Rottation

Rouva
  • Viestit

    46
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Rottation kaikki viestit

  1. Maksettiin yks vuokra ja lyhennettiin häälainaa...
  2. Ihan täydestä peestä toi että nimenvaihdoksen yhteydessä tulee merkintä ajokorttiin 103(1) kaksoiskappale = varokaa! rouva liikenteessä! Ihan kuin mussa olis jotain vikaa.
  3. Nyt kun häistä on kulunut jo muutama kuukausi, kerron kokemukseni Kassiopeiasta. Kosmetologin tekemät kynnet eivät kauaa pysyneet, mutta rakennekynsillehän ei voi takuita antaa. Kampaus pysyi hyvin ja oli nätti. Meikkiin vein oman meikkivoiteen (Kanebon liquid finish) ja kokemukseni mukaan meikki onnistui.
  4. Siis rasvoittuvalle iholle nimenomaan öljytön!!!
  5. Kävin Kassiopeiassa koekampauksessa, koemeikissä ja sitten minulle tehtiin rakennekynnet. Kynnet onnistuivat loistavasti, ja tekijä oli vuosi sitten valmstunut kosmetologi, Sokoksessa kynsiä kehuttiin heti vaikkei niissä ollut päällä edes lakkausta. Samaa ei voi sanoa meikistä. Minulla on rasvoittuva pintakuiva sekaiho, joka on tosi ongelmallinen. Yleensä itse tekemäni meikki kuitenkin pysyy hyvin, mutta tämän Grimas-väreillä tehdyn meikin pysyvyys oli jotain tunnin mittainen. On tosi hassua että kampaaja/meikkaaja/stylisti kertoi käyneensä koulua ½ vuotta lukion jälkeen. No, ilmeisesti kokemusta ei oikein ole vielä kertynyt niin paljon että olisi osannut minut meikata. Otan oman meikkivoiteeni mukaan kun menen sinne lauantaina. Onneksi silmämeikki onnistui hyvin. Ihmettelen vain että saa sitä kaikilla koulutustasoilla käyttää nimikkeitä... Kampauksesta kerron sitten lisää häiden jälkeen, mutta Kassiopeian kosmetologi oli tosiaan minusta asiansa osaava.
  6. Ulvilan nuorisoseuran talosta voin kertoa sen verran että olimme siellä käymässä kun katsastimme eri vaihtoehtoja hääpaikaksemme. Talo on todella huonokuntoinen! Katto on vesijäljillä ja varmaankin homeessa, vessat vanhat kuin anopit (tosin kyllä ihan siivotut), kaikki pinnat kuluneet puhki. Talo oli sisältä ja ulkoa suuren remontin tarpeessa! Ainoa hyvä puoli talossa oli että neliöitä löytyi ja yläkerrassa oli hyvin tilaa myös morsiamelle, kaasolle ja bändille. Mä en itse vuokraisi sitä paikkaa ikipäivänä, sillä koristelulla saisi peittää virheitä, joka tulisi kalliimmaksi kuin vuokrata uudempi talo. Enkä sano että vanha olisi ruma, mutta siellä olivat pinnat aivan kuluneet ja homeisen, tunkkaisen näköiset. En suosittele.
  7. Voi tsiisus, meillä on häät 21.7. ja onneksi ei varattu Rientolaa, vaan pienitöisempi Mies-Laulun talo! Sympatiani niille kahdelle parille, jotka joutuvat etsimään uuden hääpaikan palon takia! :-/
  8. Istumajärjestys 26.01.2004 23:27 Istumajärjestykseen löytyy malleja joka lähtöön riippuen pöydän mallista ja tietysti seurueesta. Yhteistä niille on kolme perusajatusta: kahta miestä tai kahta naista ei aseteta istumaan vierekkäin, aviopareja ei sijoiteta vierekkäin sekä arvojärjestyksessä ensimmäinen nainen asetetaan isännän oikealle puolelle ja vastaavasti ykkösherra emännän oikealle puolelle. ^KOPIOITU MTV3-INTERNET-PALVELUSTA ^ Sitä vaan että mikä on häissä arvojärjestys?
  9. Mä varasin nyt ajan sieltä Pick'n'Payn studiosta. Siinä on kampaaja samassa paikassa. Rakennekynsien hinta on 85-105 euroa, mutta jos laatu on kohdallaan niin ei se kirpaise.
  10. EI MITÄÄN YHTEISLAULUA, KIITOS! Mauttomuuden huipentuma ja tylsää kuin joulupukin partaterä.
  11. Halvimpia kertakäyttöastioita olen löytänyt Citymarketista tähän mennessä. Tiimarin tuotteissa on hinta noussut ikävästi. Ennen sieltä sai kaikkea pikkukrääsää melko ilmaiseksi. Käykää läpi myös kaikki alekaupat kuten Hala-Halli, Hintakaari, Talousmarkka jne. mitä omilla paikkakunnillanne onkin.
