MIH

Rouva
  • Content count

    6057
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by MIH

  1. Hei! Minulla on valkokultainen vihkisormus jota pienennetään ja jonka rungosta tehdään sirompi. Kun sormuksesta poistetaan massaa niin mihin se päätyy? Pitääkö kultaseppä sen automaattisesi vai voinko pyytää sen takaisin? Pitäisikö ylimääräisen kullan vaikuttaa pienennyksen hintaan?
  2. Onko naikkareilla kenelläkään olemassa toimivaa kaaviopohjaa kulujen hallintaan? Tarkoitan kaaviota jossa vieramäärää päivittäessä päivittyisi myös ruoka- ja juomamenot. En ole itse excelin kanssa sentään niin taitava että sellaisen osaisin tehdä.
  3. Me saimme kiitoskortit valokuvaamosta n. 1,5 kk häiden jälkeen ja saamme ne lähetettyä vasta vajaa 3 kk häiden jälkeen. Eikä edes hävetä kiireitä kun on!
  4. Sain klassisen kauniin helmikauluakorun jollaista olen ollut vailla. Olin oikein tyytyväinen lahjaan.
  5. Minuakaan eivät työkaverit muistaneet vaikka yleensä täällä muistetaan merkkipäivinä tms. Tarjosin kyllä jäätelöt, jolloin suurin osa muisti onnitella. Meillä on yleensä työpari se joka on hoitanut sen "muistamisen koordinoinnin" että luulen että työparini vaan yksinkertaisesti unohti järkätä jotain. Olisi se ihan kivaa ollut. Miehen työpaikalla muistivat ostamalla Iittalan tarjoiluastian.
  6. Ensimmäinen posti uudella sukunimellä tuli Avoimesta yliopistosta. Nimi oli oikein ja osoitteemme Espoossa, mutta alimmalla osoiterivillä luki Denmark ?!? En tiedä miksi.
  7. Jos jotain tekisin toisin niin tekisin valokuvaajalle kartan että mitä pöytiä erityisesti kuvata. Nyt kävi niin, että esim. siskostani joka istui hieman syrjemmässä ja jolla on eri sukunimi ei tullut juuri ollenkaan kuvia. Lisäksi olisi kiva jos olisi tullut otettua ryhmäkuvia perheen kanssa, nyt se jäi.
  8. Me kävimme kuuntelemassa ja sattumalta messun piti meidän tuleva vihkipappimme! Oli kiva kuulla ja nähdä etukäteen minkälainen heppu on kyseessä. Olimme ainoita jotka kuulutettiin ja nimiemme perään pappi sanoi että "rakentakaa yhdessä koti jossa vallitsee usko, toivo ja rakkaus". Sattui sopivasti sillä tässä on kodin rakennus meneillään remontin muodossa.
  9. Kiitos hanna vastauksestasi. Mikä määrä kultaa on rahallisesti merkittävä?
  10. Meillä on viimeinen ilmoittautumispäivä häihin tällä viikolla ja kovin moni on jättänyt ilmoittamatta. Yksi vanhempi pariskunta sanoi suoraan isälleni etteivät uskalla ilmottautua vielä kun voi olla että jos ihmiset ovat kovin sairaita silloin niin eivät uskalla tulla. Toki on ymmärrettävää kun kyse on melko huonokuntoisesta vanhasta pariskunnasta että ottavat tuollaisia huomioon ja on toisaalta kiva että sanovat suoraan, eikä mitään valkoisia valheita.
  11. Mitkä olisi hyvät stay-upit? Siis sellaiset silikoninauhalliset joihin voi luottaa että pysyvät ylhäällä koko päivän? Joskus minulla on ollut sellaset joita sai olla koko ajan nyppimässä ylös ja tietenkään hääpäivänä sellasita en haluaisi..
  12. Meillä sulho ollut mukana vähän kaikessa ja kaikkeen on sanonut mielipiteensä, mutta nyt yksi kuukausi ennen häitä alkaa minua vaivaamaan se, että vaikka kaikki hoidetaan yhdessä niin viime kädessä järjestelyvastuussa olen minä Tämä näkyy parhaiten siinä että tulevat anopit ja kaikki tutut kääntyvät minun puoleeni hääasioissa ja varmistavat minulta onko se, se ja se hoidettu. Kaikki siis pitävät minua päävastuussa ja enemmän kuin varsinaiset järjestelyt minua stressaakin tämä asia. Eli vaikka sulho osallistuu järjestelyihin, niin minä olen vastuussa kaikesta meni syteen tai sateen. Ja siis stressitaso on ollut nousussa tässä asiassa.
