Tiikeli

Rouva
  • Content count

    240
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Tiikeli

  1. Ennen omia häitä katsoin ehdottomasti kaikki mahdolliset hääohjelmat! Nyt kun omista häistä on pian vuosi aikaa niin täytyy myöntää, että kiinostus hääohjemiin aikalailla kadonnut... Satuhäitä olen edelleen satunnaisesti katsonut jonkun jakson, mutta eipä sekään jaksa kiinnostaa. Tosin mielstäni myös ohjeman laatu on laskenut jo niin huonoksi, että sekin vaikuttanee kiinnostuksen puutteeseen.
  2. Mä miellän paellan niin espanjalaiseksi, että mun mielestä sen kanssa pitäisi ehdottomasti saada espanjalaista punaviiniä. Punkun lisäksi tarjolla voisi olla sitten joku raikas sangria (ehkä jopa valkoviinipohjainen?), jonka tarjoilu jatkuisi sitten ruuan jälkeenkin oluen ja lonkeron/siiderin seurana.
  3. Kesäkuussa pujotin sormeeni (tai siis mies pujotti) Andreasenilla teetetyn uniikkisormuksen. And I love it!! Sormus on itse suunnittelemani ja seppä onnistui valmistamaan siitä upean! Ennen kaikkea palvelu oli loistavaa koko prosessin ajan. Hinta mielestäni hyvinkin kohtuullinen työn laatuun nähden. Vihki istuu täydellisesti kihlan kaveriksi, joka sekin teetetty Andreasenilla.
  4. Häitä seuraavana iltana juotiin sängyssä shampanjaa sekä availtiin lahja ja luettiin kortit...fiilisteltiin häitä!
  5. Olin varautunut siihe, että kyyneleet on häissä herkässä, kun olen niin herkkä. Toisin kuitenkin kävi; kirkossa sormuslupausta lausuessani jouduin pari kertaa nieleskelmään ja ääni vähän murtui sekä hääjuhlassa äitini puheen yhteydessä taisi silmäkulma kostua. Muuten olin yhtä hymyä koko päivän! Kaaso sen sijaan sanoi, että kirkossa tosi moni vieras pyyhi silmäkulmiaan...
  6. Itse suunnittelemani. Paljon kehutun ja kihlan myötä jo hyväksi todetun sepän takoma. Love it!!
  7. Kyllä meillä tarjottiin valokuvaajille (kaksi kuvajaa siis) ruoka. Tämä oli meille ihan itsestään selvää! Omia eväitäkö heidän sitten olisi pitänyt kanniskella mukana ja alkaa mussuttamaan kun muut syö buffaherkkuja?! Mainitsin myös asiasta kuvaajille, että tiesivät hakea ruokaa muiden joukossa. Kuvaajilla oli mahdollisuus ruokailla juhlasalissa tai eräässä toisessa tilassa. (En tiedä kumpaa käyttivät.) Bändille sen sijaan ei tarjottu hääpäivällistä, koska eivät silloin vielä olleet juhlapaikalla. Nauttivat muiden mukana sitten tarjoamastamme iltapalasta. Bädi tosin toikin ruokailutarpeensa itsekin esille toisin kuin valokuvaaja...
  8. Onko kaikki teidän kutsutut sellaisia, joilla pääsy nettiin tai osaavat käyttää nettiä, kun sitä kautta teillä tuo info ja ilmoittautuminen. Meillä on ainakin sen verran iäkkäitä vieraita, ettei pelkkä nettivaihtoehto onnistuisi.... Mutta onhan tuossa pampuliinan kutsutekstissä myös molempien puolisoiden puhelinnumerot. Mä ainakin ymmärtäsin ton niin, että soittaakin heille tarvittaessa voi mikäli ei esim. se netin käyttö onnistu. Meillä oli samantyyppinen ratkaisu eli kutsussa (tai meillä itseasiassa infolappusessa) oli sekä osoite häänettisivulle että meidän molempien puh.numerot. Toimi mun mielestä ihan loistavasti! Ja ihmiset käytti molempia ilmoittautumistapoja. Suurin osa toki ilmoittautui netin kautta, koska se niin kätevää...
  9. Aivan ihania nämä! Osaisiko kukaan yhtään arvioida montako neilikkaa tuollaisen puolipyöreän, esim. noiden yllä olevien kippujen tekemiseen tarvitaan?
