nellen

Meillä on miehen kanssa tästä nimiasiasta suurikin taistelu, sillä mie en ole vaihtamassa nimeäni, olen sen päättänyt jo vuosia sitten. Nimeni on kuitenkin melko harvinainen, nykyisenä sukunimenä sitä on 55:llä. Miehellä taas on -nen-päätteinen nimi, joita on Suomessa melkein 1600. Miehelle on tärkeää, että kun/jos joskus saamme lapsia, lapsella olisi hänen nimensä. Mullekin on tärkeää, että lapsella olisi mun sukunimi, mutta tuntuu, että hän väheksyy mun mielipidettä asiassa jotenkin. Miksen mieki saisi haluta, että lapsellamme on mun sukunimi? Miksi vain hänen halunsa ovat tärkeitä tässä asiassa? Miksi vain hänellä on oikeus antaa sukunimi lapselle, miksen mieki voisi? Yhdyssukunimi ei ole vaihtoehto, koska molemmilla on aika pitkät sukunimet, ja lisäksi mulla on pitkä etunimikin. Sitä ei olisi kiva tavata ja allekirjoittaa. Vaikka nykyinen sukunimi aiheuttaa väärinkäsityksiä, sillä harva osaa sen heti kirjoittaa/lausua oikein, haluan silti pitää erikoisen sukunimeni, koska se kertoo niin paljon juuristani. Kuultuaan sukunimeni ihmiset monesti kysyvät, että olenko Lapista, ja siitä saa mukavan keskustelun aikaan. Onneksi häihin on aikaa ja tätä asiaa voidaan miettiä vielä lisää. Se on ainakin varmaa, että mie en vaihda sukunimeä miehen sukunimeen! Ehkäpä voisin vaihtaa sen johonkin uuteen, keksimäämme nimeen. Lastenkaan teko ei vielä ajankohtainen, joten sitäkin nimiasiaa voidaan vielä analysoida lisää. Onneksi sukunimen voi vaihtaa koska tahansa, sen ei tarvitse tapahtua heti häiden yhteydessä, vaan saa vähän aikaa miettiä mitä haluaa ja mitä ei halua.

Mua kiinnostaisi tietää muiden parien kihlautumisesta vielä lisää. Tuliko kosinta sinulle yllätyksenä vai suunnittelitteko yhdessä, että koska mennään kihloihin? Me oltiin puhuttu naimisiinmenosta ja kihlauksesta sekä niiden tärkeydesä mulle, mutta mies hankasi koko ajatusta vastaan ja oli sitoutumiskammoinen. Mua kosittiinkin sitten ihan yllätyksenä, en yhtään tajunnut koko hommaa, vaikka mies oli tarkkaan suunnitellut kosintaa jo kuukauden. Olin tietysti suunnattoman iloinen asiasta, ja myös iloisesti yllättynyt, että mies otti härkää sarvista ja oikeasti kosi kunnolla. Mies oli kuulemma loppuajan ennen kosintaa näytellyt sitoutumiskammoista, vaikka oli ihan tohkeissaan suunnitellut kosintaa ja siihen liittyvä yksityiskohtia.

Meidänkin kihlapäivä on 1.11., jonka mies valitsi ihan itse kuukauden kihlausta suunniteltuaan. Kosinta tuli ihan yllättäen ja kyllä mulle sopii 1.11. kihlapäiväksi oikein hyvin, koska onhan se helppo muistaa. Juuri muistin helpottamiseksi mies kosikin juuri tuona päivänä, että hän ehkä muistaa päivän itsekin.

En ollutkaan tyytyväinen Andreasenin palvelutasoon, joten en ostakaan sormustani täältä. Sulhasen sormus hankitaan kuitenkin täältä, koska hänellä ei ollut liian vaikeita suunnitelmia kultasepän toteutettavaksi.

Etsinnässä on turkoosin värisiä tuikkukippoja. Sinisetkin käyvät, mutta turkoosit ovat erityisesti hakusessa. Iittalan Kivi-tuikku olisi ihana, mutta koska tarkoitus on jaella nämä kipot led-tuikkujen kera pieninä häälahjoina hääkarkkien sijaan, olisi kiva, jos tuikkukipot olisivat edullisia, kun kerran menekki on suurta.

