Jump to content
Naimisiin.info

marrasmorsian

Rouva
  • Viestit

    139
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän marrasmorsian kaikki viestit

  1. Minäpä kuljetin mukana virkatodistusta. Se kelpaa missä tahansa todistukseksi nimen muutoksesta.
  2. Kihlat on hopeiset, vihki samaten.
  3. Me otettiin aivan uusi nimi, maailmassa on siis vain kaksi tämännimistä ihmistä. Otettiin nimi silti, vaikkei aiota lisääntyä koskaan, eli nimi ei meistä jatku.
  4. Erikseen lasketaan yhdessäoloaika sekä naimisissaolo. Kihlauspäivää tuskin aletaan millään muistaa, päivä on merkityksetön.
  5. Me kumpikin katsottiin vihkijää sanoessamme "tahdon". Mies tosin vilkaisi minua kun olin vastausvuorossa, mutta tuijotin silti vain eteenpäin.
  6. Meillä kaikki sukulaiset, tuttavat ja kaverit tiesi, ettei kuuluta kirkkoon, joten kommenttia ei siksi tullut. Enemmän tuli siitä, kun tehtiin koko homma salaa, ilmoitettiin jälkikäteen tekstareilla ja puheluilla että "mentiin muuten naimisiin tänään" ;D ;D
  7. Yksi ihminen (todistaja) tiesi noin viikko etukäteen, hänen piti töiden takia tietää jotta saa vapaata. Toinen todistaja sai tietää maistraatin hississä, sanoi kyllä arvanneensa siinä pihalla. Lopuille kerrottiin sitten iltapäivän ja illan aikana, pari sai puhelun, lopuille lähetettiin tekstiviestit. ;D Kauheen hyvin kaikki suhtautui, pelkäsin kyllä ihan muuta.
  8. Meillä mies otti nimeni. Tosin hain ihan uutta sukunimeä, jonka sain käyttööni noin viikko ennen vihkimistä. Syy uuden nimen keksimiseen oli nimenomaan se, että ei haluttu kummankaan nimeä yhteiseksi.
  9. Meidän salahäät alkuviikolla meni oikein mainiosti. Laitettiin sit vaan maistraatista kakkukahville ajaessa tekstarit muutamalle tärkeimmälle ihmiselle. Voi sitä yllätyksen määrää. ;D
  10. Vaihdoin nimeni vajaa viikko ennen häitä, ei tuntunut missään. Mies otti sitten uuden nimeni itselleen.
  11. En pidä aina. Otan pois aina kun lotraan veden kanssa, olin sitten käsienpesulla, suihkussa, saunassa tai uimassa. Ja jos laitan käsirasvaa tai sotken käsiä muuten (esim. syön tortillaa - kastiketta valuu aina), on sormus myöskin pois sormesta. Ja toki silloinkin otan pois, jos sormet on kovasti turvoksissa, ei vaan voi pitää, tai jos on vaara että sormus vahingoittuu jostain syystä. En ole mitenkään taikauskoinen tuon suhteen.
  12. Salaa joo. 2 kaveria tietää, että ollaan menossa vihille, taitavat molemmat tietää kuukaudenkin, mutta siinä kaikki. Sukulaiset ja tuttavat eivät tiedä, kerrotaan vasta vihkimisen jälkeen. Todistajia tulee 2, toiselle pitää kertoa etukäteen koska on lapsenhoito-ongelmia, toinen tulee yllärinä mukaan, tulossa vierailulle sinä päivänä muutenkin. Napataan vain autoon mukaan ja menoksi. ;D Vielä noin viikko...
×
×
  • Create New...