Jump to content
Naimisiin.info

marrasmorsian

Rouva
  • Viestit

    139
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän marrasmorsian kaikki viestit

  1. Sain kutsun kaverini polttareihin. En vain pääse häihin, kaverini tietää sen, ja koen vähän typeräksi mennä polttareihinkaan, kun en kuitenkaan pääse juhlimaan heidän päiväänsä. Kyseessä on paras kaverini. On tämäkin ongelma.
  2. Otin minäkin sen varsin usein pois, enemmän se oli laatikossa kuin sormessani. Ihan normaalia elämää elin sen kanssa, en möyrinyt puutarhassa tms, mutta kummasti sinne kiekuroihin kertyi ihan mitä tahansa, mihin sormus osui päivän aikana. Tosi ruman näköistä. Ja tosiaan esim. neuleet tarttui kiinni.
  3. Lainaan omaa tekstiäni toisesta aiheesta, ihan vain ajattelemisen aihetta antaakseni: Kokemusta on, eikä kovin hyvää sellaista. Eli kaikenlainen lika jäi kiekuroihin kiinni, ja kiekurat itse tarttuivat joka paikkaan. Vuoden verran pidin tuota hyvin satunnaisesti, sitten myin pois kun turhahan sitä oli laatikossa säilyttää. Muuten en osaa vastata kysymykseesi.
  4. Voi kai sen paperin tilata postitsekin, palauttaminen postitse onnistuu, jos lappuun laittaa kahden todistajan allekirjoitukset tulevan hääparin allekirjoitusten lisäksi.
  5. Ei jouduttu selittelemään kellekään, vaikka suorastaan pelkäsin, että faija pamauttaa jotain. Yhtään soraääntä ei asian suhteen tullut.
  6. No HKL päivittää tietonsa Väestörekisteristä, joten tieto nimen muutoksesta on kyllä heillä.
  7. Onpahan niitäkin, jotka menee naimisiin vaikka siksi, että lapsi on tulossa, ajatellaan että niin kuuluu tehdä. Sitten huomataan, että homma ei vaan suju siltikään.
  8. Meillä tuli sormukset sormiin aprillipäivänä, joten ihmiset ei oikein uskoneet sitä tekstaria, jonka laitoin menemään. Kirjoitin ihan simppelisti vain, että "sormukset on sormissa nyt". Naimisiinmenosta ilmoitin tekstarilla suurinpiirtein näin: "Piipahdettiin tänään X-paikkakunnan maistraatissa. t: Marrasmorsian Sukunimi & Marrasmorsiamenmies Uusisukunimi". (Mies siis otti nimeni.) Mies laittoi tekstarin "Tahto meni ja nimi myös. t: Marrasmorsiamenmies Uusisukunimi". Miehen nimen vaihto ei aiheuttanut yhtään keskustelua, naimisiinmeno kylläkin, hän kun oli aina sanonut, ettei koskaan mene naimisiin. Meni vähän ot:ksi jo.
  9. Ja aatelkaa, meidän vihkimisen toinen todistaja oli syvästi uskovainen ihminen, jolle meidän maistraattivalinta ei ollut pienimmässäkään määrin ongelma!
  10. Otin pois vihkimisen ajaksi, sormet oli turvoksissa, ei olis mahtunu molemmat paikalleen. Sitäpaitsi halusin vihkin olevan alempana, noin toimien se saatiin suoraan omalle paikalleen, kihlan laitoin päälle myöhemmin samana päivänä. Sittemmin on hankittu molemmille uudet sormukset, sormessa vain vihki.
  11. marrasmorsian

