Peppi Pitkätossu

Väittäisin omaan kokemukseeni perustuen, että juuri rinnan alla oleva vaakalinja pidentää lyhyttä naista, kunhan puku vain noin muuten on yksiosainen. Oma pukuni oli siis sekoitus empireä, a-linjaa ja maltillista merenneitohelmaa, ja näytin siinä paljon todellista (= 160 cm) pidemmältä.

Me emme olleet edes ajatelleet koko asiaa ennalta, joten loppujen lopuksi kävi niin, että minä itse kohotin tervetuliaismaljan. Vieraat siis onnittelivat meidät, saivat juomansa ja hakeutuivat ruokasaliin paikoilleen, ja kaikkien saavuttua me miehen kanssa menimme saliin viimeisinä. Sieltä sitten ihan istualtani omalta paikaltani toivotin vieraat tervetulleiksi ja kohotin maljan.

^ Oli muuten jokseenkin huvittavaa, ettei todistajien itsensä tarvinnut kirjoittaa mitään papereita (me vain kirjoitimme heidän nimensä samalle lomakkeelle, millä ilmoitimme sukunimivalinnoistamme), heidän henkilötunnuksiaan tai edes toisia nimiään ei tarvinnut ilmoittaa eikä edes heidän paikallaoloaan tarkistettu ennen vihkimistä. Tosin vihkimistämme olikin todistamassa hieman isompi porukka eli kymmenen perheenjäsentä.

Alkuperäiselle kysyjälle tämä vastaus tulee ehkä hiukan myöhään, mutta muille tamperelaisille vinkiksi, että Annen suutari Partolan S-marketilla värjää kenkiä. Partolahan sijaitsee Pirkkalassa aivan Tampereen rajalla. Itselläni ei ole kokemusta kenkien värjäyttämisestä, satuin vain huomaamaan tämän palvelun, kun minulla oli muita asioita suutarille.

Samantyyppisiä kokemuksia täälläkin... Juhlapaikkamme hääpöytäesimerkissä oli kasvispääruokavaihtoehtona kasvisgratiini, muttemme missään nimessä suostuneet ottamaan sitä, vaikka se olisikin tehty tuoreista aineksista. Itse emme olisi edes maistaneet mitään niin rasvaista eikä se olisi edes käynyt vegaaneille. Erinäisten neuvottelujen jälkeen saimme sovittua kasvispääruoaksi tomaattipohjaisen tofu-kasvishöystön, joka sekä näytti että maistui todella hyvältä! Lihapääruokanamme oli siis häränfilee punaviinikastikkeessa ja tofu-kasvishöystö sopi erittäin hyvin myös sille lisukkeeksi. Jopa vannoutuneet lihansyöjät söivät sitä hyvällä ruokahalulla.

Meillä oli alkumaljana lämmin karpalototi, joka sopi hyvin talvijuhlien juomaksi.

Ajattelin asiaa lähinnä siltä kannalta, ettei kala-allergisille jäisi tai tulisi pian ruokailun jälkeen näläntunnetta - eläinproteiini kun tekee helpommin kylläisen olon kuin kasviproteiini. Tietysti kasvisruoassakin voi tarjota erittäin proteiinipitoisia papuja ja linssejä, mutta niiden päivittäiseen käyttöön tottumaton ei välttämättä halua syödä niitä kovin runsaasti juhlissa, jottei joudu kärsimään ikävistä suolisto-ongelmista...

Aika yksipuolisiltahan ne tarjoilut voivat kala-allergisen näkökulmasta vaikuttaa, joten harkitsisin ainakin jonkin eläinproteiinia sisältävän ruokalajin lisäämistä listalle. Kotimainen riista ja vapaiden kanojen munat ovat ainakin kohtalaisen eettistä tarjottavaa. Noin muuten kala-kasvislinjalla saa kyllä erittäin hyvät tarjoilut enkä todellakaan tiedä yhtään ns. raavasta miestä, jolle ei kala kelpaisi - tai sitten se johtuu vain siitä, että tuntemani raavaat miehet kalastavat itse oman ruokansa.

Riippuu ihan vuoden- ja vuorokaudenajasta sekä juhlien luonteesta ja juhlapaikan tyylistä.

^ Mitähän yritit tällä vastauksellasi kertoa? Ensin kritisoit ammattilaiskuvaajien lisätilaushintoja ja heti perään vuodatat, miten työlästä kuvien ottaminen ja käsitteleminen on? Monilta ammattikuvaajiltakin saa muuten kuvat täysin teettämisoikeuksin cd:llä (tai dvd:llä, jos kyse on sadoista useamman megatavun kuvista), pitää vain osata etsiä tällainen kuvaaja.

Ainakin Tampereella ammattilaiskuvaajatkin ottavat potretit studiossa noin 100 eurolla ja miljöössä 150-200 eurolla, hinta vieläpä sisältää yhden tai useamman kuvasuurennoksen.

