Lenore

En aluksi tiennyt, hankinko vihkimiseen jotkut perinteisemmät ja valkoiset hääkengät, mutta lopulta tuli ostettua kaverin kaapissa turhaan pyörineet valkoiset kengät kirkkoon. Istuivat jalkaan kuin nakutettu, mutta eivät kuitenkaan niin tutut kengät, että uskaltaisin sanoa olevani niittä täysin koko päivää, mutta kuvauksen ja kirkon ainakin.

Juhlapaikalla vaihdan jossain vaiheessa iltaa omasta hyllystä löytyvät popot. Ovat hyvin erityyliset kuin hääkengät yleensä (häätennarit sun muut ovat tietenkin eri asia, mutta niiden kuuluukin olla persoonalliset ). Näissä vaan tiedän jaksavani olla koko päivän ja voin tanssia, hyppiä ja oleskella ilman rakkuloita. Lisäksi näissä kengissä on joku silmänkääntötemppu: mun jalat näyttävät aina melko siroilta näissä, vaikka oikeasti ovatkin melkoisen leveät räpylät (siksi kenkien löytäminen onkin hieman haastavaa). Nyt siis saa turhamaisuuteni väistyä käytännön tieltä. Lisäksi tarkoituksenahan on hankkia pitkä ja leveähelmainen puku, joten kengät eivät sieltä hirveämmin näy.

Kyseessä siis Töysän kenkätehtaan korollinen kansallispukukenkä:

Olen harrastanut kansantanssia myös noissa kengissä, joten jos polkkaaminen onnistuu, luulisi valssinkin taittuvan

Lapiksen tavoin pitäisi itsekin keksiä jostain sopivat ulkojalkineet kirkolta juhlapaikalle siirtymisen ajaksi. Häät ovat marraskuussa, joten loska voi olla hääpäivänä loppumaton luonnonvara

~

Edit. Lisäsin kuvat toisistakin kengistä ja korjasin kuvalinkin

Itse aion hartaasti kuulua juuri tähän "rouvatukka"-kastiin. Häät ovat tulossa reilun vuoden päästä ja leikkuutin kuukausi sitten lyhimmän mallin joka itselläni on koskaan ollut (n. 15 cm pitkä) tietäen samalla, että nyt alkaa sitten kasvattaminen, jotta saisi edes jonkinlaisen nutturan (tai oman tukan pituus riittäisi edes nutturan lisäkkeiden peittämiseen ). Kun pääsin kampaajalta ulos ihastellen täysin uutta luukkia huomasin jo odottavani tätä seuraavaa radikaalia kampaamoreissua Joten tiedän, että kun hääjuhlallisuudet ovat ohi, lähtee tämän naisen tukasta pituutta jälleen reippaalla kädellä!

Tosin pitää varmaan jättää sekin takaportti auki, että ihastunkin pidempään malliin, enkä leikkaakkaa (kuten kävi ensin wanhoje ja lopulta samaan putkeen tulleiden lakkiaisten jälkeen). Mutta katsellaan, katsellaan

Meillä on nyt jo tiedossa muutamia allergioita plus keliaakikkoja ja diabeetikkoja, jotka säätelevät sokeriaan ruokavaliolla. Gluteeniton ja "sokeriton" otetaan osissa tapaukissa huomioon (luultavasti ei erikseen yhtä laajaa valikoimaa gluteenittomia leipiä kuin ns. tavallisia, mutta kakku ja keksit myös ilman gluteenia ja sokerittomille laitetaan kakkibuffan sijaan esimerkiksi Brunbergin sokerittomia suklaita). Lisäksi on tulossa kasvissyöjiä ainakin yksi, mutta koska kaasoilee, niin voin helposti kysellä häneltä suoraan sopivia vaihtoehtoja

Tuosta laktoosittomista en sitten niin tarkkaan tiedäkään ja jos joku tästä tietää enemmän niin oikein mielelläni kuulisin kommentteja. Eikös maitoALLERGIKOT yleensä sano, että heillä on juuri maitoallergia kun taas "laktoosivammaiset" vain että käyttävät vain laktoosittomia tuotteita? Näin itselleni tuntuisi jotenkin järkevämmältä

