien toiveet ja mielikuvat pyörivät seuraavien teemojen ympärillä: vihkitilaisuus + juhlat rakkaimpien ympäröimänä, pääkielenä englanti.

ViikinkiRouvaksi

ViikinkiRouvaksi

Hahmottelu alkakoon!

On aika aloittaa häiden suunnittelu!  Haluan aloittaa blogin, sillä koen, että tämän avulla voin hahmottaa omia ajatuksiani häiden suunnittelusta. Myös läheiseni Suomenmaassa saavat halutessaan täältä seurata tarkemmin, missä mennään. Yksiä häitä olen ollut mukana suunnittelemassa, tasan 15 vuotta sitten, kun oli teini. Ihan hirveästi muistikuvia ei niistä suunnittelusta ole. Koristeita ja kutsuja värvättiin käsin ja viina hakivat Virosta. Näillä mielikuvilla siis liikenteeseen. Minun

ViikinkiRouvaksi

ViikinkiRouvaksi

Yksi unelma, kaksi mekkoa ja kolme vaihtoehtoa

Häiden suhteen pyörät laitettiin pyörimään oikeastaan saman tien, kun mieheni kysyi minua vaimokseen 28.10.2016. Ensin järjestettiin kihlajaiset, jonka jälkeen eräänä päivänä sain ajatuksen katsoa kalenteria kesän 2018 ajalta, josko sieltä jokin hauska lauantaipäivämäärä löytyisi. Ja löytyihän sieltä -7.7.! Kysyin mieheltäni, että mitä hän meinaisi jos varattaisiin kirkko tuolle päivälle, päivämäärä ainakin olisi mieleenpainuva. Miehelle tämä oli ok, joten eikun soittoa seurakuntaan! Kävipä sitt

eevakatariina

eevakatariina

Tavallinen Vs. Reilun Kaupan Häälahja: Sininen Uni

Häälahjaksi saattaa helposti saada tarpeetonta tavaraa, varsinkin jos ei ole tehnyt toivelistaa. Epäekologisen turhan tavaran karsiminen kannattaa siis estää ennakoimalla. Jos ei halua pyytää pelkkää kahisevaa, kannattaa lahjalistalle keräillä tuotteita, jotka on valmistettu eettisesti, esimerkiksi reilun kaupan tuotteita. Artikkelin kuvassa näkyy yksi toivotuimmista häälahjoista: laadukkaat pussilakanat. Tavallisesti laadukkaatkin pussilakanat on valmistettu halvan työvoiman maissa, jollo

Eventamo

Eventamo

Talvinen luomuomenapaistos

Vaikka joulun juhlinnat ovat ohi tältä vuodelta, ei se estä nauttimasta vielä viimeisistä joulumaustein valmistetuista herkuista.  Tämä talvinen omenapaistos varmistaa, ettei jouluherkkujen jälkeinen sokerihumala pääse laskeutumaan liian nopeasti, ja että viltin alle voi kääriytyä myös ekologisesti luomun kanssa. Katso resepti täältä

Eventamo

Eventamo

Kuinka Järjestää Ekologiset Juhlat: Vol. Ekosormukset

Kuinka monet kihlasormusta metsästävät tietävätkään, että tällä pikkuruisella esineellä voi olla valtava ekologinen jalanjälki. Jos sormus on valmistettu perinteisistä raaka-aineista, se on osaltaan voinut vaikuttaa lapsityövoimaan, sotien rahoittamiseen, työntekijöiden sairastumisiin tai jopa kuolemiin, sademetsien hakkuisiin ja vesistöjen saastumiseen. Valtava maa-ala ja epäinhimillisten työtuntien määrä on mennyt siihen, että yhteen sormukseen riittävä kulta määrä tai timantti on louhittu.  L

Eventamo

Eventamo

EVENTAMO HÄÄPUVUT: BEHIND THE SCENES

Niin kuin tarkimmat sosiaalisen median ja verkkokauppamme tarkkailijat ovat saattaneet jo huomata että Eventamo tarjoaa nyt myös valikoiman ekologisia uusiohääpukuja. Ajatuksena on antaa hääpuvuille toinen, tai vaikka kolmas, elämä. Vaikka mekko olisi ”kertaalleen tanssittu”, se ei vähennä puvun kauneutta lainkaan, päinvastoin, puvulla on jo historiaa ja se on saanut olla osallisena jo vähintään yhtä rakkauden juhlaa. Pääsette nyt kurkistamaan kulisseihin, kun hääpuvut pääsivät kaikki kuva

Eventamo

Eventamo

SYÖTÄVÄT VIERASLAHJAT: EKOLOGINEN VS. MUOVIKÄÄRE

Häissä halutaan usein kiittää vieraita myös omalla konkreettisella lahjalla. Jossain häissä tämä sama kiitos toimii myös muistoesineenä. Kaikista suosituin vieraslahja, varsinkin vielä kymmenen vuotta sitten, on sellofaaniin tai tylliin käärityt karkit. Se että kuuluuko niitä sitten syödä vai ei, vaihtelee. Niissä häissä joissa keksitään joku muu lahja, usein lahjan syötävyys pitää pintansa. Tästä perinteestä ei välttämättä tarvitse luopua kokonaan ekologisuuden nimissä.    Lue koko ar

