Jump to content
Naimisiin.info

Pupunenka

Rouva
  • Viestit

    31
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by Pupunenka

  1. Jännä lukea miten muilla. Yleisesti rahalahjan pyytäminen on yleistynyt, ja mielestäni lahjasummat eivät todellakaan ole kovin suuria. Omissa häissäni ystäväni antoivat 30€ per henki, puolison kanssa 60eur, paitsi yksi ystävä 30€ puolison kanssa. Se oli pienin lahja, jonka huomasin. Ystävä sekä puoliso ovat molemmat korkeasti koulutettuja ja töissä. Polttarit olivat kyllä juuri ennen häitä, mutta yhtenä arki-iltana, eli ei tosiaan suuria kustannuksia. Itse ajattelen myös niin, että lahjaan antoon vaikuttaisi edes jollain tapaa se kuinka läheisiä ollaan ja mitkä ovat taloudelliset resurssit. Esim. työtön tai yksinhuoltaja antaa luonnollisesti pienemmän lahjan.

    En tiedä vaikuttaako sekin lahjan määrään, että joissain häissä ihmiset ostavat itse itselleen juomia. Meillä oli kyllä jo juhlaohjeessa mainittu, että tarjoillaan alkoholia, jotta ihmiset osasivat jättää auton kotiin.

  2. Me tilasimme kutsut Vistaprintiltä ja painojälki oli erittäin hyvä. Kutsu oli kaksipuolinen (ei taitettava). Valitsimme Vistaprintin, koska kutsun pystyi suunnittelemaan täysin netissä ja esikatselemaan, ja meitä miellytti melko yksinkertainen malli. Meillä oli kaksikieliset häät eli kutsussa käytettiin molempia. Toisella puolella oli teksti "tervetuloa Helsingin Tuomiokirkkoon" jne. kahdella kielellä ja kutsun takapuolella oli valitsemamme runo samoin kahdella kielellä. Tilasimme myös logotarroja meidän nimikirjaimilla M & J ja hääpäivämäärä sekä nimitarroja kirjekuoriin. Kutsut olivat mieleiset ja tosiaan kohtuuhintaiset.

  3. Häät menivät, miten hääpäivä voikin mennä niin nopeaan... mutta kerronpa vielä mistä tilasin loppujenlopuksi kukkani. Myyjä oli UK Ebaysta nimellä uniquefloralcreations.

    Tilasin häneltä oman kimppuni, pienemmän heittokimpun, sulhasen vieheen ja 3 muuta viehettä sekä naisten vieheet morsiustytöille ja kaasolle.

    Kukat olivat kauniita, eli voin lämpimästi suositella varsinkin talvihäihin. Varsinkin vieheet olivat edullisia ja kimputkin kohtuuhintaisia, postikuluja tuli koko setille 7 puntaa.

  4. Kun käytiin kirkolla niin puhuttiin jonkun henkilökuntaan kuuluvan kanssa ja hän sanoi, että voi varata ajan, jolloin suntion kanssa käydään asiat läpi. Myös jos omalle papille sopii, niin pappi voi tulla mukaan, siis että paprin tapaaminen on sitten siellä kirkossa ja samalla ns. harjoitus.

    Mutta itse en kyllä ole ollut pappiimme vielä yhteydessä, eli katsotaan. Enkä itseasiassa kanttoriinkaan, joten se pitää varmaan hoitaa tässä lähiaikoina. Meille tulee jotkut ihan "normihäämarssit", joten en usko, että niissä olisi ongelmaa.

  5. Suosittelen pikaisesti Vistaprinttiä, koska sain vinkin siihen täältä. Tilasimme kutsuja ensin 10kpl, että nähdään tykätäänkö.

    Meille tulee aika yksinkertainen malli. Tekstiä saa molemmille puolille korttia jos haluaa. Vistaprint

    Toimitus oli tosi nopea ja kutsuun olen tyytyväinen. Eli nyt voi laittaa loputkin kutsut tilaukseen!

  6. Kertokaapas mielipiteitä tästä puvusta? Mahdollisimman paljon kiitos, kun en voi kovin monelta irl niitä kysellä :) Puku on pellavaa ja sifonkia. Pitäisi myös tietää, pitääkö nauha, ottaako pois, vai kenties vaihtaa eri väriseksi? (Nyt kultakirjailu). Pelkkä vaakatasossa oleva nauha, vai myös olan yli menevä? Kiitos mielipiteistä!

    6797254.t.jpg 6797256.t.jpg

    Tuohon pukuun sopii mielestäni nauha, mutta jos niin laittaisin myös vain rinnan alle (en olan yli). Väri riippuu ehkä siitä mistä itse tykkäät, onko teillä jotain teemaväriä jne. Mutta kauniin yksinkertainen puku mielestäni.

