ipana

Mun juhlissa vieraat saa olla kokovalkoisissa tai kokomustissa, kunhan ovat juhlapuvussa. En halua siis nähdä verkkarilinjaa omissa juhlissani, mutta toisaalta en myöskään täyspitkiä iltapukuja. Esim. valkoinen/vaalea jakkupuku kuvioilla/kirjailuilla tai ilman on ehdottoman tyylikäs valinta, joten miksipä sitä kieltämään. Sama juttu pikkumustan kanssa. En minä loukkaannu tuollaisesta, enkä halua alkaa rajoittamaan vieraideni asujen värejä Kunhan nyt eivät tahallaan yritä näyttää suruväeltä tai morsiamelta, se olisi kyllä typerää, mutta toisaalta, enpä usko että kukaan väkisin haluaisi tulla paikalle tarkoituksella ärsyttämään meitä. Joissain asioissa perinteet on tehty rikottaviksi, ja tämä on mielestäni yksi niistä.

Pakko vielä tehdä selväksi se, että musta voidaan vallan hyvin olla yhdessä ja naimisissa, vaikka ei olla saman sukunimen alla. Mun tuntuman mukaan MUN tuttavapiirissä ainakin nämä asiat on ratkaistu aika pitkälti ihan siltä pohjalta, että kummalla on kivempi nimi, ja minkälaisia etunimi-sukunimi-yhdistelmiä eri vaihtoehdot tuottavat, ja mikä tuntuu parhaalta. Esim. yhdet ystäväni olisivat pitäneet molemmat omat nimensä, mutta viime metreillä mies päätti, että naisen nimi kuulostaa kyllä paljon hienommalta hänen etunimensä kanssa, kuin hänen oma sukunimensä. Ei kai siinä sen kummempaa. Yksi ystävä on hyvin sukurakas, ja hänellä on hyvin erikoinen nimi, johon hänen identiteettinsä nojaa hyvin vahvasti, eikä siis missään nimessä sitä vaihtaisi. Enkä usko, että antaisi miehenkään sitä ottaa, koska se on hänelle niin intiimi asia, että vaikka kyseessä olisi oma aviomies, se on hänen nimensä, ja hän haluaa pitää sen itsellään. Hankala selittää, mutta tuntuisi kuulemma vähän niinkuin tunkeilulta liian omalle alueelle. Kaksoisnimi miehelle olisi kuulemma hyväksyttävä. Hieman ääritapaus, mutta totta silti. Eräällä ystävällä taas on vähän samanlainen tilanne kuin minulla: Molemmilla on erittäin yleiset etunimet, ja naisen sukunimi äärimmäisen yleinen. Heidän ammateissaan on yksinkertaisesti käytännöllisempää esiintyä miehen hyvin harvinaisella sukunimellä, jolloin samalla alalla ei kilpaile useaa samannimistä henkilöä. Ei näihin mielestäni ole mitään valmista kaavaa noudatettavaksi, vaan jokainen pari tekee oman valintansa. Eikä mun tuntemat miehet, jotka ovat vaihtaneet nimeään, ole omien sanojensa mukaan joutuneet kärsimään asiasta millään tavalla, ja kaikki ovat osanneet suhtautua asiaan luonnollisesti, ilman sen suurempaa numeroa. Samalla tavalla heihin on suhtauduttu kuin niihin naisiin, jotka ovat vaihtaneet nimeään.

