Jump to content
Naimisiin.info

Estate

Rouva
  • Posts

    513
  • Joined

  • Last visited

Profile Information

  • Gender
    Female

Recent Profile Visitors

1840 profile views

Estate's Achievements

Vakkari

Vakkari (3/5)

  1. Meillä taisi kyyti kirkolta juhlapaikalle maksaa 200 euroa kolme vuotta sitten. Tosin tässä tapauksessa hevonen ja kuski olivat samalta kylältä, eli ei tarvittu traileria. Ajaja oli vanhempi herra ja oli oikein pukeutunut kuin wanhan ajan hevosmies liiviin, pellavapaitaan ja pussihousuihin. Muiden häissä ei ole heppakyytiä ollut (olen vuodesta 2006 ollut 19 kertaa häissä...), mutta eiköhän meitä heppatyttöjä aina löydy sen verran, että kannattaa ainakin kylillä pistää sanaa kyydeistä kiertämään.
  2. Olen tainnut vastaaviin ketjuihin vastata, mutta satuin vilkaisemaan tätä ja aloin ihmetellä oman lähipiirini takapajuisuutta. Itselläni siis on oma tyttönimeni ja miehellä oma poikanimensä (onko sille edes olemassa joku oikea nimitys...?). Kaksi vuotta olemme olleet naimisissa ja silloin kaksi vuotta sitten syinä oman nimeni pitämiseen olivat: 1) Oman nimeni harvinaisuus suhteessa miehen nimeen. 2) Olen aina ollut tämän niminen, en ole etunimeänikään muuttamassa. 3) En keksinyt yhtään syytä, miksi vaihtaisin nimeni. Olin oikein tyytyväinen omaan nimeeni, enkä ajatellut, että asia olisi jonkun ongelma. Tähän mennessä olen saanut kuulla seuraavia: - Olen itsekäs, koska pidin oman nimeni. (Lähisukulaiselta ja vielä moneen otteeseen.) - Miehen nimi ei kelvannut minulle, vaikka mies kelpasikin. (Miehen lähisukulaiselta). - Onpas miehelläni erikoinen nimi! Tiedänkö, mistä se on peräisin? (Työpaikalla, täyttäessäni sijaisen papereihin nimeäni häiden jälkeen. Enpä olisi ikinä uskonut kenenkään ajattelevan nimeni olevan mieheltäni saatu...) - Mutta miehelläsihän on niin kaunis nimi! Ota vähintään yhdysnimi! Entä tulevat lapset, tuleeko nimestä sitten tappelu? (Useammalta kaverilta...) Lisäksi ystävieni nimivalintojen kohdalla olen kuullut muutamiakin kertoja ajatuksen siitä, ettei naisen nimi ollut edes vaihtoehto tai mies vaati naista vaihtamaan oman nimensä. Ja kyllä, nämä naiset menivät näiden miesten kanssa naimisiin. Yhdessä kaveripariskunnassani mies on ottanut naisen nimen. Olen tästä kertonut muille kavereilleni ja kyllä on tullut niitä "onpa mies tossun alla" kommentteja... Niin kauan, kuin oman nimen pitäminen aiheuttaa silmien pyörittelyä ja kysymyksiä, niin kauan täytyy ilmeisesti myös selitellä. Siksi tämä (ja muut vastaavat) ketjut ovat tarpeen.
  3. Tämä on sinänsä jo vanha juttu, mutta pakko kommentoida... Olen neljä kertaa ollut kaasona ja järjestänyt polttarit (monta kertaa olen ollut polttareita järjestelemässä vieraan ominaisuudessa). Viimeisimmällä kerralla "kaason pahin painajainen" toteutui ja kaikilla kutsutuilla oli jotain muuta menoa. Yksi vain ilmoittautui meidän kahden kaason lisäksi polttareihin. Suunniteltiin siten budjetti kolmen maksajan mukaan. Harmitti kyllä vietävästi ja pahinta oli se, kun kävin morsiamen yksin hakemassa (toinen kaaso valamisteli mökillä paikkoja). Morsian oli, että jaa, tulit sitten yksin hakemaan. Odotti tietysti, että määränpäässä olisi sitten enemmän porukkaa... No, pakko oli sitten selittää, ettei paljon muita ole tulossa... Vähän oli pettynyt. Pahinta oli sitten se, ettei se ainut vieras koskaan ilmestynyt! Ei ilmoitellut meille mitään, mutta morsiamelle laittoi illalla viestin, että hyviä polttareita! Eikä mitään puhetta tietenkään kustannusten jakamisesta... Että tuli meille kaasoille ylimääräisiä kuluja vielä senkin takia. Häissä sitten tämä kaveri oli niin morsiamen parasta kaveria, että oikein ärsytti. No, ne polttarit olivat ja menivät...
