Lootuskukka

Samaa mieltä olen kuin Rebekkamaria tuosta, että kyllä avioliitto muuttaa jotakin. Samoja tuntemuksia: kutkuttaa mukavasti, olla oman rakkaani Vaimo. Ja se juridinenkin puoli tuntuu hyvältä, me todella olemme sekä sydämissämme, läheistemme että lain edessä sidotut toisiimme. Avioliiton myötä minä olen mieheni lähiomainen ja hän minun, tuli elämässä vastaan mitä tuli. Meillä ei vielä ole lapsia, joten jos niitä joskus tulee, syntyvät sitten avioliittoon. Yksi syy on se, mikä täälläkin on usein mainittu: minusta lapset ovat avioliittoa isompi sitoutuminen - ja itsestä tuntuu jotenkin loogisemmalta, että pienempi sitoutuminen ensin ja isompi vasta sitten. Haluan ehdottomasti ensin totutella olemaan vaimo ja nauttia kahdestaan tästä "nuoren parin" elämästä, lasten aika on sitten myöhemmin, jos siltä tuntuu ja niitä meille suodaan.

Ruskotalosta En ole siellä ollut häissä, mutta pari kertaa muissa tilaisuuksissa kylläkin. Plussaa on mielestäni se, että tilaa riittää isommallekin porukalle, katto on korkealla ja edessä on tilava esiintymislava esim. bändin käyttöön. Samoin eteinen on tilava, naulakoita riittää (jos on takkiaika) ja siellä on ainakin yksi sivuhuone, jos sellaista johonkin tarkoitukseen tarvitsee. Ulkoasultaan Ruskotalon sali ei minusta ole niitä viihtyisimpiä, mutta koristelulla voi varmasti vaikuttaa paljon. Ihan pieniä häitä en siellä viettäisi, vaatii mielestäni "tarpeeksi" porukkaa isoa tilaa täyttämään. Maskutalosta Me vietimme häitämme Maskutalolla muutama kuukausi sitten, hääpäiväkertomuksista löytynee edelleen sepustukseni niistä. Meillä vieraita oli vajaa 60 - enemmänkin olisi mahtunut hyvin, mutta tuolla porukalla sai laitettua isot yhtenäiset pöydät ja jäi tilaa jäi kivasti vielä lasten leikkipaikalle ja esityksille. Meillä yksi syy paikan valintaan oli Maskutalon vanhanaikainen seuraintalotyyppinen tunnelma - minusta Maskutalo on huomattavasti kodikkaampi ja viihtyisämpi kuin esim. Ruskotalo. Muutenkin toimiva tila, erillinen tarjoiluhuone, kiva esiintymislava (meillä siellä näyteltiin mm. Prinsessa Ruususta ;D) Lämmityksen kanssa meillä oli hiukan ongelmia, mutta lienevät asian jo korjanneet - lähetin palautetta pikaisesti häiden jälkeen. Suosittelen paikkaa kyllä!

Itse olen seurakunnan työntekijä enkä usko, että kirkon puolelta tuo paljasjalkaisuus olisi mikään ongelma, en itse ainakaan kokisi mitenkään paheksuttavana. Itse asiassa tuli juuri mieleen, että Raamatussa pyydetään ainakin yhdessä kohdassa RIISUMAAN kengät jalasta, koska paikka on pyhä... :. Kyse on ehkä pikemminkin kulttuurisesta jutusta kuin uskontoon tai kirkon pyhyyteen liittyvästä - mutta varmasti pappien näkemyksissäkin on eroja. Epäilisin, että paljasjalkaisuuden sopimattomuus juontaa juurensa siitä, että se on perinteisesti ollut merkki köyhyydestä ja alempaan yhteiskuntaluokkaan kuulumisesta, siksi sitä pidetään jotenkin arkisena ja juhlaan sopimattomana. Se kannattaa varmaan miettiä, että saako sukulaistäti sydärin..ja ehkä varmistaa papiltakin, mitä mieltä on. : Mutta muuten: siitä vaan, jos omaan olemukseen ja häiden tunnelmaan tuntuu sopivalta! Niin, ja helman pituus on oikeanlainen