Täysin ohi aiheen, mutta epäilen, ettei nykyään enää ole kovinkaan paljoa pikkutytöstä asti häitään suunnitelleita naisia... Ainakin omassa kaveripiirissäni on ollut yleisempää ajatella, ettei koskaan edes halua avioitua eikä varsinkaan järjestää mitään hääjuhlia. No, vuodessa ehti ihan hyvin ne juhlatkin järjestää, vaikka taisivat olla hieman "epähäämäiset"...

Sama käsitys on minullakin. Hormonaalista ehkäisyä käyttävällä naisella naishormonitasot ovat paljon matalammat kuin ne luonnostaan olisivat, joten ehkäisyn lopettamisen jälkeen ja hormonitasojen noustessa tulee uudestaan eräänlainen murrosikä kaikkine mukavine sivuvaikutuksineen.

Ei ollut, sillä illallistimme noin kello 18.30 - 21.00 ja juhlat päättyivät kello 24.00.

Käytin valokuvien kiinnittämiseen läpinäkyviä kulmatarroja. Niiden käyttäminen oli nopeaa ja siistiä, ja vieraat voivat halutessaan helposti irrottaa valokuvan korttipohjasta ja laittaa vaikkapa omaan albumiinsa. Toinen vaihtoehto olisi ollut leikata kuvan kulmia varten viillot sabluunan avulla suoraan korttipohjaan, mutta luovuin tästä ideasta, koska se olisi vienyt enemmän aikaa enkä enää häiden jälkeen jaksanut näperrellä. Kulmatarroilla kiinnitin myös kortin taustalle käyntikortin, joka sisälsi mm. kuvagalleriamme osoitteen ja salasanan.

Kaasoni hankki ja maksoi itse pukunsa, jonka suhteen meillä ei siis ollut mitään erityisvaatimuksia, mutta hänen kampauksensa ja meikin maksoin, koska halusin hänet seurakseni kampaajalle. Samalla se oli eräänlainen kiitoslahja polttareista ja muusta osallistumisesta.

^ Käsittääkseni avioehdolla ei ole mitään merkitystä, jos toinen puolisoista kuolee lapsettomana - tällöin hänet perii leski, ellei ole testamenttia, jossa määrätään jotain muuta. --- Muokkailin hieman selvemmäksi...

Noiden tarjoilujen raaka-aineisiin menee jo helposti 10 €/ruokailija (hieman sesongista riippuen), vaikka tekijä saisi ne tukusta. Tekee aika tiukkaa saada loput 7,45 €/ruokailija riittämään palkkoihin, arvonlisäveroihin ja työnantajakuluihin. Jos pitopalvelu kuitenkin veloittaa erikseen tarjoiluista, pöytäliinoista yms., saattaa toiminta olla verojen ja muiden pakollisten maksujen osalta ihan rehelliselläkin pohjalla - tosin siinä mielessä epärehellisellä, ettei tilaajalle kerrota, kuinka suuri osuus ruokatarjoilujen hinnoista on piilotettu näihin ylimääräisiin maksuihin.

^ Tuossa tilanteessa kannattaa laadituttaa sekä avioehto että testamentti.

Meillä oli oma pöytä, mutta olimme niin lähellä vieraiden pöytiä, että vieraat kävivät luonamme juttelemassa ja itsekin huutelimme muihin pöytiin.

Tulipa sitten huomattua, ettei dokumentaariseen kuvaukseen erikoistunut kuvaaja välttämättä osaa ottaa kunnollisia muotokuvia. Mies on kaikissa kuvissa takki kiinni, lisäksi todella monessa kuvassa hänen paidanhihansa repsottavat ja kaulakoruni tai pukuni olkain on vinossa... Aika monessa kuvassa myös paistaa valokatkaisin tai pistorasia todella häiritsevästi kimpun tai pään vieressä. Itse kyllä ihan harrastelijakuvaajanakin kiinnitän kuvia ottaessani huomiota tällaisiin asioihin ja pyydän tarvittaessa kuvauskohdetta oikomaan vaatteitaan tai siirtymään sen verran, ettei mikään häiriötekijä taustalla pomppaa silmiin. Kuvankäsittelyllä voidaan tietysti joitain vikoja häivyttää kuvista, muttei oikaista hihaa tai avata takkia. No, onneksi ne dokumentaariset kuvat edes olivat hyviä.