Kesä ehdottomasti. Rakastan hellettä ja auringonpaistetta, eikä kesällä haittaa, jos sataakin, koska on kuitenkin suht lämmintä. Me astellaan tuomarin eteen heinäkuussa, toivottavasti on lämmin kesä, eikä supersateinen.

Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä mihin pieni pirpana viedään hoitoon, sillä olisi kiva saada koira hoitoon koko viikonlopun ajaksi, että voi rauhassa valmistautua juhlaan ja viettää hääyön muualla kuin kotona. Mietinnässä on siis 4H:n dogsitteri tai koirahoitola.

Mieki kaipaisin vinkkejä miten saada koko tuikkukippo siniseksi tai turkoosiksi, tai ostovinkkejä siitä mistä löytyisi halpoja em. mainitun värisiä lasisia tuikkukippoja.

Mie odottelen tällä hetkellä kihlasormuksen vahamallin valmistumista. Mulla oli tarkka suunnitelma omasta sormuksestani, jonka kultaseppä sanoi onnistuvan oikein hyvin. Palvelu oli heti todella ystävällistä ja kärsivällistä, kun sekä kultaseppä itse että hänen vaimonsa (?) palvelivat meitä. Katsotaan nyt sitten miltä se näyttää, kun ensi perjantaina menen katsomaan mallia. Mulle on siis tulossa hieman erikoisempi sormus, johon tulee suurempi keskuskivi ja sivuille istutetaan pieniä kiviä. Miehelle on tilattu valkokultainen sormus, joka muokattiin Andreaksen valmiista malleista. En millään malttaisi odottaa sormuksen valmistumista, haluaisin sormuksen jo omaan sormeeni sekä miehen sormeen!

Mua pelottaa jo etukäteen tulevan anoppini suhtautuminen meidän tulevaan siviilivihkimiseen, jonka haluan ehdottomasti järjestää juhlapaikalla vieraiden istuessa kauniisti aloillaan ja seuraamassa meidän tärkeää tapahtumaa. Anoppi on hurahtanut vanhoilla päivillään, eikä muruni ole kertonut hänelle eronneensa kirkosta jo useita vuosia sitten. Itse asiassa tulevat appivanhemmat eivät tiiä edes meidän menneen kihloihin. Asioiden kertomista on tahallaan lykätty, koska mies tietää, että siitä alkaa kamala inttäminen, että pitää mennä kirkossa naimisiin ja että anoppi alkaa järjestellä asioita meidän puolesta. Miehen isosisko sentään tietää meidän eronneen kirkosta, mutta oli todella yllättynyt siitä ja hän alkoi inttää sitä, että eikö kirkossa naimisiin meneminen ole eräänlaista menneisyyden kunnioittamista ja uskonnon hyvien puolien kunnioittamista. Ihan niin kuin kristinusko olisi ollut/on nykyään pelkkää hyvyyttä, ja ihan kuin kristinuskoa pelkästään tulisi kiittää nykyaikaisesta yhteiskunnasta. Öh, ne ovat meidän häät, jossa me kunnioitamme toisiamme, emme yhteiskuntaa, uskontoa, sitä miten asioita on ennen tehty tai mitään muutakaan asiaankuulumatonta. Oon yrittänyt sanoa miehelle, että menisi käymään vanhempieansa luona ja kertoisi kihlauksestamme ja siviilihäiden suunnittelustamme, ja painottaisi äidilleen sitä, että me suunnittelemme asiat niin kuin haluamme ja sillä siisti! Kuulemma se ei auta, vaan anoppi inttää silti. Onneksi omat vanhempani eivät ole asioihin sekaantuvaa tyyppiä, ja ovat jo useamman vuoden tienneet, että emme kävele alttarille kirkossa, vaan isi saa saattaa tyttärensä tuomarin eteen luonnonkauniissa puutarhassa. He onneksi ymmärtävät tämän asian täysin, joten sieltä ei ole tulossa rumia kommentteja, mutta auta armias, jos anoppi puhuu kerrankaan "rumia" meidän siviilivihkimisestä, niin annan kyllä sellaista torvihoitoa, että ei enää koskaan puhu sellaista meidän häistä! Ihan sama, vaikka rakas mieheni loukkaantuu siitä, että epäkunnioittavasti puhun hänen äidilleen, mutta uskon miehen lopulta ymmärtävän tuskani ja mielipiteeni.