  10. Jos teillä on buffet-ruokailu niin esim. tuo Frontera on ihan kelvollinen viini siihen. (Tuohan on itseasiassa jopa hintaansa nähden hyvä viini. Istuen hyvin monia makuja sisältävään buffet-pöytään.) Kyllä mielestäni nykyään Suomessakin hääjuhlassa kuuluu viini ruokajuomiin. Minusta on hieman hassua, että ruokaan panostetaan monesti kunnolla ja sitten sen kanssa pitäisi juoda jotain maitoa tai vettä!? Itse olen viime vuosina vieraillut useissa häissä ja ainoastaan yksissä häissä ei ruualla tarjottu viiniä (sielläkin olisin mieluusti lasillisen ottanut...). Tuossa tapauksessa hääpari itse ei juonut viiniä ollenkaan ja toisaalta menukin oli sellainen, että ehkä olut yms. juomat sopivat siihen paremmin. Mutta kyllä suomalaiset keskimäärin nykyään mieltävät viinin kuuluvan osaksi (juhla-)ateriaa.
  11. Itse haluan, että häät ovat tyylikkäät. En kuitenkaan ole valmis järjestämään "ökyhäitä", toisaalta en tykkää siitäkään, että asioista tulee "halvalla kyhätty" -vaikutelma. Me siis pyrimme säästämään hyvän maun rajoissa. Pieniä asioita, mutta kokonaisuudessa niistä tulee iso säästö... Kutsut on askarreltu itse: Materiaalit löysin mielestäni suht halvalla, mutta suunnitteluun ja valmistamiseen käytettiin sitten ihan tolkuttomasti aikaa ja vaivaa. Lopputulos on tyylikäs, mutta rahallisesti edullinen. Kaikki suurimmat menoerät on kilpailutettu ja harkittuja: Ruoka on meille yksi tärkein osa hääjuhlaamme ja siihen halusimmekin panostaa. Kilpailutimme kuitenkin pitopalvelut ja loppujen lopuksi saimme kattavan, persoonallisen (jopa toiveitamme paremman) menun mielestämme hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan. Iltapalan valmistamme itse. Bändi on hinta-laatusuhteeltaan hyvä (halusimme panostaa myös tähän). Toisaalta kirkkoartistin jättänemme pois, koska emme koe mielekkääksi maksaa muutaman minutin esityksestä satoja euroja. Hääkulkuneuvojen hinnat vaihtelivat välillä 200-900 euroa! Juhlapaikka on itsessään juhlava > koristeluita ei juurikaan tarvita. Pöytäohjelmat ja -menut askarrellaan itse kutsujen teemaa mukaellen. Ei pöytäaseltelmia valmiina kukkakaupasta vaan ostamme kukat puntteina ja teemme asetalmat itse. Harkitsen myös kimpun tekemistä itse. Somisteita yms. rekvisiittaa olen tilannut suoraan ulkomailta (vrt. hinnat Suomessa). Näitä kannattaa myös etsi käytettynä tai halpakaupoista morsiuskauppojen sijaan. Juomat ulkomailta. Sormuksessa emme halunneet miettiä hintaa. Kävi kuitenkin niin, että itse suunnittelemani sepällä teetetty uniikkisormus yllätti hinnallaan positiivisesti ollen huomattavasti budjetoimaamme edullisempi.
  12. Meillä aveceina konjakki (Larsen VSOP) sekä joku perus kermalikööri. Mitenköhän nuo määrät? Onko puolet ja puolet hyvä vai meneeköhän jompaa kumpaa selvästi enemmän?
  13. Meillä on varsin kattava ja juhlava buffetmenu tarjolla päivälliseksi. Minä koen kuitenkin myös iltapalan tarjoamisen välttämättömäksi, koska halua että vieraat jaksavat juhlia kanssamme yömyöhään asti (eikä kenekään tarvitse poistua snäkärin kautta). Ajattelin kuitenkin, että iltapala tulisi tarjolle aika myöhään, ehkä n. klo 22-23. Iltapalamenu onkin sitten jo "rennompi", eli: grillimakkaraa, salami-pastasalaattia (tai ehkkä perunasalaattia), leipää ja yrtti-/valkosipulivoita Lisäksi boolin ja muiden juomien yhteyteen ajattelin laittaa tarjolle pähkinämixin.