  13. Me pyydettiin lahjaksi kaikenlaista tarpeellista kuten astioita puuttuvaan sarjaan, lamppua tms. sekä laitoimme vihjeen että halutessa voi antaa myös rahaa uuden kodin sisustamiseen. Nyt on kuulemma eräät sukulaiset "pöyristyneitä" kun ei haluta mitään kunnollista (kunnollisia lahjoja ovat kuulemma mm. kahviastiasto joita meillä on jo neljä) ja rahaa ei ainakaan anna. Se ajatuskin loukkaa. Että hohhoijjaa... kiva että muut tietävät paremmin mitä me tarvitsemme. Minun puolestani ei tarvitse antaa mitään, lahjojen keksiminen lahjalistalle oli jo pelkkää tuskaa kun kaikkea kotona jo löytyy.
  14. Eikai kaasoa oikeasti tarvita hääpäivän lisäksi kuin max. aivan parina päivänä? Mietipä tarkkaan että mihin kaasoa ajattelit tarvitsevasi ennen kuin alat vaihtamaan toiseen. Jos kaasolle kaavailit isompaa taakkaa, niin ehkä kannattaa sitten palkata hääsuunnittelija tai muu avustaja.
  15. Viimeviikkoisen kokemukseni mukaan kannattaa käydä useammassa paikassa ennen kuin tekee päätöksen. Kävin neljässä paikassa Turun keskustassa ja hinta-arviot samasta kimpusta vaihtelivat n. 70 ja 180 euron välillä. Regina edullisin hinta ja hyvä palvelu. Ehkä olisin kaivannut hiukan aktiivisempaa ideointia myyjän puolelta. Pasadena kallein hinta, mutta myyjän innostuneisuus vakuutti. Kauppa oli todella kaunis ja myyjällä hyvä ote, hieman piti kyllä vääntää rautalangasta että en halua murattia. Joku heikkotahtoisempi morsian olisi voinut tulla jyrätyksi. Fiori Stokkan alakerrassa. Myyjä vaikutti hermostuneelta eikä pystynyt vastaamaan kovin hyvin kysymyksiin. Flora kävelykadulla. Ilmeisesti uusi yrittäjä. Myyjä oli aivan pihalla, kylmäkaapissa puolikuolleita auringonkukkia. Ja näiden kokemusten perusteella taidan siis valita Reginan.
  16. Miten te olette parhaalla tavalla jakaneet hääpäivän tehtävät eri auttajille? Tiedän että heikkouteni on delegoinnin puute ja tietenkin apua tarvitaan, mutta miten jakaa tehtävät järkevällä tavalla? Monet sukulaiset tahtovat olla eri tavoin järjestelyissä, ja kiitos siitä, mutta miten jakaa tehtäviä niin että kokonaisuus pysyy kasassa? Monet myös haluavat ottaa roolin itselleen juhlassa, ja mielelläni esim. pienille sukulaistytöille jakaisin jonkinlaista nakkia että he kokevat auttaneensa juhlassa. Huhhuh. Onko jollain jonkinlaista organisaatiokaaviota tähän tilanteeseen??
  17. Meillä on lahjalista naimakaupat.comissa, ja nyt kaduttaa, sillä yritin tavoittaa ylläpitäjää niillä yhteystiedoilla mitä sivujen rekisteritiedoissa oli kuitenkin onnistumatta. S-posti palautui ja puhelinnumero ei vastaa, joten ylläpitoon ei saa yhteyttä. Kun sivut ovat olleet päivittämättä viime vuoden syksystä ja ylläpitäjä kadonnut kuin pieru Saharaan, pidän riskinä että sivut lakkaavat toimimasta ennen häitä tai ongelmien ilmaantuessa ei apua saa. Siinä olisikin naurussa pitelemistä jos ennen häitä sivut sulkeutuisivat. Ja kenelle purnaat, jos ylläpitäjä ja on luopunut touhusta?!? Tietääkö kukaan asiasta enemmän?!?
