Elien

Rouva
  • Content count

    64
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Elien

  1. Nyt on taas kerran rekkauduttu kalorilaskuriin eli tiukka vääntö alkaa kaloreiden kanssa taistellessa! Tiedän aiemmasta kokemuksesta että tulokset ei näy heti, ja tiedän sen toki muutenkin kun olen nyt esim. harrastanut 3 kertaa viikossa liikuntaa (kevään yhden kerran sijaan), joten ihan hyvä alkaa nyt jo tarkkailemaan että ehtii jotain tapahtua. Eli liikunta jatkuu, tällä hetkellä sitä on 4 harrastusta viikkoon, jumpat tosin loppuu olikohan 3 viikon päästä, niin sitten jatkuu joko 2 kertaa viikossa tai enempi, jos sais itsensä salille raahattua. Mut tosiaan, kiinteytymisessä tai yleensä laihtumisessa kun vaan 20 % vaikuttaa liikunta, niin sen takia kalorilaskurin otin käyttöön. Tuntuu just nyt hyvältä kontrolloida itseään ja liikunta ja liikunnan jälkeiset lihaskivut tekee todella hyvää. Pitää vaan jatkaa tähän malliin sinne heinäkuuhun asti, ettei ainakaan tarvi myöhemmin murehtia miksei laittanut itseään sitä tärkeää päivää varteen parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Tietty ois hienoa jos vois aina olla unelmamitoissaan, mut ei sitä aina jaksa nipottaa. En viitsi ihan heti tilata pukua kun pelkään jos niitä tuloksia tulee, joten se jää nyt tuonnemmaksi ihan väkisin. Mutta onhan sitä aikaa onneksi vaikka helmikuussa vasta tilaa. Ja sillon saa luvan olla kiinteytystäkin tapahtunut!
  2. Mulle vastasivat että tekevät 95% samanlaisen puvun kuin aito, jonka kuva niillä on ihan pokkana siellä sivuillaan. Tavallaan kyl ihmettelen et miten nää tuottajat ei älähdä että niiden pukujen kuvia pidetään tollasten feikkien sivuilla. No mutta...lisäksi sanoi että haluavat tehdä hyvää laatua että asiakkaat ovat tyytyväisiä. Joo, tiedän et se ei silti takaa mitään. Mutta kun toi puku tulis silti varmaan yli satasen halvemmaksi kuin vuokrapuku, että ehkä mä otan riskin. Laskin että puku tulis maksaa tulli- ja alv-maksuineen 286 €. Kiirettä tilaamiseen ei oo, kun se puku tulis kahdessa kuukaudessa, joten ehkä tässä kuukauden-parin sisään rupeen selvittelee vielä lisää että on kaikki asiat selvillä ja tilaus valmis tehtäväksi.
  3. Kellään kokemusta Top Bridal Dresses -nettikaupasta? Se on ainoa mistä olen löytänyt unelmien pukuni jota sovitin Stilissimassa, hinta $290 (~208€). Aloin jo kyselyn sähköpostilla, vastasivat ensimmäiseen tosi nopeasti ja ystävällisesti.