Pitkän pähkäilyn jälkeen olemme nyt lähdössä neljän päivän mini-honeymoonille Espanjan Marbellaan. Syitä: Meillä on molemmilla viikko lomaa, mutta koska asumme arkea eri paikkakunnilla, haluamme ehdottomasti sisällyttää lomaamme myös lokoisia päiviä ihan kotosalla. Siksi siis ei lähdetä kovin kauaksi. Me haemme tältä reissulta lähinnä kahdenkeskistä hemmottelua ja yhdessäoloa ilman paineita valtavasta nähtävyystarjonnasta tai siitä, paistaako aurinko vai ei. Pääasia, että on lämpimämpää kuin Suomessa. Costa del Solille pääsee vaivattomasti Finnairin suorilla lennoilla Marbellasta löytyi 5 tähden luksushotelli hinnalla, joka ei kaatanut budjettia.

Ei masenna, ei ole edes haikea olo, vaikka vähän jossain vaiheessa sellaista pelkäsin. Kumma kyllä, vaikka meidän hääpäivä oli jotakuinkin täydellinen, en edes sitä juurikaan muistele, ainakaan vielä. Tuntuu, että tärkeämpää on nyt nauttia tästä hääpäivän jälkeisestä tilasta, jossa uusi sukunimi jaksaa joka kerta sykähdyttää ja kutsumme koko ajan toisiamme "aviomieheksi" ja "vaimoksi" Meillä häät todella muutti elämää, niin konkreettisesti kuin tuolla henkisellä puolella, joten tämä avioelämään totuttelu on sen verran ihanaa, ettei häitä haikaile. Vaikuttaa varmasti sekin, että koko ajan olemme olleet ensisijaisesti menossa naimisiin, emme järjestämässä häitä...

Juu, ihana oli koko päivä Mutta ehkä kaksi hetkeä ylitse muiden ihanien hetkien...: Kirkossa urkujen pauhatessa kävely isän kanssa kohti komeaa odottavaa sulhoa Näen vieläkin silmissäni, miten rakkaalta ja turvalliselta sen juhlapukuinen hahmo näytti kirkon etuosan valoja vasten Hääjuhlassa sulhon yllätys: hän oli yhtenä yönä säveltänyt ja sanoittanut minulle laulun, joka kertoi meidän historiasta ja meidän rakkaudesta Sen sanat oli aivan mahtavat, ne itketti ja nauratti vuorotellen

Saattaisi se ollakin tärkeää, jos tyttönimeni olisi jotenkin harvinainen..ehkä sitten ainakin harkitsisin oman nimen säilyttämistä. Ehkä. Mieheni nimi kuuluu Suomen 10 yleisemmän sukunimen joukkoon, mutta eipä tuolla tässä tilanteessa ainakaan ole mitään väliä. Täytyy varmaan olla onnellinen, että oma tyttönimikin on tuiki tavallinen (tosin hiukan harvinaisempi kuin miehen, mutta ei ratkaisevasti), eli eipä tarvitse turhaan päätään vaivata: voin sen suuremmitta pähkäilyittä olla ihan vanhanaikainen ja ottaa mieheni nimen.

Kyse ei ole ihan pelkästään perinteistä ja hyvästä mausta. Kirkollinen vihkiminen/avioliiton siunaaminen on aina jumalanpalvelus ja tarkoitus on, että siellä esitettävä musiikki sopii kokonaisuuteen, jonka osia ovat mm. Raamatuntekstit, rukoukset, papin puhe sekä kysymykset, joissa kysytään: "Kaikkitietävän Jumalan kasvojen/Jumalan edessä..." Hengellisyys on kyllä läsnä varsin vahvasti koko toimituksessa halusi sitä tai ei, joten siinä mielessä ei-hengellinen musiikki sopii aika huonosti keskelle tällaista toimitusta. Eikä siihen mielestäni vaikuta se, mistä syystä ne kirkkohäät haluaa. Tätä monet papit ja kanttorit ajavat takaa - ja he kyllä ovat alansa asiantuntijoita... : Ja tuosta rakkaudentunnustuksesta... Itse ajattelen niin, että häät koostuvat tavallaan kahdesta eri juhlasta. Vihkiminen on sitoutumisen juhla, jonka ydin on tahdon-lupaus - ja se annetaan yhtä lailla läsnä oleville vihkimisen todistajille (kirkossa myös Jumalalle) kuin sille puolisollekin. Tuo lupaus on jotakin syvempää ja juhlallisempaa kuin rakkaus tai rakkaudentunnustus. Hääjuhla taas on rakkauden juhla, jossa juhlitaan sitä, että kaksi ihmistä rakastavat toisiaan niin paljon, että ovat tuon lupauksen antaneet - ja sinne kyllä sopivat vaikka miten yltiöromanttiset rakkaudentunnustukset

