Hei! Mun päikyssä (vuosi 2010) on hiukan faktaa Mauritiuksella naimisiin menosta. Me ollaan menossa joulukuussa 2009 naimisiin siellä. Yksi pari per hotelli vihitään per päivä. Ja tälleiset dokumentiti pitää toimittaa: Vaadittavat dokumentit Seuraavat dokumentit toimitetaan englannin tai ranskankielisinä, oikeaksi todistettuina kopiona: molempien puolisoiden syntymätodistukset (Suomessa käytännössä virkatodistus) valokopiot voimassaolevien passien 3 ensimmäisestä sivusta esteettömyystodistus maistraatista (4-kielinen ”todistus Suomen kansalaisen oikeudesta mennä avioliittoon ulkomaan viranomaisen edessä) virkatodistus, josta näkyvät aiemmat nimenmuutokset mikäli kyseessä on leski, tulee toimittaa todistus aikaisemman puolison menehtymisestä (=virkatodistus) julkisen notaarin vahvistus (”apostille”) tiedot molempien puolisoiden ammatista (todistus työnantajalta) ja kotiosoitteesta Alkuperäiset dokumentit on otettava mukaan, ja esitettävä siviilirekisteritoimistossa ja korkeimmassa oikeudessa. HUOM! Mikäli nainen on eronnut tai jäänyt leskeksi, ja aikaa tapahtumasta on alle 300 päivää, tulee naisen toimittaa oman lääkärinsä tekemä raskaustesti ja todistus siitä, ettei ole raskaana. Hääjärjestelyjen peruskulut Suomessa maksettavat peruskulut häiden varaamisesta ja dokumenttien toimittamisesta ovat € 595. Summaa ei palauteta, mikäli hääjärjestelyt jostain syystä keskeytetään. Hääjärjestelyjen hinta on myöskin tässä vaiheessa vieläkin 23.01 arviohinta. Hintaan sisältyy: kaikki paikalliset rekisteröintikulut ja -maksut Mauritiuksella Kaleva Travelin yhteydenpito kulut dokumenttien lähettäminen Mauritiukselle kuljetukset hotellista pääkaupungissa sijaitsevalle oikeustalolle ja siviilirekisteritoimistoon allekirjoituksia varten ennen häitä ja hääpäivänä julkisen notaarin vahvistus vihkitodistukselle (”apostille”) Vihkitodistuksen toimittaminen parille jälkikäteen DHL/TNT kuljetuksella Lisämaksusta hääpalvelun (ruoka, juomat, koristelu, kukat, valokuvaaja, kampaajat, musiikki jne.) tarjontaluettelon kääntäminen ja toimittaminen hääparille jatkotoimenpiteitä varten, mikäli käännöstä tarvitaan. tulkki paikanpäällä Me siis mennään KalevaTravelin kautta. SMT:llä tuo hääpaketti maksoi muistaakseni 450€. Sitten on paikallinen yritys White Sand Tours, jolla maksaa 430€.