  4. Nyt on tullut kierrettyä useampi liike ja sovitettua erilaisia pukuja niin alkaa pikkuhiljaa hahmottua mitä haluaa puvultaan. Ehkä mä olen enemmän sellainen selkeän klassisen puvun kannattaja, kuin sellaisen joka lumoaa monenlaisella kirjailu-tylli-laskos-yms. osallaan. Eli yksinkertainen on kaunista. Enkä ihan täysin pelkistetystä tykännytkään, kun sellaista kokeilin. Laahuksestakin olen alkanut sovitellessa pitämään, vaikka tiedän että se voi olla jokseenkin epäkäytännöllinen kun sulho sen päälle joka tapauksessa jossain vaiheessa astunee. Olen siis tyylini löytänyt kun olen katsonut jälkeenpäin sovitettuja pukuja joko itseni tai mallin päällä. Lauantaina löysin ehkä unelmieni puvun. Ainakin sunnuntaina yhteenvetoa sovitetuista puvuista tehdessä se alkoi jotenkin tuntua täydelliseltä niin kuvassa kuin mielikuvissa. Sain myös kaasolta komppausta sitä kohtaan. Puvun ainoa huono puoli on hinta, 900 €. Ikimaailmassa en niin häähulluksi hurahda, että laittaisin sellaisen rahan yhden päivän kestävään vaatekappaleeseen. Jotain himostani kyseistä mekkoa kohtaan kertoo kuitenkin se, että en halunnut hylätä sitä hinnan takia vaan aloitin metsästää sitä netistä. Saisihan sen jostain jenkkisivuilta alle 300 dollarilla joo, mutta mitä kaikkea lisäkustannuksia siihen kuitenkin voikaan sisältyä (tullimaksut??), ja entä jos en osaa lukea sivujen kokoviidakkoa oikein? BYÄÄ, TAHDON SEN PUVUN! No mutta sitten kun sain todettua, että ainakaan turvallisesti Suomesta ostettuna siihen ei ole ikimaailmassa tsäänssejä (olen kahlannut myös käytettyjen pukujen myyntipalstoja) tajusin, että onhan se jälleenmyyntikin melkoista hommaa, ja rahaakin menee pesetykseen. Eli mukaan tuli vuokraus-aspekti. Sovitin lauantaina yhtä pukua jonka voi vuokrata 300 eurolla. Se ei ole niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin upea kuin tämä unelma maan päällä, mutta on hieno kuitenkin. Mutta sitten: haluanko tyytyä? Äh, en tiedä. Kumpi pahempi; jälleenmyynnin tuska vai tyytyminen ja ”entä jos…”-ikuinen jossittelu? Seuraava vaihe voisi tämän nettimetsästämisen jälkeen olla kuitenkin uusi visiitti siihen paikkaan mistä niitä voi vuokrata, ja perusteellisempi kartoitus paikan pukuihin. Jos vaikka tekisi nettisivuilta listan potentiaalisista puvuista ja pyytäisi ne valmiiksi odottamaan ensi lauantaiksi… Hassua sinäänsä, että ensimmäisen kokeilupäivän jälkeen olisin voinut ottaa muutaman kokeilemani puvun, mutta nyt kun pääsin kokeilemaan upeampia en halua niihin enää tyytyä vaikka tiedän, että nämä upeudet maksaa tuplahinnan. Vaikeaa, eikä noudata järkeä nämä mielipiteiden vaihtelut. Ai niin, sekin pointti tässä hieman hämää, että esim. se unelmapuku ei ole nyöreillä, eikä nämä vuokrapuvutkaan. Mistä hitosta mä tiedän minkä verran laihdun häihin mennessä?!? Laihtumisvaraa mun kropassa ei ole mitään älytöntä määrää enkä jaksakaan ottaa liian tosissaan, mutta jotain kapenemista toivoisin ja olen sitä varten alkanut säännöllisen liikunnan harrastamisen. Että kyllä se nyöritys pudottais paljon paineita, mutta ei kun ei… No, täytyy vaan pähkäillä näitä. Taidan nyt kuitenki varata taas sovitusaikaa lauantaille, jos vaikka mieli olis silloin kirkas ja osaisin tehdä päätöksiä.
  5. Sellasen jutun tänään vaan tajusin, että luultavasti ollaan siinä tilanteessa, että ei tule menemään yhtäkään päivää ilman että ajattelis häitä - häihin asti tästä hetkestä lähtien - tai on jo mennyt varmaan parisen viikkoakin, en ole oikeataan pistänyt merkille mistä lähtien näin on ollut. Koska joka ikinen päivä mulla tulee mieleen häät ja asiat joita en ole vielä saanut hoidettua, osaa niistä toki ei vielä voikkaan hoitaa, esim. vihkijää varata sille päivälle. Ei mua stressaa - vielä - vaan olen lähinnä malttamaton ja innoissani ja sitä kautta hivenen harmistunut kunnes jokin asia on hoidettu, koska sitä ennen ei ole varmuutta että se menee putkeen. Esimerkiksi hääpuku. Saako sellaisen unelman, josta on lumoutunut? Saako sen kohtuuhinnalla, helposti, joutuuko teettämään, vaiko maksamaan valmiista puvusta ittensä kipeeksi?!? Mutta ihanaa aikaa tämä kuitenkin on. Ei tule ainakaan tylsäks elämä, niin kuin tahtoi vähän olla tän vuoden alussa, kun joutui uhrautumaan töitä varten koko vapaa-aikansa mitalla...tai liikaa kuitenkin meni aikaa töihin...no nyt on asiat paremmin.