  12. Sanoisin että Yotuelin valkaisupuikolla lähtevät värjäytymät hampaista. Poltan tupakkaa ja tuolla kynällä saan nikotiini ym. tahrat pois!
  13. Olen kuullut että ainakin Akseli ja Elina sekä Kulkurin valssi olisivat vasemmistolaisia kappaleita. Mitkä muut lavatanssikappaleet ovat historiassa poliittisesti leimautuneet joko oikeistolaisiksi tai vasemmistolaisiksi? Eipä tuolla nykypäivänä taida merkitystä juurikaan olla, mutta on mielenkiintoista kuulla miten musiikissa vaikuttaa edelleen historia. Kerätään tähän ketjuun kukin parhaan tietämyksemme mukaan kappaleita Akselin ja Elinan häävalssi Kulkurin valssi? Saarenmaan valssi Marseljeesi Nuoruustango Aulikki Oksasen laulamana Jääkärimarssi Olisko tää kova sana alttarille astellessa ;D
  14. Itse olisin sitä mieltä että jos kappale voidaan liittää vasemmistoon tahi oikeistoon, tai jompi kumpi sitä kuuntelee ahkerasti, pitää omanaan, on leimattu poliittiseksi jne. voisin sen tähän ketjuun liittää. Agit popin aikoihin nuoruustangoa ovat kuunnelleet enemmänkin taistolaiset.
  15. Meillä oli tänään hääpalaveri ja mietittiin että vihkimisen jälkeen jäisimme paikallemme, vieraat tulisivat onnittelemaan ja ottaisivat heti maljan käteensä onnittelujen jälkeen.
  16. Meillä on myös vihkiminen juhlapaikalla. Hääpäivämme on lauantai 21.7. ja vihkiminen on kello kolmelta iltapäivällä. Muutama asia arvelluuttaa minua... Jos vieraat saadaan ohjattua jotenkuten vihkipaikkana toimivalle tanssilattialle ja sisääntulo onnistuu, miten sitten seremonian jälkeen? Marssimmeko ulos hetkeksi? Mitä vieraat tekevät tällä välin? Miten homma sujuisi luonnikkaimmin? Kuinka paljon vieraita pitäisi ohjata? Kertokaa kokemuksia, te joiden häät on jo tanssittu ja vielä tanssimatta!
  17. No niin! Saatiinhan se kulkurin valssi sinne poliittisten laulujen listoille
  18. Olisiko sanoitukset kuitenkin poliittisia, sillä siinähän lauletaan että "Linnoissa kreivien häät vietetää, on morsiamell’ kruunattu pää. Siellä viihdyn suo viini ja shamppanja vaan, sydän kylmä voi olla kuin jää. Siks mieluummin maantiellä tanssin, kun metsien humina se soi, minä kultaisen kulkurin valssin, tule kanssani tyttö ohoi!" Tästä siis mieleen tulisi luokkasodan aikaisia asioita... :-? Toki jos jollain on tietoa niin voin laittaa sen pois
  19. Missä olette Porissa käyneet ottamassa ja huoltamassa rakennekynsiänne? Mä suunnittelen ottavani sellaiset ainakin hääpäiväksi (tai siis tietty viikkoa tms. ennen). Mitä maksoit?
  20. Mä oon kokeillut kaikkea mut aina vaan on silmänaluset oranssit :-[
  21. Mulla on blascon peitevoide blue neutralizer ja se on hemmetti oranssia. Oon kokeillut laittaa sitä vaikka miten mutta silmät näyttävät oransseilta. En suosittele, rahan tuhlausta.
  22. Minä ostin Yliopiston Apteekista ja maksoi 19,30 e. Melkein väittäisin että jo päivässä oli hampaat pikkasen valkoisemmat. Ja poltan tupakkaa ja juon paaaljon kahvia.
  23. Ostin kynän vasta eilen eli en oikein osaa sanoa. Käyttöaika sillä on kaksi viikkoa että voit kokeilla sitä pari viikkoa ennen häitäsi. Pitkäaikaiseen käyttöön sitä ei suositella. Ainakin kynää on miellyttävä käyttää, sillä töhnö maistuu raikkaalle mintulle, toisin kuin dentwayn pastat.
  24. Ostin itse juuri Yotuelin hammastahnaa ja valkaisukynän. Saas nyt nähdä miten tehoaa. Ennen olen kokeillut dentwayn ja muiden muotteihin laitettavia kotivalkaisutöhniä. En suosittele, sillä itse kuolasin kuin raivotautinen ja meinasin oksentaa kun ainetta meni kurkkuun. Byök!
  25. Katsoin just videon netissä, jossa ammattimeikkaaja sanoi että tekoripsiä voi pestä ja käyttää uudelleen. Mä ainakin liottaisin fairyliuoksessa. Ovat kuulemma uudelleenkäytettyinä just hyviä, koska ovat jo muotoutuneet käyttäjän silmiin.