  14. Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyimme siihen, että meillä on netissä lahjalista, josta löytyy rahalahjatoive sekä muutama astia- ja tekstiilitoive. Edit. Lahjalistasta ei siis ole kutsussa mitään mainintaa. Infolapussa ohjataan vaan meidän häänettisivulle, jolta sitten löytyy myös lahjatoivelista...
  15. Mun mielestä toi kuulostaa jo ihan hyvältä... Itse en lisäisi enää mitään lämmintä ruokaa vaan alkuun jotain, esim. - joku ruokaisa salaatti, esim. joku riisi tai pasta pohjainen kana-/tonnikalasalaatti - joku kylmä kala tai leikkele Tarkoitatko tuolla salaattibuffetilla siis sitä, että kaikki salaattiaineet on erillään ja jokainen saa sitten itse ottaa mitä haluaa. Tuo on varmaan ihan toimiva idea ja ennenkaikkea helppo, jos teette ruuat itse! Siihen on helppo kerätä mitä erilaisempia vaihtoehtoja! Ja mielestäni siihen saa kivasti juhlavuutta ottamalla mukaan myös vähän erikoisempia tuotteita kuin ne perus tuoresalaattiaineet.
  16. Mun mielestä toi kuulostaisi ehkä parhaimmalta vaihtoehdolta, että vihkiminen olisi just joskus myöhemmin iltapäivällä (esim. klo 17) ja sitten sen jälkeen olisi pelkkä kahvitarjoilu + tietty hääkakku ja muitakin leivonnaisia. Illalla sitten se grillailu mahdollisuus ja siihen sitten lisäksi noi mainitsemasi salaatit.
  17. Minä olen ollut kertaalleen (viime vuonna) vieraana Vaihmalan hovissa järjestetyissä häissä. Kokemukseni paikasta on jotakuikin sama kuin Jenny-Marialla tuossa ylempänä... Ihan viihtyisä ja kauniiksi remontoitu paikka eli sen puoleen puitteet hääjuhlaan mielestäni kunnossa. Ymmärtääkseni myös yöpymispaikkoja on jonkinverran tarjolla. Ikävä kyllä tuo palvelupuoli tökki mielestäni myös niissä häissä, joissa minä olin vieraana. Juhla saatiin toki onnistuneesti vietyä läpi, mutta päällimmäisenä jäi mieleeni esim. se, että ruuat loppuivat buffetpöydästä jatkuvasti ja uusien tuonti kesti ja kesti. Jono seisoi kun ihmiset odottivat loppunutta ruokaa. Henkilökunnan palveluasenteessa oli myös mielestäni paljon kehittämistä. Astioiden hygieenisyys herätti kysymyksiä/palutetta. Mielestäni oli aika paljon kaikkea tämmöistä pientä "puutetta" ja säätöä.
  18. Hmmm...ikävä juttu... Ymmärrän kyllä, että sinua harmittaa! Mutta toisaalta, kuten Carabossakin tuossa jo sanoi, niin vieraan näkökulmasta tuo 3kk on aika pitkä aika kaksien häiden väliin. Tosin viehän nuo "ensimmäiset" häät varmaan huomioita jonkinverran. Vieraana kuitekin nauttisin suuresti molempiin häihin osallistumisesta! Toisin ehkä se saattaisi aluksi herättää hieman ihmetystä/koomisuutta, kun samasta perheestä satelee useampia hääkutsuja, mutta iloinen yllätys hääjuhlat mielestäni aina on! (nimim. kolmissa häissä yhtenä kesä ollut!) Morsiamena sinun aseammassa puolestaan varmaan harkitsisin häideni siirtämistä hieman eteenpäin esim. alkuvuoteen helmikuulle. Silloin vuosi ja vuodenaika olisi jo aivan toinen ja aikaa veljen häistä jo niin kauan, etten kokisi omien häideni enää "sekoittuvan" veljen häihin...