Muuten olen "onneksi" (onni ja onni) itse pikkusiskoni kanssa yksi allergisimmista, että kun ruoka käy meille niin sopii usein myös muille. Samalla olen oppinut siihen, että parempi yleensä kysyä suoraan kuin arvailla ja mennä metsään. Itse olen kerran ilmoittanut illalliselle mentäessä, että alkoholiton illalliskortti, jolloin myös lautaseltani jäi pois punaviinikastike. Siinä oltiin ainakin otettu asia kirjaimellisesti (ja hatunnosto siitä), mutta lähinnä olin tarkoittanut alkoholittomia juomia sun muita. Eli joskus voi olla liiankin tarkka

Meillä ongelmaksi jääkin tämän jälkeen enää se, että systeri on allergioidensa ohella saamarin nirso, että voi olla ettei pöydästä kelpaa kuin leipä, mutta tätä lellipentuasennetta en edes yritä ottaa huomioon (osaa siis syödä ihan oikeetakin ruokaa, kunhan vaan päättää niin)

Itse kuulun juuri tähän "absolutistit pönkittää ajatusta toisilleen, että alkoholittomat häät olisivat hyvä vaihtoehto" -kategoriaan. En ole absolutisti (esimerkiksi juon viinin ehtoollisella toisin kuin juuri edesmenneet isovanhempani), mutten myöskään juo alkoholia yhtä kulausta enempää - kaverini kutsuvatkin minua raittiiksi. Moni katsoi outona jo sitä, kun sanoin, etten halua lakkiaisiini kuohuviiniä tai shampanjaa. Mutta jääräpäänä en sitä ottanut muiden mielipiteistä huolimatta ja kaikilla oli mukavaa! Ymmärrän kuitenkin tämän dilemman häiden kanssa, enkä siksi nyt vedäkään mitään yhtäsuuruusmerkkiä lakkiaisten ja häiden välille - onhan vieraskuntakin yleensä hieman aikuisempaa jo häiden aikaan.

En kuitenkaan ole raivoraitis, joten en minä sinänsä halua kieltää alkoholia häissäni. En vaan koe tarpeelliseksi kustantaa kaikkia vieraitani humalaan. Mielestäni sen kustantaminen vain lisäisi kamalasti menoja. Olemme tällä hetkellä päätyneet tavallaan kompromissiin - tarjoaisimme holillisen alkumaljan sekä halukkaille avecit kahvin kanssa (ja lapsille tietenkin jotain hieman spesiaalimpaa kanssa ). Seisovaan pöytään ei tule viiniä (eipä ole ruokakaan niin "viiniruokaa", sillä haluamme pikemminkin perinteistä "maalaisruokaa") eikä vapaammalle ajalle boolia, mutta olemme valinneet paikan niin, että alkoholia haluavat voivat sitä ostaa itselleen. Tästä syystä jopa luovuimme yhdestä juhlapaikkavaihtoehdosta, koska siellä ei olisi ollut edes minkäänlaista mahdollisuutta ostaa alkoholia. Joten siis emme kiellä alkoholia, mutta emme myöskään kustanna mitään "ryyppyjuhlia".

Pihistys

• Ei paljoa paperi/kukkakoristeluita juhlapaikalle
  
• Miehelle puku ja kengät omasta kaapista
  
• Morsiammelle ei hankita erikseen kalliita alusvaatteita, koruja tai kenkiä, mikäli löytyy jo valmiiksi käyttökelpoiset kotoa
  
• Kirkkoon ei koristeluita, enintään pihaportaille pari lyhtyä
  
• Kukat rennolla kaavalla, ei kalliita morsiussidontoja pöytiin tai käsivarsille
  
• Kattaukseen ei erityisiä kommervenkkejä, mennään ravintolan tarjoamilla perusvaihtoehdoilla
  
• Auto tuttu-leasingillä
  

Panostus

• Sormus sellainen, mitä kantaa koko loppuelämän äärimmäisen ylpeänä (mutta hintalappu ei määrää silti omaa makua vaan halvempikin sormus kelpaa, jos on omaa silmää mielyttävä)
  
• Itsessää niin kaunis juhlapaikka, ettei tarvitse koristella kauheasti muuten.
  
