aamu

Aktiivijäsen
  • Viestit

    148
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän aamu kaikki viestit

  1. Me kävimme tekemässä pankin lakimiehen luona ja itse sitten veimme sen maistraattiin.
  2. Kalevalakorun Aurinkoleijona solmioneula (ketjullinen) sekä kalvosinnapit. Lisäksi teetin meille molemmille samanlaiset t-paidat jossa oli hääpäivämme.
  3. Appivanhemmilta ja miehen siskolta saatu taulu. Ja sitten toinen jolla varmaan vielä enemmän tunnearvoa, ei ihan häälahja vaan lahja kummitytöltä miulle, pitsinenäliina.
  4. Ko. kunnan kirkkoherranvirasto vois varmaan tietää kaikista parhaiten asian.
  5. Meillä oli maistraatin kautta vihkiminen perjantaina ja lauantaina kirkossa siunaus. Ja mummot oli tyytyväisiä. (Pakko oli olla kun ei ollut muuta vaihtoehtoa, mies ei suostunut häiden takia liittymään kirkkoon.)
  6. En oo kyllä koskaan kuullutkaan että kihlautumiselle olisi jokin ikäraja. ???
  7. Meillä oli kuohuviiniä, Asti Tostia. Alkoholittomana oli sitten Pommac.
  8. Miun käydessäni koekampauksessa ensin raidoitettiin hiukset ja leikattiin ne. Sitten tehtiin ns. raakaversio kampauksesta, ei todellakaan ollut niin nätti kuin varsinaisena juhlapäivänä mutta siitä näki suurinpiirtein mallin ym. Ei muistaakseni veloitettu suurensuurta summaa tuosta kampauksesta silloin.
  9. Miun vihkisormuksessa lukee Ruut 1:16-17 A S 6.6.2003 Kihlassa lukee sulhon nimi ja pvm. Sulhon kihlassa lukee miun nimi ja pvm 6.6.2003
  10. Lappeenrannan maistraatista myö ainakii saadaan vihkijä paikan päälle. 8)
  11. Jotkut myös suosittelevat vannehameen kanssa vessassa istumista pöntölle väärin päin, eli se vesisäiliö jalkojen väliin. Ja jos on sukkanauhat niin kannattaa laittaa alushousut sukkanauhojen päälle.
  12. Uutta: Puku, sormus, kengät, alusvaatteet, sukkanauha Vanhaa: Oikean käden sinisafiirisormus, kaulakoru, korvakorut, rannekoru, hopeakolikko kengässä (tiedän olen taikauskoinen :), kihlasormus Lainattua: Alushame, hopeakolikko kengässä Sinistä: Sukkanauha, toisessa sormuksessa on sinisafiireja ps. hakaneula alushameessa tuo onnea kuulema.
  13. Eli bändille olemme toimittaneet kahden ensimmäisen valssin nuotit ja sanat, kolmannesta (ja ehkäpä neljännestä) valssista meillä ei ole tietoa. Luultavasti Metsäkukkia tai Kulkurin valssi. ???
  14. Täällä joku morsian kertoi heillä häävalssina olevan That's Amore kappaleen, siinähän on aika hauskat sanat. ;D Mie yritin sitä sulholle ehdottaa mutta se tyrmäs sen heti. :-/ :'( : >
  15. Eijeijeijeijei :-[.... Voi kökkö :-[... En ottanut mitenkään henkilökohtaisesti tuota viestiäisi. Eikä siulla oo mitenkään syytä olla pahoillasi! Siis mie en vaan osannut kirjoittaa sanoiksi ajatuksiani, siis siun viestistä tuli mieleeni että tarkennampa tuota meidän menua jne.... Äh, kun on vaikeeta selittää näin kirjallisesti... ??? Anyway, asia ok, mie en tosiaankaan vetänyt herneitä nenääni tms. Ja ihan hyvä että joku ottaa nämä muutkin ruoka-aineallergikot, kuin laktoosi-intolerantikot (kirjoitetaanko edes noin ???), puheeksi täällä.
  16. Vertin viestiin kommentti omasta menustamme: Ei olla huomioitu keliaakikkoja ja gluteenikkoja koska tietääksemme heitä ei kuulu ystäviimme eikä sukulaisiimme. Tietysti jos nämä asiat tulevat esiin vasta ilmoittautuessa niin informoimme pitopalvelua että järjestävät heillekin jotain syömistä.
  17. Tässä meidän menu: ALKURUUAT: - vihersalaatti (feta, sipuli ja oliivit tarjolle erillisistä astioista) - kanasalaatti - kaisersalaatti (kinkku, makaroni, majoneesi) - keitettyjä kananmunia (puolikkaina) - lämmin savulohifile - kinkkuleikettä - metwurstia - kalkkunaleikettä - keitetyt perunat (pienet) JUHLARUOKA: - possunfile (huom! kastikkeet erikseen) - kermaperunat ja keitetyt perunat - pippurinen kermakastike ja ruskea kastike (maidoton/laktoositon) - lihapullat - kauden kasviksia LEIVÄT: - leipänä elsarieska ja ruisleipä + voi - karjalanpiirakat ja munavoi JUOMAT: - kotikalja - vesi - mehu - maito JÄLKIRUOKA: - mansikkakakku - pikkuleipiä (huom! ei pitopalvelun kautta, tehdään itse, täysin maidottomia/laktoosittomia) - kuivakakut (huom! ei pitopalvelun kautta, tehdään itse, täysin maidottomia/laktoosittomia) - pullaa (huom! ei pitopalvelun kautta, tehdään itse)
  18. Miun kaasoinani on sisko 35 v. ja serkku 33 v. Eli siis jonnin verran vanhempia kuin mie.
  19. Miten olis koristeiks jotain simpukoita ja rannalta kerättyjä pienehköjä kiviä? Ja valsseistahan löytyy Lokki, Kalastaja Eemelin valssi ja Mikki merihädässä. ;D ;D ;D
  20. Juhlimme Lappeenrannassa Tirilän työväentalolla. Ainoo miinuspuoli on että sijaitsee suht lähellä Lappeenrannan keskustaa joten ulkona ei oo mitkään puistonäkymät ja ulkokuvat täytynee ottaa jossain muualla. :-/
  21. Olisko kellään mitään vinkkejä kutsun tekstimuodosta kun kutsutaan pelkästään avioliiton siunaukseen? Ja sitten missä kutsutaan maistraattiin ja siunaukseen?