Tästä varmasti löytyy ketjukin jostakin... Mutta tiivistettynä: periaatteessa vihkikaavassa ei ole pakko olla kumpaakaan. Useimmiten kuitenkin pappi suosittelee, että olisi jompikumpi, jotkut papit jopa haluavat ehdottomasti yhden virren mukaan. Musiikkiesitys voi olla silti. Se, laulaako kanttori ylipäätään ja nimenomaan tuota kyseistä kappaletta, riippuu varmasti kanttorista. Kyseessähän ei ole hengellinen kipale, joten kaikki kanttorit eivät ehkä suostu sitä laulamaan. Jutelkaapa kanttorinne kanssa asiasta! Hänellä voi olla muita hyviä ehdotuksia musiikiksi.

Kirkollinen vihkiminen tulee, koska molemmat uskomme Jumalaan ja satumme vielä olemaan seurakunnan leivissä. Vaikka olisimme menossa naimisiin vain parin todistajan läsnäollessa, sekin seremonia toimitettaisiin kirkossa. Uskon kyllä, että Jumala on läsnä maistraattivihkimisissä yhtä lailla, mutta tuntuu hyvältä, että Hänet siinä vihkitilaisuudessa mainitaan. Eilisessä vihkikeskustelussa tuli esiin sellainen kaunis näkökulma siihen, mikä kirkkohäiden idea on: pappi kuvasi sitä, miten siinä seisomme Jumalan kasvojen edessä ja meidän takanamme ovat meille läheiset ihmiset, meidän tukijoukkomme rukoilemassa meidän liittomme puolesta. Meille se on tärkeää

Krassi tuossa edellä puhui asiaa 8-) Itse olen kokenut niin, että vasta sitten olen täysin sinut menneisyyteni kanssa, kun pystyn sitä rauhassa muistelemaan ja jopa hiukan haikeudella ajattelemaan hyviä hetkiä. Onneksi siellä niitäkin on. Se ei tarkoita, että tahtoisin menneen takaisin, mutta osa nykyistä minääni se on ja saa ollakin, iloineen ja suruineen. Vanhat valokuvat meillä on molemmilla tallella ja olemme joskus jopa yhdessä katselleet kuvia toistemme entisestä elämästä. Siellä kuvissa näkyvät exätkin mukana, osana elettyä elämää.

Joskus seurustelun alkuaikoina puolileikillään juteltiin jotain aihetta sivuavaa ja silloin sanoin, että mä olen aina toivonut, että mies on se, joka kosii. Muuta ei puhuttu, jätin kokonansa miehen huoleksi tämän asian. Ihan mahdoton koko ajatus, että oman rakkaan esittämä kosinta ei olisi ollut mieleinen, olisipa se hoidettu miten ja missä tahansa. Vaikka mies olisi valinnut mun mielestä mauttomimman tavan kosia, eiköhän se kuitenkin olisi ollut yksi mun elämäni ihanimmista hetkistä

- Missä kuussa häänne ovat? Joulukuussa. - Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa? No osin juuri siksi, että kesähäitä on tullut nähtyä ja niitä riittää. Minä äänestin ensin syksyä, mutta sulholle se ei sopinut. Talvi on hyvä, häämme ovat suunnilleen samoihin aikoihin kuin romanssimmekin aikanaan alkoi. - Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan? Joitakin ihmetteleviä kommentteja on tullut, mutta otan nekin ennemmin positiivisina: talvi ei ole niin tavanomainen aika kuin kesä, mikä minusta on vaan hyvä. - Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella? (esim. paljon lunta, rekiretki kirkosta jne.) Olisihan se kiva, kun olisi pieni pakkanen, vähän lunta ja tähtitaivas. Mutta sään varaan ei ole laskettu mitään eikä sillä ole merkitystä. Minun tuurillani kesähäissäkin sataisi rakeita. - Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne? (esim. ruoassa, koristelussa, juhlapaikan valinnassa jne.) Kynttilöitä sytytetään paljon ja pihalle laitetaan ulkotulet ja lyhtyjä. Koska häämme sijoittuvat joulun jälkeiseen aikaan, koristelussa käytetään himmeleitä ja havuköynnöksi. Se on ihanaa, että kirkossa ja juhlapaikalla on joulukuuset vielä paikalla tunnelmaa luomassa. - Mikä on mielestänne parasta talvihäissä? Parasta on tietenkin se, mikä missä tahansa häissä: naimisiin meno Mutta talvi vs kesä: ei ole vierailla hää-ähkyä, voi toteuttaa asioita hieman eri tavalla ja järjestely sujuvat jouhevammin, kun ei ole ruuhkaa. - Minne lähditte/lähdette häämatkalle? Luultavasti lähdemme häiden jälkeen pariksi päiväksi lillumaan johonkin kotimaan kylpylään ja sitten sulhon hiihtolomalla maaliskuun alussa suuntaamme mitä todennäköisemmin keväiseen Israeliin.