Mun sukunimisiä Suomessa on ~17 000, eli hyvin yleinen. Nimi tulee isän isän suvusta, josta en ole koskaan tavannut ketään muita kuin isäni, ja hänen siskonsa ja veljensä perheineen, enkä ehkä haluaisi niin kovasti tulla assosioiduksi heihin nimeni kautta. En koe, että identiteettini olisi sidoksissa nimeeni, tai että nimi kantaisi jonkinlaista tunnearvoa. Eikä se ole mitenkään erityisen kauniskaan. Mulle se on vain nimi, ihan ok ja hyvin toiminut, mutta silti vain nimi. Meillä on kummallakin hyvin yleiset etunimet, joten jos päätettäisiin ottaa minun nimeni, kaimoja olisi miehelläkin kiusallisen paljon, mulla niitä on jo nyt. Periaatteessa mies kuulemma ottaisi vaimonsa nimen ihan mielelläänkin, mutta koska mun nimi nyt on mikä on, ei ole niin innoissaan asiasta, ja se on ihan ok mulle. Hänen mielestään paras vaihtoehto olisi pitää omat nimemme, mutta kyllä mä silti aion ottaa hänen nimensä. Miehen mielestä asia on niin, että jos me ollaan naimisissa, niin me ollaan naimisissa, eikä sukunimiasian pitäisi vaikuttaa siihen millään tavalla. Jos ihmiset suhtautuisivat meihin eri tavalla, kun luulisivat eri sukunimien perusteella että ollaan susipari, niin oma olisi häpeänsä. Mä olen periaatteessa aivan samaa mieltä, mutta koska mun nimeni on edelleen se mikä se on, tässä tilanteessa musta paras vaihtoehto meille on ottaa miehen nimi yhteiseksi sukunimeksi. Se on kyllä myös suhteellisen tavallinen, mutta silti sen nimisiä on vain n. 3 000. Ei se ehkä sen kauniimpi ole, mutta ainakin yhden kirjaimen lyhyempi. Ja huomattavasti vähemmän sekaannuksen vaaraa, eikä ainakaan ihan joka taloyhtiössä ole samannimisiä naapureita

Tietää, mutta ei taida tietää nickiä. Kertoisin, jos kysyisi, mutta eipä ole tullut puheeksi. Joskus selaillaan yhdessäkin, lähinnä jotain kuvaketjuja, jos niissä olisi jotain ideoita. Useimmiten kyllä minä ensin etsin ja selailen, ja sitten pyydän häntä katsomaan oleellisimmat tai kerron, mitä täältä löysin. Meilläkin vähän kyllä hörähdellään tälle "harrastukselle", mutta kyllä mä sen kestän.

Tämän ketjun perusteella ymmärsin, että jaloleinikit kotipihalla kasvaen kukkisivat heinä-elokuussa. Jos sellaisia kasvattaisi, niin kestäisivätköhän ne kuinka hyvin juhlapäivänä? Lähinnä ajattelen nyt jotain pöytäkukkia tai muita sellaisia, kimppuani en aio kuitenkaan itse tehdä. Siihenkin kyllä haluaisin jaloleinikkiä tai pionia tai muuta samantyylistä... Toisaalta, eipä siinä, jos eivät kuki oikeaan aikaan, tai ovat vääränlaisia, niin saisihan tuossa touhussa jokatapauksessa kivat loppukesän kukat pihamaalle

17, ja mulla on ihan tavallisen kokoiset sormet. Ei mitkään sirot, mutteivät mitkään hervottomat nakitkaan. Tuon kokoinen sormus pyörii kädessä melko hurjasti, ja kylmällä ilmalla siinä ja siinä, että pelkäänkö sen tippuvan. Mun kroppani toimii kuitenkin niin epätasaisesti, että toisina hetkinä on hyvä, että saan sitä enää pois sormista Sormukset ostettiin talvella, kun sormet olivat pienimmillään, joten oli pakko ottaa se väljempi vaihtoehto. Hyväksi on osoittautunut käytössä tämä koko, eikä sormi ainakaan tursua rumasti yli Luotan siihen,että vihkin kanssa paketti on sen verran tiiviimpi, että kylmimmilläänkään ei tarvitse enää miettiä, että tippuuko vai ei.

Kyllä pidän, tuntuisi hölmöltä jättää pois. Varsinkin kun tykkään kihlastani todella paljon, enkä sitä muutenkaan ota koskaan pois, ellei ole aivan pakko.

Kiitos ei meillekään. Yritetään muutenkin välttää kaikkea mahdollista roinaa, mitä vieraat sitten voisivat ottaa mukaan muistoksi. Kuka oikeasti haluaa mitään tyllihärpäkkeitä sun muitakaan "muistoksi"?? Meidän kutsulistalla olevista tuskin kukaan osaisi sellaista arvostaa, kaikki tuntevat meidät ja tietävät tarinaamme aivan tarpeeksi, ja mitään sudokuja/ristikoita ei meidän häihin tule. Jos ei ole parempaa tekemistä, kuin täyttää sudokuja, voi mun puolesta lähteä kotiin. Eipä silti, voihan tämä joillekin olla aivan loistoratkaisu. Ei meille kuitenkaan, joten emme sitä tee.