Eventamo

Eventamo

Herkkuja pikkujoulupöytään: luomujoulutortut

Ensimmäinen adventti on täällä ja sehän tarkoittaa että jouluherkkuja saa (*virallisesti*) alkaa syödä. Myös pikkujoulukausi on lähtenyt käyntiin ja juhlapöytä voidaan kattaa myös luomulla. Nämä joulutortut on tehty itse leivotusta voitaikinasta, joten valmistukseen saa varata pari tuntia perinteisen ”uuniin ja ulos”-tyylin sijasta. Lehtevä voitaikina saadaan aikaiseksi taittelemalla taikina useaan otteeseen voikerroksineen. Taikinan voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä, sillä voitaiki

Eventamo

Eventamo

Talviset pöytäköynnökset: Sademetsä vs. kuusimetsä

Vaikka viettäisit kestäviä juhliasi talvella, ei sinun tarvitse luopua kukkahaaveistasi. Kasvit pursuilevat myös talvisilla juhlapöydillä. Kukkien väriteemat taittuvat täyteläisiin syksyn ja talven sävyihin, liikkuen ruskan punasta ikivihreiden puiden tummaan vihreään.  Jos juhlat halutaan järjestää ekologisesti, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, minkälaisen elämänkaaren juhlakasvisi ovat eläneet.   Katso koko artikkeli ja kuvat täältä.

Eventamo

Eventamo

Syksyinen luomuomenapiirakka

Syksyn tullen Amerikasta rantautunut jouluinen mausteseos ”pumpkin pie spice” valtaa blogit ja kahvilat. Tässä reseptistä pääset tekemään itse oman mausteseoksesi. Tämä ihan vaan senkin vuoksi, että tuota maustetta on aika vaikea löytää Suomen kauppojen hyllyiltä. Mutta sen lisäksi pääset vaikuttamaan mausteseokseen käytettyjen mausteiden alkuperään ja niiden eettisyyteen. Omenapiirakka on juhlien kestosuosikki, ja tämä reseptin tarjoaa pientä vaihtelua ja ekologisuutta tuttuun reseptiin. L

Eventamo

Eventamo

Kuinka järjestää ekologiset juhlat vol. ekokutsut

Suomalaisissa häissä on keskimäärin 90 vierasta. Varakutsut mukaan lukien häitä varten ostetaan siis lähemmäs 100 kutsukorttia. Amerikasta Suomeen on myös pikkuhiljaa rantautunut Save-the-date-korttien, eli lukitse-kalenterista-hääpäivä-korttien, lähettäminen ennen varsinaisen kutsun maailmalle päästämistä. Kutsun mukana saatetaan lähettää lisätietopaperi, vastauskortti ja -kuori. Näiden lisäksi paperituotteita häihin yleensä tuodaan menujen, ohjelmien ja pöytänumeroiden muodossa. Yleensä i

Eventamo

Eventamo

Celia Grace – ekologiset häämekot

Celia Grace on harvinaisuus häämekkojen maailmassa; heidän mekkonsa ovat kaikki sekä Reilun kaupan tuotteita että ekologisia. Celia Grace on yhdysvaltalainen yritys, jonka omistavat Marcie Muehlke ja Alix Kivlin. Nämä naiset ovat molemmat intohimoisia kestävän kehityksen tukijoita. Marcia on yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Idea ekologisesta hääpukuyrityksestä syntyi, kun hän oli etsimässä itselleen hääpukua, muttei löytänyt mekkoa, joka olisi samalla kaunis ja vastaisin hänen ekologisia-

Eventamo

Eventamo

Kuinka järjestää ekologiset juhlat vol. ekocatering

Tänään siirrymme ruuan maailmaan ja vaikka monelle se täydellisen häämekon löytäminen onkin se isoin juttu, häissä tarjoiltava ruoka vaikuttaa monen juhlan ekologiseen jalanjälkeen kaikista eniten. Ruokaa on yleensä valtavat määrät, ja jokainen ruokalaji koostuu valtavasta määrästä raaka-aineita. Kaikilla raaka-aineilla on oma tarinansa, ja nämä tarinat muodostavat yhdessä maailman suurimman teollisuusalan; joten ruoka- tai cateringostoksilla kannattaa olla tarkkana, että liikuttaa tätä elinkein

Eventamo

Eventamo

Eksoottiset kukat vs. luonnonkukat

Eksoottisten kukkien kuljettaminen maailman laidalta Suomeen aiheuttaa valtavan määrän saasteita. Eksoottisten kukkien sijaan voit luottaa kotimaisiin kukkiin tai jopa itse käydä poimimassa luonnonkukkia lähiniityiltä. Kannattaa kuitenkin muistaa että jotkin kasvit ovat rauhoitettuja, ja että jokamiehen oikeudet rajoittavat mistä kukkia saa kerätä; esimerkiksi naapurin pihalta ei saa käydä valikoimassa parhaita päältä.   Katso kuva ja koko artikkeli täältä.