• Lisäksi sellainen juhlapaikka, jonka kautta tulee kaikki tarpeellinen, ettei itse tarvitse viettää edellistä yötä keittiössä. Tarkoittaa siis ravintolaa, joka ikävä kyllä näkyy hieman budjetissakin.
  

Haaveena panostus (mutta ei vielä mitenkään varmaa)

• Hääpuku
  
• Mieleenjäävät kutsut - eli ei minua yrittämään askartelua
  
• Paaaaljon hyvälaatuisia valokuvia eli osaava kuvaaja (tosin todennäköisesti hyvällä kaverialennuksella )
  

Meillä on tulossa noin 55 - 60 hengen häät, riippuen muutaman kutsutun voinnista matkustaa juhlapaikkakunnalle. Tällä hetkellä budjetti näytää 5 700 €, josta puuttuu vielä häämatka sekä hääyön kustannukset.

Suurimmat menoerät ovat:

- Juhlapaikka ruokineen ja juomineen (ravintola) ~ seisova pöytä ja alkumaljat plus avecit kahvin kanssa

- Morsiammen puku ja sormus

- Valokuvaus ja bändi ~ Valokuvauksen hinta ei ole äärettömän paha, sillä sulhon ystäväpiirissä on monia ammattitason kuvaajia (ja lisää amatööriharrastelijoita). Myös bändiin olisi tarkotus hyödyntää kaveripiiriä.

Meilläkin tulee lähtemään muutama kutsu vaikkei kutsun saajien sinänsä "odoteta" saapuvan paikalle. He ovat siis sen verran vanhempia, etteivät välttämättä jaksaisi matkustaa asuinpaikaltaan hääpaikalle tulevaa melkein 400 kilometrin matkaa. Tiedämme kuitenkin, että jo kutsun saaminen ilahduttaisi heitä niin paljon, että kutsun lähettäminen on siihen verrattuna todella pieni seikka Lisäksi kutsun lähettäminen antaa heille mahdollisuuden muistaa sulhoa vaikka onnittelukortilla (emme siis odota heiltä mitään lahjoja).

Olenkin saanut käsityksen, että vanhemmat sukulaisemme odottavat siis tätä mahdollisuutta onnitella, jonka vuoksi kutsutta jättäminen osaa loukkaa. Tässä siis samaa, mistä Huraira kirjoitti (4^)

Itse muistan erään sukulaiseni lähettäneen vasta häiden jälkeen kirjeen sukulaisille, jossa kertoivat naimisiin menosta. He eivät halunneet muistamisia, mutta halusivat itse kuitenkin muistaa meitä, jolloin mielestäni tämä tapa toimi paremmin.

Muutaman asian olin etukäteen sanonut - toiset esimerkiksi leffoja katsoessa heitettyjä "Mä en kyllä haluaisi tollasta kosintaa" ja osa omana kommenttina siihen, miten oli kuulut toisten kihlautuvan (mukana siis myös tällaisia "vähänkö ihanan kuulosta" kuin myös "ethän sä sitten kosi noin?" -pohdintoja).

Mutta siis mieheni tiesi, etten halua kosinnasta julkista showta, minua ei pidä kysyä kihloihin vaan kosia vaimoksi sekä se, että minua kosiessa ei välttämättä tarvitse olla sormusta, jollei sellasta halua hankkia. Ja niin minua kosittiin yksityisesti (tosin julkisella paikalla) ja ilman sormusta kysymällä "tuletko vaimokseni?".

meille tulee chatissä käyttämämme nimet ja päivämäärät...  

Voi luoja!

Mitä voi luoja? Kai nyt toistensa "lempinimet" voi laittaa ihan niinkuin mitkä tahansa nimet

Ihan samaa mieltä Kittyn kanssa. Meilläkin osa kavereista varmaan edes muista sulhon oikeaa nimeä, sillä kaikki kutsuvat tätä chateissa, ircissä ja lempinimenä olevalla nimellä.

Hanki polttokynä. Sillä voi kirjoittaa / pirtää kuin kynällä eikä vaadi suuria harjotteluita. Meillä niitä käytettiin yläasteen puutöissä ja ensimmäisen kerran olen sellaista saanut isän valvonnassa käyttää ollessani varmaan 7 vanha, joten ei voi olla kamalan vaikeaa Tosin siis kannattaa harjoitella, kuinka se jälkeä tekee. Niistä on monen sadan euron vehkeitä, mutta myös halvempia "ei ammattivehkeitä".