Siis onko Tampereellakin tankotanssipaikka?? Mä olin ihan siinä uskossa että ei. Apua. Mua on uhkailtu tolla, mut oon ajatellut, ettei kuitenkaan Helsinkiin asti lähdetä tota varten. En mä sillä, uskon että se olisi takuuvarmasti hauskaa jne, mutta kun oon niin kömpelö eikä mulla ole mitään voimaa tai vartalonhallintaa. Mutta toisaalta, sittenhän se on muille vielä hauskempaa

Mä sanoisin kans, että jos haluu jonkun tietyn kuvaajan, niin se kannattaa varata heti, kun tietää päivän. Heti. Sikspä me varattiin kuvaaja 15kk etukäteen mut ei se vaadi kuin yhden toisen parin, joka tahtoo saman samalle päivälle, ja me ei enää saatais sitä. En halunnut ottaa riskiä.

^ Kuulostaapa inhottavalta! Onneksi ei vieraille asti kuitenkaan välittynyt huono fiilis. Eipä siinä silti paljoa omaa etua ajatella, sana kulkee ja pitopalvelut usein valitaan juuri (puoli)tuttujen suositusten tai varoitusten perusteella. Me sitten varattiin se Miittinki. Ainakin tähän asti aina ollut tosi mukavan oloisia tyyppejä, ja vaikutti siltä, että homma hoituu niinkuin me haluamme. Menusta saadaan kuulemma sellainen kuin halutaan, heiltä löytyy astiat ja liinat sekä henkilökuntaa. Vesi kielellä odotellaan siis h-hetkeä ja herkkuruokia edit. typot

Mua niin ärsyttää tällaset tädit! Hittoako se niille kuuluu, mitä sinne sormuksiin tulee, se on jokaisen oma asia! Valitettavasti olen minäkin tällaisiin täteihin törmännyt korukaupoilla useaan otteeseen, eri liikkeissä vielä. Huoh. Ettei ole aivan offtopic, mulla ei ole (osittain ym. syystä) mitään kaiverrusta, vaikka sormus on sormessa ollut lähemmäs vuoden. En tiedä mitä sinne haluaisin kaiverruttaa, ja tiedän, että jos menen sitä kaiverruttamaan ilman omaa ideaa, täti "pakottaa" kaivertamaan perinteiset nimi&päivämäärät, ja sitten se harmittaisi minua aivan kuin Tammikuu09:ä. Toisaalta en halua mitään väkinäisen omaperäistäkään, kun ei meillä ole edes mitään sopivaa inside-juttua. Olen siis toistaiseksi ilman.

Kihlajaisuutisia kun kerrottiin, niin tuleva anoppi oli tyylilleen uskollisena hillitty, mutta selvästi iloinen. Taisi ihan halatakin, kestohymy sille ainakin jäi loppuillaksi. Tuleva appiukko taas oli aivan täpinöissään, halasi minua ja onnitteli ja kertoi, miten hieno juttu tämä on. Siitä kun jatkettiin mun vanhempieni luo, niin mun äitini oli kuulemma jo odottanutkin hieman, ja isä ihan juoksi halaamaan! Olen eläissäni nähnyt isän juoksevan kaksi kertaa, joten oli kyllä innoissaan. Oli kuulemma jo aikakin (olimme silloin olleet yhdessä ~6vuotta, ikää 21 ja 22 )!! Meillä äiti ja isä heti tietenkin kyselivät, että no mitäs sitten seuraavaksi, joten kerrottiin hääaikeista heti, vaikka oltiin aluksi suunniteltu, että odotetaan vielä hetki. Mun vanhemmat ovat ihan innoissaan suunnittelemassa kaikkea, ja tuntuvat olevan aidosti hyvillään naima-aikeista. Mutta miehen vanhemmat kun eivät mitään silloin kyselleet, niin he itseasiassa saivat tiedon mun äidiltäni... Miehen äiti sitten jutteli pojallensa seuraavan kerran kun näkivät, että mitäs juhlia sitä sitten seuraavaksi onkaan luvassa. Mies ehti kertoa ajan ja paikan, eikä äitiään kiinnostanut tietää siinä vaiheessa mitään muuta. Ei hänen kuulemma tarvitse. Eipä hän toisaalta mikään hössöttäjätyyppi olekaan, että en olisi uskonutkaan, että vuotta ennen on miettimässä lautasliinojen taittelua tms. Mutta siis, miehen vanhempien kanssa ei ole vieläkään puhuttu mitään häistä. En ole edes varma, tietääkö tuleva appiukko olevansa tuleva appiukko Todennäköisesti, koska vaikka ei aihetta ole oikeastaan edes sivuttu, niin jotenkin he suhtautuvat minuun eri tavalla kuin aiemmin, jotenkin enemmän niinkuin perheenjäsenenä, että kai he sitten hyväksyvät asian. Miehen äiti on kyllä miehen kanssa jotain hääjuttuja jutellut myöhemmin, että ehkä he sitten eivät vain osaa ottaa asiaa minun kanssa puheeksi tai jotain. Kuten sanoin, niin eivät ole sellaista hössö-tyyppiä, eivätkä muutenkaan kovin monisanaisia...

