Moonflower

Hieman haikeaa... Molemmilla harvinaiset nimet, mutta nykyisessä nimessä rasittaa sen ruotsalaistyylinen kirjoitusasu, jota saa olla joka paikassa aina tavaamassa. Tyttönimelläni ei ollut tuota ongelmaa.

Äidilläni oli aikanaan 1970-luvun alussa ruiskaunokki/päivänkakkarakimppu. Ainakin tuo yhdistelmä näyttää valokuvissa kauniilta.

Meidän häät oli Tampereella, vaikka toistaiseksi Hesalaisia ollaankin.

Kyllä me ainakin suudeltiin. Muistaakseni sormuksen antamisen jälkeen.

Meillä oli Kuulan häämarssi saapuessamme vieraiden eteen vihittäviksi. Toiseen suuntaan marssia ei ollutkaan, vaan siskoni lauloi meille Tuulien teitä -kappaleen, jonka jälkeen vieraat tulivat onnittelemaan. Valssina meillä oli, jo vuosia sitten meitä molempia teatterissa sykähdyttänyt, Maijan ja Jannen häävalssi.

Meillä oli Tampereen käräjäoikeudesta tuomari vihkimässä meidät juhlapaikalla. Kaava oli sama mikä olisi ollut henkikirjoittajillakin käytössä, mutta Tampereella ainakaan henkikirjoittajat eivät kovin mielellään lähde juhlapaikalle vihkimään. Ja voin sanoa, että kyseisen tuomarin kanssa oli hauska asioida...tapasimme hänet viikkoa ennen häitä, jolloin kerroimme taustoistamme, jonka pohjalta hän oli kirjoittanut todella koskettavan puheen meille. Samalla sovimme käytännön järjestelyistä. Sitä en sitten tiedä, että millaisissa tiloissa itse käräjäoikeudessa voidaan vihkiä, onko heillä varsinaista huonetta ko. tarkoitukseen vai tapahtuuko seremonia oikeussalissa...joka minun mielestäni vaikuttaa ainakin hieman omituiselta vihkipaikaksi.

Meidät vihittiin kesällä Tampereella juhlapaikalla. Vihkijä saatiin Tampereen käräjäoikeudesta, maistraatista sanottiin, että mikäli mistään muualta ei saada niin ehkä voidaan harkita. Mutta Tre:n käräjäoikeuden palvelu oli todella asiallista ja kohteliasta, ja sieltä lupauduttiin tulla paikalle vihkimään ilman mutinoita.

Me saatiin etupäässä toivomiamme astioita ja petivaatteita sekä rahaa... mutta lahja jonka muistamme varmasti vuosienkin päästä oli 12v. pikkusiskoni maalaama taulu, jossa on ankkapariskunta hääpuvuissa.

Minulla oli Christian Dior j'adore l'eau de toilette. Tuoksu on ihana mieto ja raikas.

Olin mutama vuosi sitten kaverini häissä Helsingin tuomiokirkossa. Noissa häissä oli 100 vierasta, eli ihan pienestä porukasta en osaa sanoa mitään, mutta eihän se kirkko kuitenkaan niin hirmuisen iso ole sisältä miltä se ulkoa näyttää. Ja mikäli vieraat istuvat tiiviinä ryhmänä edessä, niin en usko asian häiritsevän. Kirkko on kaunis ja mielestäni melko kodikaskin vaikka onkin suhteellisen suuri. Pitäkää vain häänne siellä.

Tuttavani teki hääkimppuni ja miehelleni vieheen. Tekopalkkaa hän suostui ottamaan 20 euroa ja ruusut ym. tarvittava kimppuun maksoi 70 euroa. Ruusuja jäi myös yli, joten ne käytettiin sitten juhlapaikan koristeluun.

Nyt on häistä aikaa muutama viikko ja kaikki saamamme palaute on ollut vain ja ainoastaa positiivista. Jopa "järkyttynyt mummuni" on kiitellyt kovasti hienoista juhlista ja vihkijän pitämästä koskettavasta ja henkilökohtaisesta puheesta. Eli taisi olla tuo suvun reaktioiden jännittäminen vain yleistä hääjännitystä.

Ei tule mieleen mitää minun tai mieheni tekemiä töppäyksiä, mutta vihkijä kylläkin hiemen töppäili. Hänen puheensa oli todella kaunis ja kertoi meistä erittäin hyvin, hän myös mainitsi nimemme useaan kertaan ja ihan oikein... mutta sitten kun hän kysyi kysymyksiä olikin minun etunimeni muuttunut aivan muuksi kuin todellisuudessa on. Mieheni ja todennäköisesti vieraatkin olivat niin hämillään, etteivät korjanneet asiaa. Mutta kun sama virhe toistui kun hän kysyi minulta "Tahdotko" niin minä sitten aukaisin suuni ja korjasin nimeni oikeaksi. En halunnut sanoa "Tahdon" vieraalla nimellä. Että kaikkea voi sattua.

Kiitoksia kaikille kommenteista ja kokemuksista! Meillä siis minä kuulun kirkkoon, tuleva mieheni erosi kirkosta jokunen vuosi sitten. Vanhempani ihmettelivät asiaa jo tuolloin, ei enää, mutta muu suku niin minun kuin hänenkin puoleinen taisi tajuta asian vasta nyt. Soittelin muuten eilen asiasta hämilleen menneelle mummulleni, ja kaikki tuntui olevan ihan normaalisti. Hän jo suunnitteli mitä laittaa vihkimisemme päällensä ja asiasta ei sen enempää puhuttu. Pitänee selvittää juttua sitten kun näämme kasvokkain. Sulho jo mietti, että hän pitää häissämme puheen jossa selittää ratkaisumme, koska ihmettelyä on tullut muiltakin ja myös häidemme pienuutta on kummeksittu. Eli eiköhän kaikki mene lopulta kuitenkin hyvin.

Meille on tulossa vain ja ainoastaan siviilivihkiminen, ei siis avioliiton siunaamista kirkossa yms. Ajateltiin, että suku haluaisi nimenomaan olla todistamassa meidän vihkimistämme, emmekä halua kaksia seremonioita. Halusimme, että siviilivihkiminen ei tule "järkytyksenä" ja yllätyksenä vieraillemme, etenkään isovanhemmillemme. Eli kehotimme vanhempiamme olemaan asian suhteen avoimia ja kertomaan asiasta omille vanhemmilleen etukäteen. Nyt äitini oli sitten eilen keskustellut asiasta oman äitinsä kanssa, ja mummu oli kuulemma järkyttynyt todella pahoin. Hän ei ollut kuulemma koskaan kuullutkaan, että kukaan muu kuin pappi voi vihkiä ja että sellainen yleensäkään on sallittua. Todennäköisesti oliskin päästy helpommalla, kun asiasta ei oltaisi puhuttu mitään ja mummu olisi vaan luullut, että vihkijä on jotenkin omituinen, tajuamatta että toimitus ei olekaan aivan normaali... Onneksi mummu ei ollut kuitenkaan ilmoittanut poikotoivansa häitämme. Saa sitten nähdä miten kieroon hän minua katsoo tästä lähin... Millaisia kokemuksia muilla on ollut? Miten teidän päätöksiinne on suhtauduttu? Niin vielä sen verran, että minun sukuni, etenkin mummuni ovat todella uskonnollisia, mieheni puoli on sitten onneksi suvaitsevaisempaa porukkaa.