Tässä yksi kuva eräänlaisesta polttokynän terästä ja sillä tehdystä piirroksesta

Linkki

Meillä eivät ottaneet mitään maksua vaikka varattiin muu kuin kotiseurakunnan kirkko. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että pysymme saman kaupungin alueella, siirrymme vain seurakunnasta toiseen

Tai siis, itsehän ei vielä edes ole "kotiseurakuntamme" jäsen, sillä vaihdan kirjat asuinpaikkakunnallemme muista taloudellisista syistä vasta myöhemmin lähempänä häitä. Sulho kuitenkin jo tämän seurakunnan jäsen ja siksi varaaminenkin onnistui heti.

Itse otan kihlan pois

• tehdessäni jotain sotkevaa - esim. leipominen
  
• käsitellessäni jotain mikä vahingoittaisi sormusta - sulho esimerkiksi huomasi, ettei voi salilla käydessään nostaa tankoja sormus sormessa
  
• tilanteessa jossa käsi pitää saada suppuun tai joutuu puristuksiin - silloin sormus painaa ikävästi viereisiä sormia
  
• joskus harrastuksissani, joissa omia koruja ei oikein voi pitää
  
• pelätessäni sen häviävän - yleensä syynä järvessä / meressä uiminen silloin kun sormet eivät ole turvoksissa ja sormus on löysä
  

Kun otan sormuksen pois, laitan sen usein kaulassani roikkuvaan ketjuun (molemmat kultaa, niin eivät vahingoita toisiaan) tai harrastuksissa jätän suosiolla kotiin.

Vuosi ja 5 kuukautta ennen häitä kysyin ystävääni kaasokseni. Olin suunnitellut kysyväni myöhemmin, mutta kihlausuutista kertoessani tuli kaasoilu puheeksi ja kerroin suunnitelleeni kysyväni häntä.

Meillä menee juuri tuohon "40 - 59" ja "60 - 79" välille. Kutsuttavien listalla on nyt 65 nimeä, joista lapsia kymmenkunta ja valitsinkin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon. Kutsulistalta hyvin todennäköisesti jättävät tulematta sulhon suvun puolelta 5-10 henkeä vanhuusiän huonon kunnon ja juhlien etäisyyden vuoksi, mutta heille kutsuminen itsessään on jo kuin olisi päässyt juhliin, joten kutsuttavien listalla ovat. Tässä tilanteessa kuitenkin tiputtaisiin tuohon alempaan ryhmään.

Meillä mennään hyvin perinteisellä mallilla. Kutsun sisäkanteen luultavasti lainaus häävalssin lyriikoista ja viereen tämä kutsuteksti:

Tämän perään lyhyt hääinfo sekä ajo-ohjeet.

Meilläpäin ainakin esim. yo-juhlat ovat tavanneet kestää koko päivän ja iltaan asti, kun pitkien matkojen takaa ihmiset tulevat, ja todella mukavasti on aika sujunut seurustellessa, kuulumisia vaihtaessa, juhlakalua jututtaessa jne.

Tässä on sitä samaa, mitä itse haaveilen. Olenkin esitellyt meidän illan ohjelmatoiveet/-suunnitelmat usein "suomalaisina rippi- ja ylioppilasjuhlan tyylisinä". Eli vapaata seurustelua ja ruokailua, muutama puhe kenties sekä vaikka juurikin pianon soittoa. Lisäksi näissä edellä mainituissa ihmiset tulevat hieman ripotellen, niin ei tarvitse jonotella onnittelemaan tai ruokailemaan. Tätä ei välttämättä häihin saada, tulevathan kaikki kirkolta suoraan juhlaan, kun esimerkiksi rippijuhlissa harva sinne kirkkoon asti tulee ja meillä ainakin lakitustilaisuuteen oli rajattu vieraiden määrää.