Häät on 08/09, ja ehkä tämän vuoden maaliskuussa hurahdin netin tarjonnasta. Selailin kaiken maailman hääpukusivustoja, ja löysin (=luulen löytäneeni) oman tyylini. Hääpukuliikkeessä kävin ystävän houkuttelemana toukokuussa, mutta ei siellä ollut mitään, mitä olisin edes halunnut sovittaa. Kesällä kävin muutaman kerran katselemassa tarjontaa, sama juttu. Nyt pari viikkoa sitten käytiin miehen kanssa (!) sovittamassa muutamaa mekkoa, kun käveltiin meille tuntemattoman liikkeen ohi, koska halusin tietää, että mikä malli mulle olis hyvä. Vieläkään en oo yhdessäkään liikkeessä nähnyt the pukua, joten olen pohtinut teettämistä vaihtoehtona. Jokatapauksessa, ajoissahan minä olen. Toisaalta, jos päädyn teettämiseen, niin kyllähän siinäkin tovi vierähtää. Elättelen ehkä kuitenkin vielä toivoa, että ensi vuoden mallistoissa olisi joku helmi. Ostaisin mekon mielelläni vaikka heti, jos löytäisin sopivan, mutta tuossa maalis-huhtikuussa viimeistään haluaisin olla edennyt tässä asiassa, ettei tule hervoton kiire. En tykkää kiireestä tällaisissa asioissa.

Kuulemma näkee. Toisaalta musta olis jollain tavalla ihanaa jos mies näkisi mun pukuni (+kampauksen jne) vasta kirkossa, mutta itseni tuntien en malta olla näyttämättä esim. koekampausta etukäteen. Ja onhan meillä kuvauskin ennen kirkkoa. Itseasiassa käytiinhän me tänään kahdestaan hääpukuliikkeessä sovittelemassa mekkoja. Tai minä sovitin, mies katseli. Eli tuskin pystyn pitämään salaisuutta..

Juhlapaikka oli kyllä ihan oikea, mutta kukaan ei ollut tehnyt siellä mitään, vaan kaikki oli ihan kesken. Vieraat oli kuitenkin jo paikalla, vaikka ei oltu edes ehditty kirkkoon vielä!! Ja siellä me sitten istuttiin viimeisessä nurkassa mun vanhempien kanssa, ja kyselin kovasti mieheltä että mihin ne sun vanhemmat oikeen meni. Sieltä ne sitten vilkutti surkeena ihan toiselta reunalta juhlatilaa, keskellä jotain ihan vieraita ihmisiä. (Pitääkin muistaa paneutua istumajärjestykseen..) Kukaan vieraista ei tuntunut edes olevan kiinnostunut meistä, ihan kuin kukaan ei olisi edes huomannut meitä ollenkaan. Mä raahasin miehen sivummalle ja pyysin sitä vakuuttelemaan mulle, että eihän nää oo meen häät, eihän? Ja sitten itsekseni päädyin siihen, että ei voi olla, koska mikään ei mee niinkuin minä haluaisin. Eli eihän se oikeastaan sitten edes ollut hääpainajainen, koska päätin ettei ne voineet olla meidän häät.