  4. ^Hieman OT: Kun me menimme aikanaan kihloihin, sovimme hääpäivän seuraavalle kesälle eli reilun vuoden päähän. Pyysin hyvää ystävääni kaasoksi noin vuotta ennen häitä. Reilun kuukauden päästä tästä, kaasoni meni kihloihin ja pyysi minua kaasokseen. Heidän häänsä päätettiin pitää huhtikuussa, kun meillä oli heinäkuussa, eli heillä siis oli 3 kuukautta ennen. Eikä haitannut yhtään, päinvastoin! Ei tarvinnut miettiä, että saako shoppailu tai hössötysseuraa, koska käytiin ostamassa kaikki kamppeet yhdessä ja molempia taatusti kiinnosti häät. Ja koska sain ensin toimia kaasona, pystyin asettamaan standardit hyvälle kaasoudelle esimerkilläni.
  5. 151 kutsuttiin, 133 tuli. Poisjääneet koostuivat pääosin sukulaisistani, joiden tiesin mitä todennäköisimmin jättävän juhlamme väliin (he eivät koskaan tunnu tulevan mihinkään, suvun vaiheisiin liittyvistä syistä), mutta halusin silti "toivoa parasta" ja kutsua heidät. Yhdellä kaveripariskunnalla taisi olla toiset häät silloin ja yksi kaveri ei "omatuntonsa vuoksi" voinut tulla häihin (= ei usko avioliittoon).
  6. Laulan parin viikon päästä mieheni kanssa serkkuni vihkimisessä ja tulin ideoita hakemaan. Luulen, että päädymme joko tuohon Rakkauden liekkiin (olen siskoni häissä laulanut Meren laulua kuuntelen ja Petri Laaksosen musiikki on muutenkin sydäntä lähellä) tai Simojoen Rakkaus on lahja Jumalan -kappaleeseen. Omissa häissämme kesällä 2009 mieheni veli esitti Kaskisen ja Simojoen kappaleen Kaikista sanoista suurin, jonka sanat voi löytää Exitin sivuilta http://www.karavaanikulkee.net/press-taivasontie.php4# Se on rakkaus, se on rakkaus, se on kaikista sanoista suurin, se on alku ja matkamme pää. Se on rakkaus, se on rakkaus. Se on kaikista sanoista kaunein. Halki aikojen soimaan se jää. Ja alttarilla seistessä kyyneleet valuivat kuin vesiputouksesta...
  7. Pakko oli oikein paperille laittaa, että sai lopullisesta luvusta selvää... Eli lapsena (11-vee) olen ollut kerran häissä, silloinkin morsiusneitona. Päällä sellainen 90-luvun hörhelö-rusetti-ihanuus, samantyylinen kuin silloisella morsiamella... Nyt aikuisiällä olen ollut häissä 15 kertaa. Nämä häät olleet aikavälillä 2006-2010 ja mukana siis omat häät ja neljät häät kaasona. Ensi vuodeksi tiedossa tällä hetkellä 2-4 häät. Siis kolme kaveria ja yksi serkku ovat menossa naimisiin, mutta kahdesta olen saanut varmistuksen, että olemme kutsuttujen listalla. Vuodelle 2012 on myös yhdet häät jo tiedossa, tai ainakin alustavissa suunnitelmissa. Lukuun mahtuu kirkkovihkimistä, siviilivihkimistä ja avioliiton siunausta kirkossa. Alkoholittomia juhlia ja kunnon ryyppäjäisiä. Tosin ihan pienissä häissä en ole ollut, vaan kaikki häät asettuvat välille 40-150 vierasta.
  8. Huomasin, että meidän hääbändimme oli mainittu jo ensimmäisellä sivulla, mutta laitetaan nyt vielä. Eli meillä oli häissä soittamassa Vanha Mylly & Terhi Jokila. Olin kyseistä bändiä kuullut ystäväni häissä ja ihastuin sen verran, että halusin heidät myös ehdottomasti meidän häihimme. Loistavan musiikin lisäksi erittäin mukavia ihmisiä, joiden kanssa oli helppo häissä sopia asioista (olin ystäväni häissä kaasona ja siksi yhteydessä bändiin.) Ja yhtään ei tarvinnut pettyä, omissa häissä kaikki sujui yhtä hyvin ja tanssilattia oli täynnä. Me olimme toivoneet "perinteistä" tanssimusiikkia (mm. enemmän foxia kuin beatia) ja sitä saimme Ja tuo sivuilla (http://personal.inet.fi/yritys/geolassi/vanhamylly.html) mainostettu "tanssiorkesteri, joka mahtuu vähän pienemmänkin parketin laitaan" piti paikkansa. Heidän saapuessaan juhlapaikalle huomasin, että olin varannut TODELLA pienen tilan bändille... Nolotti aika rankasti, mutta eivät he tuntuneet olevan moksiskaan. Ja niin he vain mahtuivat siihen tilaan, vieläkään en kyllä ymmärrä, että miten...
  9. Luulin jo aikaa sitten vastanneeni tähän ketjuun, mutta ehkä se olikin joku toinen vastaava, joka on kadonnut bittiavaruuteen... Eli meidän kappaleemme on Toivo Kärjen ja Reino Helismaan Harmaat silmät valssi. "Silmissä niissä on kevät ja syys Auringon loiste ja yön hämäryys Nissä on rakkaus, uskollisuus Niille soi lauluni uus" Tätä mies on laulanut minulle seurustelun alusta lähtien ja se oli itseoikeutetusti myös häävalssimme. Tosin juhlissa sitten miehen sukulaiset olivat miehen veljeltä kyselleet, että onko sillä Estatella nyt sitten harmaat silmät...?