Ja itse leikkeihin. Olen aina kokenut sellaiset "nyt kaikki osallistuvat, jee jee" -meiningin ahdistavaksi, joten en halua sitä omiinikaan häihin. Sellaiset hyvän tahtoiset leikit, jotka ovat vieraille enemmänkin esitys kuin osallistuttava leikki, ovat vielä ihan jees. Näistä esimerkkinä "tuttu juttu show" (kunhan kysymykset eivät aiheuta sydämmentykytystä isovanhemmillekaan), laatikko leikki ja eilen satuhäissäkin nähty lakananviikkaus sokkona. En silti usko, että näitä meidän juhlaan tulee. Lisäksi zifellä ( ^ ) oli mielestäni todella hyviä pointteja noihin leikkeihin liittyen. Vähentää sitä ahdistusta varmasti heiltä, jotka niistä leikeistä eivät niin pidä.

Pidämme erikseen sitten isommat bileet laajalle kaveriporukalle, joita ei kirkkoon kutsuta (eivät niin läheisiä). Siellä leikkejä sitten saa olla ihan vapaasti, aina löytyy joku joka lähtee mukaan ja mitkään pikkutuhmatkaan eivät saa kenenkään korvia punoittamaan (tai no, ehkä omani).

Meillä pikemminkin hyshys. Kihlaus on täysin avoin uutinen, mutta hääpäivä ei. Omat perheet (vanhemmat, sisarukset puolisoineen sekä isovanhemmat) sekä kaasoni tietävät, mutta muille ei siis olla kerrottu. Aivan muutama lisäksi tietää, että häitä on suunniteltu, mutta eivät tiedä päivää. Kenellekään joka päivää on kysellyt, ei olla valehdeltu, mutta kuitenkin onnistuttu kiertämään ilman päivämäärän paljastamista.

Arviolta 1 vuosi ja 4 kuukautta ennen vihkimistä.

Soitin eräs aamupäivä virastoon vain kysyäkseni, milloin kirkon varaaminen onnistuu, kun siitä ei ollut missään tietoa. Vihkiajan pystyikin saman tien varaamaan ja iltapäivällä kävimme sulhon kanssa varaamassa kirkon, kun kellonaika oli ensin yhdessä päätetty.

Itse myös ensimmäistä kertaa kihloissa ja sulholla samaten.

Itse muistan, että tullut teini-iässä joskus pohdittua kihloja, mutta onneksi olin viisas (kerrankin ei tarvitse olla vain jälkiviisas) enkä mennyt vain "kavereiden perässä". Silti en osoittele sormella heitä, jotka ovat useammin kihloissa olleet tai teinikihlautuneet. Omassa tilanteessani teinikihlat vain olisivat olleet suuri virhe.

Edit. Pakko kommentoida Gredelinille tuohon seuraavaan viestiin (alle). Olen samaa mieltä (eli siis huomannut saman). Hävettää hieman myöntää, mutta olen saman huomannut myös itsestäni. Kesti oman aikansa, ennen kuin minullekin kihlaus tarkoitti juuri lupausta avioliitosta. Vaikutti paljon ympäristön yleiset mielipiteet (lukiomaailman ja muun nuorison). Myöhemmin omat näkemykset kypsyivät samalla kun sitä aikuistui itsekin

Ihania pukuja taas paljon!

Tuntuu että on aina vain enemmän näitä "lasketun vyötärön" malleja ja ne ei kyllä itselle iske. Ja harmi, että ajatuksiini jäänyt puku Krisha Marie ei saanut sisarpukua mallistoon. Tämä takahelma on jäänyt kummittelemaan mieleen:

Häissä, joissa itse ihan vasta olin, oli tuhkakupeiksi otettu "lintujen juoma-astiat". Eli sellaiset jalalla seisovat vesialtaat. Tupakka sammui heti kun joutui veteen eikä jäänyt käryämään muiden kiusaksi. Ihan kauniit olivat, vaikka tietenkin ne tupakat sieltä vedestä näkyivät. Enpä vain mennyt lähemmäs katselemaan, niin itselleni ne näyttivät hieman patsailta

Hei,

Tulevana morsiammena ilmoittaudun. Vaihtoehdoista kiinnostaisi todella paljon Lauritsalan kartanon ylinen, hirmu vähän kokemuksia olen löytänyt eli nyt kaikki siellä häissä tai isommissa juhlissa olleet ilmoitelkaa ihmeessä kaikki plussat ja miinukset...Vähän arvelluttaa, kun paljon lukenut negatiivista palvelusta/ruuan riittävyydestä yms. Onko kellään taskussaan konkreettisia kokemuksia???