Yksi turkulaismorsian täälläkin...Olen kyllä tainnut tässäkin ketjussa jo ilmottautua : Mutta noista vihkiajoista: kaikissa Turun ja Kaarinan seurakunnissa aikaisin vihkiaika on klo 15.30. Tämä siksi, että papit ja kanttorit ovat siihen asti hautauksia toimittamassa, ymmärrettävästi lauantai on myös halutuin hautauspäivä. Sunnuntaisin ei Turussa juurikaan haudata (poikkeuksina ehkä Kuusisto ja Katariina), sillä Turun hautausmaan kappelit ovat sunnuntaisin suljettuina (johtuu vahtimestarien palkkakustannuksista tms.). Osassa Turun kirkoista on mahdollista saada aikaisempi vihkiaika, jos hankkii itse papin ja kanttorin (ja myös itse maksaa kanttorin palkkion + matkakorvaukset papille). Näin ainakin Pyhän Katariinan kirkossa, josta meillä ensin oli varattuna vihkiaika klo 14. Sen sijaan ainakin nykyisen vihkipaikkamme Martinkirkon suhteen on kuulemma huonojen kokemusten perusteella päädytty siihen, että 15.30 on aikaisin aika, vaikka olisikin omat toimittajat. Asiaa kannattaa siis tiedustella kunkin kirkon kohdalla erikseen seurakuntasihteeriltä.

Piano on ihan ok (ainakin, jos on vireessä :) ja parempi kyllä kuin nauhuri. Itse asiassa nämä suomalaiset marssit (Ruusunen ja Kuula) löytyy ainakin omasta nuottivarastostani nimenomaan pianosovituksina. Kuula kuulostaa mielestäni jopa paremmalta pianolla kuin uruilla. Eihän piano yhtä juhlava ole kuin urut, mutta varsinkin pienessä kappelissa toimii. Kanttorin ammattitaitoa kannattaa käyttää hyödyksi, hän osaa suositella pianolle sopivia kappaleita. Ja jos haluaa juhlavuutta lisätä, ainahan voi harkita, haluaisiko maksaa esim. jollekin trumpetistille, viulistille tms., pianosäestyksellä voisi kuulostaa hyvinkin hyvältä :

Kiertää näköjään kehää tämä keskustelu : Summa summarum siis: kirkollisvero menee omaan seurakuntaan, josta kirkon saa ilmaiseksi. Vieraspaikkakuntalaisiltä perittävät maksut on toisaalta ylimääräisten kulujen (niitä todella tulee, sillä yhteen vihkitilaisuuteen tarvitaan ainakin 1-3 työntekijää + muitakin kustannuksia kertyy) peittämiseen, toisaalta niiden avulla varsinkin suosittujen vihkikirkkojen kohdalla pyritään takaamaan oman seurakunnan jäsenille (jotka siis todellakin maksavat veroa ko. seurakuntaan) edes jonkinlaiset etuoikeudet. Jos oikein olen ymmärtänyt ainakin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on sellainen käytäntö, että 120 euron varausmaksu koskee kaikkia muiden seurakuntien (siis myös muiden kuin luterilaisten) jäseniä. Täysin kirkkoon kuulumattomien kohdalla en keksi edes mitään hyvää syytä, miksi kirkkoon tahtoisi häänsä järjestää (enkä usko, että se on mahdollistakaan).

