Kedi

Suosittelen lämpimästi Tampereen palvelualan ammattiopistoa. Sieltä saatiin meille "mittatilaustyönä" kakut, jotka todellakin täyttivät kaikki toiveemme niin maun kuin ulkomuodonkin puolesta. Eikä hintakaan päätä huimannut monien muiden leipomoiden hintoihin verratessa.

Vastasin vuodattaneeni pari kyyneltä, ja että mies itki... Minun kyyneleni kyllä vierähtivät naurusta, jota yritin epätoivoisesti pidätellä alttarilla seistessä. Mieheni sitten taas herkistyi veljeni puheen aikana sen verran että kyynel tai pari taisi vierähtää.

Mitään en muuttaisi, mutta yhtä asiaa harkitsisin vakavasti uudelleen... Nimittäin kaasoistani toinen stressasi häitäni enemmän kuin minä, onnistui stressaamaan itsensä kunnon masennukseen polttareiden kanssa ja ja... Ja ei, en pyytänyt kaasoiltani muuta kuin seisomista kirkossa alttarin vieressä ja apua vaatteiden vaihtamiseen. Ja no, toivoin polttareita. Tottakai puhuin kaasoilleni hääjutuista, mutta en tosiaan apua pyytänyt mihinkään, eikä apua olisi oikein voinut pitkien välimatkojen vuoksi antaakaan... En nyt sitten tiedä miten olisin tämän rakkaan ihmisen stressaamisen voinut ennaltaehkäistä, paitsi olemalla pyytämättä kaasoksi, mutta olisiko siitä sitten seurannut loukkaantuminen? Tiedä häntä...

Meillä mieleen painui väkisinkin vihkimisen alkuosa: sulhon jännitys purkautui hihittämiseen, joka tartuttuaan minuun aiheutti lähes pidättelemättömiä naurunpurskahduksia, joihin lopulta osallistuivat myös kaasot, bestman ja osa vieraistakin... Onneksi saatiin itsemme hillittyä ennen olennaisia kysymyksiä. Mieleen on jäänyt myös veljeni puhe, joka onnistui ylistämään huumorin kera sekä minua että miestäni. Myös häätanssi (koreografia, osittain valssia) jäi mieleen, onnistuttuaan kuin ihmeen kautta kovin, kovin vähäisellä harjoittelullakin. Ja yleinen tunnelma, se jäi lämpimästi mieleen, ja kovasti ovat vieraat vielä jälkikäteenkin juhlia kehuneet... Siitä iso kiitos kuuluu sulhon kahdelle muusikkoystävälle, jotka hoitivat seremoniamestarin tehtävät todella humoristisella otteella.

Hotelli Ilveksessä tuli vietettyä hääyö superior-tason huoneessa, ilman mitään "hääpaketteja". Huoneeseen oli talon puolesta tuotu meille kuitenkin pienet pullot kuohuvaa sekä vaahtokarkkeja, sekä onnittelukortti hotellin väeltä. Huone sijaitsi 16. kerroksessa, kylpyamme löytyi ja maisemat olivat upeat. Ja varsin kiva, isomman puoleinen huone muutenkin, joten ei valittamista. Ja aamupala syötiin muun väen mukana buffetissa, mutta "viime hetken" mielenmuutos huoneeseen aamiaisen saamiseksikin olisi ollut mahdollista, sitä varten oli huoneessa ohjeistus sekä hinnasto.

Meillä oli sisääntulomarssina Phantom of the Opera (Oopperan kummitus) -tunnuskappale lyhennettynä, uruilla soitettuna.

Kehuni antaisin Studio Royal -kampaamolle. Hääkampaus onnistui jopa pyhäpäivänä tehtäväksi, pysyi päässä koko illan kuten pitikin ja näytti juuri siltä mitä olin toivonut. Hiusten leikkuu (pitkät hiukset), väri (kahdella värillä), koekampaus ja varsinainen kampaus maksoivat yhteensä 185 euroa, joten kohtuuhintainenkin paikka mielestäni on. Myös meikin teko olisi samassa paikassa onnistunut, mutta siitä ei minulla kokemusta ole.

Nyt täytyy kyllä kehua: Bravo Plaza Tampereen keskustassa toimi 100 hengen häidemme juhlapaikkana, ja parempaa ei olisi voinut toivoa. Paikan oma pitopalvelu toimi unelmaakin paremmin, kaikki toiveet toteutettiin ja kaikki toimi. Ruoka oli erinomaisen hyvää, juomat sai ottaa omasta takaa, siivous kuului paikan vuokraan (800+alv puoleen yöhön asti). Bändi ja tanssilattia mahtuivat hyvin (joskaan tanssilattia ei suuren suuri ollut kun pöytiä ei alettu siirtelemään), sijainti keskellä kaupunkia oli hotelleissa majoittuvien mieleen. Lisäksi täytyy kehua noihin kakkuihin liittyen Tampereen palveluajan ammattiopistoa: kakut tilasimme sieltä, ja maku oli mitä erinomaisin. Myös palvelu oli loistavaa: kakkujen ulkoasu toteutettiin toiveidemme mukaan (meille tuli todella mielikuvitukselliset halloween-teemaiset kakut), eikä hinta todellakaan päätä huimannut!