  19. Me myös ollaan tehty niin, että pariin juhlapaikan ja kirkon lähellä sijaitsevaan hotelliin ollaan tehty ns. alustavavaraus häävieraita varten. Vieraat siis itse halutessaan varaavat ja maksavat hotellihuoneen sieltä. Kuljetuksen järjestämitä me ei katsottu tarpeelliseksi, koska sekä kirkko, juhlapaikka että hotellit sijaitsevat kaupungin keskustassa ja periaatteessa kävelyetäisyydellä toisistaan. Jos oltais johonkin syrjäisempään juhlapaikkaan päädytty niin ehdottomasti oltais järjestetty joku yhteiskuljetus. Itse en näe sitä mitenkään välttämättömänä, mutta olen kerran ollut häissä, joissa bussikuljetus oli järjestetty ja kieltämättä se oli hieno ja helppoa meille, että vieraita oli niin ajateltu. Tää mun mielestä etenkin jos juhlapaikka jossain mihin ei julkisilla helposti pääse...
  20. Me varattiin n.11kk ennen häitä. "Ykkösvaihtoehtomme" ei enää tuolloin ollut vapaana, joten juoduimme tyytymään toiseen... Eli kannattaan tässäkin olla ajoissa jos haluaa jonkun tietyn kuvaajan.
  21. Daryalle jälleen kiitos kattavasta vastauksestasi! Me juhlitaan häitämme musaopistolla kesällä 2012. Oltiin käyty katsastamassa jo lähes kaikki Pirkanmaan alueen suuremmat juhlatilat ja vaikka joukossa oli ihan kivojakin paikkoja niin mikään ei ollut vielä siinä määrin sytyttänyt, että oltais varaus tehty. Sulhanen sitten jostan keksi tuon musiikkiopiston ja kun sitä mentiin katsomaan niin se oli kyllä "rakkautta ensisilmäyksellä"!! Se oli niin meidän paikka!! Me tehtiin varaus tosiaan samantien kun käytiin katsomassa, viime syksynä. Se oli kai tavallaan alustava varaus, koska ei vielä silloin tehty mitään kirjallista sopimusta eikä maksettu varausmaksua. Nyt kesäkuussa käytiin sitten tekeen kirjallinen sopimus ja samalla saatiin lasku varausmaksusta (300e). Mulle tuli kanssa sellainen vaikutelma, että ovat varsin joustavia. Mutta varmaan tuo riippuu siitä kuinka pitkä aika varauksesta häihin on... Tuskin nyt kovin pitkään kannattaa antaa alustavaa varausta pitää. Ja mä oon ymmärtänyt, että tuo vahtimestari on periaatteessa kesälläkin töissä normaaliin "virka-aikaan". Pari kertaa tosin käytiin siellä pihassa turhaan pyörähtään, kun ketään ei ollutkaan paikalla. Soitetiin sitten etukäteen ja sovittiin milloin oltais tulossa. Yhteistyö on mun mielestä sujunut tosi hyvin ton paikan henkilökunnan kanssa. Ja olis Darya tosi kiva, jos ehtisit tulla kertomaan kommentit ja vinkit juhlatilaan liittyen häidenne jälkeen! Mukavaa hääjuhlaa teille!! Toivottavasti päivänne on täydellinen!
  22. ^ Kiitos Daryalle!!! Tosta on ainakin mulle apua! Toi taitaa olla aika "väljä" järjestely eli ihmisillä on hyvin tilaa istua vai? Onko sulla olemassa ihan jotain mittoja tosta huoneesta? Edit. Ja tulethan sitten häidenne jälkeen kertomaan miten juhlinta musiikkiopiston tiloissa sujui...
  23. Eiköhän me makseta mun vihkisormus (miehelle ei tule vihkiä) yhteisistä hääsäästöistämme. Molempien kihlat maksoi aikanaan mies yksin...
  24. Karo13, minä ehdottaisin ravintola Antikaa, joka on kreikkalais-tyyppinen ravintola Tampereen Tammelassa. Sijaitsee hienossa vanhassa rakennuksessa. On mielestäni juuri tuollainen romanttinen ja intiimi paikka, olematta kuitenkaan ns. liian hieno/sivistynyt. Palvelu on hyvää ja ruoka mielestäni hinta-laatu -suhteeltaan loistavaa. Muina vaihtoehtona ehdottaisin Ravintola Tiiliholvia tai tuota pearlsinkin mainitsemaa Astoria.
  25. nikitar, myös täältä ääni ensimmäiselle pukuvaihtoedollesi! Myös kuvan kaksi puku on tosi kiva ja sekin sopii sulle, mutta toi eka on persoonallisempi. Saanko udella kenen puvusta on kyse?