Nainen. Meillä oli kaksi suunnilleen yhtä tuttua ja läheistä pappia vaihtoehtoina, toinen nainen, toinen mies. Koska muutama sukulaisistamme kannattaa miespappeutta ( ), kysyimme ensiksi miestä. Hän ei päässyt, joten kysyimme seuraavaksi tutulta naiselta - ja hänelle sopi Sukulaisten ennakkoluulot aiheuttanevat etukäteen mutinoita, mutta tulevan vihkipappimme tuntien luulenpa, että jälkikäteen ei kukaan keksi mitään kielteistä sanottavaa.

Pari kommenttia, eka vähän OT: Jos haluaa kirkollisen vihkimisen/siunauksen, papilla tai kanttorilla on kyllä periaatteessa oikeus "määrätä" kaavaan vähintään yksi virsi, toivoi hääpari mitä tahansa... Kyseessä on kuitenkin jumalanpalvelus, ja osa papeista on sitä mieltä, että virsi on oltava. Sitten niihin ei-ylistyksellisiin ehdotuksiin: Huomatkaapa, että virsikirjan uusimmassa versiossa on joukko uusia avioliitto-virsiä. Itseäni ei ylistys haitaa, joten en ehkä pysty ihan puolueettomasti arvioimaan, mutta minusta sieltä löytyy varsin kauniita ja aika "neutraalejakin" (ei nyt tietenkään vallan "jumalattomia".. ;D) sanoituksia. Kirkon sivuilla osoitteessa http://evl.fi/virsikirja pääsee näitä kurkistelemaan, virsien numerot ovat 816-824.

Ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, mutta olin jokin aika sitten vieraana tuttavani kaksikielisissä (suomi-englanti) häissä, joissa suurin osa vieraista oli morsiamen puolelta ja suomenkielisiä. Sulhon kotimaassa juhlitaan myöhemmin. Suomen häissäkin paikalla oli kuitenkin umpienglanninkieliset sulhasen lähisukulaiset. Ohjelma hoitui näin: Rukous kaksikielisesti Raamatunteksti englanniksi Virsi kaksikielisesti (1 säk. suomeksi, 1 englanniksi) Puhe suurimmalta osin suomeksi, lopuksi muutama sana englanniksi Kysymykset ja vastaukset englanniksi Laulu englanniksi Siunaus kaksikielisesti En tiedä, mitä olivat sopineet papin kanssa etukäteen, mutta itse mietin vihkimisen aikana kahta kohtaa, että olisiko voinut olla toisin... Tässä siis vähän pohdintaa vieraan näkökulmasta. Puhe oli todella pitkä ja melkein kokonaan suomenkielinen - se oli kuitenkin suunnattu vihkiparille, mutta nyt sen ymmärsivät vain morsian ja hänen sukulaisensa. Ehkä välillä olisi voinut sanoa jonkun sanan englanniksi, ei olisi jäänyt sulhanen ja hänen vieraansa niin ulkopuolisiksi papin sanoista. Tämä on tietysti periaatteessa papin ongelma, mutta voihan hänelle esittää toiveita asiasta. Ja ihan morsiamen englantia taitamattomien vanhempien ja isovanhempien takia olisin toivonut, että kysymykset olisivat olleet joko morsiamelle suomeksi, sulhaselle englanniksi tai molemmille molemmilla kielillä (olisi voinut olla suloistakin kuulla sulhasenkin vastaavan suomeksi). Tuo "tahdon" on kuitenkin koko vihkimisen huippukohta, ja vaikka se lausutaankin ensisijaisesti sille tulevalle puolisolle, olisihan se kiva, jos todistajatkin sen ymmärtäisivät. Varsinkin, kun ainakin näissä häissä sitä seurasivat englanniksi lausutut valat. Että tämmöisiä mietteitä. Ehkä tästä jollekin jotakin vinkkiä on