Itse en ole ollut siellä ylisillä, mutta syksyllä muutama kaveri on menossa sinne isoihin juhliin, voi yrittää kysellä kokemuksia. Nämä sukujuhlat, jotka aikaisemmin mainitsin, olivat päärakennuksessa ja paikalla oli varmaan 40 ihmistä. Silloin palvelu oli todella ystävällistä, eivätkä emännät vetäneet pultteja (tai ainakaan ei näkynyt mitään) vaikka paikalla oli muutama hieman.... sanotaan nyt reippampi lapsi Juttelivat myös vieraiden kanssa, mikäli olivat samassa tilassa, eivätkä karanneet töykeästi vain keittiöön. Ruokakin riitti juhlissa hyvin ja oli oikein maukasta, perinteistä ruokaa. Mutta tuon isommista juhlista en tosiaan voi omakohtaisia kokemuksia sanoa.

Ja suosittelen käymään paikan päällä, mikäli et ole käynyt omassa rauhassa tutustumassa. Helposti sai heiltä aikaa siihen

Nyt tulee pitkä postaus ihan varmasti, mutta osuu herkkään paikkaan tämä aihe.

~*~

Hemu kirjoitti tuolla " dokumentaarinen hääkuvaus, mitä olette maksaneet?" -ketjussa seuraavaa:

Täällä varoittava esimerkki. Siskoni häissä kuvasi eräs harrastelijakuvaaja. Aluksi kaikki vaikutti ihan hyvältä ja kuvaaja kertoi kuvanneensa paljonkin. Hääpäivänä kaikki ei ollutkaan niin upeaa mitä hänen puheistaan saimme ymmärtää. Potrettien kuvauksissa hänellä ei ollut mitään ideoita, vaan käytännössä meidän täytyi keksiä miten haluamme olla hääkuvassa. "Tämähän on teidän hääkuva, niin parhaiten te tiedätte miten haluatte olla" oli yksi parhaista lausahduksista. Ihan kuin me tiedettäisiin miltä näytämme kameran toiselta puolen emmekä me osaa katsoa kauniita paikkoja missä tulisi hyviä kuvia.

Oikeat valokuvaajat joita ammattilaisiksikin kutsutaan olisi varmasti osannut opastaa, neuvoa ja ehdottaa hyviä paikkoja kuvauspaikoiksi.

Noh, jälkeenpäin hän katuu todella paljon, että ei ottanut ammattilaista kuvaamaan koko päiväksi, jotta kuvista olisi tullut sellaisia mitä hän toivoi. Nyt kuvat näyttävät lähinnä pokkariräpsyiltä jota vaikka itse olisin voinut ottaa.

Itseäni pelottaa myös muiden puolesta tämä sama asia. Meillekään ei luultavasti tule ammattikuvaajaa, mutta sulho, kun itse harrastaa valokuvausta ja on jo muutamissakin häissä kuvannut, tuntee alueemme muita harrastelijakuvaajia sekä heidän kuviensa laatuja ja kuvaustyylejä. Siten voimme jo valintavaiheessa karsia ehdokkaita ilman mitään tarjouksiakaan.

Tiedämme molemmat suoralta kädeltä yhden, joka ottaa juuri tällaisia "pokkariräpsyjä" vaikka kuinka esittää käsittelevänsä kuvat ja omistavansa hyvän järkkärin. Samalla hän on ainut näistä harrastelijoista, joka mainostaa omaa kuvauspalveluaan ja juuri häihin. Välillä tulee kunnolla suru puseroon kun miettiikin niitä morsianparkoja, jotka eivät tiedä mihin ryhtyvät hänet palkatessaan - sitä päivää kun ei voi uudelleen elää saadakseen parempia kuvia

Järkkäri ei siis tosiaan tee kuvaajasta parempaa kuin pokkarikameran omistaja. Mutta samalla tavalla ei voi yleistää, että kaikki harrastelijakuvaajat ovat huonoja. Upeimpia kuvia, mitä olen nähnyt, ovat kuvaajilta, jotka olivat aluksi vain harrastelijoita, kunnes heidät bongattiin yritysten tai lehtitalojen leipiin.