  6. Me ollaan varattu bändi ja ajattelin että koneelta vois soittaa myös taustamusaa.
  7. Voi elämä tätä tehtävien asioiden listaa. Jos olis tulossa jotkut normi pyöreät syntymäpäiväkekkerit ensi kesälle, niiden suunnittelun voisi aloittaa kuukautta ennen ja miettiä vaan mitä siellä tarjotaan ja laittaa kutsut menemään. Mutta tässähän on miljoona asiaa auki ja hankittava ja päätettävä! Miehen mielestä tässä vaiheessa on liian aikaista hössöttää tai siis lähinnä ylipäätään tehdä suurta numeroa mistään. Mutta mä taas haluan saada mahdollisimman monet asiat pois to do –listalta mahdollisimman pian! Tiedän, että vaikeaksi tulee juurikin se, että ei jätä liian paljon päätöksiä viime metreille. Olen siinä [päätösten viime metreille jättämisessä] mestari, koska aina kun pitää esim. muille järkätä jotain yllätystä niin eiköhän sitä aina paria päivää ennen ole hirvee määrä ideoita päässä ja niitä vasta valitsemassa ja sit manaa kun jotain ei ehdi enää toteuttaa että miks ei tätäkään voinu aikasemmin tehdä… No joo, mutta tosiaan pukua pitäis vissiin alkaa kattelemaan. Tavallaan oli tyrkyllä yks entisen työkaverin tuttu joka ois voinut ehkä sen tehdäkin, mutta tällä hetkellä selvittelen vasta mitkä mua kiinnostaa. Eli netistä oon kahlannut kaikki mahdolliset sivut. Löytyi yks kaunis puku joka on ainoa mikä kolahti saman tien. Se on sellasesta liikkeestä jossa vuokrataan ja laitoinkin sinne kyselyä siitä kyseisestä puvusta koska turha sinne kai on mennä jos se on ihan älyttömän kallis vuokrata tai sitä ei oo kun koossa 34. Meen ehdottomasti sovittaa sitä jos sieltä vastataan että kokoja on ja vuokra on 200. Vaikka onhan toikin aika iso hinta, mutta mitä oon kattellut niin on ne myytävät sitten omaa luokkaansa hintojen puolesta jos ei ihan mieletöntä tuuria satu. Hääbuffetit ens vuodelle tuli meidän juhlapaikasta joten nyt sitten vaan pähkäilemään niitäkin. Vaikka maistamaan pääsee vasta toukokuussa ja sen takia päätös venyy loppuvaiheeseen, mutta onhan se alkumietintä hyvä tehdä jo tässä vaiheessa. Sitten laitoin kyselyä yhdelle viulistille kun oltaisiin mahdollisesti kiinnostuneita saamaan viulumusiikkia vihkimiseen. Olettaisin että se sopii paremmin kuin joku nauhalta tuleva musiikki kun ulkona luultavasti ollaan. Sitten ois vielä veneyhtiöön soittaminen jos halajaa venekuljetusta juhlapaikalle…jos tulee sairaan kalliiksi skipataan se, mutta katsotaan nyt…
  8. Meille tulee 5 hengen bändi heittämään perus 3x45min setin ja hinta on 1200e. Olen kuullut bändin soittavan joten vaikka tarjolla oli 1000e ja 1100e hintaisia, valitsin mielummin sen minkä tiedän olevan huippu.