Haaveilen myös valkoisesta puvusta ja värillisistä kengistä. Eihän ne kengät sieltä helman alta paljoa näy, mutta valkoisia ei erota senkään vertaa. Ehkä siksi musta on hauska ajatus, että sitten sieltä vilkkuu jotain kiinnostavaa Esim. kirkkaan pinkit tai sitten jotkut kullan tai hopean väriset kunnon strasseilla sun muilla hörhellyksillä olis just Valkoisia satiiniavokkaita en osaa itselleni kuvitella... Vaikka oikeesti, sama se on minkälaiset ne kengät on, kunhan ovat hyvät jalkaan. Jotenkin kengät vaan on mun fiiliksen kannalta tärkeät. Ihan yleisesti mulle pätee se, että jos on hyvät kengät, jotka sopii asuun ja säähän, parempi mieli! Samaten vääränlaiset kengät fiilikseen -> huonompi mieli.

Vaaleenpunaisena musta tosi hauska idea, kun harvemmin noita virallisia kylttejä sen värisenä näkee.. Mutta nuo siniset tai vaikka mustavalkoiset on kyllä vähän tökeröitä. Voihan sitä tietty ajatella niinkin, että vaan yks päivä, ja tuskin kukaan väärään paikkaan eksyy niitten syystä, mutta silti. Mä oon liian kiltti tollaseen En haluaisi, että joku virkaintoinen poliisi tms. olisi käynyt napsimassa kyltit ennen aikojaan pois "häiritsemästä" tiellä liikkujia, enkä haluaisi ottaa sellaista riskiä. Vaaleenpunaiset siksikin ok, siniset ei.

Meidän sukujen perhejuhlissa on usein käytetty Miittinkiä. Sieltä tulleet ruuat on olleet poikkeuksetta hyviä, ja hintataso oli huomattavasti esim. Viikin helmeä matalampi. Ei mitään ongelmia. Nyt vaan pitäisi miettiä, että vieläkö luotetaan Miittinkiin, vai halutaanko jotain muuta välillä. Hmm. En ole varma, miten heiltä saa esim. liinoja ja astioita tai tarjoilijoita, menneissä juhlissa kun on ollut vain ruuat sieltä. Ja hyvät sellaiset, ellen vielä maininnut

Nimenomaan. Meidän kummankaan (tulevat) ammatit eivät ole mitenkään sellaisia, että määrittäisivät identiteettejämme, eikä meillä ole mitään sellaista intohimoista harrastustakaan. Eikä sitä sitten väkisin ole mitään mieltä hakea jotain teemaa tms. näistä, kun ei ole, niin ei ole.

Mulla on kihlana valkokultainen rivisormus, ja vihkiksi haluan myös valkokultaan. Miehellä on rodinoimatonta valkokultaa, kun sai kerran itse päättää että rodinoidaanko vai ei, kun teetti sen kultasepällä. Tuo on mielestäni aika hyvän näköinen, selvästi tummempi, eikä siinä naarmutkaan näy niin rumasti kun mun sormuksessa.. Eikä tarvitse huolehtia jälkihoidoista tulevina vuosina kun väri pysyy tasaisempana Tosin timantit mielestäni istuvat paremmin nimenomaan rodinoituun valkokultaan, joten en itselleni olisi samanlaista halunnutkaan. Sitäpaitsi, löysin omani valmiista mallistosta, ja sellaisissahan ei ole yleensä vaihtoehtoa pinnoituksen suhteen. Edit. Ja niin mikä se kysymys olikaan? Mä vaan jaarittelen.

Ei oma, vaan näillä näkymin miehen isän ikäloppu kesäauto, jonka entisöinti valmistui juuri. (Voiko autoja edes entisöidä? Mikä se sana on? ) Jos se ei lähde käymään tai tulee muita ongelmia, niin sitten vaikka miehen pikkuveljen amis-corollalla (ei oo korolla mut emmä näitä tunne ), samanlainen kuin miehellä oli ekana omana autona sillon joskus aikoja sitten. Se ois hauska sekin. Mutta en ikipäivänä maksais autonvuokrasta! Ja mikään limusiini tai hummer tai muutenkaan mikään autoliikkeen uusi koeajo-auto ei ole todellakaan meitä varten. Omalla tai lähipiirin omalla mennään, turha siihen on rahaa syytää, se on niin pieni hetki kun siinä autossa ollaan/ihmiset sen näkee.