Meillä oli häissä ammattikuvaaja, ja kaikki häävieraat joitten kanssa olen tähän mennessä jutellut aiheesta ovat sanoneet, että eivät juurikaan huomanneet kuvaajan työskentelyä. Tämän allekirjoitan myös omalta kohdaltani. Tuloksena on mielettömän hienoja tilannekuvia, juuri sellaisia kuin toivoimme. Kuvista välittyy se tunnelma joka juhlissa vallitsi eikä niissä ole ärsyttävää poseerausta.

Tämä minun pitää itsekin allekirjoittaa. Itse olen väkinäinen kuvissa kun tajuan, että "nyt joku ottaa kuvaa, täytyisi näyttää hyvältä". Silloin menen lukkoon ja aika usein vihaan lopputulosta. Parhaimpia kuvia mielestäni ovat juuri nuo, jotka välittävät tunnelman (olen melko tunteellinen ihminen muutoinkin, joten sen vuoksi nuo vetoavat melkeimpä aina).

Hyvän ja "huonon" (en siis erittele nyt, että ammattilais- vai harrastelijakuvaaja) kuvaajan eron huomaa mielestäni juuri tuosta huomaamattomuudesta - hyvä kuvaaja osaa pysyä poissa keskiöstä ja tallentaa tilanne, eikä pyri muokkaamaan tilannetta omalla toiminnallaan. Silloin ihmiset ovat luonnollisia. Tiedän paljon harrastelijakuvaajia, jotka osaavat tämän taidon myös, joten siksi en sano että tämä on vain ammattilaiskuvaajien piirre. Mutta osoittaa mielestäni silti kuvaajan ammattitaitoa

Jäykistely on siis varmasti enemmän kiinni kuvaajan käytöksestä kuin siitä, onko hän tuttu vai ei.

Kyllä, kyllä, KYLLÄ! Rippikuvani ovat oiva esimerkki juuri tästä (kamalampia kuvia saa hakea). Jos katse tappaisi, niin (ammatti-)kuvaaja olisi kuollut vaikka olisi pitänyt silmät kiinni.

Jännä juttu sinänsä, kun niin moni on korostanut sitä, että ammattikuvaajalle poseeraaminen tuntuu jotenkin epäluontevalta ja huolettaa se, kuinka jäykkänä ja teennäisenä sitä kuvaustilanteessa on. Mulle itselleni on taas paljon helpompaa ajatus siitä, että henkilö on jossain määrin vieras, "ulkopuolinen", ja voin paljon helpommin heittäytyä sellaisessa tilanteessa. En mä osaa miettiä sitä, mitä se kuvaaja vaikkapa ajattelee tai huolestua mistään muustakaan, mä ajattelen sitä kuvaajaa oikeastaan aika esineellisesti pelkästään ikuistavana kameran linssinä, joka (toivottavasti) osaa ja tietää mitä tekee.

Mulla sama juttu kuin Woodwomanilla. Tutulle (varsinkin lähisukulaiselle, joka ei kuitenkaan ole omaa ydinperhettä) jotenkin yrittää näyttää aina sitä osaavaa ja asiallista puolta, eikä viitsi osoittaa, olevansa hukassa siinä tilanteessa. Lisäksi uskon, että ottaisin paremmin vastaan ulkopuolisen ohjeita, sillä ne eivät tuntuisi niin henkilökohtaisilta. Esimerkiksi serkun tai enon neuvoessa varmasti miettisin "mitäs siinä neuvot, et osais kuitenkaan itsekään". Miten niin jääräpää?

Eniten kaipaan kuvaajalta sitä paikan, tunnelman ja tilanteen ymmärrystä. Osaan muovailla mielessäni hienoja tilanteita, mistä haluaisin kuvia tai että, minkä tyylisiä kuvia haluaisin häistämme saada, mutta en minä tiedä, kuinka sellaiset saadaan aikaiseksi. Vahingossa olen ehkä siinä joskus onnistunut. Lisäksi usein täysin amatöörikuvaaja, odottaa sen kameran kanssa liian kauan "kuvaajan asettumista", että tilanteen tunnelma on jo mennyttä. Kuvaajan täytyy astia tilanteet hieman etukäteen, eikä selitellä jälkikäteen "tämä kuva on juuri sen jälkeen kun ...." kun kuva voisi olla jo itse tilanteesta.