  9. Jep, kuvaajan kanssa on myös sovittu nyt että hän tulee kuvaamaan ennen häitä ja häiden ajaksi. Ihan kiva juttu kun korvauskin on kaukana ammattilaisten hinnoista, ja hyvää jälkeä näkyy kuitenkin tulevan. Luotan että saadaan hyviä kuvia. Jee! Pitäis varmaan mennä katsomaan juhlapaikan ympäristöä voiko siinä ottaa kuvia tai sitten pähkäillä jotain muuta paikkaa suoraan. Mutta kun se paikka on meren lähellä niin oishan siinäkin ihan kiva ottaa niitä kuvia. No joo, mutta onhan tässä aikaa miettiä. Ainoo että kun oon lukenut joidenkin kirjotuksia just että kaikkeen tuli sitten kuitenkin lopuksi kiire vaikka aluks ei ois niin uskonut, niin tuli vaan mieleen että pitäis varmaan itekin pistää enempi hösseliks ja päättää enemmän asioista, mutta kun ei kykene hössöttää vielä! Tässä pitäis välillä nimittäin hössöttää muuton takia ja uuden kämpän sisustamisen kanssa ja muuta vastaavaa niin...blaah. En vaan missään nimessä halua et oon sitten ihan hermoraunio häiden lähellä. Eli pitää pitää koko ajan mielessä et jotain tarttis tehä. Seuraavana vois vaikka kattella pukua. Kun olis aikaa mennä testailee, ne ei oo kauheen moneen auki ne liikkeet.
  10. Hyvin siis män! Sekin asia pois huolenaiheista. \o/
  11. Tänään otin yhteyttä bändiin joka mulla oli kiikarissa ja jonne olin jo kerran sanonut että haluaisin ne varata, ja sieltä tuli huojentava vastaus, että päivä on heillä kalenterissa ja asia sillä selvä, voidaan palata lähempänä asiaan. Jeeeee!!!! Ei tartte siitä enää ressata, vaikka aika ressaamiseksi meni, kun oli niin monta hyvää vaihtoehtoa saatavilla. Miten sattukin olla, että niin monelle hyvälle bändille oli vielä tuo meidän päivä vapaa?!? Kummallista, olin ihan varma että oon jo ihan myöhässä tässäkin asiassa, mutta toistaiseks vaikuttais että ihan hyvin ollaan ajoissa oltu paikan ja bändin suhteen, kun molemmissa saatiin paras mahdollinen meitä kiinnostava vaihtoehto. Pian tulee selvyyttä kuvaaja-asiaan, kun tapaan tutun joka on häissä kuvannut. Ois tosi kiva jos se juttu onnistuis.
  12. Ei pidetä, ainoastaan mun vanhemmat halus ehdottomasti epäviralliset kihlajaiset, joten pidetään sitten vaan niille ihan minikihlajaiset.
  13. Mä aloitin myös tänne blogin ja aikamoisen vaikea systeemi näkyy olevan. Mutta en taida kuitenkaan muualle uutta perustaa, joten olkoon sitten tuollainen sekava.
