Jump to content
Naimisiin.info

Gina

Rouva
  • Viestit

    13
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Profile Information

  • Gender
    Female

Gina's Achievements

Untuvikko

Untuvikko (1/5)

  1. Gina

    Seksiväline-esittely

    Kertokaahan lisää vinkkejä esittelijöistä erityisesti pääkaupunkiseudulta!
  2. Meille tuli kukat Lauttasaaressa sijaitsevasta Kukkakauppa Steniuksesta viime kesän häihimme. Olimme enemmän kuin tyytyväisiä. Kimpun lisäksi tilasimme pöytiin kukka-asetelmat + vieheitä. Vein kauppaan kuvan haluamastani kimpusta ja lopputulos oli jopa kivempi kuin kuvan kimppu. Pöytäkukissa annettiin aika vapaat kädet floristille, valittiin vain kukkalajit. Eli näillä kokemuksilla voin suositella lämpimästi.
  3. Gina

    Malta häämatkakohteena?

    Me olimme Maltalla häämatkalla viime syyskuussa. Säät olivat loistavat, vain viimeisenä päivänä satoi vähän. Ihan mukava kaupunkikohde mielestämme. Kuten edellä onkin jo mainittu, Maltan paikallisbussit ovat todellakin koettava kokemus ja myös historia on Maltalla mielenkiintoista. Meidän hotelli oli myös bilekeskuksessa, joten täytyy todeta että nukkuminen siinä metelissä oli hieman kyseenalaista. Hotellimme oli hieman rähjäinen, mutta menetteli. Parasta kohteessa oli mielenkiintoiset retket joille osallistuimme ja tietenkin lämmin sää. Ruuat olivat hyviä joskin yleensä aika rasvaisia. Paikallinen viini oli hyvää.
  4. Meillä oli alkujuomassa itse tehtyä mansikka-raparperimehua ja kuoharia sekoitettuna. Alkoholittomana vaihtoehtona samaa mehua ja vissyä sekoitettuna (että tuli siihenkin versioon kuplia). Hyvää oli. Juomien suhteet olivat 1/3 mehua ja 2/3 kuoharia, mutta riippuu varmaan paljon mehusta, millaiset suhteet pätevät.
  5. Gina

    Asenteesi hääleikkeihin?

    Mun mielestä toi leikit eri pisteissä kuulostaa hauskalta ja tuoreelta idealta. Täytyy pistää vinkki korvan taakse!
  6. Hei! Onko tuoreita kokemuksia Sadonkorjuukokeista, Vantaa? Olemme saaneet heiltä tarjouksen hääjuhlamme tarjoilusta ja hinnat ovat selvästi halvempia kuin muiden tarjouksen antaneiden.
  7. Gina

    Hvittorpin linna (Espoo)

    Meillä oli myös varattuna tuo Hvittorp, mutta hieman epäselvän alkoholi- ja tanssipolitiikan vuoksi päädyttiin kuitenkin toiseen vaihtoehtoon. Ajateltiin, että halutaan ihan luvan kanssa nauttia alkoholia (vaikkakin kohtuullisesti) ja toisaalta bändi tulee olemaan tärkeä osa meidän häitä. Paikka olisi kyllä ollut upein mihin olen pääkaupunkiseudulla törmännyt.
  8. Heippa Typy! Minulle sanottiin sieltä Laaksolahdesta, että nykyinen hinta on 29 euroa/h, mutta siihen voi tulla pieniä muutoksia vuodenvaihteessa. Ei ilmeisesti kuitenkaan mitään radikaalia. Jep. Olisi kiva vaihtaa kokemuksia Laaksolahden tiloihin häiden järjestelyistä, koristeluideoista yms. Siitä on varmasti hyötyä itse kullekin.
  9. Kiitos tiedosta tuhannesti! Saimme varattua haluamamme päivän . Nyt vain jännitetään saadaanko kirkko samalle päivälle. Kävittekö muuten katsomassa tilaa sisältä?
  10. Itse asiassa siksi kyselinkin, että onko muilla tältä vuodelta vuokrauskokemuksia, koska kun soitin pari päivää sitten Osmo Arolle sieltä vastattiin, että he eivät hoida enää Laaksolahden monitoimitalon vuokrausta.
  11. Moikka! Onko kellään tietoa Laaksolahden monitoimitalon vuokrauksesta ensi kesälle? Kyselin asiasta keväällä ja minuun luvattiin ottaa yhteyttä, kun vuoden 2004 varaukset ovat ajankohtaisia. Mitään vain ei ole kuulunut.
  12. Meillä on ollut vähän sama ongelma, että netin tietojen avulla on yritetty löytää kivaa hääjuhlapaikkaa Espoon suunnalta. Netissä tosiaan suurin osa paikoista on aika ylimalkaan kuvattuja. Tai sitten kun luulee löytäneensä juuri unelmien paikan niin käy ilmi ettei tilassa voi järjestää tansseja tai tarjota alkoholia tai hinta on liian kallis. Olemmekin sulhasen kanssa päätyneet siihen, että paras unohtaa kartanotyyppiset paikat ja keskittyä toimiviin yhtenäisiin tiloihin, vaikka koristeluun joutuukin sitten panostamaan enemmän. Tälläkin palstalla on puhuttu hajanaisten tilojen tuomista ongelmista, jollaisia kartanoissa yleensä on tarjolla. Tiloja kannattaa myös ajatella pitopalvelun kannalta eli keittiötilat on hyvä tarkistaa.
×
×
  • Create New...