Itse olemme siis valitsemassa myös harrastelijakuvaajan, mutta haluamme tietää etukäteen hänen kuvaustyylistään ja -taidoistaan. Vielä vain parempi, jos sulho sattuisi kuvaajan jo tuntemaan, hän voi melko suoraankin sanoa, millaisia kuvia haluamme ja millaisia emme.

Eli vaatikaa harrastelijakuvaajalta myös kuvanäytteitä (ja älkää hyväksykö esimerkiksi jotain kukkakuvia, mikäli haluatte hänet kuvaamaan tilanteita ja ihmisiä), mikäli kuvaaja ei ole valmiiksi tuttu. Toivon, ettei kukaan joudu samanlaiseen tilanteeseen, kuin muutama tuttu tuntemattomien ("mutta kun oli niin halpa ja kuulosti niin hyvälle" - kuvia harvoin kuunnellaan) kuvaajien kanssa. Muutoin tuen kyllä myös harrastelijakuvaajien työllistämistä

Meillä ollaan myös suunniteltu kuvausta ennen vihkimistä. Syitä on useampiakin, ja monet täysin samoja kun täällä on mainittu. Päälimmäisenä tulee mieleen hiusten, meikin ja puvun siisteys kuvien aikana. Lisäksi haluamme jättää kuvaukselle rutkasti aikaa, sillä olen itse herkästi kuvissa aina todella kankeana ja tarvitsen kunnolla aikaa luonnollisten kuvien aikaan saamiseksi, emmekä halua seisottaa vieraita montaa tuntia. Lisäksi meillä on häät lopppusyksystä eikä vihkimisen jälkeen riitä ulkona enää kunnolla valoa miljöökuvien ottamiselle.

Juhlissa otetaan sitten lisää kuvia erilaisilla kokoonpanoilla.

Suurin etäisyys, jonka itse olen häissä matkannut on tällä hetkellä noin 10 kilometriä. Matka ei kestänyt kauaa, enemmän pohditutti, että löydämmekö oikean risteyksen Lyhimmillään matka kirkolta juhlapaikalle on ollut yhden autotien ylitys (ja tottakai isä meni sen silloin autolla ) Seuraavissa häissä, jotka ovat viikon päästä, matka on hieman vajaa 20 kilometriä. Itsellämme paikkavaihtaehdoilla maksimi etäisyys on noin 8 kilometriä, joten nyt voi sitten tarkistaa onko tuo matka minkälainen ja verrata sitä omiin vaihtoehtoihin

Muutoin olen kyllä täysin samaa mieltä iialiian kanssa. Matka minuuteissa ja kilometreissä on niin eri asia riippuen ollaanko esimerkiksi Helsingin keskustassa vai kenties "ruuhka-Suomen" ulkopuolella ja tarvitaanko paikan päälle pääsemiseen lauttoja vai ei (esimerkiksi juhlapaikka Helsingin edustan saarella ja kirkko mantereella). Etäisyyteen vaikuttaa mielestäni myös paljon se onko vieraissa ei autollisia, joiden pitää keksiä kyyti muuta kautta (julkiset, kävellen vai taksi).

Kannattaa ehkä myös miettiä "valuma-ajan" pituutta. Pidemmällä matkalla saattaa mennä ihmisillä hyvinkin toisistaan poikkava määrä aikaa ja siten juhlapaikalla aloittaminen ei välttämättä voi olla kellotettu eniron matkan keston mukaan. Ettei tule ikäviä yllätyksiä, että pitäisi aloittaa ja kolmasosa vieraista vielä matkalla.

Eli jos helppo yhteys ja esimerkiksi kaikille autokyyti, niin ei pitkäkään matka ole mikään kamaluus Joidenkin juhlapaikkojen vuoksi kannattaa "kärsiä" puoli tuntia autossa