  14. Vihkiminen ja juhla 9.7.2011 Kulosaaren Casinossa.
  15. Hääsuunnittelut ei ole alkaneet mun kohdalla vielä kunnolla jos joihinkin muihin vertaa, mutta eiköhän se tästä. Häät on siis 9.7.2011 ja päätös päivämäärästä tehtiin ehkä kuukausi sitten eli 11 kuukautta ennen. Tärkeintä oli varata paikka ja sen sain hoidettuakin ajattelemassani aikataulussa ja se määräsi päivämäärän. Varausmaksu on maksettu joten paikan suhteen olen saanut sielunrauhan. Siskon häät vei vielä viime viikonloppuun asti huomiota ja resursseja mutta heti tällä viikolla aloin selvitellä bändejä ja sainkin niistä hetkellisesti stressin aikaan kun oli niin monta hyvää vielä jäljellä, joka oli todellinen yllätys! Mutta kannattaa olla siis ajoissa näköjään. Valitsin sitten bändin jonka näin tänä kesänä kaverini häissä esiintymässä. Viimemetreille oli tarjolla lähes identtinen toinen vaihtoehto samalla hinnalla, mutta kun valinta oli tehtävä, totesin että saan siitäkin sielunrauhan kun olen nähnyt bändin livenä ja tiedän henkilökohtaisesti että se saa yleisön mukaansa. Vaikka toinen on varmaan yhtä hyvä, mutta kaikki epävarmuustekijät on siis blokattu. Kampaus ja meikki on melko suurella todennäköisyydellä hoidossa. Alustavasti tuttu ammattilainen lupautui tuolle päivälle, ja sanoi että palataan vielä keväänä asiaan. Siitä en siis taida nyt enempää stressata. Kuvaaja on kysymysmerkki. Sain alustavan "tarjouksen" yhdeltä tutulta, ja voisin häneltä pyytää kuvanäytteitä ja vakavammin kysellä olisiko oikeasti messissä. Tämän ajattelin tehdä seuraavaksi. Meille tulee siviilivihkiminen paikan päällä ja vihkijää ei kaiketi kannata kysellä ennen ens vuotta. Paikan päälle ei tarvitse koristeita, lähinnä kukkia. Ajattelin että jotkut valkoiset voisi sopia sinne. Muutenkin en ole tarkemmin miettinyt värimaailmaa, mutta sen pienen verran mitä olen ajatuksen tasolla käynyt, näkisin valko-hopean hyvänä värimaailmana, mutta täytyy sekin vielä miettiä tarkemmin. Bestman on vielä epäselvä, koska sulhanen ei ole kysynyt vielä haluamaansa henkilöä. En näkisi kuitenkaan sitä ongelmana. Asia hoituu muuten sitten jos ei niin kuin ollaan ajateltu. Miljoona asiaa on siis vielä hoitamatta näiden lisäksi, mutta ajattelin otaa yhden asian kerrallaan. Kaveri joka just pääsi naimisiin oli sanonut toiselle kaverille ettei yhtään kadehdi mua kun mulla on tää hääjärjestely edessä. No, ymmärrän kyllä että se käy raskaaksi jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä ainakin koen että IHANAA!! Ja siis ihanaa asiaa vartenhan tässä sitten stressataan, niin uskon että on todellakin kaiken sen arvoista! <3
  16. Olen aina pitänyt selvänä että otan miehen nimen ja sitä mieltä olen edelleenkin. En ole koskaan pitänyt sukunimestäni. Nyt kuitenkin kun asiasta on tullut konkreettinen olen alkanut miettiä, että oikeastaan mun etunimen kanssa sopii paremmin mun tyttönimi kuin miehen sukunimi. Ei miehen nimi mikään maailman huonoimmin sointuva kuitenkaan ole. Toinen asia on että miehen nimessä on ä ja omassani ei ole ääkkösiä, sekin hivenen harmittaa. Haluan joka tapauksessa että ollaan saman nimisiä ja en tunne suurta kiintymystä omaa nimeäni kohtaan niin ihan loogista vaihtaa omaa sitten.
  17. Yksi, siskoni. Kaasoilin itse siskolleni ja tuntuu myös itsestä loogisimmalta valita hänet.
  18. Meillä tuli miehen vanhemmille pienenä järkytyksenä ettei heidän poikansa kuulukkaan kirkkoon, tämähän tuli esiin vasta kun he alkoivat kysellä että missäs kirkossa vihitään. Oikeastaan heillä oli vahva käsitys siitäkin, että minä kuuluisin, vaikkei asiasta ole ikuna puhuttu, mutta kun sehän on defaulttina niin, että joka ikinen ihminen kuuluu kirkkoon ellei toisin todisteta.... No, nyt he ovat jo kai asian hyväksyneet jollain tasolla, en tosin ole nähnyt heitä tämän hässäkän jälkeen joten saas nähdä joudunko minäkin heille selitellä. Toinen on sitten miehen täti jolle myös tulee varmaan yllätyksenä mutta uskoisin ymmärrystä löytyvän. Isovanhemmat on niin vanhoja ettei he tule edes häihin.