  7. Lainie, kiitos. Suunnilleen noin olin itsekin suunnitellut. Olin tosin hieman miettinyt onko meillä ihan liian "löysä" ohjelma. Vihkiminen on jo klo 14, mutta olen laskeskellut, että vieraat ovat juhlapaikalla vasta klo 15.45 aikaan. Sitten onnittelujen jälkeen ruokailu aloitetaan aikaisintaan klo 16.30, siihen voi laskea ruokailun ja kahvin ajan ja sitten alkaa musiikki. Kiirettä ruokailuun en halua ja muutenkin saisi olla aikaa seurustella. Juhlat jatkuvat sitten ainakin klo 24 asti, tosiaan sillon kestoa juhlilla on ollut jo 10 tuntia, eli ehkäpä se riittäisi... toki halukkaat saavat lähteä jatkoille :)

  8. Haluaisin suklaabuffetin :) En tiedä idean toimivuudesta, mutta kyseessä on kuitenkin talvihäät. Sinne saisi tulla eri suklaita, valkoinen-, maito-, tummasuklaa ainakin + joku erikoisempi (siis miedommasta vahvempaan). Sulhanen tykkää jopa 99% kaakaosuklaasta, mutta sitä ei kyllä moni muu varmaan syö... Tarjoilu saisi olla laakeissa astioissa tai kerrostelineessä ennemmin kuin purkeissa.

  9. 1) Samassa kutsussa sama asia (selkeasti ja yksinkertaisesti) kaikilla eri kielilla (joku viiva erottamassa nama) ja lopussa kutsujien nimet

    [--]

    Itse ajattelisin, etta vieraille olisi kiva nahda jo kutsusta mita kielia paivana otetaan huomioon ja itse tykkaan nahda eri kielisia kutsuja, vaikka en niista valttamatta muutamaa sanaa enempaa ymmartaisikaan.

    Juurikin näin!

    Samaa mieltä! Kannatan myös vaihtoehtoa 1.

  10. Täällä kanssa pähkäillään oman musiikin (CD:n) ja bändin välillä... Kyllä se on lähinnä budjettikysymys. Tietenkään en haluaisi valita esim. paremman valokuvaajan/bändin väliltä, mutta pakko satsata johonkin ja säästää toisaalla. Tosiaan vaikea valinta. Elävän musiikin hinnat pk-seudulla ovat myös korkeampia.

    Kaikissa häissä missä itse olen ollut, on kyllä ollut oikeat muusikot, ja varmaan ainakin vanhempi hääväki myös sitä odottaa. Kiva kuitenkin lukea, että monet ovat tehneet toisinkin :girl_wink:

  11. Paikka oli todella upea! Tosiaan ihana valaistus ja erittäin avara tila, sekä pöydille että tanssilattialle (ja pikkulavalle). Keittiötilat olivat isot ja varmaan tosi toimivat (sanoi kaverini, joka on kokki).

    Kannatti käydä katsomassa, vaikka itse päädyimme Pirunkirkkoon vierasmäärän ja talviajankohdan johdosta. Tenalji oli kyllä kauniimpi, mutta käytännön syyt voittivat.

  12. Missä vaiheessa olette pitäneet ensimmäisen tapaamisen Annien kanssa?

    Pitääkö palaverissa jo tietää mikä on lopullinen menu ?

    Meidän häät ovat joulukuussa 2010.

    Kaasona olen ollut kaksi kertaa mukana kun catering palvelut on hoitanut Annin Juhlapalvelu.

    Molemmilla kerroilla olemme tehneet viimeisen muokkauksen tuossa palaverissa,itseasiassa vähän senkin jälkeen vielä lopullista menua muokattu.

    Omiin häihin muokaan myös oman menun Annin Juhlapalvelun lähettämistä menuista ja jutellaan siitä lisää sitten ensimmäisessä palverissa.

    Hääkakku valinta onkin sitten vaikeaa,koska hyviä vaihtoehtoja on kyllä liikaakin.

    Olen maistellut useita Annien kakkuja ja päätös pitää tehdä : mustikka - jogurtti - valkosuklaa , vadelma - valkosuklaa , appelsiinisuklaatryffeli tai lime - valkosuklaa , myös kolmen suklaan fantasiakakku kiinnostaa.

    Oletko maistellut Annien kakkuja nimenomaan häissä? Heillä on kai ollut joitain kakkumaistias/hää-iltoja, mutta itse en ole niihin päässyt.

    Olen harkinnut Annin juhlapalvelua ihan siitä syystä, että kyseessä on kuitenkin iso ja erittäin käytetty pitopalvelu. Omakohtaisia kokemuksia ei ole. Kommentit ainakin täällä ovat ihan postiivisia.

×
×
  • Create New...