Minun sukunimeni ottaminen yhteiseksi sukunimeksi ei ole vaihtoehto, sillä sukunimeni ei ole kovin kaunis. Yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksen jälkeen ymmärrän hyvin, miksi mieheni ei edes harkitsisi sitä. Joskus aiemmin olin aivan varma, että otan avioituessamme mieheni sukunimeni. Nyt olen huomannut, että olen alkanut yllättäen ajatella myös oman sukunimen pitämistä. Pidän toki edelleen omaa sukunimeäni kohtuullisen rumana ja vähemmän kauniimpana kuin mieheni sukunimeä, mutta silti omaan nimeen on alkanut aikuistuessa liittyä aivan uudenlaisia lämpimiä tunteita. Ne eivät niinkään liity nimen muotoon tai kauneuteen vaan pikemminkin siihen, että oon jo kolmattakymmenettä vuotta ollut (omalta identiteetiltänikin) tämänniminen. Pitäisiköhän vihjata miehelle, että mut kannattaisi varmaan viedä vihille aika nopsaan, jos haluaa saada sen toivomansa yhteisen sukunimen? Jos tää mun ajatusprosessi etenee tätä vauhtia, niin ei mene vuottakaan, kun mä olen jo sitä mieltä, että satavarmasti pidän oman sukunimeni.