  18. Tässä mun Magic Tan -kokemuksia tältä päivältä. Eli kävin rusketuskopissa ja minulle valittiin 8 sekunnin suihkutus. Olen lähtökohtaisesti melko kalpea mutta kesäisin kyllä rusketun. Olin niin hermostunut rasvaamaan kuivia läikkiä ihossani että unohdin rasvata käteni ja siis kynteni... Juu olipas möhläys Pelkäänpä siis että sormista tulee ihan ruskeat. Mutta siis geelikynsiin väri ei tarttunut, vaan siihen pieneen osaan mitä näkyvissä on omaa kynttä. Luultavasti nekin voisi pelastaa jos laittaisi sitä suojarasvaa, minkä minä siis jätin laittamatta. Toistaiseksi tulos näyttää melko tasaiselta, mutta lopputulos näkyy vasta 6 tunnin ja suihkussa käynnin jälkeen. Tässä siis jännittää vielä. Lopputuloksesta ei pitäisi kuulemma tulla oranssia sillä magic tan ei sisällä karoteenia. Sitten kun menen seuraavan kerran niin otan huomioon seuraavat asiat: 1. Rasvaa kaikki osat mitä ohjeissa mainitaan. 2. Ratkaisevaa on ensimmäiset sekunnit kun astuu ulos kopista. Eli kannattaa levitellä väriä jos kaikkialle ei osunut. Minulla ei osunut kyynärvarren sisäpuolelle ja nyt näyttää epätasaiselta. Lisäksi kannattaa mahdollisimman pian taputella valova väri pois ettei jää raidat takareisiin kuten minulla. Koska nopeus ratkaisee kannattaa preferoida niitä kohtia jotka jäävät näkyviin, ei kasvot, dekoltee ja käsivarret kannattaa taputella ensin. 3. Löysät ja tummat vaatteet päälle. Kireä topin reuna ja rintsikat imivät väriä, joten pienet rajat jäi. Asiakaspalvelu oli olematonta missä kävin eivätkä he suostuneet ottamaan lopputulokseen millään tavalla kantaa koska jokainen kuulemma ruskettuu niin eri tavalla. Suosittelen että käyt siis kokeilemassa kerran ennen h-hetkeä jotta saat sopivan ja tasaisen sävyn.
  19. Valitettavasti mä nukahdin kesken jakson, mutta alkuosan perusteella morsian vaikutti vainoharhaiselta. Jotenkin tollaset "kaikki juonitteli mua vastaan, koska en voi ulkonäölleni mitään" jutut vois jättää pois julkisuudesta, sillä ne kuulostaa ulkopuolisen korvaan oudolta ilman tarkempia selityksiä. Juu ja se kiroilu telkkarissa.. ei anna kovin fiksua kuvaa pariskunnasta.
  20. Valitsisin juhlat A. Olin samankuuloisissa nyt keväällä, ei tanssia, mutta pari puhetta. Loistavaa ruokaa ja seuraa.
  21. Ihan hauska topicci, mutta sitä vaan välillä miettii että missä määrin erilaisuus on nykyajan häissä itseisarvo?
  22. Luin kommenttia että suikurusketus oli tarttunut jollakulla kynsiin. Minulla on geelikynnet ja tässä mietin että mitähän ne mahtavat tykätä suihkurusketuksesta? Olen varannut Magic Tan-rusketuksen parin viikon päähän kokeilumielessä, saas nähdä kuinka käy.
  23. Minullakin on hamppilääkärin tekemät muotit ja olen ollut tyytyväinen. Kotona tehdyllä valkaisulla pystyy helposti määrittelemään valkaisuasteen luonnolliseksi. Taitaa se vihlonta johtua siitä merkistä että millaista ainetta muoteissa käyttää. Mulla on ollut muotit n. viisi vuotta ja aineet ovat vaihdelleet. Jos valkaisisin hampaat vain kerran esim. häitä varten niin sitten luultavasti teettäisin zoom-valkaisun tms. mutta jos valkaisusta tulee tapa (joka on hyvinkin mahdollista kun on kerran ollut upeammat valkoisemmat hampaat) niin teettäisin muotit. Silloin kun teetin muotit ne taisivat aineineen olla lähemmäs 300euroa (en tiedä mitä maksaisivat Pulssissa nykyisin) mutta kun valkaisen 2-3 kertaa vuodessa jolloin yksi valkaisu riittää, niin tulevat muotit halvemmaksi.
  24. Voin Vantaalta suositella Korukaivosta. Kävimme tilaamassa teetettävät vihkimme ja palvelu oli lämmintä. Lisäksi koruliike oli ihanan tunnelmallinen! Sormukselleni tuli hintaa vähemmän kuin mihin olimme varautuneet. Siis kaikin puolin olimme tyytyväisiä.
  25. Mies peruisi häät samalla hetkellä kun huomaisi että olisin ilmottanut meidät johonkin hääohjelmaan Ei sen puoleen, niin minäkin vaikka toisten häitä onkin kiva katsoa TVstä.