Santtuliini

Rouva
  • Content count

    21
  • Joined

  • Last visited

About Santtuliini

  • Rank
    Juniori

Profile Information

  • Gender
    Female
  • Paikkakunta
    Oulu
  1. Itse kävin kyseisessä paikassa meikissä ja kampauksessa viime kesänä. Harjoitusmeikkiin en ollut tyytyväinen, oli vähän liian vahva makuuni, mutta onneksi tämä tehtiin, niin osasin sitten hääpäivänä olla vailla enemmän oman näköistäni meikkiä. Henkilökunta oli tosi ystävällistä ja kuuntelivat kaikki toiveet. Jäi paikasta ihan hyvä fiilis. Meikki pysyi hyvin koko päivän ja illan, kampaus hieman lässähti, mutta malli olikin sellainen (osittain auki), että osasin odottaakin sen hieman muotoaan muuttavan.
  2. Meillä häät olivat "lapselliset", eli mukana oli aika paljon melkoisen pieniäkin lapsia. Minä henkilökohtaisesti en pidä juomisesta lasten nähden, joten siksi meillä oli juhlaohjeessa maininta kellonajasta, jolloin aloitimme railakkaammat aikuisten juhlat juomineen. Näin niille vanhemmille, jotka eivät halua lapsiaan ryyppäjäisiin, oli mahdollista lähteä/ viedä lapset hoitoon ennen kovempaa meininkiä. Ja meidän juhlat, me viihdymme ilman rankkaa ryyppäämistäkin ja varmasti myös vieraamme viihtyivät. Tosin oli meillä ruualla tarjolla viiniä, mutta kovinkaan moni sitä ei edes ottanut (ainakaan lasillista enempää), lähipiirimme tuntien tämäkin tiedettiin etukäteen. Kukin tavallaan, mutta mielestäni viinattomuuden takia ei tarvitse mollata hääparia, ei se aina ole pihistelystä kiinni.
  3. Tässä oma kimppuni tämän kuun alussa pidetyistä häistä. Halusin kimppuun pelkästään valkoista pionia, pallomuotoon. Varsi jätettiin aika pitkäksi ja alhaalta paljaaksi, jotta kukat saisivat kunnolla vettä. Kimppuun meni n.25 pionia. Kesti hyvin kun oli juhlapaikalla aina istuessani maljakossa, päivä oli aika lämmin joten pionit avautuivat aika nopsaan. Kimppu sai paljon kehuja ja itse nuuskuttelin sitä aina kun oli mahdollista.
  4. Itse kävin ruskettumassa LS Stylessä, tekivät sen ruiskuttamalla käsin ja mielestäni lopputulos oli nätti. Kysyivät rusketuksen tummuuden tasoa ja mielestäni rusketus pysyi hyvin. Hinta taisi olla 25 euroa.
  5. Itse kävin ruiskurusketuksessa päivää ennen häitä. Itsekään en ollut aiemmin käynyt ja pieni riskihän tuossa tuli otettua. Väri levitettiin ruiskuttamalla, itselläni oli päällä vain omat pikkarit. Väljät vaatteet päälle ja jos mahdollista, niin älä laita rintsikoita, ainakaan sangallisia, koska hankaavat väriä pois. Neuvottiin, että ainakin tunnin ajan pitäisi välttää kiristäviä vaatteita, esimerkiksi farkkuja, koska se väri kypsyy tuon tunnin ajan ja kehittyy lopulliseksi 6-8 tunnin kuluessa. Aika ruskeaksi menin ja esimerkiksi kuorinnasta ja kosteutuksesta huolimatta kädet ja sormet oli tosi ruskeat, sormien välit taas vaaleammat. Muuten väri oli suht tasainen ja tasoittelin sitä vielä illalla käymällä suihkussa (suosittelen käymään ennen h-päivää, koska pesee suurimman osan ylimääräisestä väristä pois ja vähentää mekon värjääntymisen riskiä). Mekkoon minulla ei väriä tarttunut, mutta valkoisten rintsikoiden sisäreunoissa oli vähän väriä, lähti tosin hyvin pesussa sitten pois. Eli mielestäni kannattaa käydä, saat varmasti helpommalla väriä kuin yrittämällä ruskettaa. Värjäystä edeltävänä iltana kunnon kuorinta ja kosteutus, laita ekstrakosteutus kuiviin kohtiin. Värjäyksen jälkeen käy suihkussa illalla (n. 8 tunnin jälkeen värin laitosta) jolloin väriä saa tasoiteltua (älä kuitenkaan kuori enää värin laiton jälkeen). Ja muista kosteuttaa ihoa, pysyy väri nättinä pidempään.