  19. Mies maksoi kihlasormukset ja maksaa luultavasti myös vihkin.
  20. Tuli kierrettyä 3 viikon ajan liikkeitä ja lopputuloksena parhaaksi ja halvimmaksi tuli kun teetätin omani (0,05 timantti 14k valkokultaa) ja miehelle otettiin eri paikasta 5mm leveä valkokultainen sileä. Mun maksoi 385€ ja miehen 165€. Kannatti kyl kierrellä, kun alkuun mun sormusta ei näyttänyt saavan alle 580 euron. Nyt ne on vielä kaiverrutettavina, mutta viikon loppuun mennessä sormissa. <3
  21. Oih, Sun Marine vei täysin sydämeni! Muilla paikoilla ei ole enää mitään mahdollisuutta. Hovimestari oli myös mitä miellyttävin ja jäi todella tervetullut olo vierailusta. Tykkään kun siinä on myös 2 eri käyntiä ulos vilvottelemaan ja se etupiha vaikuttaa oivalta vihkimispaikalta sään salliessa (mutta B-vaihtoehtokin löytyy kun sisällä on se lava). Voi että olen onnellinen kun pääsen siellä naimisiin!
  22. Komppaan Lumikkoa ja Mezzyä itse asiassa itsekin kun olen saanut tarjouksia paikoista joissa on catering ja omat juomat saa viedä. Niissä paikoissa tuleekin sitten milloin mistäkin näköjään lisämaksua, ja kalliin menun (kalliimman kuin näissä monissa ravintoloissa) päälle vielä joku 1800 e tilavuokra!??! Ihmettelen todella, mutta ehkä se on vaan heille hyvää bisnestä. Itse olen kyllä juurikin helppouden ja selkeyden kannattaja joten alan tosissaan kallistumaan ravintolahäiden suuntaan. Huomenna katsomaan Sun Marinea.
  23. Ollaan oltu reilu 2 v yhdessä (häihin mennessä reilu 3 v) josta lähes yhtä pitkä aika asuttu samassa osoitteessa. Nyt ollaan ostettu tän vuoden helmikuussa ensimmäinen yhteinen asunto johon päästään muuttamaan tän vuoden loppupuolella. Töissä ollaan ja taloustilanne on kunnossa, lapset saa tulla (toivottavasti ainakin) sitten häiden jälkeen jossain vaiheessa.
  24. Häämenujen hinnat löytyvät ihan Casinon sivuilta http://www.royalravintolat.com/kulosaari/ Me ainakin mennään ihan noilla. Valmiit menut ovat aika monipuolisia ja niistä pystyy rakentamaan erilaisia kokonaisuuksia. Muistaakseni viinien hinta oli suunnilleen 37 €/plo. Ainakin mitä itse vertailin niin aika samoissa hinnoissa mennään suurimmassa osassa Helsingin ravintoloita - toisaalta kyllä ne paikat mitä itse katseli oli kaikki meren rannalla eli kaikissa varmaankin sama "kauniin paikan lisä" Kiitos, en ollenkaan tajunnut. Joo itsekin katselen vaan meren rannalla olevia paikkoja...hinnoista on vaan vaikea saada kokonaiskuvaa, ellei oikein ala näkemään vaivaa, ennen kuin sieltä on joku tarjous tullut. Ja minä tietenkin haluaisin kartottaa mahdollisimman hyvin kaikki paikat jo ennen kuin alan liian montaa varaamaan...
  25. Saako kysyä millaista hintaluokkaa olette saaneet menuille ja viineille tuolla Sun Marinessa? Itse just pähkin kolmen paikan kanssa joista yks on tuo, ja kuvien perusteella ainakin se kiinnostais kaikista eniten. Mietin vaan että onko siinä jotain kauniin paikan lisää hinnassa...