Mun serkku meni pari viikkoa sitten naimisiin ja heillä oli todella itkuherkät ja kauniit häät... :'( Molempien sukulaiset ja ystävät nyyhki (minä mukaan lukien) penkissä jo heti morsiamen kävellessä käytävää isänsä käsipuolessa... Ja kun morsiamen sisko luki iihanan runon, ainakin vierailla valui kyyneleet poskille...samoin papin puhuessa. Morsiusparista en tiedä, sillä hehän ovat selin vieraisiin!!! Eli eihän tuo nyt niin vaarallista ole, vaikka kolloitkua alttarilla vääntäisi, kun suurimmalta osin sitä eivät näe muut kuin se oma rakas ja pappi + ehkä videokuvaaja. Meikit saa jälkikäteen korjattua ja minusta mahdolliselta häävideolta saakin näkyä omat herkät tunteet. Serkun häissä hääparin liikutus näkyi vieraille sormusvaloja lausuttaessa - sulho ei meinannut saada sanottua, koska häntä itketti niin paljon. Siinä vaiheessa viimeistään kostuivat morsiamenkin silmät...Mutta enpä usko, että se oli kenestäkään mitenkään noloa tai hävettävää, vaan päinvastoin todella KAUNISTA ja liikuttavaa ja herkisti tunnelmaa entisestään En suosittelisi tunteiden turruttamista ainutkertaisena juhlapäivänään millään, ellei todella pelkää täydellistä romahtamista. Avoimesti onnensa ja liikutuksensa näyttävä hääpari on kuitenkin häiden kaunein koristus 8-)

Nostanpa tätä ketjua muistutukseksi. Tuossa juuri kanttori-sulhoni sai papilta tekstiviestin, että lauantain häissä ovat sitten häämarsseina tämä ja tämä. Toinen oli "niitä tavallisia", mutta toinen ei, oli itse asiassa sellainen, että ei kuulu sulhon ohjelmistoon, on kyllä harjoittelun alla myöhemmin olevia häitä varten. Mutta sulho epäili kyllä, kerkiääkö sitä saamaan esityskuntoon jo lauantaiksi, kun aikaa on enää pari päivää. Saattoipa olla, että kyseessä on vähemmän valveutunut naikkareista tuiki tietämätön hääpari, mutta kertaukseksi: näin ei siis saa missään nimessä toimia (hyi hyi) > (eikä saisi pappikaan hyväksyä, vaan pitäisi hänen sanoa hääparille, että soittavat kanttorille ja kysyvät, sopivatko nämä). Eli pistetääs kertauksen vuoksi rautalangasta väännetyt ja tämän ketjun viesteistäkin kootut ohjeet siitä, miten kanttorin ja kirkkomusiikin suhteen toimitaan (allekirjoittanut puhuu nyt 10 vuoden kesäkanttorikokemuksella + tulevana kanttorin rouvana): AINA on fiksuinta ja varminta olla suoraan yhteydessä kanttoriin ja mielellään hyvissä ajoin. Jos haluaa häämarsseiksi Prinsessa Ruususen, Mendelssohnin tai Kuulan, 1-2 viikkoa ennen on ihan riittävän ajoissa, ja jos oikein laiskottaa, niin papin kauttakin nämä voi ilmoittaa. Koska varsinkin kesällä kohdalle saattaa osua allekirjoittaneen kaltainen amatöörikanttori tai kanttoriopiskelija, suosittelisin, että kaikkien muiden kuin edellä mainittujen kolmen häämarssin kohdalla on syytä olla yhteydessä kanttoriin viim. useampaa viikkoa aikaisemmin. Muutenkin kanttorien ohjelmistoissa on eroja, joten jos ottaa ajoissa yhteyttä, on todennäköisempää, että toiveet voidaan toteuttaa. Kanttorilla on AINA viimeinen sana kaiken kirkossa olevan musiikin suhteen. Vaikka pappi siis näyttäisi vihreää valoa, asia on varma vasta, kun siitä on sovittu kanttorin kanssa. Kanttorin asiantuntemusta kannattaa hyödyttää eli myös kuunnella hänen vinkkejään! Musiikkiesityksistäkin kannattaa tiedottaa kanttorille, vaikka hänen säestystään ei tarvittaisikaan. Sujuvammin menee toimitus, kun kaikki asianosaiset tietävät, missä mennään. Jos kanttorin halutaan säestävän, siitä pitää tietenkin etukäteen sopia - tämän voi tietysti antaa esittäjien tehtäväksi. Esittäjä(t) tuo kanttorille tarvittavat nuotit siinä sävellajissa, jossa haluaa kappaleen esittää. Näillä pelisäännöillä vältetään ainakin sellaiset pettymykset, jotka johtuvat puutteellisesta tai liian myöhään tulevasta informaatiosta. Tsemppiä häämusiikin valintoihin itse kullekin 8-)