  10. Itkin ja paljon. Aloin itkeä kirkon ovien avautuessa ja kyyneleet oli silmissä koko matkan alttarille. Sitten oli rauhallisempi vaihe, mutta "pahin" oli edessä miehen veljen laulaessa kirkossa Kaikista sanoista kaunein. Kyyneleet valui silmistä kuin jostain vesiputouksista. Juhlassa nyyhkin isäni puheen ja siskojeni lauluesityksen aikana, mutta erikoista kyllä en itkenyt myöhemmin illalla, kun mieheni lauloi Hymni rakkaudelle. Mies ei juhlissa itkenyt, mutta seuraavana päivänä sitten nyyhki senkin edestä, kun alkoi miettiä, kuinka moni ihminen oli nähnyt vaivaa meidän häiden eteen. Kuinka hyviä ystäviä ja perheenjäseniä meillä oikeasti onkaan. Ja sama nyyhke jatkui häälahjoja avatessa. Kuinka ihmiset olivat ajatelleet meitä lahjoja ostaessaan. (Ja pakko kertoa, että olin nähnyt mieheni itkevän ehkä kerran ennen tuota päivää...)
  11. Molemmat pitivät omansa. Olen kaikille ratkaisun ihmettelijöille sanonut, että olisin kyllä halunnut yhteisen sukunimen, mutta mies oli niin jääräpää, ettei suostunut vaihtamaan omaa nimeään No, rehellisesti sanottuna molemmista yhdistelmistä, siis mun etunimi + miehen sukunimi tai miehen etunimi + mun sukunimi olisi tullut ainakin omaan korvaan aika kamalan kuuloisia. Miehen mummi sitten totesi sukunimistä kuultuaan, että "mies kelpasi, mutta nimi ei".
  12. Meillä kutsut eivät vielä valmiit, vasta koeversioita on tehty. Mutta tarkoituksena siis on tulostella lasertulostimella 160 g/m2 paperille kannet kutsuihin ja 100 g/m2 (lasertulostukseenkin soveltuvalle) mulperipaperille sisälehdet. Kannet tulevat vanhan kirjan kansien näköisiksi (omasta kirjasta skannattu ja muokattu) ja etukanteen (kun siis kyseessä taitettava kortti) tulee kuva, jossa mieheni kanssa olemme n. 1-2 -vuotiaina "juhlavaatteissa" vierekkäin pihalla. Kuva on tehty kahdesta vanhasta kuvasta kuvankäsittelyohjelmalla (olemme tutustuneet vasta päälle 20-vuotiaina...). Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka askartelevat joulukortit tms. aina itse. Mutta kun tässä on saanut tänä keväänä olla jo muutaman ystävän kutsukortteja väsäämässä, niin päätin, että meillä mies saa tehdä meidän kutsukortit. Ja lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen
  13. Olipas pakko taas käydä väestörekisterikeskuksen sivuilla tilanne tarkistamassa. Ja omaa sukunimeä löytyy 80 ja sulhon n. 2500 pelkästään Suomesta. Itselläni ei ole nykyisellä nimelläni yhtäkään nimikaimaa, joten sekaannuksen vaaraa ei ole koskaan ollut. Joskus pienenä ajattelin (silloin kun luulin, että naisten kuuluu ottaa miehen sukunimi...), että olispa hienoa, että miehellä olis ruotsalainen sukunimi(!) Noh, nythän sitten kävi niin, että sulholla on tuo kaivattu ruotsalainen sukunimi, mutta en sitä silti ole aikeissa ottaa. Molemmat ollaan kyllä koitettu mainospuheita pitää omista sukunimistämme. Oma nimeni on siis huomattavasti harvinaisempi ja tavallaan sillä olen koittanut sukunimeäni sulholleni "kaupata". Mutta ehkä se oikea syy on, että siihen omaan sukunimeen on vaan niin tottunut ettei oikein osaisi vaihtaakaan. Enhän ole aikeissa etunimeänikään muuttaa. Ja siksi en myöskään oleta sulhon vaihtavan sukunimeä (eikä sulhon etunimi + mun sukunimi yhdistelmä kuulosta kovin hyvältä, syy millä sulho perustelee oman sukunimensä säilyttämisen...). Myöskään keksittyä tai jotain vanhempien sukulaisten nimiä ei ole edes harkittu (vaikka mammani tyttönimi onkin aina ollut mielestäni todella upea!) Eli siis alkuperäiseen kysymykseen vastaus; mulle sukunimen harvinaisuus ei itseisarvo, mutta tuohan se oman mukavan "persoonallisen" lisänsä. Vaikka täällä ulkomailla ollessa olen nyt saanut sitä tavata uudestaan ja uudestaan (ja silti se on kirjoitetu väärin...). En silti ottaisi miehen sukunimeä, vaikka se olisi harvinaisempi kuin omani.
×
×
  • Create New...