Pakkohan se minunkin on polttaripäivästäni kertoa... Minullakin polttarit järjestettiin lauantaina 22.9.2012. Aamu alkoi mukavasti herätyksellä: molemmat kaasoni seisoivat sänkyni vieressä ja toinen otti heti silmieni raotuttua kameralla (salamavalon kanssa, tietenkin) kuvia... Hyvillä yöunilla (n. 5 tuntia) olo oli kaikkea muuta kuin pirteä, mutta ei muuta kuin ylös. Ohjeistukseksi sain pukeutua sellaisiin vaatteisiin että on mukava olla ja mahtuu mahan venyä. Ennen liikkeelle lähtöä sain päähäni "burleski-henkisen" valkoisen hatun, ja ohjeeksi pakata mukaani verkkosukat, korkkarit, lemppari-korsettini sekä hameen. Automatkan aikana kaasoni kertoivat että kaikki muut polttariseurueesta olivat tehneet oharit, eivätkä kaasoni jaksa minua koko päivää kaitsea, joten he vievät minut lapioimaan lantaa ja opettelemaan maatalon emännän tehtäviä. Tähän varmistuksena kaasoillani oli mukana kumisaappaat minun kokoani... No, enpä ollut millänsäkään, mitään odotuksia kun päivän suhteen ei ollut, paitsi hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Ajelimme siis maalle, maatilan pihalle, jonne päästyämme jäimme istuskelemaan (odottelemaan) hetkeksi autoon. Hetkeä myöhemmin pihaan alkoi tulla autoja, joista nousikin sitten iso liuta ystäviäni sekä siskoni, jota todella harvoin näen. Ja kaikille ilmaantui päähän samanlaiset hatut kuin minulla (joskin mustat), paitsi eräälle miespuoleiselle ystävälle joka mukaan oli myöskin tullut. Maatila paljastui suklaatilaksi, jossa meille oli järjestetty suklaamaistajaiset sisältäen selvitystä suklaan valmistamisesta jne. Ja suklaa-aamupalan jälkkäriksi maatilajäätelöä ja tiramisu-kahvia. Nam. Suklaa-aamupalaa seurasi munkki-välipala, eli suuntasimme porukalla Pyynikin näkötornille munkeille. Munkkien syömisen aikana ystäväni kirjoittivat jotain lappuja joita minulle ei näytetty, sain vain vihjettä että tulevat olemaan osa polttarikansiota, jonka saanen hääpäivänä itselleni. Syötyäni siis munkin, ja sitä ennen hirveän määrän suklaata ja jäätelöä, oli aika taas siirtyä seuraavaan paikkaan: paikka osottautui tanssikouluksi jossa meille oli varattu Burleski-instituutin opettaja vetämään burleski-työpajan. Joten ei muuta kuin mukaan pakatut kamppeet niskaan ja harjoittelemaan viettelevää esiintymistä. Ja tottakai koko poppoo oli varannut vastaavat vaatetukset mukaan, joten saimme opettajalta kehut: Parhaiten pukeutunut polttariporukka ikinä! Hyvä me! Ja hirveän hauskaa oli, ei voi muuta sanoa. Ja melkein väittäisin että oman lisänsä työpajan hauskuuten toi se, että opettaja oli mies, esiintyjänimeltään Lafayette. Seuraava etappi oli lounas, sauna ja yleistä härväämistä kotonani, jossa sauna odotti meitä jo lämpimänä sinne päästessämme. Lounas oli varsin kevyt, sillä aikaa oli vain pari tuntia ja seuraavana etappina ravintola. Tässä välissä siis bilekamppeet niskaan: meikäläinen päätyi normaalista poiketen näyttämään lähestulkoon nukelta. Hiukseni kiharrettiin ystäväni toimesta, päälle löytyi hyvin naisellinen mekko, verkkosukat ja korkkarit, ja päässä jatkoi sama tuttu hattu, kuten muullakin polttariporukalla. Lisäksi sain pikaohjeistuksen: mukaan etyk-paketti (ei-tule-yöksi-kotiin). Ja koska minun hiuksiani laitettiin, sain vain kertoa ystävälleni mistä ja mitä mukaan pakataan, itse en pakkaamiseen osallistunut... Matka jatkui syömään Flame-ravintolaan, jossa sain talon tarjoaman drinkin heti ensimmäisenä eteeni. Ja ruokaa, hyvää sellaista. Ruuan jälkeen olikin vuorossa päivän toiseksi viimeinen etappi: lempparibaarini, jossa minut laitettiin elämäni ensimmäistä kertaa laulamaan karaokea. Voi niitä muita ihmisparkoja jotka sitä joutuivat kuuntelemaan... Mutta hauskaa oli, kieltämättä. Biletys jatkui reilusti yli puolen yön, porukan pienentyessä pikkuhiljaa. Viimein väsymys ja kipeät jalat ajoivat meidät matkalle viimeiseen etappiin, eli hotelliin, jonne majoituin kaasojeni kanssa. Ja tottakai seuraavana aamuna sain vielä huippuhyvän aamiaisen hotellilla ennen kotiin kuskaamista. Loistava päivä, ei voi muuta sanoa, ja sain kyllä todellakin sen mitä olin toivonut, sekä sen, mitä en ollut edes kehdannut ääneen toivoa... Mutta osoittivatpa kaasoni että todella, todella tuntevat minut ja sen, mistä pidän.