    Todistajat

    Meinattiin ettei oteta ketään tuttuja, vaan maistraatista pari tyyppiä viran puolesta, mutta pari viikkoa ennen h-hetkeä päätettiin toisin. Todistajiksi tuli meiltä kummaltakin yksi veli. Miehen veljelle kerrottiin etukäteen, koska hänen piti saada töistä vapaata tunti keskellä päivää (hän olikin ainoa joka tiesi vihkimisestämme etukäteen), ja mun veljeni sai tietää asiasta maistraatin hississä. Veljeni oli tulossa meille eläimiämme hoitamaan kun oltiin lähdössä reissuun (=häämatkalle), ja päätettiin sitten samalla napata hänet suoraan bussista maistraattiin seuraksemme ennen kotiin menoa ja matkalaukkujen hakemista sieltä. Yllätys onnistui täysin.
  12. On totta että suvussa jo olevaan nimeen on helpompi vaihtaa, mikäli siis se nimi on suoraan ylenevästä polvesta (esim isoäidin nimi), mutta mitään serkun aviomieheltään ottamaa nimeä ei saa otettua. Uusissa nimissä on toki joitain sääntöjä, kuten se ettei nimi saa olla loukkaava tai hyvän tavan vastainen (esim. Paska) eikä suomalaiselle käy ulkolainen nimi ellei siihen ole erityisiä perusteluita (kuten ulkomaille muutto vois käydä jo). Meidän perustelu keksimällemme nimelle oli se, että haluttiin yhteinen nimi kun mennään naimisiin. Se riitti. Nimi keksittiin siis ihan asuinpaikastamme, tyyliin Karhukallio (=kallioinen seutu jossa liikkuu karhuja). Voit aivan hyvin soittaa Nimilautakunnan sihteerille ( http://www.om.fi/1018.htm ) tai maistraattiin ja kysellä sieltä. Itse sain Nimilautakunnasta parempaa tietoa kuin maistraatista.
  13. Ja taas kerran sanon saman faktan, eli kaikki, siis kaikki nimet ovat suojattuja eli kukaan nimeen oikeuttamaton (=sukuun kuulumaton) ei sellaista voi itselleen ottaa. Yhdysnimi on siis täysin mahdollista ottaa, jos itse sellaisen haluaa.
  14. Meillä oli sama tilanne, päädyttiin sitten keksimään ihan oma nimi. Etunimen muuttaminen onnistuu ilmoittamalla yhden kerran, eli ihan sama otatko uuden nimen tai jätätkö vanhasta jotain pois tms, eka kerta onnistuu noin vaan.
  15. Sen nimi on vihkitodistus, se saatiin vihkimisen jälkeen samantien, pyytämättä, ja sen kanssa mies sai hoidettua korttien uusimiset. Toki todistamisen voi hoitaa virkatodistuksellakin, kuten minä tein.
  16. Yks tuttu tilasi titanringar-sivustolta sormukset itselleen ja miehelleen, enkä ole kuullut kuin kehuja.
  17. Kumpi tahansa voi ottaa yhdysnimen. Esim. Maija Meikäläinen ja Ville Virtanen menevät naimisiin. Nimivaihtoehdot: - Maija Meikäläinen ja Ville Virtanen - Maija ja Ville Meikäläinen - Maija ja Ville Virtanen - Maija Meikäläinen-Virtanen ja Ville Virtanen - Maija Meikäläinen ja Ville Virtanen-Meikäläinen Lisäks voi tietty ottaa uuden nimen molemmille, kuten sanoitkin.
  18. Teillä on asia onneksi jo ratkennut, mutta meidän vaihtoehto oli se, että otettiin kokonaan uusi nimi. Minulle se vaihtui ensin ja mies otti sen sitten käyttöönsä kun mentiin naimisiin.
  19. marrasmorsian

    Häävieraat from Hell

    Yksi syy siihen, että mentiin salaa naimisiin, oli juurikin se, että viinan kanssa olis voinut tulla ongelma juhlissa parinkin sukulaisen suhteen. Joten ei ongelmia, ei juhlia, ei häitä kuin kahden kesken (+ todistajat).
  20. Ei siihen mitään ihmeellisyyksiä tartte, mutta muistaakseni nimen vaihto maksaa myöhemmin jonkin verran, kun taas naimisiinmenon yhteydessä se on maksutonta.
  21. Satuin näkemään tuollaisen pari päivää sitten hopeisena miehellä. Kyllä näytti hassulta, ei ole ollenkaan miehen sormus mielestäni. Ja anteeksi kaikille, joiden miehillä sellainen on.
  22. Itse tilasin Jasmine Jewelsistä meille uudet titaanisormukset marraskuussa. Toimitus kesti, samoin yhteydenpito aluksi, mutta kun he saivat toimituksen perille (tavara tulee siis ulkomailta), palvelu oli äärimmäisen nopeaa ja ystävällistä, en voi kuin suositella lämpimästi. Täällä http://www.kaupat.com/k/arvostelut.php?selected_shop_id=415 arvosteluja, tosin aika vähän. Ja omituista on se, että minun kiittävä kommenttini (annettu marraskuun lopulla) on kadonnut tuolta mystisesti, se oli siellä vielä jokin aika sitten.
  23. Kerroin vasta 4kk naimisiinmenon jälkeen.
  24. Kumpikaan ei missään tapauksessa haluttu polttareita, kaverit tosin ei sitä oikein sisäistäneet, juttelivat silloin tällöin "jos joskus meette naimisiin, niin mä järkkään polttarit". Hah. Mentiin salaa naimisiin, siitäs saivat!
×
×
  • Create New...