Tämä kommenttini ei nyt suoraan liity ketjun aiheeseen, mutta itseäni jurppii aivan suunnattomasti joka kerta, kun maistraattivihkimistä tällä tavalla vähätellään. Moni asioista tietämätön ajattelee muutenkin, että vihkiminen on jollain tavalla vähäpätöisempi tai epävirallisempi, jos se tapahtuu maistraatissa eikä kirkossa, mutta että jotkut maistraatissa vihittävätkin haluavat vielä korostaa tällaista ajattelutapaa... Kaikessa lyhykäisyydessään maistraattivihkiminen on hyvin arvokkaan tuntuinen juridinen tapahtuma, enkä ymmärrä, miksi sen merkitystä pitäisi tieten tahtoen vähätellä. Ymmärrän kyllä erittäin hyvin, että jos pariskunnan toinen osapuoli on uskossa, hänelle on tärkeää saada kirkollinen siunaus, mutta eihän edes evankelisluterilainen kirkko edellytä, että siunausta pidettäisiin "varsinaisena vihkimisenä" - kyseessä on vain ja ainoastaan jo solmitun avioliiton siunaus. Tässä samalla voisin myös kummastella niitä, jotka pitävät "todellisena hääpäivänään" avioliiton siunauspäivää, kaiverruttavat sen vihkisormuksiinsa ja juhlivat hääpäiväänsäkin siunauspäivän mukaan. No, jokainenhan saa kaiverruttaa sormuksiinsa mitä huvittaa ja juhlia hääpäiviään milloin haluaa, mutta valitettavasti se ainoa, oikea, virallinen hääpäivä on se päivä, jolloin avioliitto on solmittu maistraatissa.

Me teimme kolmen yön varauksemme todella aikaisin viime keväänä emmekä tilanneet mitään hääyöpakettia tms. erikoisuutta. Ilmeisesti kerrossiivooja oli kuitenkin häiden jälkeisenä päivänä päätellyt majoittumisemme tarkoituksen huoneeseen jättämästäni kimpusta ja muusta häärekvisiitasta, sillä palattuamme asiointireissulta hotellille meille tuotiin pieni herkkukori kuohuvan kera. Scandicissa siis huomioidaan mukavasti hääparit, vaikkeivät he erityisemmin huutelisikaan häistään vastaanotossa. Lisäksi tuo Superior-huone oli oikein tilava, meitä sopi sinne kolmen naisen porukka oikein hyvin vaihtamaan vaatteita ennen vihkimistä.

Häitä edeltävänä päivänä olin vapaalla, mutta heräsin aamuseitsemältä kuten töihin lähtenyt miehenikin. Takana oli vieläpä aika huonosti nukuttu yö, sillä jouduimme edellisenä iltana odottamaan vanhempiani puolille öin. Aamu ja aamupäivä meni lähinnä pyykätessä ja ruokaa laittaessa. Iltapäivällä kävin juhlapaikalla päivittämässä pöytäjärjestyksen (sairastumisten vuoksi tuli viime hetken peruutuksia), noudin miehen vuokrapuvun ja kirjasin meidät hotelliin. Alkuillasta askartelin valmiiksi pöytänumero- ja nimitaulut sekä pöytäkartta- ja tarjoilutaulun, ja pakkasin kaiken juhlapaikalle pöytiin tulevat somistustarvikkeet valmiiksi, jotta vanhempieni olisi helppoa ottaa ne mukaansa autoon seuraavana päivänä. Illalla pääsin sitten lopultakin mieheni avuksi pakkailemaan tavaroitamme ja vaatteitamme, ja hotellille pääsimme joskus yhdeksän ja kymmenen välillä. Sen jälkeen katsoin vain hieman tv:tä ennen nukahtamistani, ja nukuinkin koko yön kuin tukki.

Suoraan sanottuna ystävyys vaikuttaa aika pintapuoliselta, jos toinen mieluummin valittaa tällaisista asioista netin keskustelupalstoilla kuin ottaa puheeksi kasvotusten tai puhelimessa... Jos uusi työpaikka on ollut epävarma, muuton on joutunut järjestämään tiiviillä aikataululla ja tämä ystävä on kaiken lisäksi hieman vastentahtoisesti muuttamassa miehensä työn perässä ilman että hänelle itselleen on tiedossa työtä tai opiskelua, ei ole mikään ihme, ettei asioista juuri sillä hetkellä halua tai jaksa keskustella edes hyvän ystävän kanssa. Tämä ystävähän voi jopa ajatella, ettei halua kaataa kaikkea mielessään vellovaa p**kaa Pinjaliinin niskoille! Pitäisi myös muistaa, etteivät ystävät kuitenkaan ole yhtä läheisiä kuin perheenjäsenet, joiden kanssa eletään saman katon alla ja jaetaan myös se tylsempi arki. Ei tuollaisissa elämänmuutoksissa juuri niiden tapahtuessa välttämättä ehdi huolehtia ystävyyssuhteistaan, vaikka niin haluaisikin tehdä - tärkeämpää on huolehtia itsestään ja perheestään. Eikä tämä kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi hylkäämässä ystävänsä...