Meillä Halloween-teema... Näkyy väreissä: musta/valkoinen/violetti/oranssi, koristeluissa: pääkalloja, liskoja, hämähäkinseittiä, "hautajaiskukat" (pelkkiä valkoisia liljoja siis), ja pukeutumisessa: maskeerataan sulho vampyyriks ja meikäläinen uhriksi vihkimisen jälkeen. Ja toivomme vieraiden osallistuvan teemaan pukeutumisellaan.

Näpertäjältä tilasin juuri leimasimen omasta logostamme. Hintaa tuli 25 euroa postikuluineen (n. 2cm x 3cm kooltaan tuo leimasin), toimitusaika maksusta n. 3 arkipäivää. Ja jostain syystä saimme kaupan päälle hieman isomman version tuosta leimasimesta! Eli kaksi leimasinta yhden hinnalla, ja juuri sellaisia kuin pitikin! En voi muuta kuin kehua ja suositella.

Mieheni välit isäänsä olivat aikanaan niin huonot että edes isänsä hautajaisiin ei mieheni osallistunut. Välit sukuun ovat osaltaan edellä mainitun vuoksi olemattomat, joten sulholla ei intressejä harvinaisen sukunimensä jatkamiseen ole. Eikä tosiaan välitä tulla mitenkään yhdistetyksi isäänsä, joten ilmoitti minulle jo parin kuukauden seurustelun jälkeen että jos joskus naimisiin mennään niin hän ottaa mun sukunimeni. Tämä sopi minulle, itse kun mielelläni kunnioitan erityisesti isoisäni nimen "jatkuvuutta", ainokainen lapsenlapsi kun hälle eläessään olin (ja toki olen edelleen, ei oo serkkuja syntyny, saati sisaruksia).

Meikäläinen päätyi sitten tällaiseen pukuun: Pukuun tarkoitus lisätä vyötärölle (puvun yläosan alaosaan, eli oikeastaan lähemmäs lantiota) musta nauha vähän väriä tuomaan...

Mullakin ei-listalta löytyy nolaaminen (mun rajoja saa koetella mutta jos hommasta ei voi selviytyä ilman ittensä nolaamista niin ei oikeen innosta), morsiussaunan sotkemiset (ne jauhot ja munat ja mitkä lie), perushemmottelut (en oo mikään manikyyrien, pedikyyrien yms. ystävä, joskaan en nyt nokkiini ota jos tämmösiä nyt tuleman pitää) ja sitten tuo lindaw:nkin mainitsema benjihyppy... Benjihyppyä en vaan kertakaikkiaan oikein voi kokeillakaan, kiitos herkästi sijoiltaan lähtevän lantioni. Myöskään morsiamen pakkojuottamista en katso hyvällä, absolutisti kun olen, mutta eipä kyllä kukaan ystävistäni sellaista haluaisi yrittääkään, joten turha pelko.

Minullakin kaasoja on kaksin kappalein... Heidän huolehdittavakseen jää minun avustaminen pukeutumisessa (en saa puvun nyörejä kuitenkaan itse kiinni), mahdollisesti lahjapöydästä huolehtiminen, todennäköisesti iltapalan tarjolle pano sekä jos pystyvät/ehtivät/haluavat auttaa hääpaikan koristelemisessa niin se sitten myös. Ja polttarit järjestävät, sen tiedän, ja sitä kovasti arvostan. Bestmanejakin meillä tulee olemaan kaksi. Heistä toisen vastuulle on annettu seremoniamestarina toimiminen, ja yhdessä saavat huolehtia alkoholitarjoilusta illanmittaa (eli tehdä boolin, käytännössä katsoen). Myös bestmanit järjestävät polttarit sulholle, sulhon vastustelusta huolimatta.