Hui kauhistus, enpä ole vielä edes osannut murehtia, että mitä jos ruoka ei riitäkään... Uskaltanen kuitenkin luottaa tuttuun pitopalveluun, jolla on ainakin tähän asti kaikissa juhlissa, joissa olen ollut, ruokaa ollut yllin kyllin. Ihan uskomatonta tuo, mitä Kissi kertoi!! Kyllähän hääpari tietää viimeistään siinä vaiheessa, kun kutsutut on ilmoittautuneet, että montako lasta juhlaan on tulossa ?!? Meillä ei ole kutsujen tekokaan vielä aloitettu, mutta todennäköisesti 8-9 alle 10-vuotiasta lasta on mukana meidän häissä - ja taatusti ihan yhtä toivottuja vieraita kuin aikuisetkin. Itse asiassa - kun kakkoskaasoni kanssa kävimme juhlapaikkaa katsastamassa (ennen varausta), miltei ensimmäiseksi tsekkasimme a) että löytyy tarpeeksi syöttötuoleja, että wc:ssä on lastenhoitomahdollisuus ja c) mihin laittaisimme lapsille leikkinurkan. Musta olisi tosi kurjaa, jos lapsilla (ja heidän vanhemmillaan) olisi meidän häissä tylsää. Ja alkuperäiseen aiheeseen... Olin itse kerran yhden melko kaukaisen sukulaisen häissä, jossa morsian näytti nyrpeältä ja jotenkin jäykältä koko häiden ajan. Isot oli häät, puitteet hienot, ruokaa riitti ja kaikki muukin toimi - mutta kun en nähnyt morsiamen hymyilevän kertaakaan, en edes tuoreelle aviomiehelleen Liekö jännittänyt tai tuntenut olonsa epämukavaksi huomion keskipisteenä... Joka tapauksessa tätimäisesti toteaisin, että kyllä häiden paras kaunistus on hymyilevä ja onnellisen oloinen morsian (ja miksei sulhanenkin) :

Jokainen tekee varmasti asiassa oman ratkaisunsa elämäntilanteensa ja periaatteidensa mukaan. Jos kirkkoon kuulumattomuus ei toiselle puolisoista ole kovin tärkeää ja toiselle taas se kuuluminen olisi, en näe mitään syytä, miksi ei voisi kirkkoon liittyä. Vaikka ei sitten uskoisikaan, niin ainakin siinä käytännössä toimisi kristillisten arvojen mukaisesti luopuessaan omastaan toisen hyväksi Ja toisaalta taas, jos joku kokee kirkkoon liittymisen olevan tekopyhää, hänelle suotakoon se, että hän ei liity. Se on tietenkin otettava huomioon, että kirkkoon vihittäväksi tulevat tulevat jumalanpalvelukseen (kirkollinen vihkitoimitus on nimittäin määritelty sellaiseksi) ja se rajoittaa jossain määrin myös sitä, mitä vihkitoimituksessa voi tapahtua (esim. musiikkia). Jumalanpalvelukseen kuuluvat myös Raamattu, rukous ja Jumalasta puhuminen, joten niitä ei kirkkovihkimisessä voi välttää. Eri asia sitten, mitä niistä kukin sydämessään ajattelee : Vaikka "kirkollinen" olenkin, soisin siviilivihkimyspuolen kehittyvän vapaampaan ja monipuolisempaan suuntaan, jotta kenenkään ei tarvitsisi vastoin omia periaatteitaan toimia "vain" häiden juhlavuuden takia.

Toistan edelleen itseäni: tulevana pappina ja monia pappeja tuntevana en pidä ollenkaan törkeänä tai huonoina käytöstapoina, että pappi jätetään kutsumatta. Jos ajatellaan, että pappi täytyy hyvän tavan vuoksi kutsua, nykyään pitäisi siinä tapauksessa kutsua myös kanttori ja kenties suntiokin. He vaikuttavat yleensä vihkitilaisuuden onnistumiseen siinä missä pappikin. Tilanne on toki toinen, jos pappi on tuttu.

Uusi äänestys, kun vaihdoimme kirkkoa. Eipä tarvitse pohtia tuota saarnatuoliakaan enää Martinkirkko on uusi vihkikirkkomme. Siellä on meille sopivat urut :