Eventamo

Eventamo

Kuinka järjestää ekologiset juhlat vol. ekomekot

Morsian käyttää helposti 20 metriä kangasta mekkoonsa, sillä kerroksia on usein useampia.  1 puuvillakilon kasvatukseen kuuluu 8 000-40 000 litraa vettä ja 1 metrin kankaan tuottamiseen toiset 600 litraa. Lisäksi kangastehtaiden, niin ilmakehään kuin veteenkin päästetyt, saasteet sekä työtekijöiden huonot olot tuovat oman osansa kankaan ekologiseen jalanjälkeen sekä eettisyyteen. Tavalliselle häämekolle on onneksi olemassa monia vaihtoehtoja, jotka eivät rasita luontoa yhtä paljon. Alla on

Eventamo

Eventamo

Sukunimi

Siinäpä aihe, joka on askarruttanut kihlautumisesta lähtien, ellei jopa hieman aiemminkin. Pidänkö omani vai otanko miehen nimen? Oma sukunimeni kuuluu suomen yleisimmät sukunimet top vitoseen, joten mitään erityistä "arvoa" sillä ei ole, muuta kuin siis se että se on isäni sukunimi. Foorumeilla on hienoja syitä niin pitämisen kuin vaihtamisenkin puolesta aiheeseen varatuissa ketjuissa ja niitä lukiessani omatkin ajatukseni selkiytyivät varsin yllättävällä tavalla. Olin nimittäin pitkään si

Rueve

Rueve

260 päivää

Kun on ollut jo yli vuoden kihloissa, sitä jo tottuu siihen arkeen, eikä häitä ole tullut mietittyä kuin ohimennen silloin tällöin. Kun mies sitten täräyttää, että mites jos mentäs ensi juhannuksena naimisiin, on olo melkoisen pöllämystynyt. Tokihan minä suostuin ja olo oli kevyt ja hattarainen ja aivan kuin rakkauteni miestäni kohtaan olisi kasvanut kaksinkertaiseksi.  Todellisuus iski seuraavana päivänä. Että tässähän tulee vielä hitonmoinen kiire. Häihin on vain 260 päivää. Mies julkisti

Rueve

Rueve

Millainen on juuri sinulle oikea kirkko?

Kirkko... on sellainen yleensä kivinen tai puinen rakennus, jossa on kellotorni, katto on tiilinen ja korkea, katolla on risti, sisällä on puiset kovat penkit, saarnatuoli ennen alttaria, seinällä taulut joihin saa virren numeron, katossa kattokruunut, edessä alttari ja alttarin takana seinällä koristeellinen maalaus.... sellainen on kirkko, jonka itse miellän kirkoksi. Mutta jotta kaikki ei olisi niin yksinkertaista ja koska aina ei saa sitä mitä tahtoo (äiti ja isi on näin myös opettaneet

lumpero

lumpero

Ensimmäinen askel

Olemme jo jonkin aikaa sellanneet nettiä ja etsineet sitä sopivaa paikkaa, jossa hääjuhlaamme haluaisimme viettää. Harmiksemme olemme saaneet huomata, että Päijät- Hämeen alueella on aika huonosti juuri sellaisia paikkoja jota mielikuvissamme etsimme. Olemme kuitenkin kääntyneet vahvasti erilaisten seurojen talojen puoleen, sillä haaveenamme olisi, että meillä olisi juhlassa soittamassa bändi ja ihmisten ei tarvitsisi viettää iltaa kuin sillit purkissa.   Olemme myös saaneet huom

lumpero

lumpero

Mitä me olemme?

Minä olen Jonna, koulunpenkkejä kuluttanut 27- vuotias tällä hetkellä Lahtelainen nuoriso-ohjaaja, lähihoitaja ja sairaanhoitaja opiskelija. Perheeseeni kuuluu... hmm... olen pohtinut tätä siitä asti, kun ensimmäisen yhteisen katon alle muutimme kerrostalo kaksioon. Olen ehkä kuitenkin tullut siihen tulokseen, että perheeseeni kuuluu vanhempani, kaksi veljeä ja tämän onnekas mies, jota kenties kohta sulhaseksi voi kutsua. Sitten kun meillä joskus on omia lapsia niin sitten minun perheeni koostuu

lumpero

lumpero

UusiVanha MINÄ

Hassua, oon siis aloittanut blogin. Ekaa kertaa koskaan ja missään. Ja vielä naimisiin.infon kautta. Toki ajatus on kertoa siitä että meen naimisiin- ja kyllä, mun elämän rakkauden kanssa. Elämässä on ollut vaiheita niin paljon jolloin aina on tullut mieleen että kirjoitanpa ylös. En liirum laarumia. Vaan asian joka askarruttaa. No - jotta päästään asiaan kerron siis että rakastan ihmistä johon rakastuin yhdeksän vuotta sitten. Ihastuin 13 vuotta sitten ensi kerran ja kaikkien elämäntilanne

Elf

Elf

×
×
  • Create New...