1 vuosi, 5 kuukautta, 1 viikko ja muutama päivä. Noin suurinpiirtein. Naimisiin mennessä yhteiseloa rapiat 7 vuotta.

Pyh pah sanon minä. Mulle on ihan sama onko vierailla valkoisia vaatteita, kunhan ei laita tiaraa ja huntua päähän. Se ois jo liikaa, ja sitäpaitsi musta ne on lähinnä rumia.. Mutta oikeesti, nää on niin aikansa eläneitä juttuja mun mielestä. Harva vieras varmasti täyspitkään _koko_valkoiseen edes päätyy, ja se on ihan sama mulle jos jollain ihan vitivalkoinen, vähän lyhyempi mekko tai vaikka sitten se valkoinen iltapuku. Usein nekin kuitenkin eroavat morsiuspuvusta tyyliltään, jos saan luvan hieman kärjistää. Onhan niitä tietenkin hyvin yksinkertaisia hääkolttuja ja myös muhkeahelmaisia, laahuksellisia ja swarowski-kirjailtuja iltapukuja, mutta siis periaatteessa ymmärrätte varmaan pointin. JA sitäpaitsi, oletettavasti kaikki häävieraat osaavat tunnistaa morsiamen, oli hän sitten ainoa valkoiseen pukeutunut tai ei. Itse asiassa ajattelin jopa että kaasollehan sopisi vallan mainiosti asteen yksinkertaisempi ja vähän lyhyempi (moniko edes haluaa elokuussa pitkää?!) ja valkoinen mekko. Jokuhan tuolla ylhäällä mainitsikin että ennen vanhaan tämä oli ihan perinne. Ja vielä tukkaan joku kukka, samaan tyyliin kuin mulla mutta hillitympi. Jos vieraat eivät meitä erota niin ovat mahdollisesti tulleet vääriin juhliin Itse häävieraana kyllä kunnioitan sitä että _muut_ saattavat olla täysin erimieltä kanssani, enkä pukisi valkoista päälleni jos en tuntisi hääparia niin hyvin että tietäisin varmaksi että se olisi ok. Mutta periaatteessa en kannata tällaisia "sääntöjä", mutta kunnioitan kuitenkin muiden mielipidettä sen verran että en lähtisi omalla pukeutumisellani ehdoin tahdoin loukkaamaan toisia. Mutta meidän häihin kokovalkoiset ovat kyllä tervetulleita! Pitääkin varmaan mainita jo kutsussa että tämä morsian ei ole varannut mitään väriä pelkästään omaan käyttöönsä

Omat kuohuviinilasit on yks niistä asioista missä säästetään. Aivan tavalliset ja samanlaiset kuin muillakin vierailla riittää meille. Meillä on jo kotona jostain Prismasta ostetut kuoharilasit, niistä on maksettu ehkä 6,90/3kpl Saavat riittää jatkossakin, koska henkilökohtaisesti en halua tosiaankaan säilöä mitään kivoja kaiverrettuja laseja hyllyllä odottamassa juhlahetkiä. Ymmärrän että toiset liittävät tunnearvoa esineisiin mutta me ei kuuluta niihin ihmisiin. Juhlistetaan siis kuohujuomalla ja muistellen hyviä hetkiä, ei se niitä laseja katso. Maistuuko kuohari muuten erilaiselta jos on parempi lasi? Siis että onko esim. lasin mallilla merkitystä tai jotain? (Vrt. ylöspäin levenevä malli, kapea suuaukkoinen lasi tai laaja malli jne.) Tuli muuten mieleen että eihän mulla oo mitään käsitystä millaset ne juhlapaikan lasit on. Sen sentään tiedän että ne kuuluu hintaan. Jos ne sattuu olemaan jotain susirumia niin ehkä voisin jotain koristetta laittaa jalkaan, mutta en mitään koristetarroja tai muita. Ei kiitos.