  6. Auttakee blondia! Miten nuo koot menee tuolla? Lähinnä siis nuo neliön muotoiset, joissa on jotain minulle epäloogisia mittoja mainittuna? Mitat ovat tuumina eli kerrot 2,5 niin saa senttejä. No niinpä tietenkin! Kiitokset avusta!
  7. Auttakee blondia! Miten nuo koot menee tuolla? Lähinnä siis nuo neliön muotoiset, joissa on jotain minulle epäloogisia mittoja mainittuna?
  8. Matti ja Mervi perheineen? Kuulostaisi sujuvammalta suomelta.
  9. Joo, onhan se tyyris. Jotenkin itselleni yritin selittää tuota hintaa rauhallisella pihapiirillä (ei tarvi koko ajan vahdata juokseeko lapset tielle tai jokeen tms), toimivilla tiloilla (puoliso toivoi, että paikalta löytyisi sauna), pitkällä vuokra-ajalla sekä sillä että paikalta löytyy tarvittava astiasto ja siivous kuuluu hintaan. + se, että olin aika myöhässä tilojen kyselyn suhteen, joten voitti muut vapaana olleet vaihtoehdot.
  10. Ai, hieno homma, kiitokset tiedosta. Se pelkkään majoitukseen tarkoitettu rakennus on ehkä ainoa johon voisin kuvitella jonkun yöksi majoittavani jos joku sinne jäädä haluaa, tanssisalin yhteydessä olevat majoitustilat olivat vähemmän viihtyisät ja hieman tunkkaisia (lieköhän kunnon tuuletus ja petivaatteet pihalle auttaisi...).
  11. Kirkko muuttui, vihkiminen Oulun tuomiokirkossa 4.6. ja jatkopaikkana Johteenhovi. Papiksi olen kaavaillut oman seurakuntani "luottopappia", joka on kastanut myös lapsemme, mutta kanttoriasia on auki. Millaisia kokemuksia/kommentteja tuomiokirkon kanttoreista, voisiko ei perinteinen häämarssi poistuessa mennä läpi vai onko tyrmätty heti alkuunsa? (muuten aiotaan pitää kiinni siitä, että tilaisuus on hengellinen)
  12. Heippa kaikille! Oulussa 4.6.2011 rouvaantuva ilmoittautuu mukaan. Hieman askarruttaa tuo valittu päivä, kun päiväkaimoja täältä ei tunnu löytyvän, onko se sitten se, että ihmiset vierastaa lakkiais yms valmistujaisten kanssa samana päivänä pidettäviä häitä? Itsekin tuota vähän mietin, mutta oli ainoa päivä johon saimme haluamamme juhlapaikan eli Johteenhovin. Tarkistin tosin ensin, ettei lähipiirissä ole valmistujaisia tiedossa. Vihkipaikaksi on varattuna Pyhän Luukkaan kappeli, toinen vaihtoehto olisi vielä Tuomiokirkko jos siellä vielä tilaa olisi. Onko muita joilla on tulossa tai on kokemusta vihkitilaisuudesta tuolla kappelissa?
  13. Meillä miehelle teetetään molempien valkokultaisista kihloista uusi vihkisormus. Itse haluan vain yhden sormuksen, joten tuntuisi hassulta jättää kihlasormus seisomaan kaappiin. Kuvaa myös tavallaan sitä yhteisen taipaleen alkua, kun kaksi sormusta muuttuu yhdeksi. Malli on vain vielä hakusessa, jotain rouheaa ja miehekästä pitäisi olla, eikä esimerkiksi upotetun mustan timantin laittamista ole pois suljettu. Mahdollisia mallikuvia otetaan mieluusti vastaan.
  14. Vastaan itse itselleni. Paikka on nyt käyty katsomassa ja varaus tehty. Eli jos joku muu haluaa kuvia Johteenhovista, niin saa kysellä minulta. Ai niin, kuntotarkastuksen vuoksi se pelkkään majoitukseen tarkoitettu rakennus (olikohan siellä kaksi erillistä huonetta ja pikku keittiö) on laitettu käyttökieltoon. Menee remonttiin, mutta ajankohdasta ei vielä ole tietoa. Tosin remontin ei pitäisi haitata, koska piilottavat remonttitelineet yms aina viikonlopun ajaksi ja ulkoa päin ei huomaa mitään.