Vastoinkäymisiä riittää: 1. Pidin pienenä "tekniikan ihmelapsena" imagon kannalta erittäin tärkeänä että Äänilaitteet toimivat. Tämä otettiin huomioon paikan valinnassa. Kokeilimme itse laitteita, ja huomasimme, että hyvin kuuluu. Pyysimme paikan äänilaite vastaavaa esittelemään laitteet meille, hän ei tullut päivänä jona meidän piti tavata kokki, mutta sovimme uuden ajan. Viimehetkellä jouduin matkatöihin, ja vannotin kaasoa, besmannia, molempia speakkereitä, ja sulhasta opettelemaan kaikki. Kuulemma kuului hyvin. Häitä edeltävänä iltana laitteet hienosäädettiin Kaason ja speakkereitten toimesta, ääni kuului kirkkaana. Hääpäivänä laitteistosta ei kuulunut pihaustakaan. Joku oli säätänyt useamman peräkkäistä vahvistinta nollille ja lisäksi basso/diskantti säädöt väärin. Kehottaisin siis menemään itse paikalle ja kysymään mitä mistäkin vivusta tapahtuu, jollette halua pilata häitänne. Myös omat tai ystävän PA-laitteisto on varteen otettava vaihtoehto. Onneksi laitteisto saatiin toimimaan jotenkuten. 2. Laskekaa tarkkaan erikoisruokavalioiden määrä. Itse en voi syödä Gluteiinia, joten Kerroskakun ylin kerros tehtiin Gluteiinittomana. Ilmoitimme että lisäksi tulee noin 10 muuta keliaatikkoa, no heitä oli 12. Ja arvatkaapa saiko tämä morsian kakkua lisäpalaa saatikka aamupalaksi? No ei kaikille keliaatikoille ei meinannut riittää... 3. Älkää jättäkö kukkien + koristeiden ostoa anopeille. Koristebudjettimme oli 20€ Sillä sai pöytäkoristeiksi nauhat ja pienen ruusukimpun käteen. Häissämme käytettiin silti miltei satanen täysin tarpeettomiin koristeisiin. Kaikki suostuttiin kertomaan minulle vasta juhlapaikalla. Sillä hinnalla olisi saanut oikeasti hienon morsiuskimpun. :-( Koristelu ryhmämme onneksi pysyi budjetissaan :-) 4. Kun morsiuskimppuni ei ollut syyliseni en olisi halunnut sitä kuin virallisimpiin kuviin. En älynnyt kertoa siitä kuvaajalle joten nyt se komeilee melkein joka kuvassa. 3. Jos aiotte saapua juhlapaikalle tasalta, informoikaa kaikkia siitä. 4. Hääkoristelu autoskrapa morsiamen laikussa on söpö. Tai edes jonkinlainen skrapa. Näteillä kynsillä tai lahjaksi saadulla perintä maljakolla ei saa omaa puoltaan autosta puhtaaksi. Ja se herättää kansa ihmisissä yllättävää naurua.